Hyppää pääsisältöön

Docstop: Toinen linja – "Jos sun isä on opettanu sut 13-vuotiaana piikittämään, mikä siinä on sun omaa valintaa?"

Dokumentti kovien huumeiden käyttäjien ja heidän parissaan työskentelevien elämästä.
Petteri Vuorio toimii vertaisena Vinkissä, mutta pitkä päihteiden käyttö on vienyt terveyden. Dokumentti kovien huumeiden käyttäjien ja heidän parissaan työskentelevien elämästä. Yle TV1,Docstop: Toinen linja

TV1 tiistaina 11.12.2018 klo 20.00 - 20.30, uusinta torstaina 13.12. klo 5.55 ja sunnuntaina 16.12. klo 16.00
Katsottavissa Areenassa

"Jos sun isä on opettanu sut 13-vuotiaana piikittämään, mikä siinä on sun omaa valintaa?"

Dokumenttielokuva Toinen linja kertoo Helsingissä vuonna 1997 - 2015 toimineista, erityisesti suonensisäisten huumeiden käyttäjille tarkoitetuista Vinkki-terveysneuvontapisteistä sekä niiden työntekijöistä ja asiakkaista. Pääosassa ovat vertaiset, jotka ovat sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa työskenteleviä, kuiville yrittäviä tai päässeitä kovien huumeiden käyttäjiä.

”Olemme tällä pallolla oikeastaan vain auttaaksemme toisiamme. Juuri se tekee elämästämme merkityksellistä, ja juuri siitä Toinen linjakin kertoo”, sanoo dokumenttielokuvan ohjaaja Sampsa Huttunen.

”Elokuvan nimi viittaa, paitsi Vinkki-pisteen sijaintiin Kallion Toisella linjalla, myös siihen, että toiminta on perinteisestä korjaavasta tai rankaisevasta huumetyöstä poikkeavaa”, Huttunen selittää.

Dokumenttielokuva kovien huumeiden käyttäjien ja heidän parissaan työskentelevien arjesta.
Huumeiden käyttäjille elämä on sekavaa kaaosta, jota hallitsee vain himo löytää seuraava annos. Toiset käyttäjät eli vertaiset ovat tärkeässä roolissa vähentämässä huumeiden haittoja. Dokumenttielokuva kovien huumeiden käyttäjien ja heidän parissaan työskentelevien arjesta. Yle TV1,Docstop: Toinen linja
Dokumentti kovien huumeiden käyttäjien ja heidän parissaan työskentelevien elämästä.
Jo lapsena päihteiden käytön aloittanut Harri piikittää "piriä" eli amfetamiinia. Dokumentti kovien huumeiden käyttäjien ja heidän parissaan työskentelevien elämästä. Yle TV1,Docstop: Toinen linja
Dokumentti kovien huumeiden käyttäjien ja heidän parissaan työskentelevien elämästä.
"Tuntuuhan se turhauttavalta kun joudut kertomaan 35 vuotta itseään piikittäneelle vaihtoehtoisia käyttötapoja, mutta näin tulee toimia", vertaisena Vinkissä työskentelevä Pekos kertoo. Dokumentti kovien huumeiden käyttäjien ja heidän parissaan työskentelevien elämästä. Yle TV1,Docstop: Toinen linja

Moni päätyy liian aikaisin hautaan

Vinkin toiminnan päämääränä ei ole asiakkaiden huumeiden käytön lopettaminen, vaan käytön haittojen vähentäminen ja elämänlaadun parantaminen. Narkomaanin tie vie usein ennenaikaiseen hautaan, mutta aina välillä joku myös pääsee irti aineista.

Vinkin työntekijät jakavat puhtaita käyttövälineitä, keräävät käytetyt, tarjoavat terveysneuvontaa, ohjaavat hoitoon, antavat vinkkejä oikeanlaiseen pistämiseen ja, ennen kaikkea, eivät tuomitse tai saarnaa. Ehkä juuri siksi, kaikki eivät katso toimintaa hyvällä. Eivät, vaikka Helsingin HIV- ja C-hepatiittitartuntojen määrä on Vinkin ja muiden toimijoiden ansiosta vähentynyt radikaalisti.

”Mitä te siellä niitä narkkareita hyysäätte?”, kertoo eräs työntekijä ystäviensä yhä kysyvän.

Elokuvassa seurataan vertaisten toimintaa Vinkissä ja sen lähitienoilla, kaduilla, pihoilla ja asuntoloissa. Päädytäänpä lopulta sairaalaan ja siunauskappeliinkin. Samalla kohdataan ihmisiä, joiden tarinoita emme yleensä kuule ja kurkistetaan paikkoihin, joihin emme yleensä näe.

”Joku on viisaasti todennut, että yhteiskuntamme moraalinen taso näkyy siinä, miten hyvin me pidämme huolta heikoimmista jäsenistämme”, ohjaaja Huttunen sanoo.

Dokumenttielokuva kovien huumeiden käyttäjien ja heidän parissaan työskentelevien arjesta.
Harri Ruuskasen äiti kuoli hänen ollessa 11-vuotias. "Sen jälkeen elämäni syöksyi alamäkeen. Kohta ei ollut jäljellä enää hampaitakaan. Mutta onneksi löysin Vinkin. Se pelasti minut", mies kertoo. Dokumenttielokuva kovien huumeiden käyttäjien ja heidän parissaan työskentelevien arjesta. Yle TV1,Docstop: Toinen linja

Usein taustalla rikkinäinen lapsuus

”Jos tällä elokuvalla on jokin sanoma, se on jatko tuolle viisaudelle: Meidän tulee pitää huolta myös niistä, joiden heikon tilanteen joku voisi katsoa olevan heidän omaa syytään", dokumentin ohjaaja pohtii. ”Toki sen perään voisi lisätä jotakin hyödystä koko yhteiskunnalle, muttei tarvitse. Edellä oleva on moraalisesti oikein ja sisältää armon.”

Harvemmin se perimmäinen syy edes on yksilössä itsessään, Huttunen jää miettimään. Elokuvaa tehdessään hän sai huomata, että huumausaineriippuvuudenkin taustalla on lähes poikkeuksetta aina jotakin muuta.

”Yleensä enemmän tai vähemmän rikkinäinen lapsuus.”

Ohjaus, Sampsa Huttunen. Tuotanto, Reactor Films, 2018. Yle, tuottaja Ari Lehikoinen.