Hyppää pääsisältöön

Matkakertomuksia - Osa II/V - Hinausautoa odotellessa

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Naama, etupäässä. Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Matkakertomuksia - Osa II/V - Hinausautoa odotellessa

Mulle kun koituu kaikkea aatetta päähän, niin hinausautoa odotellessa koitui tämmöistä.

Että:

Sumussa tulee joskus kumma olo. Mutta tulee se muutenkin.

Hirmu kovat käsivoimat jos olisi, ja peloton luonne, niin voisi kahden vankan, terävän naskalin avulla kiivetä korkeimpaan petäjään sillä seudulla. Mitkä maisemat sieltä! Mutta vain harvoilla on kahta naskalia. Vain yksi on tällä itselläkin. Maatasolle tuomittu, sen tähden.

Kaivinkone ei näyttäisi kykenevän raapimaan omaa ”kainaloansa”.

Jos suomenkieltä kirjoitettaisiin lopusta alkuun ja ilman ääkkösiä, niin se näyttäisi ihan inuiitin kieleltä. Mutta jos sitä puhuisi inuiiteille, niin ne menisivät päästään sekaisin, kun se puhe kuulostaisi älyttömän tutulta, mutta siinä ei olisi mieltä yhden tavun vertaa!

Juodessaan pillimehua monet näyttävät tosi nöyriltä.

Hammasrattaita jos on toisiinsa kytkettynä parillinen määrä joka on >0, niin eka ja viimeinen ratas pyörivät vastakkaisiin suuntiin.

Kun unohtaa kännykkänsä jonnekin ja joutuu olemaan päivän sitä ilman, on kuin olisi myynyt sielunsa jollekin saksalaiselle markettiketjulle: hutero olo ja suuta kuivaa. Ja sanelee itselle, että ei tässä mitään.

Esteettis-kaupallisista syistä jos lanseeraisi uimahousumalliston kaloille, niin voisi laitattaa sponsorien tekstejä niihin - etenkin alueilla, joissa turistit snorklaavat laajoin laumin.

Jos ostaisi kaksi yhden neliömetrin tonttia sopivan matkan päästä toisistaan, ja olisi vahva jalkajousipyssy, niin voisi kaaressa ampua siltä ensimmäiseltä tontilta sillä toisella tontilla olevaan maalitauluun, ja säästäisi hirveästi rahaa, kun ei tarvitsisi ostaa sitä välillä olevaa maata jousiammuntaharjoitusmaaksi, kerta ampuisi kaaressa korkealta sen välimaaston yli. Mutta jos ostaisi suorasuuntauksella ampuvan tykin, sama idea ei enää toimisikaan hänelle. Valtava ero tonttikuluissa!

Kauankohan jäätelötikun maatuminen kestää?

Minkä takia ei ole keksitty kaksipäistä potkukelkkaa? Ei tarvitsisi niiden kääntää kelkkiä, kun kotimatkalle lähtevät sieltä.

Saunan lauteilla on kiva joskus ihan yksinkin olla. Puuttuu vain, että olisi huuliharppu. Ja että osaisi soittaa. Ja että ei olisi niin kuuma sauna, että hampaat palavat sen huuliharpun sisäänhengitys-äänissä. Että aijaijai.

Onko protuberanssin vastakohta kontratuberanssi? Vai amatöörituberanssi?

Liikeidea jonka sain: Voisi olla lehti, jonka nimi ”Turvoksissa.” Kun joku olisi hirmu turvoksissa, niin se lähettäisi kuvansa lehteen, ja ostaisi sitä irtonumeroa monta kappaletta tuttaviaan ja omaa arkistoa varten, kerta sen itsen kuva olisi lehdessä. Ja sen lehdessä-olijan naapurit, ja muut uteliaat myös ostaisivat irtonumeron, kun kuulisivat että sen ja sen naapurin tai tutun kuva olisi siellä. Ja voisi myödä mainostilaa myös, ja kai valtiokin lehtiä jotenkin tukee. Varmaan sillä lehdellä pieni perhe eläisi aika hyvin. Kun ei elvistelisi.

Ihmiset kun pitävät kilpailuista, niin voisi olla alastomuuskilpailu. Mutta kun se olisi julkinen kilpailu, niin sen pitäisi olla säädyllinen. Niinpä jokainen kilpailija menisi tarralla kiinni teipattavasta ovesta kuution malliseen pahvilaatikkoon, jossa olisi vain päälle ja jalkaterille aukot. Siellä pahvilootassa riisuisi vaatteensa, ripustaisi ne lootansisäiseen naulakkoon ja sitten olisivat kilpailijat sukkasillaan vieri vieressä pahvilaatikoissaan torilla. Ja se joka olisi pisimpään, voittaisi kilpailun.

Monten hilpein aika on klo 18.30 - 22.30.

Mitä jos maailma onkin kallellaan oikealle, ja painovoima vetääkin vasemmalle, vaikka me luullaan että alaspäin?

Paras lääke elämään on uni. Vaikka monet luulee, että viina. Niin ei. Uni paras lääke on.

Jos olisivatkin limasienet (Mycetozoa) kasvattaneet Tarzanin, ja tulisi se limasienikasvatteinen Tarzan kylään, niin se löntystelisi varmaan ehkä tiskipöydän luo, lyllähtäisi tiskipöydälle mahalleen ja imisi itsensä suullaan kiinni siihen tiskipödän sileään pintaan. Ja ajan oloon lötkö Tarzan valuisi - suu imukuppina - pitkin tiskikoneen kylkeä lattialle, ja lyllöttäisi siinä linoleumilla, suustaan lattiassa kiinni. Ja myös kahvinkeittimen suodatinpaperin läpi osaisi sellainen überveltto limasieni-Tarzan valua. Ei olisi siitä paljon puhekumppaniksi, mutta mielenkiintoista katsottavaaa toki olisi Tarzan-limasienten-kuningaksen käynti.

Toivoo:

nimim.

Yksi monten puolesta

Kommentit
  • Matkakertomuksia - Osa I/V - Matkakuume

    Tähän sai kirjoittaa vain 60 merkkiä. Epistä! 60 on liian vä

    Monesti ilahdun pienestä minä. Esim. sähkömiehen jäljiltä kun on jäänyt millin pituisia eri värisiä johdonkatkileita, niin minusta ovat ne niin kauneita ja ilahduttavia, että voisin sirotella ne kaura-spelttipuuron päälle ja syödä huomenpuuroni seassa..

  • Testaa itsesi, oletko liian normaali!

    Täytyy tunnustaa joskus nettitestautuneeni.

    Uskon, että jotakuinkin terve ihminen tietää riittävän tarkkaan, millainen on, ja ei ole. Lisäksi ystävät ja viholliset auttavat ihmistä näkemään oman kuvansa paremmin. Minkä tautta sitä sitten pitää tukea kapitalistin klikkausrahastoa klikkaamalla jotain testiä netissä?

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Matkakertomuksia - Osa I/V - Matkakuume

    Tähän sai kirjoittaa vain 60 merkkiä. Epistä! 60 on liian vä

    Monesti ilahdun pienestä minä. Esim. sähkömiehen jäljiltä kun on jäänyt millin pituisia eri värisiä johdonkatkileita, niin minusta ovat ne niin kauneita ja ilahduttavia, että voisin sirotella ne kaura-spelttipuuron päälle ja syödä huomenpuuroni seassa..

  • Testaa itsesi, oletko liian normaali!

    Täytyy tunnustaa joskus nettitestautuneeni.

    Uskon, että jotakuinkin terve ihminen tietää riittävän tarkkaan, millainen on, ja ei ole. Lisäksi ystävät ja viholliset auttavat ihmistä näkemään oman kuvansa paremmin. Minkä tautta sitä sitten pitää tukea kapitalistin klikkausrahastoa klikkaamalla jotain testiä netissä?

  • Kaksi, mistä sietäisi

    Nuhtelun ansaitsijia (2 kpl.)

    Ainkin ennen vanhaan yksi ”poliisin langettamista” rangaistuksista oli nuhteleminen. Siis että polisii nuhteli sitä, kerta oli töppöillyt hän. Että mitä vasten nuin teit, ja että yada yada yada. Ja toinen siinä kuuntelee kaula punoittaen, ja häpeää, ja parantaa tapansa!

  • Ilom päivä!

    Hyviäkin asioita tapahtuu, sentään.

    Lienen kertonut kissasta, joka asuu kotini lähistöllä, viettää usein aikaa kerrostaloasuntonsa saunan avoimen ikkunan ikkunalaudalla ja katselee minua, kun talsin kotea kohti. Ja lienen kertonut, että pitkään aikaa ei ole näkynyt sitä kissaa..

  • WC:n pesy ym. juttuja joita naiset rakastavat

    Kylppärinpesun sukupuolimetafysiikkaa on tämä.

    "...Olin varautunut kunnon litkuilla, joiden tuoteselosteessa oli kannustava määrä varoitusmerkkejä; pääkalloja, kaasunaamareita, ylösalaisin olevia ristejä ja muita graafisia pelotteita..."

  • Havaittuja ja kuultuja eroja naisten ja miesten välillä

    Naiset eroavat miehistä, mutta ei aina päinvastoin.

    "Laiskana päivänä miehestä on kiva jos kaupassa nainen (tyttöystävä, vaimo) ottaa ostoskärryt ja työntää niitä, mutta uros-tomerana päivänä miehestä tuntuu, että nainen otti miehuuden pois samalla kun otti kärrien hallinnan. Kärrejä työntävien miesten rinnalla hän tuntee itsensä koiraksi..."

  • Kaltimo

    Kavalasta sängystä murehtuu Kajo

    Nukun mieluusti selälläni, päin vastoin kuin käärmeet jotka nukkuvat kai mahallaan. Vaikka en kyllä ole ihan varma. Kuitengin, oli selälle hyvä se sänky.

  • Hippi sai kyytiä!

    Hyviä asioita, joita pääsi sentään näkemään tämä.

    Ällistyin ihan oikeasti, kun se kotkotus putkahti näköpiiriini kuin avaruuden aikarepeämästä pössähtäneenä...

  • Mielikuvitusäiti

    Kuviteltu äiti Kajon mielessä

    Iltapäivällä, kun sitä tuli koulusta kotiin, usein papatti innostuneesti jo eteisestä äidille - -

  • Päästä viiraa

    Baletti ym. viiraavat päästä Kajoa tällä kertaa.

    "...Kolmas pään viiraus on outo. Saatan olla maaiman ensimmäinen mies, joka on kokenut sen.."