Hyppää pääsisältöön

Matti Lehtinen oli ihanteellinen esimerkki lied-laulajasta – pianisti Meri Louhos muistelee

Matti Lehtinen laulaa. Meri Louhos soittaa.
Matti Lehtinen laulaa tv-ohjelmassa Joulun säveliä 1967. Meri Louhos soittaa kotona pianoa. Matti Lehtinen laulaa. Meri Louhos soittaa. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi | Håkan Sandblom. Meri Louhos,Matti Lehtinen

Meri Louhoksen säestäjän ura karttui erityisesti laulajista. Hänen säestettäviinsä lukeutuivat aikansa kuuluisuudet Matti Lehtinen, Taru Valjakka, Veikko Tyrväinen, Raili Kostia ja monet muut. Laulajien matkassa Meri keikkaili ja kartutti flyygelirahastoaan.

Kun Meri aloitti säestäjän uransa, oli Helsingissä paljon klassisen musiikin konsertteja. Joka viikko saattoi valita vähintään yhden laulukonsertin tai pianoillan.

– Enää ei voida aavistaakaan minkälainen konserttielämä oli silloin. Harva se ilta tapahtui jotakin. Myös erilaiset firmat ja juhlatilaisuudet työllistivät laulajia. Aina piti olla joku huomattava laulaja sulostuttamassa ohjelmaa.

– Tällä tavalla kuljin paljon erilaisten laulajien matkassa ja sain kokea kaikennäköistä upeaa elämää. Siinä samalla kartutin hiljalleen flyygelirahastoa itselleni.

Väliotsikko Baritoni Matti Lehtinen.
Väliotsikko Baritoni Matti Lehtinen. kuvitus
Baritoni Matti Lehtinen Kalevi Ahon Avain-oopperan Johannes Pontona 1981.
Baritoni Matti Lehtinen Kalevi Ahon Avain-oopperan Johannes Pontona 1981. Baritoni Matti Lehtinen Kalevi Ahon Avain-oopperan Johannes Pontona 1981. Kuva: Leif Öster / Yle Matti Lehtinen,oopperalaulajat,baritonit

– Lied-pianisti Gerald Mooren opetuksen kaikkein kauneimmat kuvaukset sopivat oikeastaan yhteen yhteistyökumppaniini, Matti Lehtiseen. Hänen äänensä jalous ja kauneus, miten hän aina viritti laulun tunnelman, äänsi kaikilla kielillä tekstin selvästi ja sai joka yksityiskohtaan merkityksen. Matti Lehtisen säestystehtävät olivat oikeita aarteita.

– Me esiinnyimme konserteissa, mutta mikä kaikkein liikuttavinta, olemme tehneet yhdessä levyn. Kyseessä on yksi ainoa kappale äänilevyllä! Se oli tilaus, lääkefirman mainos, jossa mainostimme yskänlääkettä.

Äänilevyn kannet.
Äänilevyn kannet. Meri Louhos,Matti Lehtinen,äänilevyt,single,yskänlääke
Väliotsikko Sopraano Taru Valjakka.
Väliotsikko Sopraano Taru Valjakka. kuvitus

Taru Valjakka ja Meri Louhos esittävät Seppo Nummen ja Oskar Merikannon lauluja (6.4.1968). Ohjelmassa kuullaan Seppo Nummen laulut sarjasta Vuoripaimen: Mutta kun olen vain runoniekka, Rakastunut ja Mietteliäät vainiot sekä Oskar Merikannon laulut Pai, pai paitaressu, Laulan lasta nukkumahan, Jos olet mun ja Miksi laulan.

– Eniten olen säestänyt varmaankin Taru Valjakan esiintymisiä. Taruhan oli aivan loistava sopraano. On aivan mainiota mikä heleä nuori ääni hänellä oli, ja miten se vuosien myötä muuttui dramaattisemmaksi ja vahvemmaksi ja kaikki roolit sen myötä.

– Tarulla oli hyvin laaja ohjelmisto, ja hän oli hyvin innokas opettelemaan lauluja erityisesti alkukielellä. Vaikkapa Dvorakin Mustalaislaulut, miltä ne maistuvat kun ne esitetään mustalaisslaavin kielellä. Niissä on ihan eri sävy kuin esimerkiksi saksaksi laulettaessa. Taru osasi myös espanjaa, portugalia ja ties mitä.

Meri Louhos ja Taru Valjakka Imatralla Konserttihovin ja kaatopaikan risteyksessä.
Imatralla. Meri Louhos ja Taru Valjakka Imatralla Konserttihovin ja kaatopaikan risteyksessä. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi. Meri Louhos,Taru Valjakka

– Meillä oli hyvin paljon esiintymisiä ympäri Suomea, myös valtiollisella tasolla. Kaukaisin konserttipaikkamme taisi olla Kanada, ja jäähyväiskonserttimme oli Budapestissa, Suomen suurlähetystössä. Kaikkea tuli koettua, teimme töitä ahkerasti ja olimme samalla perhetuttavia.

– Taru oli aina loistava ja ihmiset ottivat hänet hyvin vastaan. Missä sitten esiinnyttiinkin, ne olivat aina juhlahetkiä!

Väliotsikko Tenori Veikko Tyrväinen.
Väliotsikko Tenori Veikko Tyrväinen. kuvitus

Loistokkain Merin säestettävistä oli Veikko Tyrväinen. Tyrväinen, joka oli äänellisesti kaikkien aikojen kunnossa, esiintyi presidenteille ja oli kysytty taiteilija moniin korkean tason tilaisuuksiin. Oli laivojen vesillelaskua ja muita isoja juhlallisuuksia.

Meri Louhos keikalla Veikko Tyrväisen kanssa.
Keikalla Veikon kanssa. Meri Louhos keikalla Veikko Tyrväisen kanssa. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi. Meri Louhos,Veikko Tyrväinen

– Kuvaavaa on sellainen tilaisuus, jossa oli pelkästään herraseura illallisella. Oli toivottu että siellä olisi yksi esiintyjä, Veikko Tyrväinen. Kun minä sitten saavuin, aiheutti se hämmingin protokollassa. Todettiin, että ei käy päinsä että yksi daami aterioi heidän kanssaan.

– Minulle tarjottiin sitten sama ateria kuin muillekin, mutta viereisessä huoneessa. Tällä tavalla kohtasin presidentti Urho Kekkosen.

– Ylhäisessä yksinäisyydessä syödessäni kuulin, kuinka herraseurassa virisi melkoinen yhteislaulu alkaen Kotkan ruususta. Kovasti siellä musisoitiin. Kerran esiinnyimme Veikon kanssa myös Nikolai Podgornyille.

Väliotsikko Cyril Szalkiewiczin korvaaja.
Väliotsikko Cyril Szalkiewiczin korvaaja. kuvitus

Kun pianisti Cyril Szalkiewicz kuoli äkillisesti 1969, Meri peri hänen paikkansa Veikko Tyrväisen säestäjänä.

Pianisti Cyril Szalkiewicz televisio-ohjelmassa Kevättä musiikissa 15. toukokuuta 1961.
Cyril Szalkiewicz. Pianisti Cyril Szalkiewicz televisio-ohjelmassa Kevättä musiikissa 15. toukokuuta 1961. Kuva: Pentti Valkeala / Yle. Cyril Szalkiewicz

– Usein Veikko tuli luokseni nuottipinon kanssa ja sanoi, että nyt mennään esiintymään! Jouduin hyppäämään mukaan harjoittelematta, kun Veikko osasi kappaleet. Yritin siinä aavistaa miten Szalkiewicz oli soittanut.

– Veikon haastatteluohjelmaa varten otettiin kerran nauhalle aika improvisoidusti vähän kaikkea. Veikko sanoi vaan, että katsotaas miten tämä tänään menisi! Mukana oli sellaisiakin juttuja, joita en ollut hänelle koskaan säestänyt. En edes tiennyt mikä tempo oli kyseessä.

– Tämä materiaali unohtui ties mihin kapsäkkiin jonnekin radion nurkkaan. Paljon myöhemmin materiaali löytyi ja siitä innostuttiin tekemään levy. Minulla oli sitten ilo tukka pystyssä kuunnella mitä kaikkea sieltä tuli, kun en ollut mitenkään liikaa paneutunut valmistautumiseen.

Väliotsikko Mezzosopraano Raili Kostia.
Väliotsikko Mezzosopraano Raili Kostia. kuvitus

Mezzosopraano Raili Kostia oli Merille tuttu opiskeluajoilta. Jo silloin oli kiinnittynyt huomio Railin kauniiseen, tummaan ääneen. Merin ja Railin yhteistyö jatkui Savonlinnassa ja huipentui lied-kiertueeseen Saksassa.

Raili Kostian ja Meri Louhoksen Euroopan-kiertueen käsiohjelman kansi.
Raili Kostian ja Meri Louhoksen Euroopan-kiertueen käsiohjelman kansi. Kuva: Meri Louhoksen arkisto. Meri Louhos,käsiohjelmat,Raili Kostia
Mezzosopraano Raili Kostia.
Mezzosopraano Raili Kostia. Kuva: Meri Louhoksen arkisto. Raili Kostia,meri louhos
Raili Kostian ja Meri Louhoksen Euroopan-kiertueen kohteet käsiohjelmassa.
Raili Kostian ja Meri Louhoksen Euroopan-kiertueen kohteet käsiohjelmassa. Kuva: Meri Louhoksen arkisto. käsiohjelmat,Meri Louhos,Raili Kostia

– Raili hän oli tehnyt Saksassa paljon oopperatyötä ja hänellä oli siellä uskollinen yleisö. Meillä oli aika suomalainen ohjelma, oli varmasti eduksi että hän esitti sitä. Mukana oli yhtä hyvin Sibeliusta ja Yrjö Kilpistä kuin valoisampia Einari Marvian lauluja.

– Kölnin konsertin yhteydessä suurlähetystö järjesti juhlavastaanoton, joka pidettiin Bonnissa. Mustat autot tulivat hakemaan ja hienoa oli!

Stuttgartiin mentiin junalla.

– Se oli unohtumaton matka, koska rata kulki Reinin rantoja pitkin. Näimme kaikki linnat ja maisemat, joita lied-kirjallisuus on tulvillaan. Ei voinut kuvitella että Rein on niin mahtava.

– Münchenissä esiinnyimme Künstlerhausessa, ja iloksemme konserttia tuli kuuntelemaan Tamara Lund, joka oli siihen aikaan kiinnitettynä Saksaan. En ikinä unohda elämyksen hetkiä Railin kanssa, hänellä oli niin lämmin yleisö.

Väliotsikko Bassobaritoni Matti Tuloisela.
Väliotsikko Bassobaritoni Matti Tuloisela. kuvitus

Meri osallistui Matti Tuloiselan kanssa muun muassa Gerald Mooren lied-kurssille Tukholmassa. Matin esiintyminen oli hyvin välitöntä ja hän oli humoristi.

Gerald Moore opettaa Meri Louhosta ja Matti Tuloiselaa.
Tukholmassa Mooren kurssilla. Gerald Moore opettaa Meri Louhosta ja Matti Tuloiselaa. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi. Meri Louhos,Gerald Moore,Matti Tuloisela
Matti Tuloisela pilailee vanhan gramofonin äänitorven edessä.
Matti Tuloisela pilailee vanhan gramofonin äänitorven edessä. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi. Matti Tuloisela,Meri Louhos

– Matilla oli taito rakentaa ohjelmistoja. Hän osasi valita juuri tilaisuuteen sopivia lauluja. Mitä hän ammensi esimerkiksi Yrjö Kilpisen Kanteletar-lauluista, oli ihan uskomatonta. Jo heti otsikko iski suoraan kyseiseen tilaisuuteen.

– Kerran meillä oli huvittava esiintyminen Sibelius-Akatemian avajaisissa. Lehdessä oli hieno kuva, missä Matti lauloi flyygelin mutkassa ja minä säestin, hyvin näkyi valoissa vaalea tukkani. Kuvatekstissä luki: "Avajaisissa lauloi Matti Tuloisela, häntä säesti Yrjö Kilpinen."

Väliotsikko Baritoni Pekka Salomaa.
Väliotsikko Baritoni Pekka Salomaa. kuvitus

Oopperalaulaja Pekka Salomaa ja pianisti Meri Louhos esiintyvät Gallen-Kallelan museossa Tarvaspäässä taltioidussa jouluohjelmassa. Ohjelma Jouluoloa Tarvaspäässä (24.12.1970).

– Oli aika verratonta, että Pekka Salomaa oli kiinnitettynä oopperataloon Saksassa, kun meillä oli tulossa konsertti Suomessa. Kävimme erikoislaatuista kaukoharjoittelua kaseteilla ja kirjeillä. Ohjelmassa oli mm. Ravelin Chansons madécasses eli meillä työnimellä Madekassit. Madekasseihin kuului myöskin huilisti ja sellisti. Tämä hajallaan oleva yhtye piti yhteyttä ja kyllä siitä konsertti tuli.

Pekka Salomaan konsertti-ilmoitus.
Pekka Salomaan konsertti-ilmoitus. Kuva: Meri Louhoksen arkisto. Meri Louhos,mainokset,Pekka Salomaa

Pekka Salomaa on ainoa, jonka kanssa Meri on kirjoittanut arvostelun omasta konsertista.

– Esiinnyimme Forssassa lähellä Pekan kotia. Ystävällinen pankki tarjosi konserttitilan, heillä oli erittäin hieno paikka. Ja kun kerran oli konsertti, ajateltiin siellä että lehteenkin pitää saada jotain. Sehän oli meistä ihan sopivaa.

– Paikkakunnan arvostelija oli konsertti-iltana kuitenkin unohtunut virkistäytymään ravitsemusliikkeeseen, eikä saapunut paikalle. Niin me esitimme ohjelman ja kun kysyimme arvostelusta, meille sanottiin että ettekö voi itse kirjoittaa? Tulimme kotiin, avasimme punaviinipullon ja rupesimme töihin.

– Yritimme kirjoittaa jutun, jossa olisi tavanomaisia käänteitä, ettemme paljastu. Jutussa piti olla "voimakkaimmat aplodit kirvoitti" -tyyppisiä lauseita. Pekka kysyi kuinka säestit ja minä sanoin ”innoittuneesti”. Saimme aikaan jutun, laitoimme alle nimen V.T. ja lähetimme sen linja-autolla Forssaan. Lehden ilmestyttyä Pekan äiti soitti kuinka lehdessä oli niin hyvä arvostelu!

Väliotsikko Tenori Caj Ehrstedt.
Väliotsikko Tenori Caj Ehrstedt. kuvitus
Caj Ehrstedtin konsertti-ilmoitus.
Caj Ehrstedtin konsertti-ilmoitus. Kuva: Meri Louhoksen arkisto. Meri Louhos,Caj Ehrstedt

Caj Ehrstedt esittää Meri Louhoksen säestämänä Richard Straussin yksinlauluja (9.12.1969): Traum durch die Dämmerung, Allerseelen, Die nacht, Morgen, Zueignung, Schön sind, doch kallt ja Heimliche Aufforderung.

– Sain tutustua skandinaaviseen laulukirjallisuuteen Caj Ehrstedtin kanssa. Esitimme kaikkia Jussi Björlingin laulamia helmiä.

– Kiersimme ahkerasti kaikilla mahdollisilla ruotsalaisilla rannikkopaikkakunnilla ja vähän kauempanakin. Kerran kävimme Kolilla ihailemassa maisemia kun meillä oli konsertti Joensuussa. Caj oli sellainen elävä ja iloinen ihminen, hyvin huumorintajuinen. Monta kertaa oltiin ihan tikahtua nauruun matkoillamme.

Väliotsikko Tenori Martti Miettinen.
Väliotsikko Tenori Martti Miettinen. kuvitus
Tenori Martti Miettisen konsertti-ilmoitus.
Tenori Martti Miettisen konsertti-ilmoitus. Kuva: Meri Louhoksen arkisto. Meri Louhos,Martti miettinen

Martti Miettinen oli tosissaan etsijä ja tutkija, vaikka hänessä nähtiinkin enemmän entinen iskelmälaulaja ja hyvännäköinen lavaesiintyjä. Minä kuitenkin näin myös sen vakavuuden, jolla hän haki jokaisen asian karaktääriä.

– Martti jaksoi kaivaa Musorgskin tekstit vaikealla venäjän kielellä ja hän tutki ranskalaista laulukirjallisuutta, Ibertin Don Quichotte -laulut tulevat mieleen. Häntä kiinnosti myös näyttämöllinen kuvitelma siitä mitä esitetään. Hänen kanssaan teimme Musorgskista televisio-ohjelmaakin.

Väliotsikko Ja kuten minulla on tapana joutua pelastamaan tilanteita.
Väliotsikko Ja kuten minulla on tapana joutua pelastamaan tilanteita. kuvitus

Kerran Meri sai puhelinsoiton Turusta. Kaupunginorkesterin konsertin ohjelmassa oli Musorgskin Kuoleman lauluja ja tansseja. Jostain syystä teoksen orkesterimateriaali ei ollut saapunut ajoissa.

– Jotenkin Paavo Rautio muisti minut, soitti ja kysyi voisinko tulla soittamaan sinfoniakonserttiin? Lavalle laitettaisiin flyygeli ja siinä keskellä ohjelmaa minä säestäisin nämä laulut. Näin ei jouduttaisi perumaan illan ohjelmaa.

– Niin siinä sitten kävi. Läksin Turkuun ja esiinnyin orkesterina säestäen Martti Miettistä. Oikein hyvin se esitys otettiin vastaan!

Tarina jatkuu! Lue seuraavaksi Merin ensimmäisestä reissusta Leningradiin 1960-luvun puolivälissä, jolloin suomalaisten neuvosmatkailu otti ensiaskeliaan.

Kuvitusta
Kuvitusta kuvitus,Meri Louhos

Lue myös - yle.fi:stä poimittua