Hyppää pääsisältöön

Matkakertomuksia - Osa III / V - Jääkyydissä

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Matkakertomuksia - Osa III / V - Jääkyydissä

Koulussa piennä luettiin siitä, että kauan sitten (silloin kun opettaja oli nuori, arvelimme) Suomea peitti kilometrin paksuinen jää.

Paksumpikin.

3 km!

Ankeaa on ollut opettajan perheen elämä silloin. Ei muuta syötävää kuin jäätä, ja jotain simahtanutta jäkälää tai peuran- tai mammutinlihaa jota maata möyrivä jää on joskus pullauttanut jään pinnalle.

Opettajan perhe ja tuttavat ovat joutuneet kärvistelemään mannerjään päälle kyhätyissä igluissa kädet korvilla, kun kallioita murskaava jäinen superhöylä on pahaäänisesti meuruten jurskuttanut eteenpäin.

Jään kyydissä matkustaneen opettajan perheen ja muiden jääkyläläisten kyyti on ollut kylmää, mutta ei päätähuimaavan nopeaa.

Nopeimmillaankin jään kyydissä on päästy etenemään vain 200 metriä vuodessa, eli noin puoli metriä päivässä.

Se on hirmu hidas vauhti.

Erityisen rassaavaksi mannerjään matelevassa kyydissä istumisen ovat tehneet lapset, jotka ovat noin kolmen minuutin välein kysyneet ”joko me kohta ollaan perillä?”.

Mannerjään kannella töröttäminen on pian alkanut maistua puulta aikuisistakin.

On ryhdytty kaivamaan jäähän tunneleita, niiden päähän laajoja huoneustoja, joissa on ollut jäiset biljardipöydät ja jäästä tehdyt biljardipallot. Biljardi-innokkuutta on kuitenkin merkittävästi hillinnyt biljardikeppien puuttuminen.

Joskus mannerjäähän tehdyistä luolista on päästy sellaiseen kohtaan, josta eteenpäin jää on ollut kirkkaan läpinäkyvää.

Sieltä on tarkkailtu hiidenkirnujen muodostumista - tapahtumaa, joka voi kestää vuosia ja vuosia, mutta jota jaksaa katsoa vain noin neljä minuuttia mielen puutumatta täysin.

Luolanrakennustouhuissa on välillä osuttu jäänsisäisiin järviin, ja näissä vesiumpioissa uimisesta on tullut shamaanien suosittu harrastus. Shamaanien umpiouinti on nyky-tuntemamme avantouinnin esimuoto.

Jotkut opettajan ja muiden jääkyytikyläläisten tunnelit ovat ulottuneet aivan jään alaosaan asti, niin että on päästy näkemään, miten toisiaan vasten hankaavat kivet ja kaikenmaailman mineraalit ovat iskeneet tulta.

Keräämällä jään möhjentämiä oksia ja kuivattamalla niitä, ja ottamalla mannerjään kivikipinöistä tulen, ovat opettajan jäälapsuuden aikuiset oppineet ”luomaan” ja käsittelemään tulta, mistä on seurannut jääiglujen tahaton sulaminen.

Niinpä on pysyvästi siirrytty asumaan jäänsisäisiin kerrostaloasuntoihin, ja kypsennetyn ruoan aikakausi on alkanut suomalaisille.

Jään sisässä kehittyneen kansan äidinkieli on kasvanut eristyksissä, kaukana järkevistä kielistä, ja myös ele- ja ilmekieli on jäänyt kylmän jähmeäksi, niin että vielä tänäkin päivänä suomalainen hääseurue - toismaalaisiin verrattuna - näyttää siltä kuin jokainen olisi juuri saanut pitkän tuomion.

Mutta mannerjäälaatan kylmässä paastokyydissä matkustaminen on koulunnut opettajan lapsuusaikojen suomalaisten mieliä sillä tavalla, että vielä tänä päivänäkin monet suomalaiset uskaltavat lähteä etelänkään matkalle vain oma ruisleipä matkalaukussa ja pitkät kalsarit jalassa - kaiken varalta.

Toivoo:

Nimim.

”Yksi monten puolesta.”

Keskustele

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat