Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Teeman elokuvafestivaali pääkuva

Eleetön outous vapauttaa – Kulmahammas ja Chevalier edustavat Kreikan uutta elokuvaa

Veli soittaa kitaraa ja siskot tanssivat elokuvassa Kulmahammas
Kulmahammas: Veli ja siskokset esiintyvät vanhemmille Veli soittaa kitaraa ja siskot tanssivat elokuvassa Kulmahammas Kulmahammas,Teeman elokuvafestivaali,Teeman elokuvafestivaali syksy 2018

Kreikan outo aalto tulee Teeman elokuvafestivaalilla ensi kertaa Suomen televisioon. Kulmahammas ja Chevalier osoittavat, että on mahdollista tehdä omituista elokuvaa ilman kikkailua ja ylimielisyyttä.

2010-luvun kansainvälisen elokuvan kiinnostavimpia ilmiöitä on ollut niin kutsuttu Kreikan outo aalto. Pienestä Etelä-Euroopan maasta muutamassa vuodessa noussut joukko tekijöitä on kerännyt festivaalipalkintoja ja kriitikoiden kehuja omituisilla elokuvilla, jotka samalla ovat saaneet kaikki katsojista palkintoraateihin ymmälleen: ovatko nämä absurdismia, mustaa komediaa, psykologista kauhua, scifiä, satiiria – mitä?

Erikoista tässä on sekin, että elokuvien ansioita hyvin harva on yrittänyt kiistää ja moni kriitikko on avoimesti nostanut kätensä pystyyn ja kieltäytynyt yrityksestä lokeroida elokuvia tai arvailla niiden piileviä merkityksiä. Joitain verrokkeja mainitaan, nykyajasta ja menneiltä vuosikymmeniltä, mutta ne ovat sivuseikka. On kuin oltaisiin aidosti uuden äärellä. Vai onko tässä tehty paluu jonkin kadonneille juurille?

Giorgos Lanthimosin Kulmahammas (2009) ja Athina Rachel Tsangarin Chevalier (2015) ovat ensimmäiset tämän aallon edustajat Suomen televisiossa; edellinen edustaa aallon varhaisvaihetta. Lanthimos on jatkanut tyyliä elokuvilla Alps (2011) ja sen jälkeen hän on ohjannut Britanniassa mm. elokuvan The Lobster (2015) sekä tänä vuonna ensi-iltaan tulleen 1700-luvulle sijoittuvan historiallisen draaman The Favourite. Myös Tsangari on ollut tekemisissä oudon aallon kanssa alusta asti ja on yksi Kulmahampaan tuottajista.

Näitä elokuvia tuntuu luontevalta kuvailla sen kautta, mitä niissä ei ole. On totta, että molemmat noudattavat periaatteessa normaalia, kronologista kerrontatapaa, jossa roolihahmoilla on selkeästi määritellyt keskinäiset suhteet ja syyt aiheuttavat seurauksia. Silti ne ovat hyvin epätavallisia. Vapauttamalla itsensä sovinnaisesta ilmaisusta ja genreodotuksista ne vapauttavat katsojan katsomaan elokuvia taideteoksina, joihin jokainen saa rakentaa haluamansa suhteen omista assosiaatioistaan ja tulkinnoistaan.

Nuori nainen konttaa sokkona nurmikolla elokuvassa Kulmahammas
Kulmahammas: sokkoleikkiä pihalla. Aidan toisella puolella elää veli, jota ei ole nähty vuosiin Nuori nainen konttaa sokkona nurmikolla elokuvassa Kulmahammas Dogtooth,Teeman elokuvafestivaali,teeman elokuvat

Kulmahammas (kansainväliseltä nimeltään Dogtooth) on rakennettu sinänsä rajun asetelman ympärille: hyvin toimeentulevan perheen kolme jo aikuista lasta elää eristyksissä koko muusta maailmasta, keskellä vanhempiensa laatimaa ja ylläpitämää epätodellista todellisuutta, jossa järjestäytyneen yhteiskunnan tavat ja normit saavat outoja, perverssejä muotoja.

Tästä lähtökohdasta Lanthimos ei johda kauhukuvastoa – eikä mitään muutakaan arvattavaa. Ilmaisu on vähäeleistä, kohtaukset irtonaisen tyyliteltyjä.

Nimensä elokuva on saanut eräästä absurdista valheesta, jonka vanhemmat lapsilleen ovat kertoneet. Tai ehkä "valhe" ei ole oikea sana. Ennemmin se on yksi keinotodellisuuden säännöistä, joilla samalla selitetään, miksi maailman ja mahdollisuuksien rajat ovat siinä, missä ne ovat.

Mitä meiltä pimitetään ja miten meitä yritetään pelottelemalla estää ylittämästä oman suppean elämämme rajoja – siinä yksi mutta vain yksi mahdollinen tulkintakulma. Kulmahammas on molemmista päistään avoin teos ja jättää tilaa ympärilleen.

Kulmahammas palkittiin vuonna 2009 Cannesin Un certain regard -sarjan palkinnolla ja se oli myös Oscar-ehdokkaana.

Miehet kilpailevat Ikea-hyllyn kokoamisessa huvijahdin kannella elokuvassa Chevalier
Chevalierissa kilpaillaan aivan kaikesta: vuorossa Ikea-kalusteiden kokoaminen Miehet kilpailevat Ikea-hyllyn kokoamisessa huvijahdin kannella elokuvassa Chevalier Chevalier,Teeman elokuvafestivaali,teeman elokuvat
Christos (Sakis Rouvas) esittelee hampaassaan olevaa paikkaa isännälle (Giorgos Kentros) elokuvassa Chevalier
Chevalier – "Montako paikkaa sinulla on hampaissa?" Christos (Sakis Rouvas) esittelee hampaassaan olevaa paikkaa isännälle (Giorgos Kentros) elokuvassa Chevalier Chevalier,Teeman elokuvafestivaali,teeman elokuvat

Chevalier on elokuva, jota voi hyvin lukea satiirina statuskilpailusta, heti alusta asti. Joukko mukavasti toimeentulevia miehiä ottaa toisistaan mittaa (älkää kysykö, sitten näette) ylellisellä huvijahdilla. Kysymys on siitä, kuka miehistä on kerta kaikkiaan "paras". Kaikki ja mikä tahansa voi olla statuskysymys, kaikki on pisteytetty, hetkeksikään ei saa herpaantua.

Elokuvassa on nokittelutilanteita, jotka voisivat olla suoraan Solsidanista. Tai ottaaksemme ruotsalaisen vertailukohdan kauempaa menneisyydestä, August Strindbergiltä: menestyjämiehet puunaamassa kilpaa ikkunoita ja pöytähopeita tuovat mieleen Hemsöläiset ja maalaustaistelun yön pimeydessä.

Tsangari ei silti rakenna koomisista tilanteista tilannekomiikkaa eikä varsinkaan kalastele nauruja. Toisaalta kaikki on koko ajan liian naurettavaa ollakseen raadollista. Henkilöt eivät ole paisuteltuja karikatyyrejä, eikä ohjaaja valitse puolia. Chevalier ikään kuin koko ajan siirtää tuolia katsojan alta, ettei tämä pääse istahtamaan mukavasti omien odotustensa varaan.

Kuulostaa manipuloivalta ja hieman häijyltäkin, mutta sitä se ei ole, ja siinäpä piilee jutun taika. Sellaiset elokuvat kuin Kulmahammas ja Chevalier osoittavat, että on kuin onkin mahdollista kuvata vastenmielisiä tapahtumia olematta ylimielinen, rakentaa keinotekoisia asetelmia olematta näppärä tai etäinen – ja kyllä, olla koominen olematta sovinnaisella tavalla komediallinen.

Mielenkiintoisella tavalla molemmat elokuvat kaikessa kummallisuudessaan tuntuvat palauttavan tietyt asetukset katsojan päässä normaalitilaan. Miten autuasta on katsoa elokuvaa, joka ei mielistele, pomota tai viisastele!

Näitä tekee mieli nähdä lisää ja kysyä: miksi meitä on kiusattu niin monta vuotta muka omituisilla taide-elokuvilla, jotka tuntuvat palvelevan ensi sijassa tekijän henkilökohtaista suhdetta julkisuuteen?

Miten oli jo melkein unohtunut, että taideteos voi käsitellä "rankkoja" ja epätodellisia aiheita olematta tekijänsä egotrippi?

  • Kulmahammas (Kynodontas), Kreikka 2009. O: Giorgos Lanthimos. N: Christos Stergioglou, Michelle Valley, Angeliki Papoulia, Mary Tsoni, Chtistos Passalis, Anna Kalaitzidou
  • Chevalier, Kreikka 2015. O: Athina Rachel Tsangari. N: Giorgos Kendros, Panos Koronis, Vangelis Mourikis, Makis Papadimitriou, Giorgos Pirpassopoulos, Sakis Rouvas

Kulmahammas ja Chevalier esitetään Teeman elokuvafestivaalilla keskiviikkona 28.11. klo 21.35 ja klo 23.17. Kumpikin on Areenassa kuukauden ajan.

Yle Teema