Hyppää pääsisältöön

Hyvästi sarjakuvalegenda Stan Lee

Sarjakuvataiteilija, käsikirjoittaja Stan Lee.
Sarjakuvataiteilija, käsikirjoittaja Stan Lee. Kuva: Stewart Cook/REX KulttuuriCocktail,Stan Lee

Maanantaina 95-vuotiaana kuollut Stan Lee oli luomassa useimpia Marvel-kustantamon kuuluisimmista hahmoista. Minut hän opetti unelmoimaan.

Sarjakuvalegenda Stan Lee eli Stanley Martin Lieber kuoli maanantaina 12.11.2018 95-vuotiaana. Hän oli sarjakuvien kirjoittaja, toimittaja, julkaisija sekä niiden väsymätön mainosmies ja hypettäjä.

Yhdessä muun muassa Jack Kirbyn ja Steve Ditkon kanssa Lee oli mukana luomassa hahmoja, kuten Hämähäkkimies, Ryhmä-X, Kostajat, Musta Pantteri ja Ihmeneloset, jotka yhä vuosikymmeniä luomisensa jälkeen kiehtovat miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa.

Minut Stan Lee opetti unelmoimaan. Hänen hahmojensa kautta pääsin lapsena matkustamaan kauas arkisen 1980-luvun omakotitaloalueen turvallisesta, mutta latteasta todellisuudesta suurkaupunkeihin, kosmisiin korkeuksiin ja eeppisiin sankaritarinoihin, kirkkailla pääväreillä maalattuihin myytteihin.

Näin ensimmäisen kerran Hämähäkkimies-sarjakuvalehden kadullani asuneen kaverini luona ennen kuin osasin edes lukea. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Meneillään oleva leikki unohtui, kun katselin ihmeissäni lehden sivuja. Muistan yhä elävästi tarinan kirkkaat värit, uskomattomat hahmot ja eksoottisen suurkaupunkimaiseman. En ollut koskaan nähnyt mitään sellaista.

Aku Ankka, Asterix, Lucky Luke ja Tintti tuntuivat yhtäkkiä kovin vanhanaikaisilta, sarjakuvilta, joita isäni luki. Hämähäkkimies hehkui uutuutta, vauhtia ja tulevaisuutta.

Tajusin jo viisivuotiaana, ettei siellä voinut lukea jotain niin arkista kuin “plöts” tai “pläts”, vaan suurta ja eksoottista, kuten BANG tai KA-BOOM.

Vuonna 1985, kun olin viisivuotias, saimme veljeni kanssa kinuttua itsellemme ensimmäisen oman supersankarilehtemme, Ryhmä-X:n numeron 5/85. Koska emme osanneet lukea, vanhempiemme piti lukea lehteä meille. Tehtävä ei ollut heille kovin mieluinen. He taisivat pitää amerikkalaisten supersankareiden seikkailuja typerinä ja hieman liian väkivaltaisina.

Muistan yhä, kuinka ärsyttävää oli, kun isä luki ääniefektit väärin. Tajusin jo viisivuotiaana, ettei siellä voinut lukea jotain niin arkista kuin “plöts” tai “pläts”, vaan suurta ja eksoottista, kuten BANG tai KA-BOOM. Olipa motivaatiota oppia lukemaan.

Seuraavina vuosina “Marvel-lehdistä” tuli minulle ja veljelleni pakkomielle. Saimme niitä, kun kävimme vanhempiemme kanssa kaupassa tai matkalukemiseksi, kun matkustimme isovanhempiemme luo. Viikkorahamme käytimme divarissa, jonne poljimme pyörillä koulun jälkeen ostamaan parilla markalla vanhoja numeroita.

Luimme toki toisinaan myös esimerkiksi Aku Ankan, Teräsmiehen tai Batmanin seikkailuja, mutta Marvel Comicsin hahmot Ryhmä-X, Hämähäkkimies, Kostajat, Ihmeneloset, Thor ja Hulk olivat ehdottomia ykkösiä. Tuolloin en vielä tiennyt, että heitä kaikkia oli mukana luomassa Stan Lee.

Nämä hahmot olivat vahvoja ja rohkeita, mutta samalla he olivat kaukana täydellisestä. Hämähäkkimies kärsi jatkuvista rahavaikeuksista ja hänellä oli ongelmia tyttöystäviensä kanssa. Seikkailujensa lomassa hän paini syyllisyyden ja voimien tuoman vastuun kanssa.

Ryhmä-X kohtasi jatkuvia tragedioita. He haavoittuivat, halvaantuivat, menettivät voimansa tai muistinsa, sokeutuivat tai muuttuivat lapsiksi. Ryhmän jäsen Feeniks muuttui pahaksi ja lopulta kuoli taisteltuaan ystäviään vastaan. He räpiköivät jatkuvien traumaattisten muutosten ja traagisten menetysten ristiaallokossa.

Tavalliset ihmiset pelkäsivät ja vihasivat heitä, koska he olivat voimansa syntymässään saaneita mutantteja. Silti he urhoollisesti tekivät hyvää ja pelastivat ihmisiä, jotka sylkivät heidän päälleen.

Marvelin hahmot tuntuivat todellisilta. Heidän inhimillisyytensä ja tragediansa eivät tehneet heistä heikkoja, vaan entistä vahvempia ja uljaampia.

Ihmeneloset olivat kuin perhe, joka jatkuvasti riiteli keskenään. He kinastelivat, tappelivat ja erosivat, mutta palasivat aina lopulta taas yhteen. Heitä sitoi paitsi rakkaus ja ystävyys, myös yhteinen tragedia. Onnettomuudessa, jossa ryhmä sai voimansa, pilotti Ben Grimmistä tuli groteski oranssi hirviö, Möykky. Ihmenelosten johtaja Herra Fantastinen syytti muutoksesta itseään ja yritti toistuvasti turhaan palauttaa Möykkyä ennalleen.

Marvelin hahmot tuntuivat todellisilta. Heidän inhimillisyytensä ja tragediansa eivät tehneet heistä heikkoja, vaan entistä vahvempia ja uljaampia. Ei tarvinnut olla täydellinen tai kaunis, jotta saattoi olla hyvä ja pyrkiä kohti sankarillisuutta.

Sarjakuvien lukeminen ei ollut vain passiivista toimintaa. Piirsimme veljeni kanssa jo tarhaikäisinä kuvia Marvel-suosikeistamme. Pian aloimme myös kehittää omia hahmoja. Vähitellen leikkeihimme syntyi kokonainen universumi hahmoineen, kuten Torlax ja Sininen Mies (joka syntyi toppatakkini ja piponi yhtenäisestä väristä).

Luonnollisesti nämä hahmot seikkailivat myös itse piirtämissämme sarjakuvissa. Eräs varhaisista teoksistani oli “Kapteeni Peto ja hänen ryppyilevät ystävänsä”, joka hyvin todennäköisesti sai innoituksensa tosielämän turhautumisesta kavereiden päänaukomiseen. Nimen kopioin tietysti Leen luomalta Peto-hahmolta.

Kun Stan Lee loi vuonna 1961 yhdessä Jack Kirbyn kanssa ensimmäisen Marvel-luomuksensa Ihmeneloset, hän oli jo lähes 40-vuotias ja tehnyt sarjakuvia enemmän ja vähemmän menestyksekkäästi kaksi vuosikymmentä. 1960-luvun alkuun tultaessa supersankareiden suosio oli pohjalukemissa, ja Lee oli vähällä lopettaa uransa sarjakuvien parissa.

Lopulta kävi kuin Hollywood-elokuvassa: hänen viimeinen epätoivoinen yrityksensä mullisti koko sarjakuvamaailman ja teki Leestä legendan.

Sarjakuvien tekijät, fanit ja historioitsijat ovat kiistelleet pitkään, kenellä oli suurin rooli Marvelin supersankarihahmojen luomisessa. Oliko niiden pääasiallinen luoja Stan Lee vai kenties Jack Kirbyn ja Steve Ditkon kaltaiset piirtäjät, joiden ideat Lee olisi ominut?

Uskon itse, että totuus on jossain näiden ääripäiden välissä. Ideat ovat kuin kuunvaloa tai tähtisumua, jota yritämme useimmiten turhaan pyydystää. Kun aika, paikka ja oikeat henkilöt loksahtavat kohdalleen, ne saattavat taianomaisesti tarttua koukkuun. Hyvät ideat on keksinyt jokainen paikalla ollut, huonoja ei kukaan.

Marvel-hahmojen kohdalla yhdestä alkuperäisestä luojasta kiistely on lopulta aika turhaa, sillä ne ovat hyvin kollektiivinen luomus.

Ennen kaikkea Leen ja hänen kanssaan työskennelleiden piirtäjien luomukset olivatkin ideoita, jotka inspiroivat muita. Ne synnyttivät luovuutta.

Lukemattomat luovat ihmiset: kirjoittajat, piirtäjät, tussaajat, värittäjät, tekstaajat ja toimittajat ovat vuosien varrella jatkaneet Leen, Kirbyn, Ditkon ja muiden työtä. He ovat kehittäneet hahmoja eteenpäin, tehneet heistä oman näkemyksensä ja rakentaneet heidän universumiaan. Edes sarjakuvien suosion lasku ei pysäytä supersankareiden voittokulkua, vaan uudet sukupolvet löytävät nämä hahmot muun muassa elokuvien, piirrossarjojen ja pelien kautta.

Ennen kaikkea Leen ja hänen kanssaan työskennelleiden piirtäjien luomukset olivatkin ideoita, jotka inspiroivat muita. Ne synnyttivät luovuutta. Oli kyseessä sitten sarjakuva-ammattilainen tai kaltaiseni pikkupoika piirtämässä kuvia Marvel-sankareista ja luomassa omia hahmojaan.

Saatan kuulostaa suureelliselta, mutta minulle tämä on tarinoiden ja taiteen tärkein ominaisuus. Ne inspiroivat, synnyttävät unelmia, avaavat ovia luovuuteen ja uusiin ideoihin. Ne siirtävät eteenpäin inhimillisiä kokemuksia ja haaveita sukupolvelta toiselle.

Tarinat ja taide muistuttavat meitä siitä, että kaiken pahuuden, julmuuden ja välinpitämättömyyden ohella ihminen on myös kykeneväinen luomaan kauneutta, kertomaan sankarillisia kertomuksia ja haaveilemaan mahdottomia asioita. Ne antavat meille jotain, johon kurkottaa ja jota tavoitella.

Usein ajatellaan, että supersankaritarinat, fantasia ja science fiction ovat jotakin turhaa, pinnallista ja lapsellista. Että ne ovat tosimaailmaa pakoilevaa eskapismia ja vähemmän merkittäviä kuin kylmä realismi. Minusta taas haaveet, unelmat ja kuvitelmat tekevät meistä ihmisistä enemmän kuin vain järjettömästi geenejämme eteenpäin kuljettavia kasoja atomeja.

Meillä on kyky unelmoida. Me saatamme kuvitella jotakin, jota ei ole olemassa. Haaveilemme jotakin parempaa, suurempaa ja oudompaa kuin tämä arkipäiväinen maailmamme ja nykyhetki, jossa elämme.

Isaac Newton on kirjoittanut kuuluisan lausahduksen: “Jos olen nähnyt kauemmas, se johtuu siitä, että olen seisonut jättiläisten harteilla.” Stan Lee, jos kuka, oli tällainen jättiläinen.

Lepää rauhassa ja kiitos unelmista.

Kimmo Vanhatalon lapsuuden sarjakuva, Kostajat.
Kimmo Vanhatalon veljen piirtämä kuva Kostajista. Kimmo Vanhatalon lapsuuden sarjakuva, Kostajat. Kuva: Kimmo vanhatalo KulttuuriCocktail
Kommentit