Laila Tarpila
Yle
Tiina-Maija Lehtonen
Yle
Klemetti-Opiston kesäkursseilla tehtiin ahkerasti töitä, opetettiin ja esiinnyttiin, mutta myös rentouduttiin. Jopa niin että Kievarin juomavarasto tyhjeni. Meri kertoo kesistä Orivedellä 1970-luvun vaihteessa.
Laulaminen ja kuoronjohto hallitsivat Klemetti-Opiston kesiä 1960-luvulta lähtien. Legendaarinen Harald Andersén johti kuuluisaa Klemetti-Opiston Kamarikuoroa, mutta kesäviikkojen aikana opetettiin myös muita musiikkiaineita.
Meri toimi muutamana kesänä piano-opettajana Orivedellä yhdessä pianisti Sohvi Korhosen kanssa. Heidän oppilainaan olivat musiikinopettajiksi pätevöityvät luokanopettajat.
– Oli ilo todeta Sohvin kanssa että missään ei ollut niin ahkeria oppilaita kuin Orivedellä. Heitä oli tullut kurssille ympäri Suomea, Kemijärveä myöten.
– Sohvi oli hurmaavan hauska tyyppi, loistava pianisti, joka esiintyi aikanaan paljon. Jouduimme pitämään pääsykokeita ja sinne tuli kaikenlaisia esiintyjiä. Yksikin ilmoitti että "Soitan Bachin kappaleen Ilmaa" (Air). No miksei! Olimme ihan kuolla nauruun.
Illat Merillä ja Sohvilla olivat vapaita, koska instrumentit oli varattu opiskelijoille. Siksi piano-opettajien tie vei usein paikalliseen Kievariin.
– Siellä tuli seurusteltua, ja hauskaahan siellä oli. Levyjä soitettiin tuohon aikaan kolikoilla automaatista. Päätimme tehdä sellaisen jekun, että soitamme On viulu vaiennut kaksikymmentä kertaa. Meillä oli kolikot valmiina ja ihmiset olivat aivan lamaantuneita, kun se surkeus alkoi aina vaan uudelleen. Yhdeksäntoista kertaa se soi, ja sitten joku pääsi väliin. Mutta saatiin vielä se kahdeskymmeneskin soitettua. Se oli kaikkien aikojen ilta.
– Läheisestä Purnun taidekeskuksesta tuli usein maalareita, joiden kanssa syntyi kivaa keskustelua. Kerran yhdellä oli rahat varmuuden vuoksi kengässä, etteivät ne huku. Toinen kuulemma maalasi salin puolella ja toinen näyttämöllä. Näin heillä oli omat työhuoneet.
– Punaviini maistui meille, mutta kerran kun teimme tilauksen, tarjoilija sanoi että se on loppu. Se oli hirveä järkytys ja tuli sellainen olo että me olimme Sohvin kanssa juoneet kaikki Oriveden punaviinit.
Vuosina 1969-71 Klemetti-Opiston rehtorina toimi Ilkka Kuusisto.
– Kerran minulla oli oppilas Waldemar Hagert, joka tarvitsi välttämättä teoriaa ja säveltapailua. Koko Suomessa ei ollut muuta paikkaa opiskella niitä kuin kuoronjohtajien kurssi Klemetti-opistossa. Ilkka otti tämän oppilaani sinne sillä edellytyksellä, että hänet vapautettiin kuoronjohdosta. Hän sai teoriaa ja säveltapailua. Se oli Ilkalta loistava veto.
Klemetti-Opistossa pidettiin erittäin paljon konsertteja. Ne olivat sekä etukäteen suunniteltuja että spontaanisti syntyneitä.
– Soitin esimerkiksi triossa viulisti Jorma Rahkosen ja sellisti Risto Fredrikssonin kanssa.
– Soitimme Riston kanssa myös konsertin, johon hän painosti minut opettelemaan muutamassa päivässä Debussyn Sonaatin, vaikka kuinka panin vastaan. Mutta ei auttanut, oli pakko. Päätin kuitenkin esiintyä pseudonyyminä. Kun sellisti oli Risto Fredriksson, niin pianisti oli Meri Fredriksdottir. Sehän oli puoliksi totta, sillä isäni oli Fredrik. Tämä painettiin käsiohjelmaan ja se pääsi myös vuosikertomukseen.
– Teoriaa meidän oppilaillemme opetti Lassi Kataja. Lassin kanssa ryhdyttiin improvisoimaan nelikätisesti, erittäin vapaatonaalisesti, sanotaanko Darmstadtin tyyliin. Siihen aikaan maailmalla esiintyi pianoduo Vronsky & Babin. Me olimme Ronski ja Baby, en tiedä kumpi oli kumpi, mutta olimme hyvin suosittuja. Aina kun oli joku sitsi, meidät pyydettiin esiintymään. Eihän siinä ollut päätä eikä häntää mutta hauskaa se oli.
– Vokaalista puolta hallitsi tietysti Harald Andersén ja Kamarikuoro, joka oli ihan loistokunnossa. Mukana oli nimekkäitä solisteja, esimerkiksi Taru Valjakka lauloi kamarikuorossa ja me taisimme pitää jonkun konsertinkin siellä yhdessä.
– Sitten siellä olivat loistava laulunopettaja Jolanda di Maria Petris ja hänen säestäjänsä Greta Carlsson. He toivat väriä jokapäiväiseen elämään. Ystävyydessä ja riidassaan he näkyivät aina. Vaikka olivat sanoneet toisilleen suorat sanat, niin kohta tuli toinen kysymään ”Missä se oli kun mä soitti sun ovi?”
– Kerran sattui oppilasillassa hauskasti, kun Jolandan oppilaat olivat esiintymässä. He lauloivat upeita aariota ja lämpöisessä kesäillassa kuunneltiin mahtavaa Azucenan aariaa Trubaduurista. Siinä on kaksi samanlaista säkeistöä ja niiden välissä pari tahtia. Kun tultiin siihen puoliväliin, joku luuli että se loppui ja alkoi taputtaa. Kaikki lähtivät aplodeihin mukaan.
– Laulaja oli kiitollisen ja hämmentyneen näköinen ja jatkoi loppuun asti niin että kuultiin koko aaria. Myöhemmin se joka aloitti taputukset, sanoi: "Ku mä tapoin hyttysen."
Tarina jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka nimettömästä pianistista tuli Meri Louhos, lukuisten muusikoiden ja huippulaulajien säestäjä.
