Hyppää pääsisältöön

Pianisti pelasti Olavinlinnan Fidelion – pianisti Meri Louhos muistelee

Meri Louhos säestää pianolla Fideliota Olavinlinnassa 1968.
- Minä sain päähäni ihmeellisen hiipan, piano peitettiin muovilla, ja siellä istuin ja soitin Fidelion ensimmäisen näytöksen. Meri Louhos säestää pianolla Fideliota Olavinlinnassa 1968. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos,Savonlinnan oopperajuhlat

Kun sade alkoi, orkesteri otti soittimensa ja kiiruhti suojaan Olavinlinnan pihalta. Meri Louhos veti päälleen sadetakin, piano käärittiin muoviin, ja niin jatkui Ulf Söderblomin johtama Beethovenin Fidelion esitys kesällä 1968. Meri kertoo kuinka Savonlinnan Oopperajuhlat syntyivät uudelleen 1960-luvulla.

Meri oli ollut kesällä 1961 Savonlinnan lied-kurssin pianistina ja säestänyt mm. Martti Talvelaa. Seuraavana kesänä Savonlinnan musiikkipäivät laajensivat ohjelmaansa oopperakurssilla. Tarkoitus oli käydä läpi kohtauksia oopperoista sekä laulaen että näyttämöllisesti. Opettajaksi odotettiin englantilaista Dennis Arundellia, jonka tulkiksi Meri oli lupautunut. Juuri ennen oopperakurssin alkua Arundellille tuli este. Pikahälytyksellä hänen tilalleen saatiin Wienistä kamarilaulaja, professori Peter Klein.

Karl Hudez, Peter Klein ja Meri Louhos Savonlinnan oopperakursilla 1960-luvun alussa.
Meri ja kaksi wieniläistä professoria, lied-kurssin opettaja, Wienin konservatorion oopperaluokan johtaja Karl Hudez, ja oopperakurssin opettaja, kamarilaulaja Peter Klein. Karl Hudez, Peter Klein ja Meri Louhos Savonlinnan oopperakursilla 1960-luvun alussa. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos

– Yhdessä yössä muutuin englannin tulkista saksan tulkiksi. Ei kyllä päätä palellut! Osasin saksaa sujuvasti, mutten arvannut, mitä oli edessä.

Musiikkipäivien avajaisissa Peter Klein piti esitelmän, joka oli huolellista, hienoa vanhaa saksaa, täynnä pitkiä lauseita ja verbi lopussa.

– Jos teksti olisi ollut edessäni, olisin selvinnyt, mutta professori puhui ja puhui ymmärtämättä, että tulkin olisi pitänyt saada kääntää pätkä kerrallaan. Minulta katosi täysin puheen juoni. Seisoin tulipunaisena ja kauhuissani ihmisten edessä.

– Pelastukseni oli kauppatieteen tohtori Jouko Paakkanen - josta tuli myöhemmin runoilija Aila Meriluodon puoliso. Hän oli ihan mestari kielissä ja ryhtyi kuiskaamaan minulle salista. Jos Paakkasta ei olisi ollut, en olisi ikinä selvinnyt siitä.

Väliotsikko: Laulajien virta Saksaan alkaa
Väliotsikko: Laulajien virta Saksaan alkaa kuvitus

Työstä Peter Kleinin assistenttina ja tulkkina Meri piti kovasti.

– Oli kauhean hauska mennä mukaan ja juosta jokaisen ohjattavan luona näyttämöharjoituksissa.

– Kurssilaiset osasivat laulaa nuoteista, mutta eivät osanneet ulkoa edes pakollisia tehtäviä. Klein uhkasikin, että se joka ei osaa ulkoa, joutuu rakentamaan Savonlinnan lentokenttää. Siihen aikaan rakennettiin lentokenttää Helsingin Seutulaan.

– Maailmalla osattiin kaikki ulkoa. Vasta nyt suomalaisille laulajille alkoi selvitä, kuinka hyvin rooli piti osata, että pystyi näyttelemään.

Peter Klein ohjaa oopperaluokkaa Savonlinnassa 1960-luvulla.
Peter Klein ohjaa oopperakurssilaisia. Vasemmalta Maila Hakanen, Klein, Mauno Blomqvist, Ritva Auvinen ja Meri. Peter Klein ohjaa oopperaluokkaa Savonlinnassa 1960-luvulla. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos

Meri näki monen suomalaisen laulajan kansainvälisen uran saavan alkunsa Savonlinnasta. Alkoi oikein laulajien virta ulkomaille, varsinkin Saksaan.

– Lähdettiin koelauluihin ja saatiin kiinnityksiä saksalaisiin oopperataloihin. Yhteydet ulkomaille alkoivat uudelleen, yhteydet, jotka sota oli välillä katkaissut.

Professori Kleinin mielestä Fidelio oli sopiva teos oopperakurssille. Beethovenin Fideliosta harjoiteltiin ensin kohtauksia ja vähitellen innostuttiin panemaan pystyyn kokonainen näytös.

Peter Klein ohjaa oopperaluokkaa Savonlinnassa 1960-luvulla.
Peter Klein ohjaa. Vasemmalta Pekka Nuotio, Klein, Eini Liukko-Vaara ja apulaisohjaaja Nina Kresaldo. Peter Klein ohjaa oopperaluokkaa Savonlinnassa 1960-luvulla. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos

Kun harjoituksissa tarvittiin rekvisiittaa ja lavasteita, Meri ja savonlinnalainen matkailusihteeri Pertti Mutka lähtivät hoitamaan asiaa.

– Pepen kanssa me kävimme pihistämässä ja lainaamassa milloin kettinkiä satamasta, milloin serviisiä ravintola Tottista, milloin mitäkin. Se oli innostavaa ja hauskaa!

Väliotsikko: Savonlinnan Oopperajuhlien uudestisyntyminen
Väliotsikko: Savonlinnan Oopperajuhlien uudestisyntyminen kuvitus

Beethovenin Fidelion esitys Olavinlinnassa kesällä 1967 oli merkkitapaus. Eini Liukko-Vaara oli Leonora, Lauri Lahtinen Pizzarro, Irma Urrila Marcellina, Matti Piipponen Jacquino, Pekka Nuotio vanki tyrmässä ja Matti Lehtinen ministeri.

– Se oli ihan suurenmoinen miehitys!

Matti Piipponen ja Irma Urrila Fideliossa Olavinlinnassa 1967.
Matti Piipponen ja Irma Urrila Fideliossa 1967. Matti Piipponen ja Irma Urrila Fideliossa Olavinlinnassa 1967. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos

– Minulla oli sellainen ihana tehtävä, että järjestin partituuri edessäni kaikki kolinat ja mutinat, jotka tulivat vankilan puolelta. Fidelion vangit oli pantu tyrmään kulissien taakse. Kun repliikeissä sanottiin, että sieltä kuuluu ”jotain”, niin oli minusta kiinni, että ”se jotain” kuului oikeassa paikassa.

– Oli ovi, mistä vangit päästettiin kävelemään ja ihmettelemään auringon valoa. Minä olin se, joka päästin heidät ulos. Vangit sanoivatkin minulle ohi kulkiessaan: ”Mathilda Wrede vankien ystävä.”

– Linnassa ei ollut vankien puvuille tilaa, monet ripustivat harjoitusten jälkeen vaatteensa puuhun, solmivat vaan hihasta sinne roikkumaan. Oli aina kauhea meteli niistä räteistä, vankien vaatteista, kun omat vaatteet olivatkin hävinneet.

Fidelio Olavinlinnassa 1967.
Fidelio Olavinlinnassa kesällä 1967. Fidelio Olavinlinnassa 1967. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos

Fidelion ensi-illassa kesällä 1967 istui arvovieraita presidentti Kekkosta myöten, ja Yleisradio televisioi esityksen.

– Oli aivan uskomaton se tunnelma, missä Fidelio luotiin! Se oli iso juttu, siinä oli koko kaupunki mukana.

– Luullaan, että Savonlinnan oopperajuhlat alkoivat Aino Acktén jälkeen uudelleen siitä, kun Martti Talvela ryhtyi johtamaan juhlia 1972. Totuus on kuitenkin se, että Oopperajuhlat alkoivat Fideliosta. Talvela nosti Oopperajuhlat kansainväliselle tasolle. Fidelio oli kansallinen merkkitapaus.

Väliotsikko: Fidelio vesisateessa
Väliotsikko: Fidelio vesisateessa kuvitus

Fidelion aikaan Olavinlinnaan ei päässyt ponttonisiltaa, vaan veneet kuljettivat väkeä linnaan. Esiintyjien piti huolehtia, että oli ajoissa paikalla.

– Hankin ensimmäisen housuhameeni ihan vaan näitä venekuljetuksia varten.

Olavinlinnassa ei ollut myöskään sadekatosta. Kun Fideliota esitettiin kesällä 1968, ilalla alkoi sataa.

– Orkesteri ei voinut soittaa, kalliit soittimet olisivat kastuneet. Soittajat pääsivät vihdoinkin katsomaan esitystä. Minä sain päähäni ihmeellisen hiipan, piano peitettiin muovilla, ja siellä istuin ja soitin ensimmäisen näytöksen. Oopperajuhlien nuori kakkoskapellimestari Peter Berne soitti toisen näytöksen. Ulf Söderblom johti meitä ja niin veimme pianon voimalla esityksen läpi.

Meri Louhos säestää pianolla Fideliota vesisateessa Olavinlinnassa 1968.
Paikkakuntalaiset kutsuivat kesällä 1968 sateessa esitettyä Fideliota Vesjvitelioksi. Meri Louhos säestää pianolla Fideliota vesisateessa Olavinlinnassa 1968. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos

– Kävi vielä niin, että satoi niin paljon, ja piano hiljalleen kostui ja koskettimia rupesi jäämään jumiin. Aina kun toinen soitti, niin toinen nosti niitä koskettimia ylös. Minulla oli B-duuri-sointu tuossa ja ”humps” koskettimet taas heti ylös, että pystyin jatkamaan. Peterillä oli pahempi, kun hän soitti toisen näytöksen.

– Ihmeellinen yhteishenki ja innostus, jollaista en ole nähnyt koskaan missään, sai aikaan, että se onnistui. Tehtiin töitä melkein talkoovoimin. Ja vaikka satoi, yleisö ei liikahtanutkaan, olivat niin kiinnostuneita.

Meri Louhos ja Peter Klein Savonlinnassa 1960-luvulla.
Professori Klein ja hänen rakastettava robottinsa Meri. Meri Louhos ja Peter Klein Savonlinnassa 1960-luvulla. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos
Väliotsikko: Professori Kleinin rakastettava robotti
Väliotsikko: Professori Kleinin rakastettava robotti kuvitus

Meri oli useana kesänä Savonlinnan oopperakurssilla professori Kleinin tulkkina.

– Välillä oli sellainen olo, ettei minulla ole omia ajatuksia enää ollenkaan. Tiesin etukäteen, mitä hän tulee sanomaan. Sitä joskus naurettiin, että tunsin hänet niin hyvin. Kun menimme Tottiin syömään, tiesin mitä hän syö ja mitä ei. Ennen kuin hän ehti sanoa mitään, olin jo tilannut. Hän kutsui minua rakastettavaksi robotikseen.

– Tein kovasti töitä. Tulee ihan mieleen Orwellin Animal Farm, olin kuin se hevonen, joka raatoi itsensä hengiltä isänmaan puolesta. Olin idealisti, en koskaan älynnyt laskea paljonko tunteja tein.

Väliotsikko: Trubaduuri, partituuri ja radiopuhelin
Väliotsikko: Trubaduuri, partituuri ja radiopuhelin kuvitus

Beethovenin Fideliota seurasi Verdin Trubaduuri kesällä 1969. Meri oli jälleen mukana.

– Se oli myös ihan valtava tapahtuma! Trubaduurissa on niin kamala, mutkikas juoni, etten sen kesän jälkeenkään ymmärtänyt, mitä oopperassa oikein tapahtui.

– Tehtäväni oli istua taas partituurin ääressä ja hoitaa radiopuhelimella kaikennäköisiä tiedotuksia kuten ”sytytetään kaasulyhdyt”. Luulin, että viesti meni perille, mutta minulle vastasikin kapteeni Saimaalta ja kiroili hirveästi, kun laivassa ei ollut kaasulyhtyjä. Se oli pieni seikkailu aina, kun se radiopuhelu meni milloin minnekin. Joskus vastasi taksi Imatralta. Yhteydet eivät toimineet niin kuin nykyään.

Raili Kostia Savonlinnassa 1960-luvulla.
Savonlinnan Trubaduurin Azucena, mezzosopraano Raili Kostia. Meri teki Raili Kostian kanssa lied-kiertueen Saksassa 1975. Raili Kostia Savonlinnassa 1960-luvulla. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos

Trubaduurissa eivät laulaneet enää oppilaat, vaan asialla oli ammattilaiset. Noita Azucena oli kansainvälistä uraa tekevä mezzosopraano Raili Kostia ja Leonora sopraano Marja Tyrkkö. Jorma Hynninen ja Matti Salminen lauloivat oopperan kuorossa ja pääsivät siksi vapaaoppilaiksi oopperakurssille.

Matti Salminen oopperakurssilla Savonlinnassa 1960-luvulla.
Matti Salminen oopperakurssilla kesällä 1969. Matti Salminen oopperakurssilla Savonlinnassa 1960-luvulla. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos,matti salminen

– Se oli Matti Salmisen ensimmäinen oopperarooli. Trubaduurissa on sellainen kohtaus, jossa mustalaisleiri lähtee yön jälkeen liikkeelle. Salmisella oli yksi repliikki, hän kajautti takaseinältä: ”Nyt aamu koitti ja nyt lähdetään täältä!”. Sitten tuli orkesterin ”taa ta-taa ta-taa...” ja kärryt ja kaikki lähtivät.

Väliotsikko: Viulukotelo kainalossa Taikahuilua katsomaan
Väliotsikko: Viulukotelo kainalossa Taikahuilua katsomaan kuvitus

Savonlinnan Oopperajuhlien johtajalla Martti Talvelalla, kansainvälisellä suomalaisella bassolla, oli erinomaiset suhteet keskieurooppalaiseen oopperamailmaan. Talvela sai mm. arvostetun saksalaisen ohjaajan August Everdingin tulemaan Savonlinnaan kesällä 1973.

– Everdingin kuuluisa Taikahuilu oli hauska ja veikeä juttu.

– Olin vähän kitkerä, kun en ollut huomannut pyytää palkkaa siitä Fideliosta – jota paikkakuntalaiset kutsuivat nimellä Vesjvitelio - enkä mistään. Kun en saanut kutsua, enkä vapaalippua Taikahuiluun, niin ajattelin, että kostoni on suloinen. Menen linnaan enkä maksa mitään.

Meri Louhos istuu orkesterin keskellä Taikahuilun esityksessä Savonlinnan oopperajuhlilla.
Basistit järjestivät Merille istumapaikan keskelle orkesteria. Meri Louhos istuu orkesterin keskellä Taikahuilun esityksessä Savonlinnan oopperajuhlilla. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos

– Lainasin tyhjän viulukotelon ja kävelin muina miehinä sisään linnaan. Siihen aikaan ei ollut vielä kontrollia, että olisi pitänyt olla lappu rinnassa. Täydestä meni. Orkesterilaiset sanoivat, että kyllä sinulle paikka löytyy, ja niin löytyikin. Ystäväni bassonsoittajat petasivat minulle paikan vierelleen. Ystävät siis pelastivat. Olin todellakin edessä ja näin Taikahuilun hyvin.

– Vain silloin oli pieni hämmingin hetki, kun lopussa kapellimestari nostatti orkesterin ylös ottamaan aplodeja vastaan. En iljennyt nousta, vaan jäin mieluummin piiloon. Valkoinen lippalakkini sieltä vähän vilahti, kun joku otti valokuvan lavalta yleisöä kohti. Kyllä, minut löytää istumasta orkesterin seassa ihan selvästi.

Väliotsikko: Muikkuja ja höyrylaivoja
Väliotsikko: Muikkuja ja höyrylaivoja kuvitus

Savonlinna oli 1960-luvulla idyllinen pikkukaupunki.

– Oli Seurahuone, Kasino, Totti. Oli vissi kodikkuus. Rantakadulla oli ravintola Majakka, missä syötiin muikkuja. Kaikki oopperalaulajat söivät niitä muikkuja ja joku sanoi, että ne maistuvat Heinävesi kakkoselta.

Kim Borg ja Pekka Nuotio syömässä Savonlinnan Majakka-ravintolassa 1960-luvulla.
Tenori Pekka Nuotio, rouvansa ja basso Kim Borg Majakassa muikuilla. Kim Borg ja Pekka Nuotio syömässä Savonlinnan Majakka-ravintolassa 1960-luvulla. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos

– Professori Klein söi aina hotelli-ravintola Tottissa. Siellä oli seinässä nappi, jota painamalla kutsuttiin tarjoilija paikalle. Professori ihmetteli, että mikä nappi se oli. Joku vastasi, että siitä kun painaa, niin tulee laiva. Klein painoi ja samassa kuului ”huu-huu”, höyrylaivan ääni.

Väliotsikko: Kaupungin kauhein kolli
Väliotsikko: Kaupungin kauhein kolli kuvitus

Oopperakurssilaisille järjestettiin edullinen majoitus Savonlinnassa seminaarin tai sairaalan opiskelija-asuntoloissa.

– Kaikki oli yhteistä. Oli hauskaa, että kaikki tunsivat toisensa.

Meri Louhos säestää oopperakurssilaista Savonlinnassa 1960-luvulla.
Meri säestää oopperakurssilaista. Meri Louhos säestää oopperakurssilaista Savonlinnassa 1960-luvulla. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos

Eräänä kesänä Meri pääsi kortteeriin ystävällisen savonlinnalaisperheen luokse.

– Kaikki oli muuten hyvin, oli lyhyt matka linnaan, mutta perheellä oli kaupungin suurin kollikissa, hyvin pahasti hemmoteltu. Se ei suostunut kulkemaan kotiinsa ylimpään kerrokseen kuin hissillä. Se maukui kadulla, niin että hissillä piti se hakea kotiin.

– Kissalla oli kauhea ääni. Tenori Pekka Nuotio valitti, ettei saanut yöllä nukutuksi, kun joku kauhea kolli huusi kadulla kuorma-auton alla. Se oli se meidän kolli, joka siellä huusi ja valvotti ihmisiä.

– Kissa inhosi minua, ja ajattelin lepyttää sitä, kun se istahti jääkaapin eteen. Järkeilin, että jääkaapissa on varmasti sille ruokaa, ja annoin sille kalan, jonka löysin. Myöhemmin kävi ilmi, että siika oli tarkoitettu perheelle päivälliseksi.

Savonlinnan Oopperajuhlien taiteilijoita laivaretkellä 1960-luvulla.
Oopperakurssilaiset Saimaalla. Meri vilkuttaa kuvan keskellä. Savonlinnan Oopperajuhlien taiteilijoita laivaretkellä 1960-luvulla. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi Meri Louhos
Väliotsikko: Savonlinnan ihmeelliset langat
Väliotsikko: Savonlinnan ihmeelliset langat kuvitus

Savonlinna merkitsi Merille uran käännekohtaa.

– Savonlinnasta lähti ihmeellisiä lankoja joka suuntaan. Laulajien säestäminen oopperakurssilla johti minut maailman kuuluisimman lied-pianistin Gerald Mooren oppilaaksi.

Niin Meristä tuli laulajien pianisti ja hän joutui pitkiin yhteistyösuhteisiin monien laulajien kanssa.

Tarina jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka punaviini loppui Orivedeltä 1970-luvun vaihteessa.

Kuvitusta
Kuvitusta kuvitus,Meri Louhos

Lue myös - yle.fi:stä poimittua