- Kun tarpeeksi kauan rottia etsii ja rottaa tuijottaa, niin ei niihin voi olla kiintymättä, Helsingin kaupunkirottaprojektin tutkijatohtori Tuomas Aivelo Helsingin yliopistosta huokaisee ihastuneesti.
- Rotissa on vaikuttavaa fiksuuden ja yhteistyön voima. Ja ovathan ne söpöjä, hän jatkaa.
Perjantai-dokkari Suuri Rottajahti vie katsojat Helsingin Kallion yöhön Tuomas Aivelon johdolla. Tutkijatohtori tietää, että rottia on kaikkialla ympäri kaupunkia.
Helsingin kaupunkirottaprojektin tavoite on selvittää miten paljon, mitä uhkia rotat aiheuttavat ja toisaalta myös selvittää, miten ihmiset suhtautuvat rottiin.
- Miksi rotan näkeminen ahdistaa joitakin ihmisiä, ja miten ihminen ja rotta tulisivat paremmin toimeen keskenään, Aivelo täydentää.
Rottajahti käy kuumana myös torjuntarintamalla. Anticimex Oy:n torjuntatiimillä eivät rottatarinat lopu. Yhden viikon aikana he ovat saaneet ansoihinsa 5 500 rottaa ja jyrsijää ympäri Suomen.
- Rotta on sukukypsä yhdeksässä viikossa ja voi saada seuraavat poikaset kolmessa viikossa. Kerralla rotta synnyttää kahdesta viiteen poikasta. Kun talvet ovat lyhentyneet, ne voivat lisääntyä enemmän, tuholaistorjuntateknikko ja biologi Paavo Junttila ynnää.
Rottia torjutaan yhä enemmän älylaitteilla. Töitä torjujilla tulee riittämään vastaisuudessakin:
- En usko, että rottasotaa koskaan tullaan voittamaan. Mutta me pystymme kyllä elämään rinnakkain, kehityspäällikkö Jammu Rantanen Anticimex Oy:stä sanoo.
Perjantai-dokkari: Suuri rottajahti. TV-ensi-ilta Perjantaissa 30. marraskuuta klo 21.05 Yle TV1:llä. Dokkari Areenassa täällä.