Kukka Ström
Yle
Sienikausi on edelleen käynnissä. Suppilovahveron lisäksi metsästä voi löytää muitakin erinomaisia ruokasieniä, kuten kuusilahokoita ja hallavahakkaita.
Marraskuinen metsä on hiljainen. Havupuiden neulasille tiivistynyt kosteus tippuu pisaroina alas maahan, ja luonto näyttää kuolleelta. Ensisilmäyksellä ei vaikuta siltä, että metsästä voisi löytää mitään elämää. Mutta nyt, kun pakkanen on tehnyt ensipuraisunsa, ja maahan pudonneet lehdet ovat menettäneet värinsä, on suppilovahveroiden vuoro. Niiden jalat hohtavat keltaisina harmaassa metsässä odottaen sienestäjää.
Suppilovahvero on tunnetuin myöhäissyksyn sienistä. Se levittäytyy paikoin laajoiksi esiintymiksi metsän pohjalle sammaleen sekaan ja on helppo tunnistaa suppilomaisesta lakistaan ja pitkästä solakasta jalastaan. Se ei hätkähdä pakkasia, eikä sitä haittaa pieni lumisadekaan. Jos syksy on leuto ja vähäluminen, suppilovahvero saattaa antaa satoa tammikuulle asti.
Monet sienet ovat herkkiä. Yksi hallayö voi pilata tai lopettaa sadon kokonaan. Myöhäissyksyn sienten salainen ase on niiden solunesteessä olevat aineet, jotka estävät solua jäätymästä. Suppilovahvero kestää monta kertaa sen, että päivällä on leutoa ja yöllä hallaa.
”Kun solu lopulta jäätyy, sen solukalvot rikkoontuvat ja itiöemä lysähtää kasaan”, kertoo biologi Jarkko Korhonen.
Myöhäissyksyn sienet ovat usein lahottajia. Ne saavat ravintonsa lahopuusta tai kuolleesta kasvijätteestä, eivätkä ole riippuvaisia elävien puiden kanssa symbioosissa olevien sienten tavoin puiden antamasta sokerista.
Lehtipuun kanssa suhteessa oleva sieni ei kauan selviä, kun puu menee levolle. Suppilovahvero voi sinnitellä pidempään, sillä se saa ravinteensa ikivihreältä kuuselta. Kuusi on pidempään aktiivinen kuin lehtipuut, se kun ei pudota neulasiaan.
”Havupuut eivät mene niin nopeasti lepoon, joten ne voivat muodostaa myöhäisiä sienijuurikumppanuuksia”, Korhonen sanoo.
Suppilovahverot eivät siis ole ainoita herkullisia sieniä, joita metsä vielä tarjoaa. Kuusen ja männyn lahokannoilla viihtyvä kuusilahokka on erinomainen ruokasieni, samoin männyn kanssa symbioosissa elävä hallavahakas. Lehtipuurisukoissa viihtyvä talvijuurekas voi antaa satoa vielä maaliskuussakin.
Sieni kasvattaa itiöemän, sienen maanpäällisen osan, jotta se voi levittää itiöitä, eli lisääntyä. Sienestäjien onneksi itiöemän kasvattaminen on sienelle hyödyllistä talvellakin.
"Itiöt kestävät hyvin pakkasta, eikä ole väliä, jos ne sattuvat lentämään keskellä talvea ilmassa. Aikanaan, kun olosuhteet ovat sopivat, ne voivat itää," Korhonen sanoo.
Vinkki:
Jäätyneitä sieniä ei kannata laittaa sellaisenaan suoraa pakastimeen. Jos sieni on umpijäässä, siitä ei pysty tarkkaan sanomaan, millainen se on sulaneena. Riskinä on se, että joukossa on pilaantuneita sieniä. Pilaantunut sieni on sulaneena vetelä.
Myöhäiset sienilajit:
Artikkelia muokattu 26.10; lisätty linkkejä / Tiina Jensen
