Kun Elisabeth Leonskaja täytti 33 vuotta, hän kutsui moskovalaiskaksionsa täyteen ystäviä. Meri tiesi, että syntymäpäivät olivat Lisan jäähyväiset. Meri Louhos kertoo ystävänsä pianotaiteilija Elisabeth Leonskajan loikkauksesta Neuvostoliitosta syksyllä 1978.
Meri Louhos katsoo kädessään muutaman vuoden takaista valokuvaa. Tyylikäs seurue hymyilee kameralle päivällisen jälkeen. Merin erottaa heti punaisesta jakusta. Tumma nainen hänen vieressään on pianotaiteilija Elisabeth Leonskaja. Leonskajaa vastapäätä myhäilee kuuluisa saksalainen kapellimestari Kurt Masur.
– Olin mukana, kun Lisa esiintyi Masurin johtaman Ranskan kansallisorkesterin solistina Tallinnassa. Olemme Lisan kanssa kuin sisaret.

Meri ja Elisabeth olivat tutustuneet Helsingissä ensimmäisen Sibelius-viulukilpailun aikaan 1965, kun Lisa oli säestämässä silloista poikaystäväänsä, viulutaiteilija Oleg Kagania – joka voitti kilpailun.
Myöhemmin Meri tapasi Elisabethin, kun tämä konsertoi Suomessa Mirja Salomaan konserttitoimiston Festiumin kautta. Mirja ja miehensä oopperalaulaja, professori Pekka Salomaa ovat Merin pitkäaikaisia perheystävä.
Kun Meri syyskuisena lauantai-iltana 1978 tuli junalla Moskovaan, eikä ketään ollut häntä vastassa, hän soitti hädissään Elisabethille. Pianotaiteilija pelasti Merin Moskovan rautatieasemalta ja majoitti kaksioonsa.

Gruusiasta kotoisin olevan Elisabeth Leonskajan pianistin ura oli 1970-luvun lopulla hyvässä nosteessa sekä Neuvostoliitossa että kansainvälisesti. Leonskajan kannalta oli merkittävää, että pianotaiteilija Svjatoslav Richer arvosti häntä.
– Richter oli ehdoton kunkku. Suomessa on kuultu vain vanhaa Richteriä, joka soitti nuoteista lampun valossa, mutta mikä häikäisevä nero hän oli silloin! Ihan uskomatonta!

Richter ja Leonskaja esiintyivät pianoduona soittaen kahdella flyygelillä.
– Halusin kerran heidän konsertteihinsa, jotka olivat Moskovasta koilliseen sellaisilla paikkakunnilla kuin Vladimir ja Suzdal. Se oli ulkomaalaiselta ehdottomasti kiellettyä aluetta, sinne ei ollut mitään pääsyä.
– Richterin lääkäri oli lähdössä konserttiin omalla autollaan, ja sovittiin, että minä istun siinä kyydissä sen vaimona. Olen ollut aina valmis ottamaan tällaisia riskejä.
– Vaan kyllä piti olla huono tuuri; auto meni rikki. Tietysti oli hyvä, että se meni rikki jo Moskovassa, enkä joutunut vankilaan jossain Suzdalissa. Joka tapauksessa olin melkein heidän konsertissaan.
Merin matka asuntolasta trolley-bussilla konservatoriolle kulki Svjatoslav Richterin kotitalon ohitse.
– Oli kiva aina ajatella, että tuossa talossa, tuossa kerroksessa hän asuu. Siellä hän maalaa, Richter oli näet erittäin taitava maalari. Richteristä liikkui kaikennäköisiä huhuja, että hän piti kotonaan hirmuisia maskeraadeja.
– Kerran he lainasivat Elisabethin kanssa minun kameraani, ja salamavalo meni rikki. Se oli suuri menetys, olin tosi pahoillani. Jos se olisi ollut joku muu kuin Richter, niin hiivatti! No, kävin sitten Suomessa ja sain uuden fläshin tilalle.
Marraskuun lopulla Leonskaja täytti 33 vuotta ja päätti järjestää kunnon syntymäpäiväjuhlat.
Pari päivää ennen juhlia Meri ja Elisabeth tapasivat kahden kesken.
– Kun missä tahansa ei voinut puhua, niin me menimme istumaan Tshaikovski-salin parven perukoille. Siellä supatimme kaikki asiat, kaikki, mitä piti tehdä. Lainasin Lisalle kamerani, kun hän kävi sisarensa Ludmilan kanssa heidän äitinsä haudalla moskovalaisella hautausmaalla.
Marraskuun 23. päivän iltana Leonskajan Moskovan kaksio täyttyi ystävistä.
– Lisa oli kutsunut sinne valtavan määrän ihmisiä. Sinne tuli Gruusia-kvartetti ja vaikka ketä. Pianisti Vladimir Skannavi soitti Lisalle Beethovenin Für Elisen. Lisa oli käynyt torilla ja laittanut suurenmoiset tarjoilut.
– Ne olivat todella kivat juhlat, ja koko jengi jäi sinne yöksi. En ymmärrä, miten mahduimme, mutta nukuimme pitkin keittiön ja eteisen lattioita. Nukuimme kaikki sulassa sovussa kuin ennen lapsena Karjalassa, kun tehtiin siskonpeti.
– Miten kuvaisin sitä tunnelmaa? Se oli jännittävä, sillä heti syntymäpäivän jälkeen Lisa lähti konsertoimaan Itävaltaan. Hänelle oli luvattu, että kaikki järjestyy, työlupa ja kaikki, jos hän jää sinne.
– Kaikki syntymäpäivillä tiesivät, että hän aikoo loikata, mutta kukaan ei puhunut siitä sanaakaan. Ne eivät olleet syntymäpäiväjuhlat, vaan jäähyväiset. Emmekä voineet hyvästellä häntä.
Sen jälkeen kun Elisabeth Leonskaja oli matkustanut konsertoimaan Wieniin, Meri meni hänen vanhemman sisarensa Ludmilan kanssa hänen asuntoonsa.
– Menimme Ludmilan kanssa selvittämään hänen tavaransa ennen kuin selviäisi, että hän on loikannut ja viranomaiset tulisivat hänen asuntoonsa. Lisa omisti sen kaksion, siellä oli hänen flyygelinsä.
– Tunnelma oli kummallinen, yhtä aikaa helpottunut ja sydäntä särkevä.

Elisabethin lähdön jälkeen Ludmila palasi perheen kotiseudulle Gruusiaan. Vasta vuosia myöhemmin, kun poliittinen tilanne Neuvostoliitossa oli muuttunut, sisaret tapasivat.
– Lisalle myönnettiin lupa esiintyä Gruusiassa. Myöhemmin hän järjesti niin, että heidän vanhempiensa haudat Moskovassa siirrettiin kotiin Gruusiaan. Hän järjesti myös, että Ludmila pääsi muuttamaan Wieniin.
Elisabeth hankki sisarelleen pienen asunnon Wienistä, ja kun Meri matkusti lomalle tuttuun opiskelukaupunkiinsa, Ludmila otti hänet avosylin vastaan.
– Olin ihan vaikeuksissa Ludmilan kanssa. Olisin halunnut elää Wienissä vapaasti, ja hän yritti pitää minusta huolta.
– Olisin halunnut syödä ravintoloissa, mutta Ludmila keitti kattilallisen ties mitä kanaruokaa, niin että oli syötävä sellaista kamalaa kanaa! En tiennyt, miten olisin sen hävittänyt, mihin olisin sen kanan pannut! Hyväsydämisyyttään Ludmila hoiteli minua kuin äiti.

– Kerran kun Lisa tuli jälleen esiintymään Suomeen, oli ihan kauheata, kun hän oli koko ajan niin vakava. Vasta jälkeenpäin hän kertoi, että Ludmila oli juuri kuollut.
– Sivistyneet venäläiset ovat aivan unohtumattomia ihmisiä!
Elisabeth Leonskajan lisäksi Merin rakkaisiin venäläisiin ystäviin kuuluu viulutaiteilija Ilja Grubert. Latvialainen Grubert tuli toiseksi Sibelius-viulukilpailussa 1975. Vuonna 1977 hän voitti Paganini-kilpailun ja 1978 Tshaikovski-kilpailun.
– Ilja, hän on niin kulta! Itse vaatimattomuus, ihana!
Ilja Grubert asui Moskovassa tunnetun viulunsoiton opettajan Zinaida Gilelsin luona.
– Zinaida Gilels asui vastapäätä Moskovan konservatoriota puistokorttelissa, missä on ihania, vanhoja kaksikerroksisia kivitaloja. Hänellä oli siellä koti, missä Ilja oli alivuokralaisena. Tunsin itseni etuoikeutetuksi, kun he laittoivat minulle lounasta.
– Ilja ja veljensä Naum pitivät minusta huolta. Kun aikanaan lähdin pois Moskovasta, Ilja ja Naum tulivat raahaamaan painavia kapsäkkejäni rautatieasemalle. Siihen aikaan laukuissa ei ollut edes pyöriä. Äänilevyjä oli varmasti 10 kiloa. Pelkäsin, että poikien kädet venyvät.

Optimisti ja pessimisti
– Ollessani Moskovassa yritin aina löytää asioiden valoisan puolen. Ilja sanoi, että olen optimisti. Sitten hän kysyi, että tiedänkö, mikä on optimisti ja vastasi: "Optimisti on huonosti informoitu pessimisti.” Se oli yksi Iljan lempilauseista, ihana aforismi!
– Vieläkin, kun Ilja kirjoittaa minulle, hän viittaa tähän. Allekirjoituksena on Optimisti.
Tarina jatkuu! Lue seuraavaksi mitä Meri kertoo iloisesta irrottelusta ja joulusta Moskovassa 1978.