Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Eläinsairaala pääkuva

Yliopistollinen eläinsairaala - uusi jakso joka torstai Areenassa ja TV2:lla klo 20.

Syöpään sairastuneen Kuuppa-kissan omistaja: ”Olin saunassa kissaa piilossa ja itkin, että pitäisikö se sittenkin viedä piikille”

Kissa vuoteella.
Kuuppa-kissa. Kissa vuoteella. kissa,yliopistollinen eläinsairaala

Kuuppa on noin 10-vuotias rescue-kolli. Vuosi sitten Kuuppa alkoi yhtäkkiä oksentaa ja ulostaa kirkasta verta. Kuupan vatsasta löytyneen valtavan syöpäkasvaimen myötä Ulriika joutui pohtimaan, millaiset hoitoratkaisut ovat aidosti eläimen edun mukaisia.

Villikissasta kotikissaksi

Yhdeksän vuotta sitten Ulriika huomasi kaupan ilmoitustaululla lapun kodittomana kuljeskelevasta kissasta.

— Kissalle ei tuntunut löytyvän omistajaa, ja päätin tarjota sille kodin, kertoo Kuupan omistaja Ulriika.

Kun ihmisarka, parivuotias kolli saatiin lopulta loukutettua, se ei suostunutkaan ihmisen käsiteltäväksi vaan linnoittautui kuukausien ajaksi saunaan.

— Vaatihan se kesyttäminen kärsivällisyyttä. Mutta ajattelin, että ei ole kissan vika, jos ihminen on välinpitämättömyydellään sen ahdingon aiheuttanut.

Nainen ja kissa saunanlauteilla.
Kuuppa ja Ulriika viihtyvät saunassa edelleen. Nainen ja kissa saunanlauteilla. Kuva: Kuupan omistajan kotialbumi. kissa,Sauna (Italia),nainen,yliopistollinen eläinsairaala

Pikkuhiljaa Kuupan paniikki ja pelko alkoivat taittua. Erityisen palkitsevaa oli katsella, kuinka kissa nautti saadessaan nukkua puhtaassa ja lämpimässä.

— Ne oli sellaisia hetkiä, että tunsin tehneeni ainakin jotain oikein tässä elämässä.

Hyvää elämää FIV:stä huolimatta

Kun Kuuppa saatiin vietyä ensimmäistä kertaa eläinlääkäriin, sillä todettiin kissojen aidsia aiheuttava FI-virus..

— No siinä sitten jo ensimmäisen kerran mietittiin, että mitä tehdään, muistelee Ulriika.

Kaksi kissaa vuoteella.
FIV ei tartu kissasta toiseen kovin helposti. Kuupalla on ollut kissakaveri jo vuosien ajan. Kaksi kissaa vuoteella. Kuva: Kuupan omistajan kotialbumi. kissa,vuode,yliopistollinen eläinsairaala

Eläinlääkäri kuitenkin vakuutti, että FIV ei välttämättä huononna kissan elämää millään tavalla. Heikentyneen immuunipuolustuksen takia infektiot pitää kuitenkin hoitaa viivyttelemättä ja huolehtia muutenkin kissan hyvästä yleiskunnosta.

Kissa ruohikossa.
FIV-kissaa ei saa päästää kuljeskelemaan vapaana. Kissa ruohikossa. Kuva: Kuupan omistajan kotialbumi. kissa,ulkoilu,ruoho,valjaat,yliopistollinen eläinsairaala

Sairastuminen

Vuodet kuluivat ilman suurempia vastoinkäymisiä kunnes koitti joulukuu 2017. Silloin Ulriika huomasi Kuupan ensin oksentavan ja paria päivää myöhemmin myös ulostavan verta. Siitä alkoi noin kuukauden kestänyt tutkimusrumba ja oikean diagnoosin metsästys.

— Kuuppa ei ollut mitenkään hirveän kipeä.

Ensin eläinlääkäri oli sitä mieltä, että Kuupalla on ärtyneen suolen oireyhtymä.

— En kuitenkaan uskonut tätä diagnoosia. Tiesin, että Kuupan FIV altistaa erilaisille syöville, erityisesti lymfoomalle. Olin aika varma, että veri oksennuksessa ja ulosteessa johtui kasvaimesta.

Tiesin, että Kuupan FIV altistaa erilaisille syöville.

Ulriika on ammatiltaan lääkäri. Ihmislääketieteen lisäksi hän on opiskellut myös eläinlääketiedettä. Niinpä hänellä oli kanttia kyseenalaistaa diagnoosit ja pyytää Kuupalle lähete Yliopistolliseen eläinsairaalaan mahalaukun tähystystä varten.

— Halusin selvittää, mikä Kuuppaa oikeasti vaivasi. Kissan yleiskunto oli kuitenkin varsin hyvä. Eutanasia ei tuntunut mitenkään ajankohtaiselta. Jos kunto olisi yhtäkkiä romahtanut, niin sitten tilanne olisi tietysti ollut toinen.

Tunteet ja ennusteet vaihtelevat äärimmäisyydestä toiseen

Yliopistollisen eläinsairaalan alustava diagnoosi oli Ulriikalle shokki. Kuupan vatsalaukun täytti valtavan kokoinen kasvain. Lisäksi kissalla oli vuotava mahahaava.

Löydös viittasi adenokarsinoomaan. Adenokarsinooma on rauhasperäinen syöpä eikä sitä voi hoitaa kuin leikkauksella.

Kuupan tapauksessa kasvain oli kuitenkin niin iso, että leikkauksessa olisi lähtenyt koko mahalaukku.

— Olin alustavan diagnoosin jälkeen täysin musertunut ja rikki. Nyt tuli ensimmäistä kertaa mieleen se piikki. Mietin, että olisiko armeliaampaa lopettaa Kuuppa saman tien vai odotanko vielä viikon patologisen tutkimuksen tuloksia.

Mietin, olisiko armeliaampaa lopettaa Kuuppa saman tien...

Luopumisen tuska iski päälle täysillä.

— Koko sen viikon mä oikeastaan vaan itkin ja googlasin erilaisia kissojen syöpiin liittyviä tutkimuksia. Tuska meni niin överiksi, että mä jopa rupesin ehdottelemaan eläinsairaalan lääkäreille, että mitäs, jos hoidettaisiin Kuuppaa niin kuin ihmisiäkin eli leikataan koko mahalaukku pois – joka näin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut eläimen hyvinvoinnin kannalta aika älytön ajatus.

Rupesin jopa ehdottelemaan lääkäreille, että mitäs, jos hoidettaisiin Kuuppaa niin kuin ihmisiäkin..

Lopullisissa tutkimustuloksissa selvisi, että kyseessä olikin suurisoluinen eli B-solulymfooma. Vaikka tämäkin tauti on huonomaineinen, niin pahimman vaihtoehdon poissulkeminen sai Ulriikan taas varovaisen toiveikkaaksi.

— Patologin tuloksia odottaessani olin lukenut eläinlääketieteellisiä tutkimuksia kissojen syövistä. Niiden johtopäätös oli, että hoitotulos B-solulymfoomassa voi olla ihan mitä vaan. Yleensä kissoille tehdään lymfoomadiagnoosin jälkeen eutanasia, eikä tautia edes yritetä hoitaa. Sen takia tietoa hoidon tehosta on vähän.

Kun eläinsairaalan onkologikin oli sitä mieltä, että Kuupalle voitaisiin kokeilla sytostaatteja, Ulrika päätti aloittaa hoidot riskeistä huolimatta.

Hoidon riskit ja niihin varautuminen

Tässä tapauksessa riski ei ollut kuolema vaan tuskallinen kuolema. Kasvain voi pienentyä sytostaattien vaikutuksesta liian nopeasti, jolloin se irtoaa ja vatsalaukun seinämään tulee reikä. Seurauksena on kivulias kuolinkamppailu.

— Kuuppa ei ollut hetkeäkään yksin ensimmäisen hoitokuukauden aikana. Olin pyytänyt lääkäriltä erittäin voimakkaan kipulääkkeen, jonka olisin antanut Kuupalle heti, jos kasvain olisi irronnut. Näin sen ei olisi tarvinnut kärsiä eutanasiaan kuljettamisen aikana. Lisäksi olin sopinut eläinlääkärikavereiden kanssa, että joku heistä voi tulla lopettamaan Kuupan, jos se romahtaisi yöllä tai viikonloppuna.

Olin sopinut eläinlääkärikavereiden kanssa, että joku heistä voi tulla lopettamaan Kuupan, jos se romahtaisi yöllä tai viikonloppuna.

Ulriika tunnustaa, että tällainen hoitopolku ei ole jokaiselle lemmikin omistajalle monestakaan syystä mahdollinen. Ristiriitaiset tunteet hoitamisen eettisyydestä velloivat lääketieteen ammattilaisenkin mielessä.

Oli aika hermoraunio-olo.

—Sen ensimmäisen kuukauden aikana mä heräsin pienimpäänkin risahdukseen. Että nytkö Kuuppa oksentaa ja että nytkö kasvain repeää. Monta kertaa menin saunaan kissaa piiloon ja itkin siellä, että pitäisikö sittenkin lopettaa hoidot kesken ja samalla varmistaa, että kissa saa kuolla ilman kipuja ja vielä hyväkuntoisena. Oli aika hermoraunio-olo.

Kuupan saamilla hoidoilla parempi parenemisennuste kuin alunperin uskottiin

Hoidot kuitenkin tehosivat hyvin, ja kasvain katosi hallitusti. Kuupan yleiskunto pysyi hyvänä.

Sytostaattien sivuvaikutuksena Ulriikka havaitsi vain hienoisen ruokahalun vähentymisen ja lisääntyneen nukkumisen. Ainoa Kuupan ulkonäössä tapahtunut muutos oli viiksikarvojen katoaminen.

Kissa naisen sylissä.
Kuuppa ja komeat viikset ennen sytostaattihoitojen aloittamista, Kissa naisen sylissä. Kuva: Kuupan omistajan kotialbumi. kissa,yliopistollinen eläinsairaala

Rahaa Kuupan hoitoihin on kulunut tuhansia euroja. Mitkään vakuutuksetkaan eivät olisi korvanneet edes osaa iäkkään FiV-positiivisen maatiaiskissan hoitokuluista.

Jotkut golfaa ja jotkut käy baareissa. Mä olen laittanut rahat Kuuppaan.

— Kallein kissa ikinä, vaikka itse-loukutettuna ja ilmaiseksi sen alun perin sain. En ole viitsinyt kauhean tarkkaan laskeskella kokonaishintaa ihan oman mielenrauhani takia. Mutta jotkut golfaa ja jotkut käy baareissa joka viikonloppu. Mä olen laittanut rahat Kuuppaan.

Tätä juttua tehtäessä, kolme kuukautta sytostaattihoitojen päättymisen jälkeen, Kuupan kasvain on pysynyt edelleen poissa. Myös Kuupan paino on palautunut sairastumista edeltävään tasoon, ja viiksikarvatkin kasvavat kovaa vauhtia takaisin.

Millaisia ajatuksia Ulriikalla on Kuupan tulevaisuudesta?

— Mä olin tavallaan jo käynyt kertaalleen surutyön ja hyväksynyt luopumisen vääjäämättömyyden. Jos Kuupalla olisi ollut adenokarsinooma, niin kyllähän se eutanasia olisi ollut ainoa oikea ratkaisu.

Sytostaattihoitojen suhteen Ulriika uskoo entistä vahvemmin tehneensä oikean valinnan.

Kuupan sytostaattihoitojen suhteen Ulriika uskoo entistä vahvemmin tehneensä oikean valinnan.

Uusimmat kansainväliset tutkimustulokset nimittäin osoittavat, että FIV-kissojen B-solulymfooman paranemisennuste on paljon parempi kuin mitä Kuuppaa hoidettaessa uskottiin.

— Sytostaateilla parantuneista jopa 30-40%:lla B-solulymfooma ei uusiudu, riemuitsee Ulriika.

Uusien hoitotulosuutisten ja suun kautta annettavien lääkkeiden kehittymisen ansiosta, eutanasia ei olisi välttämättä ensimmäinen mieleen tuleva vaihtoehto.

Entä jos Kuupan syöpä uusiutuu? Onko Ulriika valmis eutanasiaan - kuten hän aiemmin mainitsi?

— Riippuu tietysti tilanteesta ja Kuupan voinnista, mutta näiden uusien hoitotulosuutisten ja suun kautta annettavien lääkkeiden kehittymisen ansiosta, eutanasia ei olisi välttämättä ensimmäinen mieleen tuleva vaihtoehto.

Katso Areenassa Yliopistollinen eläinsairaala: Kuuppa-kissan syöpätaistelu:

  • Milloin on aika hyvästellä lemmikki viimeisen kerran?

    Päätös lemmikin eutanasiasta ei ole milloinkaan helppo.

    Päätös lemmikin eutanasiasta ei ole milloinkaan helppo. Tämä hetki tulee kuitenkin jokaisen lemmikin omistajan eteen ennemmin tai myöhemmin. Silloin eläimen etu pitää asettaa oman luopumisen tuskan edelle.

  • Näillä neljällä asialla teet lemmikkipupusi onnelliseksi

    Kani tarvitsee heinää, vettä, ystävän ja tilaa.

    Heinää, vettä, ystävä ja tilaa — näihin neljään asiaan lemmikkipupujen hyvinvoinnin tiivistää Yliopistollisen eläinsairaalan eläinlääkäri Jenni Ranki, pupujen omistaja itsekin.

  • Lemmikin voi rakastaa hengiltä — ruualla

    Lemmikin ruokinnassa määrä ei korvaa laatua.

    Koiralle luita, kissalle maitoa, hiirelle juustoa — nämä satukirjoista ja sarjakuvista tutut kliseet voivat olla lemmikille jopa hengenvaarallisia. Lemmikin hyvä perusruoka voi olla ihmisen mielestä tylsää, mutta karvakaveri ei ruuan ulkonäöstä tai värikkyydestä piittaa.

  • Itserakas laamarouva sylkee ja omii orhin hommat

    Kanta pomottaa laamalaumaa ja mielistelee ihmisvieraita.

    Kanta on Hutkon tilalla asustelevan laamalauman ehdoton johtaja ja matriarkka. Hän on kaksinaamainen hurmuri, joka ei kaihda keinoja valtansa säilyttämiseksi.

Eläinsairaala

Sarjassa esiintyvät eläimet löytyvät somessa tunnisteella #yleeläinsairaala:

  • Milloin on aika hyvästellä lemmikki viimeisen kerran?

    Päätös lemmikin eutanasiasta ei ole milloinkaan helppo.

    Päätös lemmikin eutanasiasta ei ole milloinkaan helppo. Tämä hetki tulee kuitenkin jokaisen lemmikin omistajan eteen ennemmin tai myöhemmin. Silloin eläimen etu pitää asettaa oman luopumisen tuskan edelle.

  • Näillä neljällä asialla teet lemmikkipupusi onnelliseksi

    Kani tarvitsee heinää, vettä, ystävän ja tilaa.

    Heinää, vettä, ystävä ja tilaa — näihin neljään asiaan lemmikkipupujen hyvinvoinnin tiivistää Yliopistollisen eläinsairaalan eläinlääkäri Jenni Ranki, pupujen omistaja itsekin.

  • Lemmikin voi rakastaa hengiltä — ruualla

    Lemmikin ruokinnassa määrä ei korvaa laatua.

    Koiralle luita, kissalle maitoa, hiirelle juustoa — nämä satukirjoista ja sarjakuvista tutut kliseet voivat olla lemmikille jopa hengenvaarallisia. Lemmikin hyvä perusruoka voi olla ihmisen mielestä tylsää, mutta karvakaveri ei ruuan ulkonäöstä tai värikkyydestä piittaa.

  • Itserakas laamarouva sylkee ja omii orhin hommat

    Kanta pomottaa laamalaumaa ja mielistelee ihmisvieraita.

    Kanta on Hutkon tilalla asustelevan laamalauman ehdoton johtaja ja matriarkka. Hän on kaksinaamainen hurmuri, joka ei kaihda keinoja valtansa säilyttämiseksi.