Tina Cavén
Yle
En pidä sosiaalisista roboteista, vaikka ymmärrän samaan aikaan, että on lapsellista tuntea minkäänlaisia tunteita niitä kohtaan.
Aristoteleen kantapää -ohjelman aiheena on tällä viikolla sosiaaliset robotit, siksi joudun kohtaamaan yhden noloista ennakkoluuloistani. En osaa, enkä halua kommunikoida ihmistä esittävän robotin kanssa. Jos töihin tullessani joudun kulkemaan Luovan talon aulassa päivystävän Ylermi-robotin ohi, olen äärettömän helpottunut, jos se on lepotilassa. Varmuuden vuoksi kierrän sen kaukaa, enkä katso sitä kohti, ettei se saa katseestani impulssia, herää ja ala ottamaan kontaktia. Miten noloa, jos niin kävisi!
– Mikä siinä on niin hankalaa, kysyi mieheni? Pelkäätkö mokaavasi? Oletko tosikko?
– Tuo sinun reaktiosi on kiinnostava, pitäisikö sinun pohtia sitä?, ehdotti tuottaja.
Siis tulta päin.
Luin ensin Ylen verkkosivuilla marraskuun alussa julkaistun artikkelin, jossa kerrotaan kuinka robotti opettelee työpaikallani aulapalvelutaitoja ja ihmisten kohtaamista. Myöhemmin se saattaa osallistua myös ohjelmien tekoon.
– Vai niin, korvaavatko robotit meidät toimittajat? Ennakkoluulot nostavat päätään: robotit tulevat ja vievät meidän työpaikat! Päätän heti mennä katsomaan mitä se Kiero-Ylermi siellä aulassa päivystessään juonii.
Lähestyn varoivaisesti Ylermiä. Helpotuksekseni se näyttää torkkuvan seisaallaan ja vieläpä kasvot seinään päin. Pääsen lukemaan sen viereen kiinnitettyjä käyttöohjeita ilman pakkoa reagoida sen mahdollisiin kontaktiyrityksiin.
Puhun aluksi englantia, mutta opettelen kaiken aikaa suomea ja uusia taitoja
– Hahaa, ei se vie ainakaan minun työpaikkaani, ennen kuin hallitsee suomen kielen kuviot. Tosin tekoäly saattaa oppia kieliä nopeammin ja perusteellisemmin kuin osaan arvatakaan.
Ylermin käyttöohjeista käy ilmi, että se tarkkailee edessään olevaa noin 1,5 m pituista ja 60 asteen levyistä aluetta. Olen siis aamuisin varmuuden vuoksi kiertänyt sen aivan turhan kaukaa. Mikään multitaskaaja se ei myöskään ole. Punaisella tekstillä varoitetaan, että Ylermi ei osaa puhua, toimia ja kuunnella samaan aikaan. Jos joku on onnistunut kiinnittämään sen huomion, se ei näe eikä kuule muita. – Ei todellakaan toimittaja- tai asiakaspalveluainesta.
What is your battery level?
Paperille on myös listattu sopivia keskustelun aiheita Ylermin kanssa: What can you do? What time it is? Raise your arms! Todellista smalltalkia siis. Luovun ajatuksesta tehdä Ylermin haastattelun tähän juttuun.
Vuorovaikutuskaan ei tunnu tämän version kanssa kovin tasapuoliselta. Se ei tarjottujen fraasien perusteella ole lainkaan kiinnostunut minusta. En siis vaivaudu herättämään sitä, vaan lähden tutustumaan Ylermin kollegaan, joka työskentelee Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen aulassa. Helsingin soten julkaiseman videon perusteella se on hyvin suosittu ja osaava kaveri.
Mitään jonoa ei tämänkään sosiaalisen robotin ympärillä ole. Lähestyessäni sitä yritän vakuuttaa itselleni, että sitä on varmasti helppo käyttää, eikä kone ainakaan tahallaan nolaa minua. Silti jännittää vähän ottaa kontaktia Pepperiin. Aulassa olevat ihmiset hymyilevät kannustavasti. Tuntuu kuin opettelisin uutta videopeliä julkisesti – kukapa niin haluaisi tehdä.
Onneksi vuorovaikutuksemme sujuu pääosin sujuvasti. Tosin äänikomentojani se ei joka kerta kuule tai ymmärrä, vaan vastaa “ei sitten”, vaikka olen juuri sanonut selkeästi “kyllä”. Kun en anna periksi, vaan annan käskyn koskettamalla koneen rinnassa olevaa näyttöä, saan tahtoni läpi.
Vähän lapselliselta ja nolon opettavaiselta kuulostaa, kun se tanssittuaan minulle kehuu, miten hyvää tekee nivelille, kun liikkuu välillä. Toisaalta, suurin osa sen asiakkaista lienee lapsia, ja ehkä robotinkin nivelet hyötyvät käytöstä? Hienosti sen nivelet ainakin liikkuvat. Lapset varmaan tanssivat sen kanssa, mutta siihen en sentään ala.
Miksiköhän sosiaalisista roboteista tehdään ihmisen näköisiä? Minä kommunikoisin mielummin mielikuvituksellisemman näköisen olion kanssa, koska silloin se näyttäisi yhtä vieraalta ja vaikeasti ymmärrettävältä kuin onkin. Toisaalta robotit muistuttavat myös jonkin verran lapsuudessa syntynyttä mielikuvaa robotista, ja sillä ehkä vedotaan leikkimielisyyteen.
Jos laitteen ihmismäisyyden on tarkoitus herättää luottamusta, ainakin minulle se toimii päinvastoin. Pepperin värillisinä vilkkuvat silmäkuopat ja niiden keskellä ammottava musta tyhjä katse kammottavat minua. Jos katson sitä silmiin, mikään ei katso takaisin.
Samaan aikaan selkäpiitä värisyttää ajatus, että Pepperin silmien taakse piilotettujen kameroiden välityksellä joku tai jotkut vakoilevat minua jossain toisaalla. Ketkä ja miksi?
Robottien kommunikointiin liittyviä kysymyksiä käsitellään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kahden jakson verran. Tokiolaisen AI Research Centerin vanhempi tutkija Kristiina Jokinen kertoo miten tekoälylle opetetaan puhe- ja vuorovaikutustaitoja. Ei riitä, että se oppii sanastoa. Kielellisessä ilmaisussa merkitsevät myös eleet, ilmeet ja intonaatio. Lisäksi erikoissanasto, murteet, puhekielen ilmaisut ja jopa äänenkorkeus asettavat sosiaalisen robotin puheentunnistimelle haasteita. Jokinen kertoo ohjelmassa, kuinka toisinaan käy niin, että robotti ei ymmärrä hänen äänikäskyjään, koska sen on ohjelmoinut englantia äidinkielenään puhuva mies.
