Hyppää pääsisältöön

Kanssa / With -radiokokonaisuus kertoo tulevaisuudesta, joka on jo täällä

Suvi Sinervo seisoo metsän keskellä hymyillen. Hänen takanaan on sininen neliö.
Suvi Sinervo on kuratoinut Kanssa/With -kokonaisuuden Radio Variaatiolle. Suvi Sinervo seisoo metsän keskellä hymyillen. Hänen takanaan on sininen neliö. Kuva: Yle / Johanna Kannasmaa metsät,Radio Variaatio

Radioesseet Sulamisvesissä, Vierasta värähtelyä ja Kohta rakkaus loppuu käsittelevät aiheita, jotka yhdistävät meitä toisiimme. Ilmasto, robotisaatio ja rakkaus voivat muuttaa kaiken, kirjoittaa Radiogallerian Kanssa / With -kokonaisuuden kuraattori Suvi Sinervo.

Näkymättömät ääniaallot yhdistävät meitä toisiimme. Puhe, sanaton ihmisääni, kuten myös muut äänet ja hiljaisuudet liittävät meidät yhteen toisenlaisella logiikalla kuin näkyvä todellisuus.

Äänet eivät esimerkiksi piittaa rajoista, sellaisista kuin oma keho tai talon seinät. Tiedät tämän, jos tunnet seinänaapurisi salaisuudet, mutta et tunnistaisi häntä kadulla. Tai jos joskus olet toivonut, että voisit edes hetkeksi sulkea korvasi huomaamattomasti kuten silmät; kääntää kuulosi samoin kuin voit katsoa toiseen suuntaan.

Radiogallerian esseekokonaisuus Kanssa / With käsittelee aiheita, jotka yhdistävät meitä perustavanlaatuisella tavalla: ilmaston lämpenemistä, nopeasti kehittyvää tekoälyä ja rakkautta. Teosten materiaalina ovat äänet, jotka koskettavat tärykalvojani, värähtelevät sisälläni, yhdistyvät omiin kokemuksiini ja aiheuttavat kuvittelua.

Kun siis kuuntelen äänitystä Steindalenin jäätiköltä, jää ei sula jossakin kaukana, välimatkan päässä, kuten Arktiksella tai televisioruudulla. Se sulaa sisälläni. Jäätiköllä tallennetut taajuudet värähtelevät minussa, ja niin sen pitääkin olla. Kukaan ei ole irrallaan ympäristöstä.

Esseet Sulamisvesissä, Vierasta värähtelyä ja Kohta rakkaus loppuu ovat itsenäisiä teoksia. Samalla ne ovat valmistuneet osaksi sarjaa.

Kun ryhdyin kuratoimaan tätä kokonaisuutta, yhtäkään näistä kolmesta esseestä ei ollut vielä olemassa. Sain kuulla suunnitelmia ja koetin kuvitella, millaisia radioesseitä tai featureja suunnitelmista syntyisi.

Sulamisvesissä-esseestä oli tekeillä myös rinnakkaisteos, ääni-installaatio Sulamisvesissä II. Se on esillä Archipelago Mountain -ryhmänäyttelyssä. Kuvataideakatemian Exhibition Laboratory -galleriassa 28.11.-12.12.2018. Installaation verkkoversio on kuunneltavissa 2.12.2018 alkaen.

Vierasta värähtelyä on puolestaan syntynyt osittain niistä tilanteista, joita Iiris Härmä on kohdannut kuvatessaan uutta dokumenttielokuvaansa Outouden laakso (Guerilla Films, 2019).

Kohta rakkaus loppuu -esseessä taas pääsin alusta asti keskelle pörisevää mehiläisparvea. Miksi? (Kuuntele essee, siellä ne mehiläiset surisevat edelleen!)

Henkilö seisoo kaukana kalliolla pukeutuneena valkoiseen takkiin katsoen kauas horisonttiin.
Ympäristön kanssa. Henna Lainisen (kuvassa) ja Eero Niemisen Sulamisvesissä-esseen äänikirjeet on toteutettu vuorovaikutuksessa Utön sääolosuhteiden kanssa. Henkilö seisoo kaukana kalliolla pukeutuneena valkoiseen takkiin katsoen kauas horisonttiin. Kuva: Kaisa Kortekallio kalliot,Radio Variaatio
Erica-robotti, Iiris Härmä ja Coco istuvat sohvalla vierekkäin.
Tekoälyn kanssa. Iiris Härmän (kuvassa) ja Jukka Hervan Vierasta värähtelyä kertoo ihmisen ja teknologian sulautumisesta ja kysyy, mitä on elää ihmisenä täällä? Erica-robotti, Iiris Härmä ja Coco istuvat sohvalla vierekkäin. Kuva: Visa Koiso-Kanttila robotit,Radio Variaatio
Tiiliseinään on jäljitelty kuvankäsittelyllä kirjoituksia ja naisen kasvot.
Ihmisten kanssa. Kohta rakkaus loppuu on Suvi Tuuli Katajan (kuvassa) ja Aino Kiven essee, jossa avataan sitä näkymätöntä, mikä jää valmiiksi kirjoitetun rakkausspektaakkelin taakse. Tiiliseinään on jäljitelty kuvankäsittelyllä kirjoituksia ja naisen kasvot. Kuva: Terhikki Kataja Graffiti,Radio Variaatio

Viitisentoista vuotta sitten kuvittelin tulevaisuuttani, kun muut kiiruhtivat ohi kauppakasseineen kasvoillaan toiveikas hymy. Tuttavat kertoilivat omista tulevaisuuksistaan ja lomalennoista. Kiiruhdin samoilla kaduilla ja ajattelin jäätä, joka sulaa ja saa merenpinnan nousemaan. Ajattelin ihmiskuntaa, joka hukkuu muoviin ja irtoroinaan. Ajattelin, että tiedän, mihin ihmiskunta on menossa, enkä oikein voi siitä jutella kenenkään kanssa. Tunsin olevani yksin.

Nykyään tiedän, että yksin en ole. Kuten esseen Sulamisvesissä ohjaaja ja käsikirjoittaja Henna Laininen sanoo: "Olemme yhteydessä toisiimme, hengittäviä soluja, vettä, joka haihtuu ilmakehään ja valuu valtameriin."

Liitymme toisiin, jotka voivat olla ihmisiä, mutta myös ei-inhimillisiä toisia, kuten meriä, mikrosiruja tai ääniaaltoja. Tällaisesta taustasta syntyi ajatus esseekokonaisuuteen Kanssa / With.

Toisiin liittyminen tarkoittaa myös luopumista joistakin itsestään selvinä pitämistämme rajoista. Pian voisin liittää elektronin pääni sisään ja lähettää ympärilleni tietoa langattomasti. Iiris Härmän Vierasta värähtelyä -esseessä haastattelema professori Yukiyasu Kamitanin mukaan tämä on teknisesti jo ihan mahdollista — samalla voisin saada ohikulkijoiden piilossa olevat ajatukset suoraan tietooni, kun he kävelevät laitteeni ohitse.

Ehkä silloin kuulen, kuinka hekin ajattelevat Arktiksen jäätä, joka sulaa? Tai ehkä he ajattelevat rakastaan? Rakkaan tapaa vispata jalkaa puhuessaan tai kättä, jolla hän siirtää hiukset korvan taakse.

Ja mitä rakastuminen oikeastaan tarkoittaa? Onko meidät ohjelmoitu rakastamaan tietyllä tavalla? Näitä kysymyksiä avaa Suvi Tuuli Katajan ja Aino Kiven essee Kohta rakkaus loppuu.

Aiheistaan huolimatta kokonaisuuden teokset eivät ole synkkiä.

Aiheistaan huolimatta kokonaisuuden teokset eivät ole synkkiä. Päinvastoin. Kohta rakkaus loppuu on jopa riemukas, ja sen äänisuunnittelu saa minut nauramaan ääneen. Lämpenemisen ja sulamisen kokemusta käsittelevä Sulamisvesissä ei liitä ilmastonmuutosta niinkään ahdistukseen kuin rakkauteen. Vierasta värähtelyä -esseessä kuljetaan yhä syvemmälle todellisuuteen, jossa ihmiset ja teknologia sekoittuvat, mutta tekoälyä koetetaan ymmärtää uteliaana ja lämpimästi — mitähän androidi Erica ajattelee kuolemasta?

Käsikirjoittajilleen nämä kolme esseetä ovat henkilökohtaisia. Kuvataiteilija ja väitöskirjatutkija Henna Laininen, dokumentaristi Iiris Härmä ja ohjaaja-äänisuunnittelija Suvi Tuuli Kataja ovat kirjoittaneet esseitä varten esimerkiksi tunnustuksellista puhetta tai viestejä tästä tai toisesta ajasta. Millaisen maailman näkevät meidän lapsemme, ehkä heidän lapsensa?

Kenties pimeämmän. Ehkä paremman kuin tämä nykyinen. "Olemme luoneet keinotekoisen valon ja tuhonneet ympäristöämme vain, koska emme pysty näkemään pimeässä", kyborgi Neil Harbisson sanoo ohjelmassa Vierasta värähtelyä. Hänen mukaansa ihmisten yhteys luontoon paranisi, jos omaksuisimme aisteja muilta lajeilta. Omaan päähänsä Harbisson on asentanut muun muassa sirun ja antennin, joiden avulla hän voi aistia infrapunaisen- ja ultravioletin valon aallonpituuksia ja kuulla värit. Voin vain kuvitella, millainen on hänen todellisuutensa.

Henkilökohtaisuuden ohella Kanssa / With -esseissä kuuluu erillisyyden kokemus. Lämpenevä planeetta, robotisaatio ja näkymättömiin jäävä rakkaus voivat sysätä meidät muutokseen, jossa todellisuus alkaa näyttäytyä vieraassa valossa. Kuten Iiris Härmä sanoo: "Vaikka olen suhtautunut digitaaliseen murrokseen ja tekoälyn kehitykseen yhtä luonnollisesti kuin vaihtuvaan vuodenaikaan, nyt tuntuukin erilaiselta. En ihan näe kaikkia värejä tai huomaa muutoksia ja merkkejä, en ehkä osaa edes katsoa oikeaan suuntaan."

Joten — kuvittele tulevaisuus.

Kohta rakkaus loppuu -esseessä koetetaan suunnistaa sääntöjen, käyttäytymistä ohjaavien mallien ja tuttujen rakkauskertomusten keskellä. Samalla ajatus siitä, että kaikki liittyisi siihen yhteen ja ainoaan oikeaan, osoittautuu sekä ahtaaksi että mahdottomaksi. Tulevaisuus tarvitsee paremman käsikirjoituksen.

Joten — kuvittele tulevaisuus. Lämpötila nousee arktisella alueella lähes kaksi kertaa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin, ja nyky-yhteiskunnan aikana maapallon keskilämpötila nousee nopeammin kuin koskaan. Tekoälyn nopea kehitys on vielä nopeampaa kuin ymmärrämme, emmekä ehkä edes näe omia yksioikoisia ajatusmallejamme.

Silti tulevaisuudennäkymän ei tarvitse olla dystooppinen. Kuviteltu, mahdollinen maailma voi olla millainen tahansa, ja sen avulla teemme ratkaisut täällä, nyt.

En tiedä, mitä minulle tapahtuu seuraavaksi. Kukaan ei tiedä varmaksi, mitä ihmiskunnalle tapahtuu ja koska.

Se on upeaa. Koska en tiedä, voin rakastaa, uskaltaa ja kuvitella.

Suvi Sinervo,
Kanssa / With -kokonaisuuden kuraattori

Teokset voi kuunnella Yle Areenan lisäksi myös Yle Radio 1:ssä sunnuntaisin klo 18: Sulamisvesissä 2.12.2018, Vierasta värähtelyä 9.12.2018 ja Kohta rakkaus loppuu 16.12.2018. Uusinta seuraavana torstaina kello 22.05.

Kommentit