Miksi pohjoisessa on vanhempia puita kuin etelässä? Mikä on metsien hiilinielu? Kuinka iso osuus metsistä menee hakkuisiin? Paikkaa ja päivitä tietosi Suomen metsistä.
Suomessa on paljon metsää – sen tietävät kaikki. Mutta millaista se on? Otetaan avuksi tilastot sekä asiantuntijat, jotka selittävät, mistä niissä on kyse.
Suomi on Euroopan metsäisin maa
Suomen maapinta-alasta metsää on 73 prosenttia. Se tekee Suomesta Euroopan metsäisimmän maan pinta-alaan suhteutettuna. Määrässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia niiden sadan vuoden aikana, kun Suomen metsien tilaa on seurattu, tietää Luonnonvarakeskus Luken erikoistutkija Antti Ihalainen. Seurantaa kutsutaan valtakunnan metsien inventoinniksi (VMI).
– Me ollaan niin kylmä ja kivinen maa, että metsät ovat säästyneet. Jos viljelyskelpoista maata olisi enemmän, se olisi varmaan raivattu pelloksi.
1900-luvun alussa hiipuneen kaskiviljelyn polttamat alueet ovat jo kasvaneet takaisin metsiksi. Asiaan vaikuttaa myös se, että väestöä on pinta-alaan nähden vähän. Viiden miljoonan ihmisen asuttaminen jättää metsälle runsaasti tilaa.
Koko maailman metsäpinta-alasta Suomi kattaa kuitenkin vain 0,6 prosenttia. Meillä metsää on 22,2 miljoonaa hehtaaria, kun ylivoimaisella ykkösellä, Venäjällä, sitä on 810 miljoonaa hehtaaria. Silti se ei peittoa Suomea metsäisyydessä, sillä metsää on Venäjän maapinta-alasta likimain puolet.
Jos kuva ei näy tarkkana mobiilinäytöllä, klikkaa se auki.
Puuston määrä kasvaa, mutta hakkuita säännöstellään
Suomen metsien puusto lisääntyi viime vuonna 20 miljoonaa kuutiometriä, kun kasvua oli 107 ja poistumaa 87 miljoonaa kuutiometriä. Siitä kuusi prosenttia oli luonnonpoistumaa. Se tarkoittaa esimerkiksi itsestään tai luonnontuhoissa kuolevia puita.
Varsinaista hakkuukertymää poistumasta oli 72,4 miljoonaa kuutiometriä eli 83 prosenttia. Siitä suurin osa, 63 miljoonaa kuutiometriä, päätyi metsäteollisuuden käyttöön. Loput menivät energiakäyttöön, lämpö- ja voimalaitoksiin sekä pientalojen polttopuiksi.
Kymmeneksen poistumasta muodostaa metsähukkapuu eli hakkuiden ylijäämä, kuten latvat ja raivauspuiden rungot. Osa niistä hyödynnetään energiantuotannossa.
– Puun määrä on lisääntynyt jatkuvasti 50–60-luvuilta asti. Sitä ennen oltiin pitkään tasapainotilanteessa, että kasvu ja poistuma olivat suunnilleen samalla tasolla, sanoo Antti Ihalainen.
Kädestä suuhun -tilanteen todettiin rajoittavan talouden kasvua, koska puun käyttöä ei ollut varaa lisätä. Niinpä hakkuumahdollisuuksia ryhdyttiin kerryttämään lisäämällä puiden kasvua muun muassa vanhojen metsien uudistamisella, soiden ojituksilla ja aikaisempaa paremmalla metsänhoidolla.
Puuntuotanto on kestävällä pohjalla, jos metsistä hakataan vuosina 2015-2024 vuosittain enintään 84,3 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta – kun vuonna 2017 hakattiin 72,4 miljoonaa kuutiometriä. Parhaillaan kuitenkin selvitetään, mitä eri hakkuusuunnitelmat tarkoittavat metsien monimuotoisuudelle ja hiilinieluvelvoitteelle.
Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2017 kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt olivat 56,1 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia (CO2-ekv.). Euroopan komission päästötavoitteissa niiden pitäisi laskea vuoteen 2030 mennessä 20,6 hiilidioksiditonniin.
Siinä isossa roolissa ovat Suomen metsät. Ne sitovat noin kaksi kolmasosaa Suomen päästöistä.
Lapissa on metsää lähes 40 hehtaaria per asukas
Jos metsäpinta-ala – metsämaa ja heikommin kasvava kitumaa – jaetaan asukkaiden kesken, eniten metsää asukasta kohti on Lapissa (37,2 hehtaaria/asukas). Pinta-ala per asukas kutistuu etelään päin tultaessa. Koko Suomen mittakaavassa metsää on 4,1 hehtaaria asukasta kohden.
– Pääsääntöisesti taustalla on se, että asukastiheys vaihtelee noilla alueilla, Ihalainen toteaa.
Metsän osuus maa-alasta eri vertailualueilla on suunnilleen sama. Muutamat poikkeukset selittyvät pitkälti historiallisella väestöntiheydellä, maapohjan laadulla ja ilmastolla.
Rannikkoalueilla – Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla on vanhaa asutusta ja suhteellisen paljon viljelyskelpoista maata. Pohjoisessa – Utsjoella, Enontekiöllä ja Inarissa – karumpi ilmasto vähentää metsän osuutta.
Suomen metsien puustosta puolet on mäntyä
Suomen metsien kasvupaikoista suuri osa on karuja männylle sopivia kangasmaita ja rämeitä. Mänty pärjää myös hyvin pohjoisessa.
Ihminenkin on kasvattanut mäntyjen osuutta, sillä sen tukkia on pidetty kaikkein arvokkaimpana, kertoo Ihalainen. Kuuset ovat kuitenkin kasvattaneet suosiotaan viimeisen 20 vuoden aikana. Syynä ovat metsien kruunupäät, joille maistuu männyntaimi.
– Kuusentaimet on sellaisia, että hirvet ei niitä syö, Ihalainen sanoo.
Runsas lehtipuiden määrä Savossa on muisto sadan vuoden takaisesta kaskiviljelystä. Poltettujen alueiden uusiutuminen ei ole vielä edennyt lopulliseen lajistoonsa eli havumetsäksi: kuusikoksi tai männiköksi.
Hirviä on yli kahdeksankymmentä kertaa enemmän kuin karhuja
Tarkastellaanpa Suomen metsien eläimiä. Arviot on helpointa tehdä isoista nisäkkäistä, sillä mitä pienemmistä eläimistä on kyse, sitä haastavampaa yksilöiden havaitseminen ja laskenta on.
Karhu on ravintoketjun huipulla oleva petoeläin. Koska ravintoketjun tasot muodostavat pyramidin, huippusaalistajissa kärki on kapea. Arvioiden mukaan karhuja on Suomessa noin pari tuhatta.
– Juuri niin sen tulee ollakin, että hirviä on suhteessa paljon enemmän kuin karhuja. Kasvissyöjät ovat alemmalla tasolla pyramidissa, toteaa tutkimusprofessori Ilpo Kojola Lukesta.
Molempien lajien kannat ovat moninkertaistuneet 60-70-luvuilta, ihmisen vaikutuksesta. Hirvi viihtyy nuorissa metsissä, joissa on runsaasti lehtipuustoa.
Karhujen lisääntymistä on auttanut asenteen muutos. Entinen lainsuojaton haluttiin säilyttää Suomen metsissä. Apua perhetalkoisiin tulee itärajalta, jossa karhukannat ovat tiheät.
Ilvesten määrä on laskenut Luonnonvarakeskuksen raportin mukaan vuodesta 2014 lähtien. Suurin syy on metsästys. Mitä suurempi määrä saaliista on lisääntymisiässä olevia naaraita, sitä vähemmän on odotettavissa uusia pentueita.
Majavia on Suomessa nykyisin kahta lajia. Talttahampaat metsästettiin Suomessa sukupuuttoon 1800-luvun lopussa, ja apua uudelleenistutukseen otettiin vastaan myös Yhdysvalloista. Myöhemmin selvisi, että ne olivatkin eri lajia kuin kotoiset euroopanmajavat. Kanadanmajavat alkoivat vallata alaa alkuperäislajilta, ja niitä on nyt neljä viidesosaa Suomen majavista.
Villisiat ovat lisääntyneet Suomessa nopeasti. Kanta-arviot ovat nousseet vuoden 2010 muutamasta sadasta nykyiseen muutamaan tuhanteen. Villisika lisääntyy nopeasti, on kaikkiruokainen ja sopeutuu monenlaisiin ympäristöihin. Leudot talvet ovat sille eduksi.
Etelässä on pääosin nuorta metsää, pohjoisessa eniten puuvanhuksia
Ikäluokkia seurataan metsämaalla eli sellaisella metsätalousmaalla, jossa puuston kasvu per hehtaari on yli yhden kuutiometrin vuodessa. Etelä-Suomen metsät ovat pääosin nuoria tai keski-ikäisiä. Iäkkäät, yli 120 vuotta vanhat metsät ovat pääosin Pohjois-Suomessa.
Pohjois- ja Etelä-Suomen eri-ikäiseen puustoon on monia syitä, kertoo erikoistutkija Antti Ihalainen.
– Luonnonolosuhteista ja kasvupaikoista johtuen pohjoisessa tulee olemaan aina vanhempia metsiä kuin Etelä-Suomessa, koska pohjoisen Suomen ilmastossa ja maaperässä puut kasvavat hitaammin. Siksi ne saavuttavat myös hakkuukypsyyden vasta myöhemmällä iällä.
Pohjois-Suomen vähäisempi asutus taas on tarkoittanut, että suuria alueita on jäänyt aikoinaan koskemattomiksi, kaskiviljelyn ja hakkuidenkin ulkopuolelle. Hakkuita ovat hillinneet myös pitkät välimatkat ja tiettömät taipaleet.
Lisäksi suurin osa suojellusta metsäalasta on Pohjois-Suomessa. Se tarkoittaa, että suojelualueiksi päätyneet vanhat metsät saavat ikääntyä tästä eteenpäinkin.
Vanhin tiedossa oleva elävä puu sijaitsee Lapissa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Se on 780-vuotias suolla kasvava mänty.
Neljä viidesosaa suojellusta metsästä sijaitsee Pohjois-Suomessa
Suomen metsistä on suojeltu 12 prosenttia. Se tarkoittaa 2,7 miljoonaa hehtaaria metsämaan ja huonokasvuisemman kitumaan yhteispinta-alasta. Valtaosa suojelluista metsistä, 88 prosenttia, on valtion omistamaa. Pohjoisen korkea suojeluosuus johtuu siitä, että suurin osa valtion metsistä sijaitsee siellä.
Selitys valtion vankkaan jalansijaan pohjoisessa löytyy 1700-luvun lopulta. Isossajaossa paremmat maat jaettiin kansalle, jotta maataloustuotanto kasvaisi ja tehostuisi.
– Siksi etelän rehevät maat ovat pääosin yksityisiä ja karummat maat jäivät "kruunulle" eli valtiolle, kertoo Antti Otsamo, Metsähallitus Metsätalous Oy:n kestävän kehityksen päällikkö.
Valtion maiden suojeluun riittää poliittinen päätös. Suojelualueiden koko onkin viisinkertaistunut 80-luvulta.
– Aika yksimielisiä ollaan siitä, että valtion mailla arvokkaimmat kohteet on poimittu, sanoo Otsamo.
Suomen metsissä elää noin 20 000 lajia, kun lasketaan yhteen kaikki eläin-, kasvi- ja sienilajit. Niistä runsas kymmenes eli 2 250 on eriasteisesti uhanalaisia. Lajistonsa puolesta Etelä-Suomen metsät ovat pohjoista monimuotoisempia.
Valtion omistuksessa olevista Etelä-Suomen metsistä on suojeltu jo kolmasosa. Siksi uutta suojeltavaa etsitään nyt yksityisistä metsämaista. Tarkoitusta ajaa etenkin Etelä-Suomen metsänomistajille suunnattu, vapaaehtoisuuteen perustuva METSO-ohjelma. Omistaja saa korvauksen siitä, että monimuotoisuuden kannalta arvokas metsäalue rauhoitetaan.
METSOn tavoitteena on suojella lähes satatuhatta hehtaaria metsää vuoteen 2025 mennessä. Tällä hetkellä tavoitteesta on täyttynyt 67 prosenttia.
Lähteet:
Luonnonvarakeskus Luke, Tilastokeskus, YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO, Suomen ympäristökeskus SYKE, Yle, Helsingin Sanomat
