Hyppää pääsisältöön

Kissani Jugoslavia luo Kansallisteatterin Willensaunaan taianomaisen, mukaansatempaavan maailman

Toni Harjajärven näyttelemä Bekim harteillaan käärme.
Toni Harjajärven näyttelemä Bekim harteillaan käärme. Kuva: Kansallisteatteri/ Tommi Mattila Kissani Jugoslavia,Suomen Kansallisteatteri

Kissani Jugoslavia vie hämmästyttävälle matkalle, jossa mies kohtaa käärmeen ja kissan, entisen Jugoslavian raaka historia limittyy helsinkiläiseen opiskelijaelämään – ja jossa rakkaudenkaipuu altistaa väkivallalle.

Luin Pajtim Statovcin romaanin tuoreeltaan vuonna 2014. Silloin kokemus oli kahtiajakoinen. Vaikutuin kirjan kielestä, pidin sen selittelemättömästä fantasiasta ja uudenlaisesta katseesta, jonka se loi Suomeen. Lukukokemus oli nautinnollinen, silti kirja jätti minut hämmennyksen valtaan. Hyvän hämmennyksen.

Kansallisteatterin Willensaunassa nähtävä esitys onnistuu hienosti siirtämään näyttämölle romaanin maagisen maailman.

Taika syntyy kevyin keinoin: näyttelijät yksinkertaisesti tekevät sen todeksi.

Lähikuvassa Bekimiä näyttelevä Toni Harjajärvi, takanaan Petri Liski käärmeenä.
Bekim ja boa, Toni Harjajärvi ja Petri Liski. Lähikuvassa Bekimiä näyttelevä Toni Harjajärvi, takanaan Petri Liski käärmeenä. Kuva: Kansallisteatteri/ Tommi Mattila Kissani Jugoslavia,Suomen Kansallisteatteri

Ensimmäisellä puoliajalla Johanna Freundlichin ohjaama ja Eva Buchwaldin dramatisoima esitys kohdistaa katseensa päähenkilö Bekimiin ja hänen äitiinsä. Bekimin ja Emine-äidin tarinat rullaavat vuorotellen eteenpäin, jaetulla pyörönäyttämöllä.

Bekim on kaikkialla ulkopuolinen. Hän vaeltaa jääkylmästä seksisuhteesta toiseen, etsii läheisyyttä, ostaa boakäärmeen, jota pelkää ja silti tahtoo rakastaa. Ihmiset ovat petoja toisilleen, ja Bekimin on helpompaa kiintyä käärmeeseen.

Toni Harjajärvi on mielettömän hyvä roolissaan Bekiminä. Hän on näyttelijänä minulle uusi kasvo: silmät ymmyrkäisinä katsoin Harjajärven vaivatonta, sävykästä ja erittäin intensiivistä näyttelijäntyötä. Tuntui, kuin olisin saanut lahjan.

Tuntui, kuin olisin saanut lahjan.

Näyttämö rullaa, Emine kasvaa kuva kuvalta, väläys väläykseltä; tytöstä naiseksi, toiveikkaasta morsiamesta tylysti alistetuksi vaimoksi. Sari Puumalainen piirtää esiin Eminen nuoruuden kiihkon ja avioliiton raa’an pettymyksen vahvasti, selkeästi ja elävästi.

Katri Renton lavastus on upeimmillaan juuri Eminen kohtauksissa, jossa hehkuvan punaiset esineet, ruusut ja pitsit ilmestyvät ja katoavat, lavastus elää tarinassa mukana, koristelee tytön unelmia, korostaa hänen kauhuaan.

Tommi Liski näyttelee käärmettä. Kuvassa käärme nojailee pimeydessä veistokseen, jossa käärme kietoutuu miehen ympärille.
Petri Liski sähisee arvoituksellisena käärmeenä, joka on kirjoitettu tarinaan Bekimin elämän kertojaksi ja kommentoijaksi. Tommi Liski näyttelee käärmettä. Kuvassa käärme nojailee pimeydessä veistokseen, jossa käärme kietoutuu miehen ympärille. Kuva: Kansallisteatteri/ Tommi Mattila Kissani Jugoslavia,Suomen Kansallisteatteri
Toni Harjajärven näyttelemä Bekim istuu kaulakkain Kissan (Ville Tiihonen) kanssa.
Bekim rakastaa Kissaa, jopa sitä kun Kissa käyttää häntä hyväkseen. Toni Harjajärven näyttelemä Bekim istuu kaulakkain Kissan (Ville Tiihonen) kanssa. Kuva: Kansallisteatteri/ Tommi Mattila Kissani Jugoslavia,Suomen Kansallisteatteri

Bekimin elämä muuttuu, kun hän tapaa homoklubilla kissan. Ja huh millaisen katukissan Ville Tiihonen tekeekään! Kissalla on musta verkkopaita ja maihinnousukengät, vitivalkoinen tukka ja kalpeat kasvot. Se on elänyt kovaa elämää, se pitää itseään maailman kuninkaana, se käyttää hyväkseen ketä haluaa ja antautuu hellittäväksi estoitta.

Kissan ääni on karhean maskuliininen mutta naukaisut pehmeitä.

Huh millaisen katukissan Ville Tiihonen tekeekään!

Bekim rakastaa kissaa. Kissa ei voi sietää käärmettä. Eläinten sähisevä ja kihisevä kohtaaminen saa yleisön nauramaan ääneen.

Koskettavassa jaksossa sivuun sysätty käärme toistaa aina uudestaan: kunnes sinä pudotat minut terraarion pohjalle.

Sari Puumalaisen näyttelemä Emine punaisessa mekossa, pitää sylissään ruttuista hääyönä tahriintunutta lakanaa.
Sari Puumalaisen Emine nuorena morsiamena. Sari Puumalaisen näyttelemä Emine punaisessa mekossa, pitää sylissään ruttuista hääyönä tahriintunutta lakanaa. Kuva: Kansallisteatteri/ Tommi Mattila Kissani Jugoslavia,Suomen Kansallisteatteri
Sari Puumalaisen näyttelemä Emine on lähikuvassa kasvot sivuttain, vakavana ja hiljaisena.
Emine löytää lopulta Suomessa paikkansa. Sari Puumalaisen näyttelemä Emine on lähikuvassa kasvot sivuttain, vakavana ja hiljaisena. Kuva: Kansallisteatteri/ Tommi Mattila Kissani Jugoslavia,Suomen Kansallisteatteri

Toinen puoliaika tuo vahvemmin esille Bekimin tyrannimaisen isän, Bajramin (Petri Liski), Kosovon albaanien kohtalon, sekä maahanmuuttajaperheen vaikeudet löytää paikkansa Suomessa.

Esityksen intensiteetti hieman kärsii kerrottavien asioiden paljoudesta – ainakin ennakkonäytöksessä, jonka itse näin. Kun mennään kauemmas Bekimistä, kissasta ja käärmeestä, mennään samalla fantasiasta realismiin, ja hetkittäin jakso tuntuu lähihistorian oppitunnilta.

Isän tarinaan liittyviä dramaturgisia ratkaisuja en täysin ymmärrä – miksi hän ei puhu mitään, vaan muut puhuvat hänen puolestaan, miksi hän yhtäkkiä alkaakin puhua, miksi juuri niitä asioita.

Jokin häpeä ja viha noissa hetkissä purkautuu.

Esityksen loppuvaiheissa minua hämmentää sama kuin romaanissakin: Bekimin seikkailu sukunsa mailla Kosovossa, äidin kivi, isoisän kasvoille heitetty käärme. Jokin häpeä ja viha noissa hetkissä purkautuu, jotain ehkä vapautuu, tavalla josta aivan en saa otetta.

Lopussa Bekim tapaa sattumalta miehen, Samin, ja uskaltaa viimein oikeasti kohdata toisen ihmisen. Samin (Ville Tiihonen) ja Bekimin väliset lyhyet kohtaukset ovat kauniita, valoisia, teatterisalin hämäryydessä läikkyy rakastuminen.

Yhtäkaikki: Kissani Jugoslavia on omaperäinen romaani, josta on tehty taianomainen, mukaansatempaava, kuviltaan ja tunnelmiltaan rikas esitys.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia. Ohjaus Johanna Freundlich. Dramatisointi Eva Buchwald. Lavastus Katri Rentto. Pukusuunnittelu Emilia Eriksson. Valosuunnittelu Kalle Ropponen. Äänisuunnittelu Antti Puumalainen. Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi. Rooleissa Toni Harjajärvi, Petri Liski, Sari Puumalainen ja Ville Tiihonen. Ensi-ilta Kansallisteatterin Willensaunassa 16.11.2018. Tämä kirjoitus perustuu 14.11. esitettyyn ennakkonäytökseen.

Penkkitaiteilija

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.