Hyppää pääsisältöön

Kissani Jugoslavia luo Kansallisteatterin Willensaunaan taianomaisen, mukaansatempaavan maailman

Toni Harjajärven näyttelemä Bekim harteillaan käärme.
Toni Harjajärven näyttelemä Bekim harteillaan käärme. Kuva: Kansallisteatteri/ Tommi Mattila Kissani Jugoslavia,Suomen Kansallisteatteri

Kissani Jugoslavia vie hämmästyttävälle matkalle, jossa mies kohtaa käärmeen ja kissan, entisen Jugoslavian raaka historia limittyy helsinkiläiseen opiskelijaelämään – ja jossa rakkaudenkaipuu altistaa väkivallalle.

Luin Pajtim Statovcin romaanin tuoreeltaan vuonna 2014. Silloin kokemus oli kahtiajakoinen. Vaikutuin kirjan kielestä, pidin sen selittelemättömästä fantasiasta ja uudenlaisesta katseesta, jonka se loi Suomeen. Lukukokemus oli nautinnollinen, silti kirja jätti minut hämmennyksen valtaan. Hyvän hämmennyksen.

Kansallisteatterin Willensaunassa nähtävä esitys onnistuu hienosti siirtämään näyttämölle romaanin maagisen maailman.

Taika syntyy kevyin keinoin: näyttelijät yksinkertaisesti tekevät sen todeksi.

Lähikuvassa Bekimiä näyttelevä Toni Harjajärvi, takanaan Petri Liski käärmeenä.
Bekim ja boa, Toni Harjajärvi ja Petri Liski. Lähikuvassa Bekimiä näyttelevä Toni Harjajärvi, takanaan Petri Liski käärmeenä. Kuva: Kansallisteatteri/ Tommi Mattila Kissani Jugoslavia,Suomen Kansallisteatteri

Ensimmäisellä puoliajalla Johanna Freundlichin ohjaama ja Eva Buchwaldin dramatisoima esitys kohdistaa katseensa päähenkilö Bekimiin ja hänen äitiinsä. Bekimin ja Emine-äidin tarinat rullaavat vuorotellen eteenpäin, jaetulla pyörönäyttämöllä.

Bekim on kaikkialla ulkopuolinen. Hän vaeltaa jääkylmästä seksisuhteesta toiseen, etsii läheisyyttä, ostaa boakäärmeen, jota pelkää ja silti tahtoo rakastaa. Ihmiset ovat petoja toisilleen, ja Bekimin on helpompaa kiintyä käärmeeseen.

Toni Harjajärvi on mielettömän hyvä roolissaan Bekiminä. Hän on näyttelijänä minulle uusi kasvo: silmät ymmyrkäisinä katsoin Harjajärven vaivatonta, sävykästä ja erittäin intensiivistä näyttelijäntyötä. Tuntui, kuin olisin saanut lahjan.

Tuntui, kuin olisin saanut lahjan.

Näyttämö rullaa, Emine kasvaa kuva kuvalta, väläys väläykseltä; tytöstä naiseksi, toiveikkaasta morsiamesta tylysti alistetuksi vaimoksi. Sari Puumalainen piirtää esiin Eminen nuoruuden kiihkon ja avioliiton raa’an pettymyksen vahvasti, selkeästi ja elävästi.

Katri Renton lavastus on upeimmillaan juuri Eminen kohtauksissa, jossa hehkuvan punaiset esineet, ruusut ja pitsit ilmestyvät ja katoavat, lavastus elää tarinassa mukana, koristelee tytön unelmia, korostaa hänen kauhuaan.

Tommi Liski näyttelee käärmettä. Kuvassa käärme nojailee pimeydessä veistokseen, jossa käärme kietoutuu miehen ympärille.
Petri Liski sähisee arvoituksellisena käärmeenä, joka on kirjoitettu tarinaan Bekimin elämän kertojaksi ja kommentoijaksi. Tommi Liski näyttelee käärmettä. Kuvassa käärme nojailee pimeydessä veistokseen, jossa käärme kietoutuu miehen ympärille. Kuva: Kansallisteatteri/ Tommi Mattila Kissani Jugoslavia,Suomen Kansallisteatteri
Toni Harjajärven näyttelemä Bekim istuu kaulakkain Kissan (Ville Tiihonen) kanssa.
Bekim rakastaa Kissaa, jopa sitä kun Kissa käyttää häntä hyväkseen. Toni Harjajärven näyttelemä Bekim istuu kaulakkain Kissan (Ville Tiihonen) kanssa. Kuva: Kansallisteatteri/ Tommi Mattila Kissani Jugoslavia,Suomen Kansallisteatteri

Bekimin elämä muuttuu, kun hän tapaa homoklubilla kissan. Ja huh millaisen katukissan Ville Tiihonen tekeekään! Kissalla on musta verkkopaita ja maihinnousukengät, vitivalkoinen tukka ja kalpeat kasvot. Se on elänyt kovaa elämää, se pitää itseään maailman kuninkaana, se käyttää hyväkseen ketä haluaa ja antautuu hellittäväksi estoitta.

Kissan ääni on karhean maskuliininen mutta naukaisut pehmeitä.

Huh millaisen katukissan Ville Tiihonen tekeekään!

Bekim rakastaa kissaa. Kissa ei voi sietää käärmettä. Eläinten sähisevä ja kihisevä kohtaaminen saa yleisön nauramaan ääneen.

Koskettavassa jaksossa sivuun sysätty käärme toistaa aina uudestaan: kunnes sinä pudotat minut terraarion pohjalle.

Sari Puumalaisen näyttelemä Emine punaisessa mekossa, pitää sylissään ruttuista hääyönä tahriintunutta lakanaa.
Sari Puumalaisen Emine nuorena morsiamena. Sari Puumalaisen näyttelemä Emine punaisessa mekossa, pitää sylissään ruttuista hääyönä tahriintunutta lakanaa. Kuva: Kansallisteatteri/ Tommi Mattila Kissani Jugoslavia,Suomen Kansallisteatteri
Sari Puumalaisen näyttelemä Emine on lähikuvassa kasvot sivuttain, vakavana ja hiljaisena.
Emine löytää lopulta Suomessa paikkansa. Sari Puumalaisen näyttelemä Emine on lähikuvassa kasvot sivuttain, vakavana ja hiljaisena. Kuva: Kansallisteatteri/ Tommi Mattila Kissani Jugoslavia,Suomen Kansallisteatteri

Toinen puoliaika tuo vahvemmin esille Bekimin tyrannimaisen isän, Bajramin (Petri Liski), Kosovon albaanien kohtalon, sekä maahanmuuttajaperheen vaikeudet löytää paikkansa Suomessa.

Esityksen intensiteetti hieman kärsii kerrottavien asioiden paljoudesta – ainakin ennakkonäytöksessä, jonka itse näin. Kun mennään kauemmas Bekimistä, kissasta ja käärmeestä, mennään samalla fantasiasta realismiin, ja hetkittäin jakso tuntuu lähihistorian oppitunnilta.

Isän tarinaan liittyviä dramaturgisia ratkaisuja en täysin ymmärrä – miksi hän ei puhu mitään, vaan muut puhuvat hänen puolestaan, miksi hän yhtäkkiä alkaakin puhua, miksi juuri niitä asioita.

Jokin häpeä ja viha noissa hetkissä purkautuu.

Esityksen loppuvaiheissa minua hämmentää sama kuin romaanissakin: Bekimin seikkailu sukunsa mailla Kosovossa, äidin kivi, isoisän kasvoille heitetty käärme. Jokin häpeä ja viha noissa hetkissä purkautuu, jotain ehkä vapautuu, tavalla josta aivan en saa otetta.

Lopussa Bekim tapaa sattumalta miehen, Samin, ja uskaltaa viimein oikeasti kohdata toisen ihmisen. Samin (Ville Tiihonen) ja Bekimin väliset lyhyet kohtaukset ovat kauniita, valoisia, teatterisalin hämäryydessä läikkyy rakastuminen.

Yhtäkaikki: Kissani Jugoslavia on omaperäinen romaani, josta on tehty taianomainen, mukaansatempaava, kuviltaan ja tunnelmiltaan rikas esitys.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia. Ohjaus Johanna Freundlich. Dramatisointi Eva Buchwald. Lavastus Katri Rentto. Pukusuunnittelu Emilia Eriksson. Valosuunnittelu Kalle Ropponen. Äänisuunnittelu Antti Puumalainen. Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi. Rooleissa Toni Harjajärvi, Petri Liski, Sari Puumalainen ja Ville Tiihonen. Ensi-ilta Kansallisteatterin Willensaunassa 16.11.2018. Tämä kirjoitus perustuu 14.11. esitettyyn ennakkonäytökseen.

Penkkitaiteilija

  • Tatuointi on kantajalleen ikuinen, mutta taideteoksena lyhytikäinen

    Tatuoinneissa näkyy erilaisia tyylisuuntia ja muoteja.

    Tatuoinnin ottaminen sattuu ja teon peruuttaminen on hyvin vaikeaa. Tatuointi on merkki, jolla halutaan kertoa asioista, jotka ovat kantajalleen elinikäisesti tärkeitä. 80-luvun puolivälissä tatuointeja alkoi näkyä tuttavapiiriini kuuluvilla henkilöillä, myös naisilla. Tatuoinnit kiinnostivat, koska niihin liitettiin edelleen normiyhteiskunnan reunalla tai ulkopuolella elämisen leima.

  • Avaruusromua: Unelmia, epävarmuutta vai paratiisi?

    Millaista musiikkia synnyttää Marian tarjoama paratiisi?

    Hän luuli tavallisia majataloja lumotuiksi linnoiksi. Hän luuli lampaita kääpiöiksi ja tuulimyllyjä jättiläisiksi. Jostakin syystä sadan vuoden takainen, Maria Åkerblomin johtaman uskonlahkon tarina tuo mieleen Don Quijoten, ja päinvastoin. Mitä nuo tarinat kertovat? Mitä ne tarjoavat? Unelmia, turvaa ja pelastusta? Pyhyyttä, pelkoa ja ekstaasia? Millaista musiikkia synnyttää Marian tarjoama paratiisi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Katkeroidu elämälle ja riitele perinnöstä Vartion mestariteoksen hengessä – osallistu Lukupiiriin!

    Osallistu keskusteluun tai soita studioon la 28.3. klo 19!

    Hänen olivat linnut on kertomus pappilan palon seurauksista, sukuriidoista, perhehelvetistä ja pikkukylän sosiaalisesta todellisuudesta. Marja-Liisa Vartion romaania on pidetty yhtenä suomalaisen modernin kirjallisuuden merkkiteoksena. Kirjan kahden onnettoman, rakkautta vaille jääneen naisen tarinan, voi hyvin lukea feministisenä kannanottona.

  • Koronasta bamlataan eri tavalla Stadissa kuin landella

    Slangista ja koronasta on erilaisia fiiliksiä.

    Jengillä on snadisti erilaiset vibat slangin oikeaoppisuudesta, kuten tällä hetkellä myös koronaepidemiasta. Aristoteleen kantapään toimittaja funtsi, että koska tilanne maailmassa ei ole just nyt yhtään kliffa, täytyy koronasta skrivaa myös omalla slangilla.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Tarvitaanko nyt onnellisia loppuja?

    Hikmet: "Lähettäkää minulle kirjoja, jotka päättyvät hyvin."

    “Lähettäkää minulle kirjoja, jotka päättyvät hyvin.” Olen hyräillyt viime päivinä turkkilaisen runoilijan Nâzim Hikmetin 1940-luvulla kirjoittamaa runoa. Runosta on nimittäin sävelletty laulu, jota itsekin sain laulaa keikoilla 1990-luvun puolivälissä.

  • Elokuvan moniäänisyys ja tasa-arvo eivät voi olla pelkkä ilmiötrendi – "Tarvitsemme pitkäjänteistä tarkkailua pitkän aikavälin kuluessa"

    Mistä puhutaan, kun puhutaan naisen elokuvasta?

    Naisten tekemät elokuvat tuntuvat olevan yleissivistyksen erikoistietoa – syvältä kaivettuja elokuvahistorian salaisuuksia. Vaikka meillä Suomessa elokuva on muuttunut tasa-arvoisemmaksi, silti yhä pohdimme, mitä naisen elokuvalla tarkoitetaan. Miksi yhä oletamme, että miehen katse on normi, ja naisen katse se jokin toinen? Onko edelleen miehen kertoma tarina se yleispätevä tarina ihmisestä, jolle muut tarinat ovat alisteisia? Yle Teeman, Femin ja Yle Areenan Naisten maaliskuu on tarjonnut löytöretken naisten ohjaamiin elokuviin, onko mikään toisin?

  • Pappila palaa, apteekkari ryyppää, ruustinna valittaa - ja minä tykkään

    Tervetuloa katkeran riitelyn syventäviin opintoihin

    Vietin aikaani kahden riitelevän naisen ja täytettyjen lintujen keskellä. Rasittavaa seuraa, mutta silti nautin joka hetkestä. Kiitos kirjailija Marja-Liisa Vartion! Hänen olivat linnut -romaania lukiessa mietin, että tämähän on elämässä hyvin tuttu tunne. Mitään ei tapahdu ja kuitenkin koko ajan tapahtuu. Koko ajan tapahtuu, eikä silti mitään tapahdu.

  • “Aina vain väki kailottaa Coronavirusta! Alkaa ottaa nuppiin!” – Asterixissa seikkaili jo vuosia sitten voittamattomalta vaikuttava Coronavirus ja kiero toverinsa Bacillus

    Vuoden 2017 Asterix-albumi paljastaa koronan kasvot.

    Asterix-sarjakuva-albumi Kilpa-ajo halki Italian (2017) on poskettomalla tavalla edellä aikaansa. Siinä Asterix ja Obelix osallistuvat suureen hevosvaunukilpailuun ja saavat vastaansa voittamattomana pidetyn ja naamion taakse piiloutuneen kuljettajan. Hänen nimensä on Coronavirus. Neljän mustan hevosen vetämissä vaunuissa hänen rinnallaan seisoo apukuski Bacillus.

  • Avaruusromua: Algoritmi, tekoäly ja ne muut

    Onko vahva tekoäly jo tulossa?

    Koneoppiminen. Neuroverkko. Konenäkö. Hahmontunnistus. Puheentunnistus. Syväoppiminen. Algoritmi. Tekoäly. Näihin sanoihin törmää tavan takaa kun nykyään liikkuu netissä tai silmäilee sanomalehtiä. Puhutaan sekä heikosta että vahvasta tekoälystä. Heikkoon tekoälyyn me törmäämme jatkuvasti, kun käytämme esimerkiksi netin hakukoneita. Vahvaa tekoälyä ei vielä ole, mutta sitä kehitellään jatkuvasti. Onko meillä hyvä syy uskoa tai pelätä, että vahva tekoäly on tulossa? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Valokuvaaja Timo Kirves: "Katukuvat ovat kuin näytelmäkohtauksia"

    Valokuvaajan henkilökuvassa 60 vuoden tarinoita.

    Timo Kirves teki varsinaisen työuransa muoti- reportaasi- ja lehtikuvaajana. Nykyään hän tituleeraa itseään vaatimattomasti katukuvauksen harrastajaksi. Näytelmäkohtauksia muistuttavia katukuvia hän on ottanut neljällä Havannan reissullaan.

  • Lukeminen ei ole tylsä velvollisuus. Viisi syytä lukea lapselle

    Lapselle lukemisesta hyötyy lapsen lisäksi myös aikuinen.

    Kielitaito kehittyy vuorovaikutuksessa. Se voi olla puhetta, laulua, loruilua, lukemista ja keskustelua, eli lapsen kanssa vietettyä laatuaikaa. Sitä voi vanhempien lisäksi antaa isovanhempi, kummi tai aikuisystävä. 1. Lukeminen auttaa lasta menestymään Jokainen vanhempi haluaa taata lapselleen parhaat mahdolliset lähtökohdat. Tuleva menestys rakentuu hyvästä kielitaidosta.

  • Avaruusromua: Maanalaista musiikkia

    Voiko maapallon tarinaa kertoa musiikilla?

    Maapallo on noin 4500 miljoonan vuoden ikäinen. Näin sanovat tutkijat, jotka pystyvät päättelemään maapallon iän tiettyjen radioaktiivisten alkuaineiden hajoamisen nopeudesta. Maapallon ydin on metallia. Ydintä ympäröi kiviaineksesta muodostunut kiinteä, mutta liikkuva ja muovautuva vaippa, ja vaipan päällä on ohut, kiinteä kuori. Geologit sanovat, että maapallo kertoo meille omaa historiaansa. Historiaa, joka on tallentunut maapallon kerrostumiin. Voiko maapallon tarinaa kertoa musiikilla? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Psykiatrisia diagnooseja vilisee nykykulttuurissa – mistä on kyse?

    Uusi radiosarja valottaa kulttuurin psykiatrisoitumista

    Nykykulttuurissa psykiatrisia diagnooseja esiintyy tiuhaan ja niitä käytetään monin tavoin. Diagnooseista on tullut itseymmärryksen välineitä ja osa nykyistä ihmiskuvaa. Toimittaja, väitöskirjatutkija Jani Tanskanen avaa ilmiötä uudessa radiosarjassaan.