Hyppää pääsisältöön

Lapsisotilaan tarina

Poika, jolta varastettiin lapsuus

Kahvila Oulussa vuonna 2011. Tapaan 17-vuotiaan Ahmedin, joka on tullut Suomeen pakolaisena ja saanut täältä oleskeluluvan. Kotimaassaan Sierra Leonessa hän on taistellut kuuluisassa kapinallisjoukossa RUF:ssä. Hänet on pakotettu tekemään sotarikoksia. Onko tämä todellakin sama poika, jolla on takanaan kauhistuttava menneisyys, miettii toimittaja Kia Svaetichin.

Kaikki alkoi kuudes päivä tammikuuta vuonna 1999. Ahmed Juniorin elämä koki täyskäännöksen. Hän heräsi yöllä siihen, että naapuritalo oli ilmiliekeissä. Hän herätti isoveljensä Alhajin ja pyysi tätä sammuttamaan palon, ettei heidän oma talonsa syttyisi palamaan.

Joidenkin ihmisten unelmat toteutuvat, joidenkin ei. Minulla oli epäonnea. Minun unelmani loppuivat siihen

Ahmed Junior oli silloin pieni lapsi. Hän ei tiedä varmuudella kuinka vanha hän oli, mutta veikkaa, että noin 8-vuotias.

En tiennyt ikääni ennenkuin tulin Suomeen

Kapinalliset tappoivat hänen veljensä ja pakottivat hänet lapsisotilaaksi

Sinä kohtalokkaana yönä, kun Ahmedin elämä pirstaloitui, kapinalliset tappoivat hänen veljensä. Ahmedin vanhemmat pakenivat naapurimaahan Liberiaan. RUF pakotti Ahmedin lapsisotilaaksi.

He näkivät minut ja tiesivät että halusin juosta äitini luokse. He sanoivat “pysähdy tai sinut tapetaan”. Aloin itkemään, mutta jäin heidän luokseen. Ei ollut muuta vaihtoehtoa

- En nähnyt vanhempiani sodan jälkeen. Kun tulin Suomeen olin aivan hukassa, niin kuin kaikki muutkin yksin tulleet lapset, sanoo Ahmed Junior.

Timanttien takia soditaan

Sierra Leonen sisällissota alkoi vuonna 1991. Kahdeksan vuotta myöhemmin se oli ulottunut pääkaupunkiin Freetowniin. Sisällissodan syy oli Sierra Leonen rikkaat luonnonvarat, timantit ja kallis puutavara.

Maassa vallitsi laajalle levinnyt korruptio. Pieni eliitti yritti haalia itselleen kaikki rikkaudet. Maan hallinto ja eri kapinallisryhmät iskivät yhteen, ja sisällissota syttyi.

Napurimaan Liberian presidentti Charles Taylor tuki isointa kapinallisryhmää RUF:ia (Revolutionary United Front) aseilla, joukoilla ja rahalla.

Sierra Leonen sisällissota oli erittäin raaka. Molemmat osapuolet olivat ennen kaikkea kiinnostuneita rahasta.

Saadakseen rahaa kapinalliset hyökkäsivät timanttikaivoksiin, puutavaravarastoihin ja siviilikohteisiin. Veritimantit, tai niin kutsutut konfliktitimantit, löysivät nopeasti tiensä Liberian presidentin Charles Taylorin taskuun.

Lapsilla ei ollut vaihtoehtoa

Lapsia pakotettiin kapinallisliikkeisiin väkivallan ja huumeiden avulla. Enimmäkseen kohteena olivat nuoret miehet ja pikkupojat. Nuoret naiset ja tytöt saivat toimia taistelijoiden seksiorjina.

Kapinalliset olivat tunnettuja julmuudestaan. Silpominen kuului kidutusmetodeihin. He amputoivat käsiä ja käsivarsia.

- Käytimme termejä “pitkä- tai lyhythihainen”. Uhri sai itse valita kummasta kohdasta hänen kätensa katkaistiin. Kaverini valitsi pitkän hihan. Hän oli peloissaan ja itki jatkuvasti. Lopulta hän kuoli vammoihinsa, kertoo Ahmed Junior.

Sota Sierra Leonessa loppui 2002, ja hidas rauhanprosessi alkoi. Apujärjestö vapautti Ahmedin, joka muutti takaisin slummiin Freetownissa.

Koulunkäynti jäi sodan jalkoihin

Ahmed Junior ei koskaan saanut vietyä koulunkäyntiänsä loppuun Sierra Leonessa. Kun hänen oli määrä käydä ala-asteella, maassa käytiin veristä sotaa. Kun hänen piti käydä ylä-astetta, hän osallistui itse sodankäyntiin. On suoranainen ihme, että hän ylipäänsä oppi lukemaan ja kirjoittamaan.

Vuonna 2010 Ahmed tuli pakolaisena Suomeen. Hän asui Oulun vastaanottokeskuksessa ja pääsi suhteellisen nopeasti kaupungin lukioon.

Keväällä 2014 Ahmedista tuli yliopplilas.

Tulen paikasta, missä ei ole mitään. Se tarkoittaa sitä, että emme myöskään odota saavamme mitään yhteiskunnalta

- Menneisyydelläni on suuri merkitys motivaatiooni ja edistykseeni koulussa. Ilmainen koulutus on avain tulevaisuuteeni. Vihaisin itseäni, jos en kävisi koulua, sanoo Ahmed Junior.

Sota ryösti minulta lapsuuteni

Ahmed Junior sai toisen mahdollisuuden, kun hän tuli Suomeen. Lapsi jolta oli viety lapsuus, perhe ja kotimaa, sai katon päänsä päälle, ruokaa ja koulutusta.

Ahmed Juniorille koulutus ei ole itsestäänselvyys. Hänelle se on etuoikeus, jota hän vaalii silkkihansikkain.

- Muistan kun kaksi poikaa sodan jälkeen tuli opettajina slummin apukeskukseen. He opettivat meille lauseen “The Quick Brown Fox Jumps Over the Lazy Dog”. Opiskeltiin tätä lausetta kuukauden ajan. Ihmettelin miksi tämä lause on niin tärkeä. Opettajat sanoivat että tämä lause on ainut mitä tarvitset, lauseesta löytyy kaikki englanninkielen kirjaimet.

“The Quick Brown Fox Jumps Over the Lazy Dog” - kaunein tuntemani lause. Sen avulla opin lukemaan ja kirjoittamaan

Lukiosta tuli sekä peruskoulu, että lukio

Voi sanoa, että Ahmed Junior kävi montaa koulua samaan aikaan.

- Samalla, kun kävin lukiota, kävin peruskoulun ensimmäistä, toista ja yhdeksättä luokkaa.

- Ajattele, että sinulla on avain täysin tyhjään huoneeseen. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko lorvailet oven ulkopuolella ja odotat, että joku tulee avaamaan oven, tai sitten avaat oven itse. Minä uskon, että jos avaan tämän oven koulutukseen itse, niin asiat alkavat kulkemaan, pohtii Ahmed Junior.

Päästyään yliopplilaaksi Ahmed Junior aloitti korkeakouluopinnot. Ensin vuosi Rovaniemellä Lapin ammattikorkeakoulussa, sen jälkeen opintoja Oulussa International Business linjalla.

Äidin tapaaminen 18 vuoden jälkeen

Kuuluu pieni tömähdys, kun lentokone laskeutuu Freetownin lentokentälle. Ahmed Junior katsoo unenpöpperöisenä ympäriilleen ja venyttelee jalkojaan. Sen jälkeen hän panee kuulokkeet korvilleen ja vääntää volyymin kovemmalle. Hän tarvitsee vähän aikaa itselleen.

On joulukuu 2017 ja Ahmed palaa vihdoin kotiin.

Hän on selvästi hermostunut, mutta myös odottavainen. Hän ei ole käynyt kotimaassaan sen jälkeen, kun tuli pakolaisena Suomeen vuonna 2010. Äitiään Ahmed Junior ei ole nähnyt sen jälkeen, kun sota vuonna 1999 Freetownissa alkoi, 18 vuotta sitten.

Äitiään Ahmed Junior ei ole nähnyt sen jälkeen, kun sota tuli Freetowniin vuonna 1999.

Kun sota tuli Sierra Leoneen, Ahmedin vanhemmat pakenivat Liberiaan. Pari vuotta sitten he muuttivat takaisin Freetowniin.

Isäänsä Ahmed ei voi enää tavata. Hänen isänsä kuoli pian sen jälkeen, kun oli muuttanut takaisin Sierra Leoneen. Mutta äitinsä, Yebo Kargbon, Ahmed Junior saa tavata.

- En uskonut näkeväni poikaani enää koskaan, sanoo äiti Yebo Kargbo itkien. Käännyin Allahin puoleen. Rukoilin joka päivä viisi rukousta, joissa pyysin Allahia varjelemaan lastani. Ja jos hän olisi jo kuollut, pyysin enkeleitä valvomaan, kunnes me taas tapaisimme.

Voin hyvin. Pystyn vihdoinkin nukkumaan― äiti

- Juniorin palattuaan kotiin, olen saanut rauhan ja nukun läpi yön. Nyt kun tiedän, että hän on turvassa, minun ei tarvitse enää itkeä.

Suomen kansalaisuus, uusi nimi ja lapsi

Ahmed Juniorin silmät loistavat, kun hän katsoo tytärtään.

Tässä on tulevaisuuteni. Pikku tyttäreni tulee saamaan kaiken, mitä en itse saanut lapsena. Ja vähän lisää.

Luon itselleni kodin siellä missä olen

Ahmed Junior asuu tänään avopuolisonsa ja heidän tyttärensä kanssa Oulussa. Hän on opintojensa loppusuoralla ja miettii tutkijan uraa. Hän on muuttanut nimensä Sampaksi ja saanut Suomen kansalaisuuden.

- Luon itselleni kodin siellä missä olen. Juuri nyt se on Suomessa, mutta kun olin Sierra Leonessa, se oli kotini. Juureni ja historiani ovat siellä, mutta tulevaisuuteni on täällä.

Artikkeli perustuu Barnsoldaten - pojken som blev bestulen på sin barndom, tekijänä Kia Svaetichin. Suomennos Staffan von Martens.