Hyppää pääsisältöön

Ondine-uutuus päivittää kuvan Heino Elleristä

Heino Eller on sikäli tyypillinen virolaissäveltäjä, että me täällä naapurissa tunnemme nimen ja aavistamme kansallisen merkityksen, muttemme tiedä miltä Ellerin sävellykset kuulostavat. Ondine-yhtiön uutuus korjaa tilanteen esittelemällä Elleriä kattavalla ja tyylikkäällä orkesterilevyllä, joka on melkeinpä ainoa lajissaan parinkymmenen vuoden takaisen ECM-levyn jälkeen. Ohjelmistossa on laaja Sinfoninen legenda, keskeneräiseksi jääneen toisen sinfonian avausosa sekä Ellerin pääteoksiin kuuluva viulukonsertto.

Heino Eller / Skride & Elts
Heino Eller / Skride & Elts Uudet levyt

Vuonna 1887 syntyneen Ellerin esikuviksi mainitaan edeltävän sukupolven kansallisromantikot Grieg ja Sibelius, ja toisaalta virolaiset pitivät Elleriä maansa johtavana modernistina. Kumpikin käsitys johtaa tavallaan harhaan. Muutamissa laukkarytmeissä ja Sinfonisen legendan harpputunnelmoinnissa voi kuulla aavistuksen Sibeliusta, mutta Ellerin sävelkieli on aristokraattisempaa, kevyempää ja eurooppalaisempaa kuin Skandinavian romantikoilla, eikä sisällä jälkeäkään dodekafoniasta, Shostakovitshin ja Prokofjevin särmikkyydestä tai muusta modernismista. Ellerin musiikin rakenteet virtailevat epäsinfonisen rapsodisesti, mutta kyse on leimallisesti absoluuttisesta musiikista.

Baiba Skride onkin viulukonserton solistiksi oiva valinta: hänen tulkintansa lainehtii täyteläisen romanttisena ja mutkattomana. Ellerin punomat virtuoosielementit sujuvat hallitusti, joten tähtiviulisti on jaksanut tehdä kotiläksynsä, vaikka konsertolle tuskin kertyy valtavasti esityksiä. Se on eläväinen kappale, muttei jää mieleen vankkarakenteisena mestariteoksena.

Viron kansallinen sinfoniaorkesteri soittaa Olari Eltsin johdolla miellyttävän kuulaasti ja herkuttelee etenkin hiljaisilla sävyillä ja puupuhallinväreillä. Sinfonian ja Sinfonisen legendan paisutuksissa soitto on intohimoista mutta paikoin rakeista. Rytmisen tarkkuuden, soitinryhmien yhtenäisyyden ja sointien integroimisen suhteen Suomen huippuorkesterit ovat etelänaapuria pikkuisen edellä. Levyn äänitys on pehmeä ja tasapainoinen mutta samalla etäinen ja aavistuksen verhoutunut.

Kokonaisuudessaan levy on tyylikäs säveltäjäkuva, ja päivittää 2000-luvulle tietoisuuden Heino Ellerin musiikista, joka Keski-Euroopassa saattaa yllättää pohjoisella kuulaudella ja täällä pohjoisessa keskieurooppalaisuudella.

Heino Eller: Viulukonsertto h-molli; Sinfoninen legenda; Fantasia g-molli; Sinfonia nro 2. - Baiba Skride, viulu, ja Viron kansallinen SO/Olari Elts. (Ondine, ODE 1321-2)

Kuuntele Uudet levyt 20.11.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Gabriellin soolosellomusiikista uutta suuntaa myös Bachiin

    Levyarvostelu

    Kokenut italialainen barokkisellisti Mauro Valli on työstänyt Bachin soolosellosarjoja koko ikänsä, mutta hänen uuden kolmois-CD:nsä tuoreus ei perustu tulkinnalle vaan ohjelmistolle. Valli rinnastaa Domenico Gabriellin oikukkaat eteläeurooppalaiset ricercaret Bachin linjakkaisiin, saksalaisiin soolosellosarjoihin, ja tulos on monestakin syystä enemmän kuin osiensa summa.

  • Kati Raitisen sellossa syvyyttä ja sävyjä

    Levyarvostelu

    Sellisti Kati Raitista ei Suomessa tunneta kovin hyvin, koska hänellä on kiire olla Ruotsin paras sellisti. Raitinen soittaa Tukholman kuninkaallisen oopperan orkesterin soolosellistinä, kerää palkintoja ZilliacusPerssonRaitinen-triossa, levyttää, konsertoi ja heittäytyy välillä moderniin näyttämömusiikkiin. Raitisen uusi soololevy sisältää oudon valikoiman uutta sellomusiikkia, mutta hänen eleettömän koskettava, tummasävyinen soittonsa yhdistää kokonaisuuden vaikuttavaksi.

  • Meta4 löytää ECM-soinnin

    Levyarvostelu

    Johannes Brahmsin myöhäinen klarinettituotanto on pelkkää herkkyyttä ja melankoliaa ilman huippukohtia, ja sopii siksi levy-yhtiö ECM:n harmaasävyiseen katalogiin. Samaa voi sanoa kuulassointisesta klarinetisti Reto Bieristä, mutta kuinka joukkoon sopeutuu suomalainen Meta4-kvartetti, jonka tyylissä painottuu intensiteetti ja romantiikka?

  • Virva Garam ojentaa käyntikortin

    Levyarvostelu

    Garamin musiikkiperheeseen kuuluva Virva Garam opettaa pianonsoittoa Lauttasaaren musiikkiopistossa, kamarimusisoi aktiivisesti viulisti Mervi Myllyojan ja Trio La Ruen kanssa sekä pitää yllä soolouraa. Viimeisintä varten hän on tehnyt vanhan kunnon käyntikorttilevyn eli ulkoisesti pelkistetyn omakustanteen, jonka resitaalimaisen ohjelman ideana on esitellä pianistin yhteyttä teoksiin eikä teosten yhteyttä toisiinsa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua