Tina Cavén
Yle
Tekoäly, vaikka kuinka kyvykäs ja oppivainen, on kuitenkin pelkkä ohjelmistoalgoritmi. Neuroverkon algoritmit osaavat tunnistaa informaatiota, luokitella ja järjestää sitä. Niiden on mahdotonta ymmärtää merkityksiä inhimillisellä tavalla. Koska ihmisaivojen toimintaa ei vielä täysin ymmärretä, on selvää ettei sitä voi täysin jäljitelläkään.
Tietokoneet osaavat toki säveltää musiikin kuuloista musiikkia, tuottaa kuvamateriaalista kuvia, mutta se ei keksi mitään oikeasti omaperäistä. Se ainoastaan järjestelee algoritmiensa mukaisesti materiaalia uuteen järjestykseen. Tulokset voivat toki yllättää, koska kone voi näennäisesti luoda jotain sellaista, mitä ihminen ei olisi tullut ajatelleeksi.
Tekoäly osaa päätellä nopeasti asioita, mutta se tekee sen mekaanisesti ja ottaen huomioon vain siihen ohjelmoidut seikat. Esimerkiksi Spotifyn algoritmi voi yllättää minut osuvalla biisiehdotuksella, mutta se ei tarkoita, että se tuntisi läpikotaisin oikukkaan musiikkimakuni. En ole yhtä looginen kuin kone.
Neuroverkot pystyvät luomaan lyriikkaa, mutta ne eivät osaa kertoa tarinaa. Tosin runojen kohdalla on pikemminkin kysymys ihmisen kyvystä antaa merkitys satunnaisille peräkkäisille sanoille.
Taideteos on persoonallinen ja ainutlaatuinen ja se kertoo yleensä jotain ajasta ja ympäröivästä todellisuudesta. Teoksessa on jollain tavalla mukana myös tekijänsä kokemus, arvomaailma ja taiteilijan alitajunnan tuottamaa sisältöä. Tällaista syvällisyyttä ihmisen tekemässä taiteessa on, tai sitten ei. Tekoälyn tuottama taide taas on aina vain taiteen näköinen tuote, se on syntynyt vailla tahtoa, pyrkimystä ja motivaatiota; se on sieluton.
CNETin artikkelissa tutkija Robbie Barrat kertoo, miten hän testasi tekoälyn kykyä oppia tuottamaan taideteoksia. Hän syötti neuroverkkoihin tuhansia taideteoksia, joissa oli alastomia ihmisiä. Tulos on kiehtovalla tavalla outo. Mutta tekoäly oppii koko ajan, ja tulokset paranevat.
Toki tekoälyn taideteoksen vastaanottaja voi pitää siitä ja tuottaa sille omia merkityksiä ja tulkintoja, mutta se on silloin ihmisen tuottamaa merkitystä.
Taiteilijat tapaavat ainakin heistä luoduissa sepitteissä sekoittaa tietoisuuttaan, mutta juuri tietoisuus erottaa heidät roboteista. Vaikka taiteen tekeminen edellyttää harjoittelun kautta saavutettua tekniikan hallintaa, eräänlaista automaatiota, tämä tekniikan hallinta ei tuota yhdentekevää taidetta, vaan antaa taiteilijalle mahdollisuuden keskittyä olennaiseen eli merkityssisältöön.
Monet taiteilijat ovat ottaneet tekoälyn luomat mahdollisuudet osaksi taidettaan. Ihminen on edelleen se joka määrittelee teoksen muodon ja hyväksyy tai hylkää tekoälyn tarjoaman sisällön. Tekoälyn kehittäjät puolestaan hyötyvät taiteilijoiden tavasta haastaa teknologiaa.
On vaikeaa ja joissain tapauksissa pelottavaa kuvitella, että robotti voisi tehdä johtopäätöksiä ihmisen puolesta. Vaikka toisaalta epäilyt, jotka koskevat tekoälyn tekemiä päätöksiä, ovat samanlaisia ihmisten kohdalla. Mihin päätökset perustellaan, millainen arvomaailma ja normisto päätösten takana on? Ovat tekoälyn tekemät päätelmät inhimillisiä? Ovatko ihmisten tekemät?
Voiko tekoäly tulevaisuudessa saavuttaa ihmisen kaltaisen ymmärryksen? Silloin pitäisi ensin ymmärtää paremmin ihmisen neuroverkon toimintaa. Oikeastaan pelottava ajatus, että aivojen arvoitukset ratkeaisivat perinjuurin. Mitä ovat tunteet ja moraali sähkökemiallisesti selitettyinä? Silloinhan kone ei olisikaan ihmisen kaltainen, vaan ihminen osoittautuisi monimutkaiseksi biologiseksi koneeksi.
Aristoteleen kantapää -ohjelman vieraana käväissyt tokiolaisen AI Research Centerin vanhempi tutkija Kristiina Jokinen kertoo, mitä tutkijoiden on tiedettävä ihmisten käytöksestä voidakseen opettaa robotteja keskustelemaan ihmisten kanssa.
