Salaisuus pinnan alla

Saaristomeren kansallispuistossa sijaitsee nähtävyys, jonka nähdäkseen on sukellettava pinnan alle. Turkulaiset lukiolaiset ovat yhdessä Metsähallituksen kanssa toteuttaneet ainutlaatuisen veistospolun, joka sijaitsee Dalskär-saaren rantavesissä.

Saaristomeren kansallispuistossa, Nauvosta etelään, sijaitsee hevosenkengän muotoinen pieni saari, Dalskär.

Saari uinuu toukokuun puolenvälin epätodellisessa lämmössä. Sää on kuin keskikesällä, mutta poissa ovat kesälomaveneilijät ja seurana vain merimetsot, joutsenet, tiirat ja muut linnut.

Rantavedessä, pinnan alla, pilkottaa jotakin. Vihreän veden hämyssä sukeltajaa tervehtii seitsemän vedenalaista veistosta. Toukokuussa, kun vesi on vielä kirkasta, ne voi melkein nähdä pinnaltakin, mutta parhaiten niitä pääsee katsomaan sukeltaen.

Kuningatar, joka heitti kruununsa mereen, ja muita merellisiä oppitunteja

Kaljaasi Olgan kannella on täyttä. Yli 130 vuotta vanhan purjelaivan kannella Turun saaristossa matkustaa kaksikymmentäviisi Turun suomalaisen yhteiskoulun lukiolaista, heidän opettajansa, laivan kapteeni ja muuta miehistöä.

Olgan kapteeni Kimmo Hotinen opastaa lukiolaisia ja antaa heidän ohjata ja navigoida purjealusta kohti Dalskäriä.

– Kummalta puolelta mennään? Hotinen kysyy ja navigointivastuussa olevat oppilaat tulkitsevat merimerkkejä parhaansa mukaan.

Turun suomalaisen yhteiskoulun lukiossa toimii merilinja, jossa opiskellaan tavallisten lukio-opintojen lisäksi mereen liittyviä erikoiskursseja: matemaattis-luonnontieteellisiä aineita, tutkimus- ja ympäristöaineita, merenkulkua, yrittäjyyttä ja matkailua.

Merilinjalaiset, kuten muutkin lukion oppilaat, pääsevät myös purjehtimaan ja suorittamaan kursseja meriolosuhteissa. Seuraava pidempi purjehdusreissu on suunnitteilla Pohjanmerelle.

– Kaikki alas messiin, huhuilee merilinjan koordinaattori ja historian opettaja Christiane Ala-Nissilä ja pitää oppilailleen lyhyen orientaatioluennon matkan päämäärästä.

Ala-Nissilä kertoo tarinan Gullkronan saaresta, jonka Olga juuri ohittaa. Tarinan mukaan siellä jaloitteli aikoinaan purjehduksellaan valtakunnan itäisiin osiin, Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpoika ja hänen vaimonsa, kuningatar Blanka Namurilainen.

Blanka lähti hoviväkeineen kävelylle saarelle ja päätti järjestää kauneuskilpailun. Kun kuningatar näki kallion laelta Saaristomeren, niin vaikuttuneena näyn kauneudesta hän heitti kruununsa empimättä mereen ja julisti sen kauneuskilpailun voittajaksi. Niin saari sai nimen Gullkrona, kultakruunu.

Nyt Olga suuntaa kuitenkin Dalskäriin ja ohittaa Gullkronan.

Kalakodon kaveriksi Majakka, Sinisimpukka, Merenneito ja muutama muu

Kalakoto on neljä metriä leveä ja kaksi ja puoli metriä korkea betoninen, viuhkamainen veistos. Se toimii keinotekoisena vedenalaisena riuttana, joka tarjoaa suojaa kaloille ja kiinnittymispintaa simpukoille, leville ja muille merieliöille.

Kalakoto on kuvanveistäjä Armi Nurmisen tekemä. Se laskettiin Dalskärin rantaveteen vuonna 2011. Teos toteutettiin osana Contemporary Art Archipelago -nykytaideprojektia Turun kulttuuripääkaupunkivuonna.

– Kalakodon ideana oli kiinnittää ihmisten huomio veden pinnan alapuolelle. Kun pääsee taivasta peilaavan pinnan alle, niin näkee ja ymmärtää merta paremmin ja saa siihen uuden ulottuvuuden, Armi Nurminen kertoo.

Metsähallituksella on Stora Hästö -saarella Turun saariston länsiosassa vedenalainen luontopolku ja se halusi jotain samantapaista myös saariston itäosiin Kalakodon yhteyteen.

Metsähallituksen luontopalvelut ehdotti yhteistyötä Turun suomalaisen yhteiskoulun lukiolle, jonka oppilaat alkoivat ideoida, mitä Dalskäriin tehtäisiin. Alkuperäinen idea jonkinlaisesta vedenalaisesta luontopolusta muokkaantui lukiolaisten käsittelyssä vedenalaiseksi veistospoluksi.

Lukiolaiset suunnittelivat ja tekivät veistoksia apunaan kuvanveistäjä Miika Karttunen ja kuvataiteen opettaja Marja Haapakangas. Veistoksista tehtiin ensin pienoismallit ja lukiolaisten raati valitsi parhaat mallit toteutukseen.

Projekti kesti vuoden ja keväällä 2014 veistokset Sinisimpukka, Merikotka, Merenneito, Mänty meressä, Tie merellä ja Syvyyksien Houdini laskettiin veteen Kalakodon seuraksi.

Levät ja muut eliöt tutuiksi snorklaten

Meri välkehtii sinisenvihreänä harmaita kallioita vasten. Kalatiirat säksättävät ja syöksyilevät rannan tuntumassa, pikkulinnut pitävät alkukesän konserttiaan ja kyy livahtaa rantakiven alle.

Rakkolevät ojentautuvat pintaa kohti kirkkaassa vedessä, eikä sinilevästä ole toukokuussa vielä tietoakaan.

Toisin voi olla heinäkuussa, jolloin sinilevämatot saattavat ajatua Dalskärinkin rantaan. Sinilevät ovat yksi merkki siitä, että Itämeressä on edelleen liikaa rehevöitymistä aiheuttavia typpeä ja fosforia.

Saaren toisella puolella, hevosenkengän muotoisessa lahden poukamassa sijaitsee vielä hiljainen retkisatama käymälöineen ja nuotiopaikkoineen. Sieltä on lyhyt kävelymatka saaren etelärannalle, jossa vedenalaiset veistokset ovat.

Olgan kannella valmistaudutaan sukeltamiseen. Ensin veteen pääsevät kuvaajat, jotka kuvaavat ja dokumentoivat patsaiden kunnon talven jälkeen ja merkitsevät ne poijuilla ja reittiköysillä.

Sitten lukiolaiset pukevat kuivapuvut ylleen ja molskahtavat jokainen vuorollaan veteen snorklaamaan ja katsomaan veistoksia.

– Täällä on majakka!, joku hihkaisee ja sukeltaa uudestaan pinnan alle katsomaan veistosta.

Oppilaat polskivat mustissa kuivapuvuissaan vedessä kuin kömpelöt, innokkaat hylkeet. Nauru ja huudahdukset kaikuvat poukamassa.

Rannalla osa nuorista tutkii merinäytteitä. He tunnistavat leviä ja muita eliölajeja lukion biologian ja maantieteen opettajan Nina Branderin ja Metsähallituksen meritiimin suojelubiologi Heidi Arposen opastuksella.

Teräksen hitsaamista ja betonin valamista – suurten veistosten teko oli haastavaa

Kuvanveisto on haastavaa ja raskasta. Sen tietää myös ympäristötieteiden opiskelija Saara-Maria Muurinen, joka oli mukana tekemässä Merikotka-veistosta neljä vuotta sitten. Nyt hän on päässyt taas tervehtimään teostaan.

– On kyllä tosi hieno fiilis olla taas täällä ja nähdä oman työn jälki. Oli hienoa nähdä, miten merikotka oli muuttunut. Nyt siihen oli tullut esimerkiksi rakkolevää, mitä ei ollut ensimmäisen vuoden jälkeen vielä ollenkaan. Siihen on selkeästi tullut jo pieni eliöyhteisö pintaan.

Muurinen oppi paljon uutta veistosta tehdessään. Kuvanveistäjä Miika Karttusen avulla opeteltiin kolmiulotteisen työn hahmottamista ja kuvanveistoa. Oppilaat hitsasivat veistosten rungot teräksestä ja valoivat ne sitten betoniin.

Haasteita riitti. Oppilaiden piti ottaa muun muassa huomioon, miltä patsaat näyttäisivät veden alla huonommassakin näkyvyydessä ja leväpeitteisinä.

– Haasteet ja vaikeudet eivät kuitenkaan olleet ylitsepääsemättömiä, vaan motivoivat jatkamaan eteenpäin ja opettivat ongelmanratkaisukykyä, Muurinen toteaa.

Lukioaikainen projekti innoitti osaltaan häntä hakeutumaan nykyisten opintojensa pariin.

– Tämä projekti vahvisti mun suhdetta ympäristöön ja luontoon. Oivalsin, että mua kiinnostaa ympäristön tila, ja toisaalta miten ihminen on ympäristössä ja reagoi siihen.

Veistospolku muistuttaa Itämeren tilasta – mutta peli ei ole vielä menetetty

Poukama kaikuu kiljahduksista. Sukellusoperaatio on ohi ja osa lukiolaisista pulahtaa uimaan vielä viileään veteen.

Rannalle, veistospolun opastaulun viereen, jätetään snorkkeleita sekä vieraskirja postilaatikkoon kävijöitä varten. Vedenalaisessa patsaspuistossa voi käydä snorklaamassa tai sukeltamassa vapaasti kuka vain, vene tosin tarvitaan paikalle pääsemiseksi.

Opettaja Christiane Ala-Nissilä ja suojelubiologi Heidi Arponen katselevat tyytyväisinä ympärilleen. He kehuvat kilvan yhteistyötä sekä taitavia ja innostuneita oppilaita, jotka ovat mahdollistaneet hankkeen onnistumisen.

– Tässä on hienoa se, että tarkastelemme tätä Itämerta monesta näkökulmasta: taiteen, historian ja luonnonsuojelun kautta, Ala-Nissilä toteaa.

– Tämä on luonnonsuojelun puolesta kantaa ottavaa ympäristötaidetta, jota on tehty valtavan kivassa yhteistyön hengessä, jatkaa Arponen.

– Ja jossa on ammennettu tämän kohteen luonnosta ja historiasta, Ala-Nissilä täydentää.

Veistospolulla vierailijat voivat omin silmin nähdä, miltä vedenalainen luonto näyttää. Rehevöitymisen merkkejä on näkyvissä ajoittain runsaastikin, eikä pinnalla kelluva sinilevä suinkaan ole ainoa ongelma.

Keskikesällä Dalskärin rannalla patsaita peittävät tiheät rihmalevien kasvustot. Ruskeat ja vihreät rihmamaiset levät hyötyvät veden liikaravinteisuudesta ja kasvavat nopeasti ja runsaina peittäen alleen muita leviä ja vesikasveja.

– Meressämme myös paljon kaunista, hyväkuntoista ja suojelemisen arvoista. Esimerkiksi loppukesällä Dalskärillä punalevien, viherahdinparran ja rakkohaurujen värikontrasti on kerrassaan upea, Arponen toteaa.

– Peli ei ole vielä menetetty, voimme tehdä paljon rehevöitymisen estämiseksi.

Veistospolku saa jäädä odottamaan kesän vierailijoita, kun kaljaasi Olga lähtee kotimatkalle kohti Turkua. Päivä on ollut pitkä, silti kaikilla matkustajilla väreilee hymy huulilla.

Vaikka Itämeren kunto ei ole edelleenkään häävi, niin saariston kauneus lumoaa siellä liikkujat. Ehkä kuningatar Blankan kruunukin loistaa edelleen meren pohjassa, vaikka levät peittävätkin näkymää.

Egenland – yleisön matkaopas Suomeen kahdella kielellä

• Egenland on kaksikielinen televisio-ohjelma ja kulttuurimatkaopas, jossa yleisö päättää, mitä kulttuuri tarkoittaa.
• Tähän mennessä olette lähettäneet Egenlandille yli 4000 vihjettä vierailun arvoisista paikoista, henkilöistä ja tapahtumista. Niiden joukosta valitsemme kiinnostavimmat.
• Kohteet esitellään tässä netin matkaoppaassa suomeksi ja ruotsiksi. Kaikki kohteet ovat nähtävissä tällä kartalla.
• Egenlandin kaikki videot ovat katsottavissa Yle Areenassa.
• Seuraa meitä Instagramissa!