Hyppää pääsisältöön

Tärinä valtasi kehoni minuuteissa, vaikka mieleni pisti vastaan

Olen saapunut liikuntasalille skeptisellä mielellä. Olen aina suhtautunut varauksellisesti kaikkeen mikä haiskahtaa yhtään hörhöltä, ja tämä juttu vaikuttaa minusta Hörhöltä isolla hoolla.

TRE Finlandin kouluttaja Jyrki Rytilä on luvannut laittaa minut tärisemään. Tärinällä on tarkoitus purkaa kehoon varastoituneitä traumoja sekä pitkä- ja lyhytkestoista stressiä.

TRE (Trauma Releasing Exercises) on amerikkalaisen tohtori David Bercelin parikymmentä vuotta sitten kehittämä menetelmä, jossa muutamilla helpoilla, lonkankoukistajien ja lantion alueen lihaksiin kohdistuvilla venyttävillä liikkeillä, aktivoidaan keho tärisemään. Tärinän avulla traumaattisten kokemusten jännittämät lihakset vapautuvat jännityksestä.

Toimittaja Maria Jyrkäs kokeilee TRE harjoitusta
TRE-harjoitus alkaa helpoilla venyttelyillä Toimittaja Maria Jyrkäs kokeilee TRE harjoitusta Kuva: Radio Suomi TRE

Alamme tehdä liikkeitä. Ne ovat helppoja, helpompia kuin tavallisessa jumpassa. Olin odottanut salaperäisiä muuveja, mutta nämä liikkeet ovat niin pieniä ja yksinkertaisia, että tärinän alkaminen näillä tuntuu mahdottomalta.

“Sinä olet tärissyt ensimmäisestä liikkeestä lähtien”, toteaa Rytilä, kun sanon epäilykseni ääneen.

Eläin purkaa stressiä tärisemällä

Tärinä sinänsä on minulle tuttua. Olen reagoinut pelkoon ja huoleen tärisemällä läpi elämäni. Ison huolen äärellä käteni ja jalkani tärisevät ja hampaat lyövät loukkua. Olen ajatellut sen olevan heikkouden merkki, osoitus siitä, että en kestä huolta tai stressiä.

Aloitusliikkeiden jälkeen asetun Rytilän osoittamaan istuvaan asentoon seinää vasten ja odotan. Lähes heti jalkani alkavat vapista. Ei aikaakaan, kun tutina etenee vasempaan käteen, joka heittelehtii hallitsemattomasti.

Rytilä tallustaa ympäri jumppasalia, hakee välillä kahvia, ja juttelee niitä näitä. Tästä ovat hörhömaailman mantrat ja äärimmilleen viety keskittyminen kaukana.

Tärinä on merkki siitä, että kehoni osaa luonnostaan purkaa stressiä.

Hän kertoo, että se, että reagoin pelko- ja huolikokemuksiin tärinällä, on merkki siitä, että kehoni osaa luonnostaan purkaa stressiä. Sama kyky on kaikilla nisäkkäillä, mutta siinä missä ihmiset ovat estojensa ja sosiaalisten normiensa pakottamina pyrkineet painamaan tärinän piiloon, eläin tärisee avoimesti silloin kun se pelästyy tai stressaantuu. Sen vuoksi eläimet myös palautuvat stressistä ihmistä nopeammin.

Seuraavaksi Rytilä ohjaa minut makuuasentoon, joka on TRE-harjoituksen viimeinen vaihe. Nyt pitäisi vain antaa tärinän tulla.

Ja kyllähän se tuleekin. Jalkani alkavat täristä voimakkaasti, ja melkein heti tärinä ulottuu myös rintakehään ja kohta jo kasvoihinkin. Hampaat kolisevat yhteen.

Muistot ja mielikuvat saattavat nousta pintaan

TRE-menetelmää on käytetty pahasti traumatisoituneiden ihmisten auttamiseksi eri puolilla maailmaa. Luonnonkatastrofeista selvinneet, traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivät sotaveteraanit sekä kuormittavissa ammateissa toimivat henkilöt ovat saaneet tärinäterapiasta apua. Yhtä lailla sen sanotaan sopivan myös omatoimiseksi kehonhuolto- ja rentoutusmenetelmäksi kenelle tahansa.

Yhtäkkiä tärinä loppuu. Rytilä kehottaa minua odottamaan hetken, sillä tärinä etenee jaksoissa. Niin käy, sillä vajaan minuutin kuluttua tärisen taas, ja voimakkaammin kuin hetki sitten. Nyt myös kädet tekevät hallitsematonta liikettä.

Tärinä ei tunnu hyvältä eikä pahalta. Olo on neutraali.

Rytilä kertoo, että samalla kun keho vapautuu traumoista ja jännityksistä, myös mieleen saattaa nousta tunteita ja jopa ahdistaviakin muistoja. Minulle ei tapahdu niin ainakaan tällä harjoituskerralla. Voimakkain tunteeni on hämmennys.

Tärinä ei tunnu hyvältä eikä pahalta. Olo on neutraali. Minua miellyttää harjoituksen käytännönläheisyys ja kaiken mystiikan puuttuminen. Siinä missä meditaatiot, mindfullnessit ja muut vastaavat vaikuttavat minulle salatieteiltä joita en voi oppia, tämä tulee luonnostaan ilman keskittymistä.

Toimittaja Maria Jyrkäs kokeilee TRE harjoitusta
Tärinä alkaa seinää vasten. Toimittaja Maria Jyrkäs kokeilee TRE harjoitusta Kuva: Radio Suomi TRE

Tärinän viimeinen sykli on kaikkein voimakkain. Jalkani laukkaavat estottomasti, ja tahti kiihtyy loppua kohden. En pystyisi tekemään näin tiheää ja voimakasta liikettä tahdonvoimalla.

“Vaikuttaa siltä, että juokset jotain pakoon”, toteaa Rytilä. “Voi myös olla että et juokse, se saattaa olla jotain muutakin. Se ei välttämättä selviä koskaan, mutta joitain voimakkaita jännityksiä sinun kehostasi tässä purkautuu.”

Se on helppo uskoa. Koko loppupäivän olo on rento. Illemmalla päätä alkaa särkeä. Luen, että se on ensimmäisten harjoituskertojen jälkeen tavallista.

Tärinän estelystä tärinän hyväksymiseen

Myöhemmin uteliaisuus voittaa. Pakko kokeilla samaa kotona. Ja kyllä, tärinä aktivoituu samalla tavalla kuin Jyrki Rytilän ohjauksessa.

Ja kas, joitakin päiviä tämän jälkeen huolestun voimakkaasti asiasta, joka ei ole hallinnassani. Elämän varrelta tuttu huolitärinä tulee heti. Huoleni aihe ratkeaa onneksi melko nopeasti. Sen jälkeen asetun vielä tarkoituksella selälleni ja annan tärinän jatkua ja kiihtyä. Nyt en tarvitse edes aloitusliikkeitä.

En pystyisi tekemään näin tiheää ja voimakasta liikettä tahdonvoimalla.

Hetken kuluttua tärinä loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Olo on rento.

En koe tarvetta täristä tarkoituksella kovin usein, mutta uskon, että TRE-harjoitus jää kuitenkin minulla säännölliseen käyttöön.

Ja jos tärinä tulee luonnostaan, annan sen tulla. Se on kehon viisautta, enkä anna enää aivojeni sitä estää.

TRE-stressinpurkumenetelmästä keskustellaan Radio Suomen illassa maanantaina kello 19 alkaen. Vieraana on TRE-ohjaaja ja kouluttaja Jyrki Rytilä.

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi