Hyppää pääsisältöön

ENCE voitti karsinnat ja pudotti yllätysuutisen: Pitkäaikainen toimitusjohtaja jättää yllättäen paikkansa

Petri Hämälä
Petri "Procyon" Hämälä väistyy ENCEn toimitusjohtajan paikalta. Petri Hämälä Kuva: Jussi Jääskeläinen / Ilta-Sanomat Esports e-urheilu,ence

Kotimaisista tähtipelaajista koostuva ENCE voitti Suomen aikaa torstai-iltana pelatut World Electronic Sports Gamesin Pohjois-Euroopan karsinnat. Loppuottelussa ruotsalainen Red Reserve kaatui suoraan kahdessa kartassa.

WESG-lopputurnaus pelataan keväällä Kiinan Chongqingissa. Kilpapelisarjan järjestäjä on verkkopelijätti Alibaba ja finaaleissa voittorahaa on jaossa peräti 890 000 dollaria eli reilu 780 000 euroa.

Muista suomalaisjoukkueista HAVU ylsi välieriin ja SuperJymy puolivälieriin. HAVU hävisi loppuottelupaikan juuri Red Reservelle 1-2-loppunumeroihin päättyneessä jännärissä, jossa esimerkiksi avauskartta meni ruotsalaisille vasta jatkoajalla.

Skip Twitter post

Pohjois-Euroopan kakkoskarsinnoista irronnut voitto oli ENCElle makoisa. Marraskuun alkupuoliskolla pelatussa ensimmäisessä karsintaturnauksessa SuperJymy yllätti enceläiset välierissä ja otti finaalipaikan tylyllä 2-0-voitolla. WESG-lopputurnauspaikka meni silloin kuitenkin tanskalaiselle suurseuralle OpTic Gamingille.

Chongqingin Global Finalsissa pelaa maaliskuussa 2019 yhteensä 32 "maajoukkuetta". Karsintoja järjestetään ympäri maailman, ja lopputurnauspaikan ovat ENCEn ja OpTic Gamingin lisäksi lunastaneet jo esimerkiksi Afrikan karsinnat voittanut Viva Algeria sekä Venäjän voittaja Team Russia, jossa pelaa mm. jättiseura Natus Vinceren Igor "flamie" Vasiljev.

ENCE-joukkue
ENCEn CS:GO-joukkue juhli loppukesästä Assembly Summerin mestaruutta. ENCE-joukkue Kuva: Kirsi Ranta Counter-Strike: Global Offensive,Assembly (tapahtuma),e-urheilu,Ence

Procyon väistyy toimitusjohtajan pallilta

ENCEssä puhaltavat myös muutosten tuulet. Kilpapeliorganisaation perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Petri "Procyon" Hämälä ilmoitti perjantaina seuran verkkosivuilla jättävänsä tehtävänsä. Pian tämän jälkeen ENCE julkaisi tiedotteen ja videon, joissa seuraavaksi toimitusjohtajaksi julistettiin Mika Kuusisto.

Pitkään kansainvälisissä peli- ja teknologiafirmoissa kuten Nokialla ja Unityllä työskennellyt Kuusisto, 44, toteaa olevansa ENCEn kanssa valmis ottamaan "seuraavan suuren askeleen".

- Esports on viime vuosina todella vakiinnuttanut paikkansa. Maailmalla suurseurat tekevät jo isoa jälkeä, mutta mielestäni markkinoilla on myös paljon mahdollisuuksia, joita ei vielä hyödynnetä täysin. Bisneksenä alalla on valtaisa mahdollisuus kasvaa, Kuusisto valotti näkemyksiään ENCEn videolla.

Skip Twitter post

Seuran tiedotteen mukaan uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävissään jo 1. joulukuuta. CEO:n paikalta väistyvä Hämälä, joka toimii myös pelitapahtuma Assemblyn kilpapelijohtajana, aikoo silti yhä jatkaa työskentelyä myös ENCEn parissa.

- Uusi toimitusjohtaja tuo taloon valtavan määrän lisää kansainvälisen tason talous-, yhteisö- ja myyntiosaamista, jatkossa pelaajakehitykseen ja kykyjenetsintään keskittyvä Hämälä kertoo ENCEn sivuilla.

- Suosio tuo mukanaan omat haasteensa, kun joukkueemme koostuvat maailman parhaista pelaajista ja nousevista kyvyistä, joiden palveluksia myös muut joukkueet himoitsevat. Meidän on kyettävä tarjoamaan pelaajillemme sellaiset puitteet, jotka he ansaitsevat sekä kodin, jossa he haluavat pysyä.

Joona "Serral" Sotala
ENCEn menestynein pelaaja on StarCraft 2:n maailmanmestaruuden marraskuun alussa voittanut Joona "Serral" Sotala. Joona "Serral" Sotala Kuva: Yle / Otto Rönkä Starcraft

Uusimmat sisällöt - E-urheilu