Hyppää pääsisältöön

Tervetuloa Elvistupaan

Tosifani perusti Elvikselle oman museon, jossa Elvis-käki kukkuu tasatunnein

Elviskuja 1 on ihan oikea osoite Vaajakoskella: siellä on kaksi pientä mökkiä, jossa Marjatta Kinnusen valtava kokoelma Elvis-ihanuuksia piparimuotista pippurisirottimeen on näytillä.

Kyynel pilkahtaa Marjatta Kinnusen silmäkulmassa. Hänen pihatiellään seisoo Elvis ja laulaa syvällä äänellä niin komeasti ja kovaa, että lähipellolle laskeutuneet kurjet lähtevät lentoon.

Don't, don't, that's what you say
Each time that I hold you this way
When I feel like this and I want to kiss you
Baby, don't say don't
― "Don't", Elvis Presley

Vaikka salaliittoteorioiden mukaan Elvis elääkin, tällä kertaa rock ‘n rollin kuninkaana paikalla on Juha Leppänen. Leppänen on artisti, joka Elviksen musiikkia esittäessään keikkailee nimellä Aron.

Aron laskee katseensa mikrofoniin. Kullanvärinen puku hohtaa. Huuli mutristuu aivan samanlaiselle kaarelle kuin Elvikselläkin aikanaan. Ja taas lähtee laulu.

Mies, jolla korkeaksi kammattu tukka ja kullanvärinen pikkutakki, laulaa mikrofoniin taustallaan maalaismaisema.
Mies, jolla korkeaksi kammattu tukka ja kullanvärinen pikkutakki, laulaa mikrofoniin taustallaan maalaismaisema. Kuva: Eva Pursiainen / Yle henkilökuvat

Kun ummistaa silmät, voisi kuvitella että se oikea Elvis Aaron Presley siinä laulaa sydäntävärisyttävästi keskellä suomalaista maalaismaisemaa.

– On se taitava! Marjatta Kinnunen huudahtaa.

Viisi naista istuu rivissä katsoen keskittyneesti jotakin vasemmalla puolella, kuvan ulkopuolella. Etualalla kuusenoksa.
Marjatta Kinnunen (oikealla) kuuntelee Aronin laulua yhdessä Egenlandin juontajan, Hannamari Hoikkalan kanssa. Viisi naista istuu rivissä katsoen keskittyneesti jotakin vasemmalla puolella, kuvan ulkopuolella. Etualalla kuusenoksa. Kuva: Eva Pursiainen / Yle henkilökuvat

Mahdoton määrä Elvistavaraa

On kesäkuu. Lämpömittarissa on asteita seitsemän. Maitolaiturin vieressä vedetty keikka tänä hyisenä iltapäivänä oli sopivaa kertausharjoitusta Elvis-tuvan kymmenvuotiskekkereitä varten.

Marjatta on nimittäin pitänyt Elvis-pyhättöään auki kaikille ohikulkijoille jo kymmenen kesää.

Eikä tupia ole yksi, vaan kaksi. Kummassakin mökissä Kinnusten pihapiirin laidalla on käsittämätön määrä Elvis-tavaraa:

– On kelloja, on nalleja, on levyjä, kirjoja. Laseja, koruja, pieniä autoja, laukkuja, käsilaukkuja ja isoja laukkuja, rahapusseja, sateenvarjoja, yksi rantapallokin löytyy, ihan laidasta laitaan.

Kaksi mökkiä, ruskea ja vaaleansininen, ulkoseiniin kiinnitetty kuvia Elvis Presleystä. Sinisen tuvan kattoon kiinnitetty USA:n ja Suomen liput.
Ei yksi, vaan kaksi tupaa. Kaksi mökkiä, ruskea ja vaaleansininen, ulkoseiniin kiinnitetty kuvia Elvis Presleystä. Sinisen tuvan kattoon kiinnitetty USA:n ja Suomen liput. Kuva: Eva Pursiainen / Yle tuvat
Keittokirja jonka kannessa kuva kakusta ja teksti "I love Elvis keittokirja".
Elvis kuuleman mukaan piti kovasti tästä kakusta. "Paljon kaloreita!", Marjatta Kinnunen tokaisee. Keittokirja jonka kannessa kuva kakusta ja teksti "I love Elvis keittokirja". Kuva: Eva Pursiainen / Yle keittokirjat

Ja keittokirja, jonka kannessa on kuva Elviksen lempikakusta, runsaasti banaania, voita ja sokeria sisältävästä piiraasta, jota Kinnunen on tarjonnut kävijöille. Löytyy hyllystä myös Elvis-limua ja Elvis-viinipullo.

Elvis-maatuskanukkejakin on olemassa. Marjatalla niitä on kokonainen hyllyllinen, hän löysi ne Tallinnasta.

Marjatta Kinnusen Elvis-fanius alkoi jo paljon aiemmin, aivan pikkutyttönä. Komean laulajan ääni vangitsi, ja kun 1950-luvulla muotiin tulleen artistin kasvot löytyivät purkkapaperin sisältä, keräilyvimma sai alkunsa.

Paperilappu jossa Elvis Presleyn kuva sekä teksti "Elvis-purkka" kiinnitettynä ovenpieleen.
Kokoelman lähtölaukauksena toiminut purkkapaperi on edelleen tallessa, ovenpieleen kiinnitettynä. Paperilappu jossa Elvis Presleyn kuva sekä teksti "Elvis-purkka" kiinnitettynä ovenpieleen. Kuva: Eva Pursiainen / Yle Elvis Presley

Kun Kinnunen pääsi eläkeikään, koti ja vintti olivat aivan täynnä Elvis-tavaraa. Miniä ehdotti, josko anopille rakennettaisiin pieni mökki, jossa kokoelmaa voisi pitää esillä kaikkien kiinnostuneiden ihailtavaksi.

Siitä se sitten lähti. Tuvan osoitekin on Elviskuja 1.

Tienviitta jossa lukee Elviskuja.
Tienviitta jossa lukee Elviskuja. Kuva: Eva Pursiainen / Yle Tiekyltit

– Ei meidän kotitiellä koskaan ole ollut nimeä, niin esitin sitten kunnalle tätä ja läpi meni, Marjatta Kinnunen kertoo.
Vaaleansinisen talon ovensuussa punahiuksinen vanhempi nainen, joka on pukeutunut mustaan puseroon, harteilla punainen huivi.
Marjatta Kinnunen elviksensinisessä Elvistuvassa. Pienen mökin esikuvana on Elvis Presleyn synnyinkoti Tupelon kunnassa, Mississippin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Vaaleansinisen talon ovensuussa punahiuksinen vanhempi nainen, joka on pukeutunut mustaan puseroon, harteilla punainen huivi. Kuva: Eva Pursiainen / Yle henkilökuvat

Elvis saa aina vain uusia faneja

Aron saa keikkansa päätteeksi Marjatalta lämpimän halauksen. Kaksikko on tuntenut toisensa jo pitkään, sillä Aron on esiintynyt Marjatan syntymäpäiväjuhlissa ja Marjatta on käynyt katsomassa Aronin esityksiä.

– Oi, Juha on ihana, ei ihan yhtä ihana kuin Elvis, mutta ei kauas jää. Hyvä ääni, tosi hyvä ääni ja hyvä koreografia aina, ja sympaattinen ihminen.

Tummahiuksinen, kullanväriseen pikkutakkiin pukeutunut mies nauraa yhdessä mustaan hupputakkiin ja punaiseen huiviin pukeutuneen vanhemman naisen kanssa.
Aron, eli Juha Leppänen, ja Marjatta Kinnunen Elvistuvalla kesäkuussa 2018. Tummahiuksinen, kullanväriseen pikkutakkiin pukeutunut mies nauraa yhdessä mustaan hupputakkiin ja punaiseen huiviin pukeutuneen vanhemman naisen kanssa. Kuva: Eva Pursiainen / Yle henkilökuvat

Leppänen myhäilee. Häneenkin Elvis kolahti jo lapsena. Ja maailman parhaan laulajan uudet sukupolvet löytävät aina uudelleen. Eräänäkin aamuna kello yhdeksän Aron veti esityksen päiväkodissa.

– Polvenkorkuiset jammasi aivan täysillä ja teki kaikki liikkeet perässä - kuukautta ennen sitä vedin Elvistä vanhustentalossa jossa keski-ikä oli noin 80-90 vuotta. Keikoilla käy paljon teini-ikäisiä, joista voisi kuvitella, ettei ne tiedä kuka on Elvis.

Niin, mutta miksi?

– Hän on yksinkertaisesti maailman paras laulaja, ja kappaleet ovat erittäin hyviä, puhutaan kymmenistä hiteistä. Genreissä liikutaan laajasti, kaikille on jotain tarjolla.

Monipuolisuus oli Elviksen valtti, Aron sanoo. Elviksen laulamana vähemmänkin laadukas kappale kuulosti hyvältä. Ammatillisesti mielenkiinto pysyy yllä kun ääntä pitää käyttää lauluteknisesti ja -tyylillisesti aina eri tavoin, hän jatkaa.

– Haastetta riittää kyllä. Ja olihan se älyttömän komean näköinen, ja nämä liikkeet ja kaikki, se kokonaisuus oli vaan kohdallaan. En yhtään ihmettele että se edelleen -

– Edelleen kolahtaa, kyllä, Marjatta jatkaa Aronin lausetta.

Harmaahiuksinen nainen, jolla silmälasit ja seepraraidallinen kaulahuivi.
Suvi Sainio ehdotti Egenland-ohjelmalle Elvis-tupaa käyntikohteeksi. “Fanitus on ihana asia”, hän sanoo. “Se on aika tärkeää, ja minusta on tärkeää että on fanituskohteita.” Harmaahiuksinen nainen, jolla silmälasit ja seepraraidallinen kaulahuivi. Kuva: Eva Pursiainen / Yle henkilökuvat

Elvistupa on auki kesäisin. Marjatta tarjoaa vierailijoille kahvit.

Heinäkuussa 2018 Elvis-tuvalla juhlittiin Marjatta Kinnusen pitämän paikan kymmentä vuotta. Aron esiintyi, ja lapsille oli poniratsastusta, Marjatta kertoo puhelimitse.

– Oli niin hienot juhlat! Ihmisiä oli paljon, toista sataa! Aurinko paistoi, oli kerrassaan mahtava päivä. Elvis oli mukana.

Suomen kartta, keskellä oranssi piste, jonka vierellä teksti Vaajakoski.
Kuvaa klikkaamalla pääset karttaan, jossa ovat kaikki Egenland-kohteet. Suomen kartta, keskellä oranssi piste, jonka vierellä teksti Vaajakoski. Kuva: Yle kartat

Egenland – kaksikielinen kulttuurimatkaopas Suomeen

  • Yleisö eli te olette päättäneet, mitä kulttuurilla tarkoitetaan.
  • Tähän mennessä yleisö on lähettänyt yli 1400 vihjettä vierailun arvoisista paikoista, henkilöistä ja tapahtumista. Niiden joukosta valitaan kiinnostavimmat.
  • Kohteet esitellään tässä netin matkaoppaassa suomeksi ja ruotsiksi. Kaikki kohteet ovat nähtävissä tällä kartalla.
  • Egenlandin ensimmäisen kauden tv-jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa.
  • Toinen kausi 20.11.2018 alkaen Yle Teema & Fem -kanavalla ja Yle Areenassa.
  • Lisää vihjeitä voi antaa tällä sivulla!
Kommentit