Tiina-Maija Lehtonen
Yle
Laila Tarpila
Yle
Konservatorion sali oli täynnä kuulijoita, kun 29-vuotias pianotaiteilija Meri Louhos astui lavalle vaaleanpunaisessa, hihattomassa silkkileningissään. Konsertin jälkeen Merin kunniaksi juotiin punaviiniä kahvikupeista Louhosten kotona Käpylässä. Arvostelijat kiittivät seuraavan päivän lehdissä, ja Meri rohkaistui hakemaan stipendiä ulkomaille. Meri kertoo ensikonsertistaan tammikuussa 1956.
Meri vakuuttaa olleensa aina sekä työhönsä paneutunut että luotettava pianonsoiton opettaja. Hänellä ei ole ollut tapana peruuttaa tai olla menemättä tunneille – kuin yhden kerran.
– Kerran pinnasin töistä, en ilmoittanut mitään. Unohdin kaiken, olin niin onnellinen.
Syksyllä 1955 Meri oli Sibelius-Akatemiassa tuntiopettajana, kun hänen oli määrä suorittaa oma diplomitutkintonsa.
– Nykyäänhän otetaan vapaata pari viikkoa, että voidaan keskittyä omaan tutkintoon. Minun kannaltani on kuvaavaa, että olin tuntiopettaja ja edessäni oli diplomin suoritus, ja niiksi tunneiksi pyysin vapaata, kun oli se tutkinto alakerran salissa. En ymmärtänyt. Ajattelin, että pari tuntia vapaata riittää minulle.
Meri sai diplomista erinomaisen arvosanan, ja hänen oli aika pitää ensikonsertti Konservatorion konserttisalissa. Käytännön järjestelyistä vastasi Fazerin konserttitoimisto, mutta siitä, kannattiko konsertti taloudellisesti, vastasi konsertoija itse. Fazerin konserttitoimiston tiukkuudestaan kuulu Elsa Salminen määräsi Merin ensikonsertin pidettäväksi maanantaina 23. tammikuuta 1956.
– Konsertti oli lähes loppuunmyyty, muutama lippu oli ehkä jossain. Oli ihan uskomatonta, että olin niin suosittu. Olin tehnyt kaikennäköistä, säestänyt, kotkottanut vaikka mitä. Ihmiset muistivat minut. Vaikka nimeäni ei tiedetty, olin tuttu, sillä olin säestänyt kaikkia.
– Kun olin käpyläläinen, niin tietysti puoli Käpylää oli siellä. Oli aika ihmeellistä ja kummallista, että se konsertti tuotti voittoa. Ja arvostelut, ne olivat varmasti parhaat, mitä olen eläissäni saanut.
Meri oli opiskellut Sibelius-Akatemiassa Ernst Lingon oppilaana. Linko oli myös mukana laatimassa ensikonsertin ohjelmaa.
– Minulla on yhä tallella Lingon käsikirjoittama resepti, minkälainen ohjelma ensikonserttiin laitetaan Lingon vahvalla käsialalla.
Ohjelma oli tyylillisesti laaja ja ulottui barokista romantiikan kautta nykymusiikkiin. Se sisälsi Pachelbelin Chaconnen, Bachin fis-molli Preludin ja fuugan kokoelmasta Das wohltemperierte Klavier, Schumannin Davidsbündler-tanssit, Chopinin Poloneesi-fantasian ja pianokappaleita kolmelta pohjoismaiselta säveltäjältä, ruotsalaiselta Gunnar de Frumierieltä, norjalaiselta Harald Saeverudilta sekä tanskalaiselta Jörgen Jersildiltä.
– Soitin Saeverudilta mm. siihen aikaan suositun Rondo amoroson. Sillä oli sellainen menestys, että se piti toistaa kesken konsertin. Ihmiset eivät lopettaneet taputtamista. Niin ylimääräinen tuli kesken kaiken.
– Chopinin Poloneesi-fantasia oli arvoitus. Koko ajan mietin, että pitääkö soittaa yksi jakso niin kuin se olisi poloneesi vai niin kuin se olisi fantasia. Soitin kuin se olisi fantasia ja sillä hetkellä älysin, että se oli poloneesi!
Merillä oli ensikonsertissaan vaaleanpunainen, hihaton, avokaulainen silkkileninki.
– En käyttänyt meikkiä silloin vielä ollenkaan. Olin luonnonlapsi. Olisinko ostanut ensimmäisen huulipunan jostain?
– Se oli ihana juhla! Isä oli niin ylpeä, että kehui minua kaikille kovaan ääneen, ja minua hävetti.
Konsertin karonkka vietettiin kotona Käpylässä.
– Tuli jengiä, eikä meillä ollut kotona mitään alkoholia. Onneksi Erkki Pohjola toi punaviiniä. Eikä meillä ollut viinilasejakaan. Kahvikupeista juotiin sitten punaviiniä kunniakseni. Hirveän kiva tunnelma oli!
– Nykyään ajatellaan, että nuorille pitää antaa stipendejä, että he pääsevät kursseille ja kehittymään. Ennen piti olla ensin näyttöä, ennen kuin uskallettiin antaa stipendi.
Ennen ensikonserttia Merillä ei ollut varaa lähteä ulkomaille opiskelemaan. Nyt konsertin menestys ja hyvät arvostelut rohkaisivat hänet laittamaan apurahahakemuksen vireille.
– Kävi niin onnellisesti, että kävelin Arkadiankatua ja vastaan tuli Taneli Kuusisto, Sibelius-Akatemian vararehtori. Hän sanoi, että hänellä on ilo kertoa, että oli juuri päätetty, että tulen saamaan Kulttuurirahastolta apurahan ulkomaisiin opintoihin.
– Minähän olin revetä riemusta. Seuraavaksi tuli kadulla vastaan opiskelukaverini Esko Prokkola, jolle iloitsin: "Saan stipendin ja lähden ulkomaille opiskelemaan!" Esko keksi heti, että nyt mennään Botnialle juomaan punaviiniä.
– Niin me menimme iloisina Botnialle juomaan punaviiniä, ja vasta illalla muistin, että minun olisi pitänyt olla Akatemialla pitämässä pianotunteja.
Tarina jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka Aarre Merikannolla aluksi teoriaa opiskellut Meri lopulta joi konjakkia syöpään sairastuneen säveltäjän kanssa tämän viimeisinä elinkuukausina 1958.
