Hyppää pääsisältöön

Itämeri sukeltajan silmin: "Ilmastonmuutos on tajuttu, nyt on meriluonnon suojelun vuoro."

Meribiologi Essi Keskinen
Meribiologi suojelee meriluontoa Meribiologi Essi Keskinen Kuva: Metsähallitus sukeltaja,Minna Pyykön maailma

Viime kesä helli suomalaisia suorastaan trooppisella hellejaksolla. Merivesikin oli kuin linnunmaitoa. Ilmasto muuttuu, muuttuuko Itämeri? Mitä moiset ”kuumat aallot” tekevät kotimeremme eliöstölle? Vedenalaisen luontomme suojelutarvetta on ehkä helpompi ymmärtää, jos sukeltaa pinnan alle.

Tuhat ja yksi kertaa, jopa kuudella eri mantereella sukeltaneelle Metsähallituksen meribiologi Essi Keskiselle pohjoisen Itämeren meriluonto on sydämen asia. Pinnan alla viihtyvän tutkijan työkenttänä on koko Pohjanlahti ja sen maankohoamisrannikko.

Arktisen makea Perämeri on kuin karu järvi

Valokuvausta pinnan alla
Tutkija työssään: Sano muikku! Valokuvausta pinnan alla Kuva: Linda Jokinen/Metsähallitus meribiologia

Vedenalaista luontoamme on tutkittu vasta vähän, ja geologisesti Itämerestä on tutkittu vasta neljännes.

– Itämeren pohjoisin osa, Perämeri, on kuin karu järvi. Sen eliöstö koostuu pääosin makean veden lajeista, kuten esimerkiksi näkinpartaiset tai murtovesisieni.

– Merellisempiin, suolaisen veden olosuhteisiin sopeutunut eliöstö loppuu Pohjanlahdessa Merenkurkkuun, Essi kertoo.

Näkinpartaislevät
Näkinpartaislevät ovat herkkiä ympäristön muutoksille Näkinpartaislevät Kuva: Essi Keskinen Näkinpartaislevät
Murtovesisieni, Perämeri
Murtovesisieni Murtovesisieni, Perämeri Kuva: Essi Keskinen Perämeri,murtovesisieni

Eteläisen Itämeren suolapitoisuus ei kuitenkaan estä makean veden lajien esiintymistä esimerkiksi Saaristomerellä.

Kylmästä lämpimään, miten käy meriluonnon?

Suomen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuutta kartoitetaan parhaillaan. Suomen Ympäristökeskuksen koordinoiman VELMU:n tutkimuksissa on jo nyt todettu, että Itämeren kylmät ja arktiset olosuhteet ovat muuttumassa, ja merivesi makeutuu myös eteläisillä merialueilla.

– Sopeutumista järvimäisempiin olosuhteisiin kyllä varmasti tapahtuu, mutta hyvin hitaasti – ei sitä välttämättä huomaa ainakaan yhden tutkijauran aikana, Keskinen selvittää.

Kotimeressämme elää paljon uhanalaisia lajeja

Linjan vetoa näytteidenottoa varten
Linjan vetoa näytteidenottoa varten Linjan vetoa näytteidenottoa varten Kuva: Pekka Lehtonen/Metsähallitus meribiologia

Itämeressä elää paljon uhanalaisia lajeja. Perämeren harvinaisuuksiin kuuluu suojeltu ja rauhoitettu vesikasvi upossarpio (Alisma wahlenbergii). Suurin osa, 80% koko maailman upossarpiomäärästä elää meidän pohjoisella merialueellamme. Myös sen uhkana on vesistöjemme rehevöityminen.

– Perämerelle tyypillisiä lajeja ovat myös iso määrä erilaisia vesisammalia, noin kymmenen eri lajia. Muualla yleinen rakkohauru (ent. rakkolevä) puuttuu täysin ja sen ekologisen paikan ovat ottaneet juuri vesisammaleet.

Blåstångsbälte i Östersjön.
Suojaa ja ravintoa tarjoava rakkohauru puuttuu Perämereltä Blåstångsbälte i Östersjön. Kuva: Camilla Gustafsson rakkolevä,Rakkolevä,meret
Selkämeren eliöstöä
Limakotilo sietää laimeaa murtovettä Selkämeren eliöstöä Kuva: Essi Keskinen simpukat,Selkämeri

Myös lajistomme uhanalaisuutta tutkitaan parhaillaan. Uusi Suomen lajien uhanlaisuusarviointi julkaistaan vuonna 2019. Siitä saadaan tarkempaa tietoa myös uhanlaisista vesiluonnon lajeistamme.

Ilmastonmuutos näkyy ja tuntuu

Ett fraktfartyg åker sydväst om Hangö med en enorm mängs blågröna alger blandat i vattnet.
Viime kesäisiä sinilevälauttoja Ett fraktfartyg åker sydväst om Hangö med en enorm mängs blågröna alger blandat i vattnet. Kuva: Gränsbevakningsväsendet. sinilevät,Syanobakteerit,levät,meret,rahtilaivat

Ilmastonmuutos näkyy pinnan alla – ja päällä. Viime kesän hellejakso näkyi esimerkiksi valtavina sinileväkukintoina. Levä kukki myös Perämeressä, missä sitä ei normaalisti ole.

– Jos on pitkään tyyntä ja lämmintä, niin levä villiintyy. Yli 20 asteinen vesi on myös Itämeren kaloille liikaa, ne ovat tottuneet viileämpään. Tämä näkyy kalakuolemina, Essi kertoo.

Lämmintä jatkui pitkälle syksyyn, mikä puolestaan aiheutti sen, että myös viileämmän veden sinilevä kukki.

Ravinteet rehevöittävät merta
Massförekomster av hornsärv (Ceratophyllum demersum) är oftast ett tecken på försämrad vattenkvalitet.
Itämerta kuormitetaan liikaa Massförekomster av hornsärv (Ceratophyllum demersum) är oftast ett tecken på försämrad vattenkvalitet. Kuva: Catherine Munsterhjelm Länsi-Uusimaa,Raasepori,rehevöityminen,Rehevöityminen,merivesi,Karvalehti

Itämeri ei ole maailman saastunein meri, mutta se on yksi maailman rehevöityneimmistä – allas, josta on vain yksi pieni aukko ulos. Itämereen valuu sisämaasta vettä ja sen mukana ravinteita. Valuma-alue on nelisen kertaa suurempi kuin itse meri. Meribiologi on silti toiveikas.

– Itämeren tila on menossa parempaan suuntaan, jos kehityssuunta pystytään pitämään nykyisenä, Essi Keskinen arvioi. Hitaasti, mutta varmasti.

– Vaikka meren sisäinen kuormitus pohjasta käsin ei lopu ihan heti, niin toivoa on.

Pienistä puroista syntyy puhdas meri

Suomen Ympäristökeskus SYKE:n Ympäristön tila 2017 -katsauksessa todetaan, että Suomen vesistöjen tila on parantunut viime vuosikymmeninä merkittävästi, kiitos tehokkaiden vesisuojelutoimien. Jokainen meistä voi suojella meriluontoa myös omilla arjen valinnoillaan.

– Rehevöitymiseen voi jokainen meistä vaikuttaa syömällä mahdollisimman vähän lihaa ja maitotuotteita sekä lisäämällä "roskakalan" syöntiä – särkeä ja silakkaa… eli ruokavaliolla voi tehdä paljonkin.

– Vaikka Suomessa ei vielä tarvitse suuremmin huolestua mikromuoveista, niin turhan yksityisautoilun vähentämisellä on tässäkin merkitystä, Keskinen selvittää.

Mikromuovia voi myös välttää esimerkiksi suosimalla kosmetiikka, joka ei sisällä muovia, ja pesemällä fleece-vaatteet niille tarkoitetussa pesupussissa.

– Ja sitten tietysti ihan normaali järjenkäyttö: Veteen ei pissata eikä heitetä roskia, ja matot pestään maalla.

Itämeri – ainutlaatuinen kotimeremme

Tutkijat työssään
Itämeressä riittää tutkittavaa Tutkijat työssään Kuva: Niina Kurikka/Metsähallitus Perämeri,meribiologia

Itämeri ihastuttaa tutkijoita ympäri maailmaa. Pieni ja matala murtovesiallas, jonka ekosysteemi on sopeutunut sekä suolaiseen että makeaan. Merenkurkun maankohoaminen, jääkauden jäljet...

Sukeltajalle Itämeri tarjoaa karua ja kaunista – kanjoneita, laguuneja ja huikeita löytöjä, kuten Essi Keskiselle elokuussa 2014:

Glasiaalisavi hiekalla
Salaisuus pinnan alla – Perämeren savilabyrintti Glasiaalisavi hiekalla Kuva: Essi Keskinen/Metsähallitus Perämeri,savilabyrintti

"Olen vajaan kahden metrin paksuisen savikerroksen muodostamassa labyrintissä. Kaunis aaltokuvioinen hiekkapohja makaa vajaan neljän metrin syvyydessä ja muodostaa pohjan reilun metrin paksuiselle savipatjalle, jota veden virtaukset ovat kuluttaneet. Pystyjä saviseinämiä, jotka vain ilmestyvät hiekkapohjasta ja muodostavat kuvioita, katuja, seiniä, sokkeloita. Lopputuloksena on luonnon taideteos, savilabyrintti."

– En luullut yllättyväni näin enää Perämerellä, Essi muistelee. Muodostumaa lähdetään nyt tutkimaan ja selvittämään, että mitäs siellä on oikein aikoinaan tapahtunut.

– Itämeri on ainutlaatuinen – ei Itämeri ole kuollut.

Asiantuntija:
Essi Keskinen
Suojelubiologi
Metsähallitus

Essi Keskinen työskentelee Metsähallituksen meribiologina Ympäristöministeriön hallinnoimassa Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden kartoitusohjelma VELMU:ssa.

Lisää aiheesta:
Meriluonnon karttapalvelu
Vedenalaiset luontopolut sukeltajille: Perämeren luontopolku
Metsähallitus merellä -blogikirjoituksia
Suomen ja Ruotsin välinen yhteinen tutkimushanke Perämerellä

Kuuntele aiheeseen liittyvä radio-ohjelma:

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Osaatko arvioda tuulen nopeuden? Testaa!

    Tuulen voimakkuuttaa voi arvioida itse ympäristön avulla.

    Tuulen voimakkuutta voi arvioida esimerkiksi puita ja merenpintaa tarkkailemalla. Pystytkö päättelemään kuvista, kuinka voimakkaasti tuuli puhaltaa?

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Punatulkku

    Punatulkuille maistuvat ruokintapaikkojen siemenet.

    Punatulkku on talitiaista isompi ja pulleampi, kuin vailla kaulaa. Nokka on kolmiomainen ja pyrstö pitkähkö. Selkä on vaalean siniharmaa, siipisulat ja päälaki mustat. Koiras on alta helakanpunainen, naaras punertavanharmaa.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Vihervarpunen

    Vihervarpuset ovat oppineet käymään ruokintapaikoilla.

    Lyhytpyrstöinen vihervarpunen on päältä kellanvihreä. Koiraan rinta on sitruunankeltainen ja vatsa valkoinen, päälaki ja kurkkutäplä ovat mustat. Naaras on himmeämpi, eikä päässä ole mustaa. Nuori on voimakkaasti viiruinen. Siivellä on keltainen juova

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Urpiainen ja tundraurpiainen

    Talvisin urpiainen on yleinen etelässäkin.

    Urpiainen on hieman talitiaista pienempi, ja sillä on pieni nokka. Se on päältä tummaviiruisen harmaanruskea ja alta viirukkaan likaisenvalkoinen. Selän takaosa on vaalea ja viiruinen. Otsa on punainen, ja koiraalla rintakin. Tundraurpiaista on hyvin vaikea erottaa lähisukulaisestaan urpiaisesta.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuukkeli

    Kuukkeli vierailee syksyllä metsäseutujen pihapiireissä.

    Mustarastasta isompi kuukkeli muistuttaa olemukseltaan ja lento- ja liikkumistavoiltaan närheä. Sillä on pitkä pyrstö ja pienehkö nokka. Yläpuoli on harmaanruskea, alapuoli, siiventaive ja pyrstönsivut oranssit. Yhteysäänet ovat naukuvia, viheltäviä ja rääkyviä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee?

    Lintulaudoilla on talvella tungosta

    Talvi on Suomessa eläville linnuille vaikein vuodenaika lyhyen päivänvalon, pakkasten ja lumipeitteen vuoksi. Jos ruokaa on riittävästi, useimmat linnut kyllä selviävät pakkasista. Ruokinnan tinkimätön ykkössääntö on, että loppusyksyllä aloitettua ruokintaa ei saa talven kuluessa lopettaa.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Mennään metsään -kolumni: Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi pitää yksilöiden ja valtion suhtautumista luontoon kaksinaismoralistisina

    "Myös oma metsäsuhteeni on ristiriitainen."

    "Luonnon omistaminen on absudri ajatus 29-vuotiaalle taiteen maisterille." Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi kirjoittaa kolumnissaan luonnosta ja sen omistamisen aiheuttamista ristiriidoista. Ristiriidoista sai alkunsa palkittu 100 Hectares of Understanding -taidekuvasarja, jossa Kahilaniemi on kuvannut perinnöksi saamansa metsän ominaisuuksia.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.