Hyppää pääsisältöön

“Olemme käsittäneet pelon väärin” – taiteilijat hyödyntäisivät pelon joukkovoimaa

pelottava kuva
pelottava kuva Kuva: Johanna Aulén pelko

Pelko on auttanut ihmislajia selviämään uhkaavista tilanteista. Mutta onko epämiellyttävästä tilasta mitään hyötyä nykyihmiselle? Ainakin pelkoa kannattaisi pysähtyä tarkastelemaan, sanoo normikriittinen Blaue Frau -ryhmä.

Syke kiihtyy. Hengityksen tahti tihenee. Vireystila nousee. Hikoiluttaa. Näkökenttä sumenee. Vain tarpeellinen jää näkyville.

Pelko tekee meistä tarkkaavaisia. Se auttaa keskittämään huomion olennaiseen.

Pelolla on myös tärkeä tehtävä. Se auttaa pakenemaan pelon kohdetta.

Mutta mitä me pakenemme?

Teatteriohjaaja Piia Peltola ja Blaue Frau -ryhmän toinen taiteellinen johtaja Sonja Ahlfors ovat pyörineet pelon ympärillä kaksi vuotta.

Nyt Peltola ja Ahlfors istuvat helsinkiläisessä baarissa ja sanovat, että olemme ymmärtäneet pelon aivan väärin. He kehottavat ihmisiä pysähtymään pelkojensa äärellä.

Pelon mekanismi avautuu vasta kun sitä tarkastelee.

Intensiivinen tutkimusmatka ei ole vähentänyt pelkoja, mutta se on auttanut ymmärtämään niitä. On käynyt ilmi, että juuri pelko on yllättävän monen toiminnan taustalla. Peltola löysi pelon esimerkiksi omasta pakkomielteestään katsoa “narkaten” dekkariohjelmia suoratoistopalveluista.

– Olen oikeasti ihan saakelin kauhuissani kaikesta. En pysty edes tunnustamaan, miten sosiaalisesti kammoinen olen, ja työstän sitä peloissaan oloa tällä toiminnalla.

käärme
käärme Kuva: Johanna Aulén Käärme

Suomalaisten pelkoja tutkitaan säännöllisesti.

Pari vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaisten ykköspelonkohde ovat käärmeet. Toisena tulee oksentaminen.

Kansallisessa rikosuhritutkimuksessa selvisi, että joka kolmas suomalainen pelkää katuväkivaltaa vaikka todennäköisyys joutua hyökkäyksen kohteeksi kadulla on todella pieni.

Aalto-yliopistolla on parhaillaan käynnissä toistaiseksi laajin pelkojen kartoitustutkimus. Tutkimuksesta on selvinnyt, että suomalaiset pelkäävät eniten sosiaalisiin suhteisiin liittyviä asioita, kuten läheisten ihmisten terveyden menetystä tai kuolemaa.

Viime aikoina julkisessa keskustelussa on puhuttu ympäristöahdistuksesta ja ilmastonmuutokseen liittyvästä pelosta.

Peloista puhutaan kyllä, mutta niiden syvimpiin syihin ei kaivauduta.

Juuri kun olemme rikastuneet, kaikki viedään pois.

Peltolan ja Ahlforssin mielestä olemme niin kauhuissamme omista tuntemuksistamme, ettemme uskalla kohdata niitä. Pelkojen lähempi tarkastelu voi olla kiusallista.

Peltola sanoo, että esimerkiksi ilmastonmuutoksen kohdalla rehellisin pelko saattaa olla se, että joutuisimme elämään köyhyydessä ja kurjuudessa. Juuri kun olemme rikastuneet, kaikki viedään pois. Pelkäämmekö siis oikeasti sitä, että luonto tuhoutuu vai sitä, että joudumme luopumaan kaikista leluistamme?

Ymmärtämisen sijasta keskitymme pelon torjumiseen. Käytämme valtavan määrän energiaa siihen, että pelkoa ei olisi.

Siksi Peltola ja Ahlfors sekä tusina muita taiteilijoita päättivät järjestää esityksellisen tapahtuman nimeltä ”Pelkomessut”. Siellä jokainen voi kohdata omia pelkojaan ja selvittää niiden syitä turvallisessa ympäristössä.

– Pelkoa ei kestä kauan, siitä haluaa aina pois. Sen takia messut ovat hyvä konsepti tähän. Voi kokeilla ja mennä sitten seuraavaan paikkaan, selventää Ahlfors.

Ahlforsin ja Joanna Wingrenin perustama ruotsinkielinen Blaue Frau -ryhmä on tunnettu esityksistä, joissa katsojat osallistuvat kokijoina ja tekijöinä. Viimeisin esitys ”35 Jag och några skådespelare” oli muodoltaan koulutustilaisuus.

Sonja Ahlfors ja Piia Peltonen
Sonja Ahlfors ja Piia Peltola kannustavat tutustumaan pelkoihin. Sonja Ahlfors ja Piia Peltonen Kuva: Iida Rauhalammi Blaue Frau

Pelkomessuille saavutaan linja-autokuljetuksella. Linja-autossa opas valmistelee yleisöä kohtaamaan pelkonsa. Jokaista kehotetaan miettimään, minkälaista pelkoa tuntee.

Joku saattaa pelätä, että jotain kauheaa tapahtuu kotona sillä aikaa kun itse on messuilla. Joku vastaan tulevia sosiaalisia tilanteita tai sitä, että tapahtumassa syttyy tulipalo.

Yksi esiintyjistä pelkää sitä, että muut tuijottavat puhelimiaan eivätkä keskity häneen.

Pelolla on monenlaisia muotoja.

Monissa tutkimuksissa yleisön edessä puhuminen on yksi yleisimmistä peloista. Yleisöä osallistavat esitykset aiheuttavat melko varmasti monissa pelkoa. Näillä messuilla ei ole kuitenkaan pakko tehdä mitään, jos ei halua.

Samankaltaista sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää pelkoa saattaa esiintyä myös arjessa. Jopa lähikauppaan lähteminen voi pelottaa.

Pelot eivät ole vaarallisia mutta niihin liittyvät seuraukset saattavat häiritä elämää. Psykologi, psykoterapeutti Katja Myllyviita sanoo (Yle Tieteen podcastissa), että pelon riski on välttelykäyttäytymisessä. Jos ihminen alkaa vältellä pelottavia tilanteita, elämä kaventuu.

Peloissaan oleva ihminen alkaa havainnoida ympäristöään pelosta käsin. Silloin jopa tutut ihmiset näyttävät uhkaavilta. Pelko saattaa lamauttaa.

Ne yksilöt, jotka eivät osanneet pelätä, karsiutuivat pois.

Prosessin aikana työryhmä on tajunnut, miten vahvasti pelko on läsnä arjessamme.

– Tunnemme jatkuvasti pelkoa, nytkin, sanoo Peltola ja viittaa baarissa olevaan haastattelutilanteeseen.

Pelon tunteita tulee ja menee. Pelot liittyvät omiin ajatuksiin, omaan toimintaan ja ympäristöön. Saatamme pelätä esimerkiksi, että toimimme sosiaalisesti jotenkin väärin.

Kuin tilauksesta pöytään tuuppaa humaltunut baarin asiakas, joka yrittää väkisin osallistua keskusteluun. Hän ei pyynnöstä huolimatta poistu.

Pelko saa sydämen lyömään nopeammin.

Mutta mikä tässä oikeasti pelottaa? Se, ettei mies lähde pois? Se, että haastattelu menee pilalle?

Miksi keho käyttäytyy kuin käsillä olisi todella uhkaava tilanne?

Kehon reaktiot ovat suoraa seurausta evoluutiosta. Pelko on pitänyt meidät hengissä. Ne yksilöt, jotka eivät osanneet pelätä, karsiutuivat pois.

Samat biologiset valmiudet ovat säilyneet, vaikka uhkaavia fyysisiä vaaroja ei ole.

Ihmisen kehon tunnekarttatutkimuksissa on havaittu, että pelko tuntuu rintakehän alueella. Se luo pakahduttavaa paineen tuntua.

Ahlfors sanoo usein pelkäävänsä sitä, että joukkoliikenne lamaantuu eikä hän pääse hakemaan lastaan päiväkodista. Hän tunnistaa pelon turhaksi, mutta ei voi tunteelle mitään.

tuomiokirkko ja vettä
tuomiokirkko ja vettä Kuva: Johanna Aulén Helsigin tuomiokirkko

Peltolan ja Ahlforsin mukaan pelkäämme hälyttävän paljon siihen nähden, että tilastollisesti ympäristömme muuttuu koko ajan turvallisemmaksi.

– Lähtökohtainen havainto on, että länsimaissa pelkoa on jatkuvasti enemmän, sanoo Peltola.

Pelkomessujen alkuinfon jälkeen yleisö jakautuu eri messuosastoihin. Erosimulaatiossa voi harjoitella näyttelijän kanssa eroamista ja sanoa asioita, joita ei todellisessa tilanteessa uskaltaisi sanoa.

Pimeän pelkoa voi tarkastella täysin pimeässä tilassa, josta on mahdollista tulla pois, jos alkaa ahdistaa.

Messuhallissa voi kuunnella syvälle menevää analyysia arkisista peloista, tällä kertaa lentokoneen myöhästymisestä johtuvan pelon aiheuttamista tuntemuksista.

Pelot sanoitetaan. Yleisö saattaa pelätä ahdasta paikkaa, bakteereita, pahalle haisemista, seksuaalista häirintää, pyörtymistä, ahdistumista tai oman tilan menettämistä.

Pelkojen ääneen sanominen naurattaa ja itkettää yleisöä.

Kun pelkoa tarkasteli, taustalta löytyi syyllisyys.

Harjoituskauden aikana työryhmä etsi pelkojen taustalta keskenään samanlaisia ajatusrakennelmia. Yksi yhteinen kokemus oli syyllisyyden tunne. Monet kokivat pelon äärellä, että he olivat tehneet jotain väärää.

Usein kävi kuitenkin ilmi, ettei pelkääjä ollut vastuussa tapahtuneesta millään tavalla.

Peltola kertoo esimerkin. Hän pelkää toistuvasti sitä, ettei häntä päästetä ulos metrovaunusta. Ihmiset tuuppivat, hidastavat, eivätkä anna tilaa. Kun pelkoa tarkasteli, taustalta löytyi syyllisyys.

– Koen syyllisyyttä muiden ihmisten toiminnasta, koska minulla on tarve siihen, että he käyttäytyisivät hyvin. Luon kaikkivoipaa kuvaa itsestäni, ja osa minusta yrittää olla vastuussa muiden käytöksestä.

Työryhmä havaitsi, että pelko on myös lähellä innostusta. Metroon liittyvän pelon voi yrittää kääntää niin, että on innoissaan siitä, minne on menossa.

Yksin pelkääminen ei johda muutokseen.

Parhaassa tapauksessa pelon energia voisi hyödyttää meitä myös kollektiivisesti.

– Hukkaamme sen muutosvoiman mikä pelolla on, sanoo Peltola.

Avain on taiteilijoiden mukaan se, että meidän pitäisi oppia olemaan yhdessä peloissamme. Emme saa käytettyä hyödyksi pelon energiaa, kun jokainen pelkää yksinään. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kohdalla pelko on kääntynyt siihen, että jokainen miettii vain omia vaikutusmahdollisuuksiaan.

Yksin pelkääminen ei johda muutokseen.

Peltola ja Ahlfors kehottavat ihmisiä tarkastelemaan pelkojaan ja puhumaan niistä yhdessä.

Aluksi täytyy uskaltaa myöntää pelkonsa.

Pelkomessuilla kävijät voivat tehdä oman pelkotunnustuksensa, joka äänitetään osaksi äänitaideteosta. Valmiiseen tekstipohjaan kirjoitetaan omaan pelkoon liittyviä ajatuksia. Tunnustuksessa myönnetään oma pelko ja kerrotaan, miten on selvinnyt tai aikoo selvitä siitä. Tunnustus loppuu lohdullisiin sanoihin:

Elän pelkoni kanssa. Olen siis rohkea.

Pelkomessut (Rädslomässa) 20.11.-30.11. Helsingissä

Kommentit