Hyppää pääsisältöön

Musiikkia vai rukousta?

Olen pitkään pitänyt Latvian radiokuoroa yhtenä maailman parhaista, mutta viime aikoina kuoro on levyttänyt lähinnä mystistä minimalismia ja ortodoksista kirkkomusiikkia, joten perusohjelmisto-osaamista on vaikea arvioida. Kehityksen huippu lienee Ondinen julkaisema uutuus, jolla kuoro esittää Andrejs Selickisin hyvin pelkistynyttä, hyvin uskonnollista musiikkia.

Paradisus vocis / Andrejs Selickis
Paradisus vocis / Andrejs Selickis Uudet levyt

Selickis on ääri-ilmiö jopa Baltian omintakeisessa kuoromusiikissa. Hänen musiikkinsa lähestyy kaavamaista, liturgista kirkkomusiikkia. Taidemusiikiksi sitä voinee nimittää siksi, että Selickis yhdistää eri ortodoksiperinteiden yksi- ja moniäänisiä piirteitä omintakeisesti. Ei-liturgisesti kuunneltuna Selickis synnyttää samantapaisen kokemuksen kuin hänen oppi-isänsä Pärt, mutta siinä missä Pärt kirkkaalla ja pelkistetyllä musiikilla johdattaa kuulijan huikaisevan tyhjyyden äärelle, Selickis esittää, että tyhjyyden täyttää usko. Tämä vilpittömyys tukevoittaa mystisen minimalismin musiikillista tyhjyyttä ja herättää kiinnostavia kysymyksiä taiteen olemuksesta, mutta tekee musiikista epäabsoluuttista ja sitä kautta kokemuksellisesti tukkoista.

Latvian radion kuoron pitkäaikainen johtaja Sigvards Klava on houkutellut Selickisin säveltämään musiikkia konserttimusiikin kontekstiin. Yhteistyön laajin tulos, Litania äiti Teresalle, sisältää karun ja toisteisen kamariorkesteriosuuden ja pari säkkipilliä, jotka tekevät iisonin virkaa. Kappale on vangitseva ja Pärt-henkisesti intensiivinen, mutta siirappinen nyyhkyloppu paljastaa puutteet Selickisin käsityötaidossa; hän on turvautunut helpoimpaan ratkaisuun.

Levyn muut, lyhyemmät teokset ovat kiinnostavia etenkin siksi, että pelkistynyt ja ennakoitava kuoroilmaisu silloin tällöin keskeytyy harmonian tai ilmaisun erikoisuuteen, jonka Selickis useimmiten onnistuu perustelemaan musiikillisesti.

Kuten arvata saattaa, Latvian radion kuoro veisaa kotimaansa musiikkia ansiokkaasti, mutta materiaalin ollessa tylsimmillään esityksen intensiteetti laskee, kun kuorolaisia ei innosta. Muutamassa fortekohdassa korkeimmat sopraanot sitä paitsi roikkuvat pahasti, mitä kuoron aiemmilla levyillä ei ole kuulunut.

Kaikesta kritiikistä huolimatta levy tuntuu arvokkaalta. Se herätti vahvoja tuntemuksia, se jäi mieleen, ja tiedän että joudun kuuntelemaan sitä vielä usein, koska sen herättämät kysymykset jäivät kaihertamaan. Siinä mielessä Andrejs Selickis saattaa olla kehitysversio Arvo Pärtistä, ja Ondine saattaa olla aallon harjalla.

Andrejs Selickis: Paradisus vocis; Litany to Mother Teresa; ym. - Latvian radion kuoro/Sigvards Klava. (Ondine, ODE 1327-2)

Kuuntele Uudet levyt 20.11.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Kokkolalaiset herättävät vanhan amatöörimusiikin eloon - taas

    Levyarvostelu

    1770-luvulla Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius perusti pappilaansa pikkuisen amatööriyhtyeen ja keräsi sille pikkuisen nuottikokoelman. Euroopan mittakaavassa Chydenius oli perifeerinen harrastelija, mutta Suomessa hän oli valistusvisionääri aikaansa edellä. Ei ihme että Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on intoutunut levyttämään kotikaupunkinsa erikoista nuottikokoelmaa, olkoonkin että musiikillisesti kyse on harmittomasta viihteestä harrastelijoille.

  • Karlsons säveltää ryhtiä mystiseen minimalismiin

    Levyarvostelu

    Latvian radiokuoro on melkeinpä maailman paras kuoro, eikä ihme että Ondine julkaisee sen levyjä minkä ehtii. Kuoro on taltioinut perusohjelmistoa ansiokkaasti, mutta viime aikoina sekaan on eksynyt ohuenpuoleista tunnelmamusiikkia Baltiasta. Siksi suhtauduin epäilyksellä uuteen Juris Karlsonsin musiikkia esittelevään levyyn. Mutta tuntematon latvialainen paljastui dynaamiseksi, omaääniseksi säveltäjäksi, joka säveltää jopa mystiseen minimalismiin ryhtiä ja värejä.

  • Varhainen käyrätorvi laulaa kotoisasti

    Levyarvostelu

    Reilu vuosi sitten intoilin luonnontorvitaituri Alec Frank-Gemmillin levystä, jolla hän soitti varhaisia virtuoosikonserttoja käyrätorvelle. Ursula Paludan Monbergin uutuuslevy sisältää hieman myöhäisempää ja melkoisesti helpompaa ohjelmistoa, mutta kuulostaa yhtä aristokraattiselta, ja täydentää oivallisesti kuvaa luonnontorven kehityksestä.

  • Kyykkyviulismia vuonna 2020?

    Levyarvostelu

    Kunnianarvoisalla Deutsche Grammophon -yhtiöllä on pitkät perinteet myös crossover-taidemusiikissa. Sektorin uusin tuote on norjalainen viulisti Mari Samuelsen, jolta DG julkaisi tuplalevyn jo viime vuoden puolella. Minulta on kestänyt hetkisen päästä selville levyn tarkoitusperistä, mutta loppujen lopuksi kyse on vain kyykkyviulismin päivittämisestä 2020-luvun taidemusiikkimuotiin.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua