Tiina-Maija Lehtonen
Yle
Laila Tarpila
Yle
Neuvostoarki vaati vastapainoksi iloista irrottelua. Meri viihtyi taiteilija- ja diplomaattipiireissä, Natikan baarissa ja Intin montun yökerhoissa pikkutunneille saakka. Meri Louhos kertoo vapaa-ajastaan ja joulusta Moskovassa 1978.
Syksyllä 1978 Meri Louhos oli opiskelemassa tutkijastipendillä Moskovan konservatoriossa. Merin paperit olivat kuitenkin kadonneet viraston muuton yhteydessä, eikä hänelle näin ollen voitu maksaa luvattua stipendiä. Rahapulassa Meri myi kenkänsä, ja vei sen jälkeen suomalaiset opiskelutoverinsa, viulistit Taru Loppelan ja Tina Holmbergin hotelli Nationaliin syömään.
– Oli samppanjaa, kaviaaria, kalaa, jotain erikoista salaattia ja jäätelöä. Meillä oli suurenmoinen ilta minun kengilläni. Ja sitten tuli Jyrki Koulumies.
Jyrki Koulumies oli tuohon aikaan Moskovassa sanomalehti Uuden Suomen kirjeenvaihtajana. Kolmikko Meri, Taru ja Tiina – eli Tupu, Hupu ja Lupu – vierailivat mielellään Koulumiehen kotona.
– Jyrki asui hienossa lehtimiesten talossa, jonka portilla vartija istui kopissa. Me syötiin siellä herroiksi, kun Jyrkillä oli aina kaikennäköistä hyvää tarjottavaa.
Jyrkillä oli myös koira.
– Se oli sellainen liikuttava, musta löytökoira, hirveän ujo. Kun tuli vieraita, se meni kaapin alle, ettei näkynyt kuin kuono ja tassut. Jyrki luuli, että se oli Otto Wille, kunnes kävi ilmi, että se olikin Hertta.
– Kerran Jyrkin talossa sattui palohälytys ja kaikki komennettiin ulos. Mukaan sai ottaa vain tärkeimmät tavarat. Jyrki juoksi ulos mukanaan Hertta ja kori olutta.
– Mikä kohtalo löytökoiralla! Yhtäkkiä se söi fileitä, istui sohvalla ja kuunteli äänilevyjä. Vietimme Jyrkin luona äänilevyiltoja. Long play –levyjä ostettiin siihen aikaan ihan tuhottomasti. Levykaupasta sai sekä Leonid Brežnevin ja muiden johtajien puheita ja puoluekokouksia kauniissa punaisissa kansissa että klassista musiikkia. Levyjä tuli ostettua niin kamalasti, että ihmettelen vieläkin, miten kotimatkalla kapsäkki ja kädet kestivät.
– Jyrkistä oli meille paljon iloa. Tapasimme usein, hän tuli mielellään asuntolamme taiteilijapiiriin. Jyrki oli ihastunut samassa asuntolassa asuvaan viulistiin, Viktoria Mullovaan.
Kaksi vuotta myöhemmin, syksyllä 1980 Viktoria Mullova voitti kansainvälisen Sibelius-viulukilpailun ja vuonna 1982 hän voitti kansainvälisen Tshaikovski-kilpailun. Kesällä 1983 Viktoria Mullova oli konsertoimassa Kuusamossa, kun hän loikkasi pianistinsa kanssa länteen. Vuosikymmeniä myöhemmin paljastui, että Jyrki Koulumies, joka oli tuolloin Yleisradion toimittaja, järjesti Mullovan pakomatkan autolla Kuusamosta Ruotsin Luulajaan.
Jyrki Koulumiehen ja muiden toimittajien, taiteilijoiden ja diplomaattien seurassa Tupu, Hupu ja Lupu istuivat iltaa niin Natikassa eli National-hotellin baarissa kuin Intin montussa eli Inturist-hotellin yökerhossa.
– Hyvässä seurassa viivyttiin pitkään, kerran puoli neljään aamuun. Asuntolan ovella piti sitten lepyttää vihainen babuska. Kolme ruplaa se maksoi. Tapanani ei yleensä ollut viettää tällaista seuraelämää, mutta Moskovassa tempauduin siihen mukaan.
Liikkuminen Moskovassa oli oma taitolajinsa.
– National-hotellin edessä oli mustia hienoja autoja. Kun johtaja oli sisällä syömässä, niin kuljettaja tiesi, että kyllä se jonkun aikaa siellä syö, joten hän saattoi tehdä sillä välin oman keikan: ”Minne matka? Joo, selvä.” Maksoi kolme ruplaa ajaa hienolla mustalla autolla Natikalta konservatorion asuntolaan.
– Kun tarvitsi kyytiä, saattoi myös liftata yksityisautoon. Peukaloa ylös vaan, ja jos reitti sopi, niin ruplalla pääsi, pimeällä ruplalla. Ja sillähän sitä mentiin!
– Kaiken huippu oli, kun Tina ja minut oli kutsuttu hienoon Berlin-ravintolaan syömään. Yritimme saada liftin, mutta ei tärpännyt. Lopulta tuli ambulanssi ja otti meidät. Kerran oltiin myös poliisiauton kyydissä.
Suomalaisilla musiikinopiskelijoilla oli lämpimät välit Suomen suurlähetystöön, missä käytiin lukemassa lehtiä ja seurustelemassa.
– Lähetystössä oli hyvin ystävällinen kohtelu, ja ihana tunnelma! Aina kun suurlähettilään puoliso "rouva Sirkkeli" oli Suomessa - aavistelimme ehkä miksi - suurlähettiläs Jaakko Hallama kutsui meitä muusikoita lounaalle. Söimme herroiksi, saimme katsella lähetystön tiloja ja taidetta. Saimme kutsun myös itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
– Jaakko Hallama piti klassisesta musiikista ja kävi paljon konserteissa. Aina kun hän näki meidät, hän poimi meidät mustaan autoonsa. Silloin ajettiin ilman Suomen lippua, mutta komeasti tultiin silti asuntolaan diplomaatin isolla mustalla laivalla.
– Hallama oli ystävällinen, hieno herrasmies. Hän puhui hiukan epäselvästi, enkä aina saanut selvää, mitä hän sanoi. Kerran illalla, kun istuimme lähetystön autossa, luulin hänen sanovan, että tuolla on Sirius. Katsoin ulos autosta, että juu, selvästikin jossain tuolla se tähti on. Mutta se olikin sirkus, Moskovan suuri sirkus, mistä hän puhui. Että tällaisia noloja tilanteita oli.
Tupu, Hupu ja Lupu kutsuivat lähetystön diplomaatit vierailulle konservatorion asuntolaan.
– Ajattelimme, että kun he näkevät, miten asumme ja harjoittelemme, he näkevät jotain, mitä eivät voi kuvitella. Kaikkia ei voinut kutsua yhteen kämppään, vaan ihmisiä piti kutsua eri huoneitten nimissä. Minä olin tietysti kirjoittanut meidän huoneen numeron väärinpäin, ja seurauksena oli hirveä soppa. Mutta soitimme Tarun kanssa heille klassista ja Moskovan iltoja kellarin harjoitushuoneessa, rotankolossa ja hauskaa oli.
Toimittaja Koulumies oli myös mukana juhlissa.
– Jyrki ei suostunut täyttämään mitään propuskoita, vaan käveli sisään mummun ohi kuin kuka tahansa asuntolan opiskelija. Ilta kului ja muut vieraat lähtivät, mutta Jyrki jäi pitämään meidän kanssa vielä hauskaa. Kun hän sitten lopulta lähti, niin mummu ulko-ovella pysäytti hänet: ”Seis nuori mies! Ei minnekään enää.” Jyrki selitti, että hän menisi vielä vähän guljaamaan, mutta mummu oli tiukkana: ”Ei minnekään!” Jyrkillä ei ollut propuskaa, eikä hän päässyt ulos. Niinpä hän hyppäsi ulos jostain ikkunasta asuntolan toisesta kerroksesta. Onneksi alla oli nurmikko, eikä hänen käynyt kuinkaan.
– Se oli suurenmoinen ilta! Meillä oli juomia ja herkkuja, ja kiitokseksi saimme Tinan kanssa kutsun lähetystön joulusaunaan. Kun useat lähetystön työntekijät lähtivät jouluksi Suomeen, niin meille lähetettiin sana, että siellä olisi sauna vapaana. Ja eiköhän me juuri silloin menty sinne saunomaan poliisiautolla. Lähetystössä oli varattuna kaikkia virvokkeita, mitä toivoa voi.
– Todellakin saimme kutsun lähetystöön itsenäisyyspäivänä Suomen 60-vuotisjuhlavastaanotolle.
Kuudentena joulukuuta kaikilla moskovalaisilla tuntui olevan asiaa metropolin keskustaan.
– Olin keskikaupungilla asioilla ja aivan hiessä. Oli mahdoton tungos, toivotonta saada taksia. Päätin, että nyt pidän puoleni. Tungin taksijonossa, etuilin ja sanoin, että on pakko päästä suurlähetystöön. Kaikki katsoivat minua vihaisesti, mutta otin taksin.
– Osasin venäjää vielä heikosti, mutta ajattelin parantaa asiaa ja sanoin kuljettajalle, että ettekö tiedä, mikä juhla on? Suomi täyttää tänään 600 vuotta. Sotkin numerot hädissäni.
– Lähetystössä oli joka tapauksessa hauskaa. Kutsuttuna oli mm. sikäläisiä diplomaatteja, ja sain nähdä läheltä mitalisatseja herrojen rinnuksissa.
Neuvostoliitossa ei tiedetty joulusta, mutta Moskovaan jääneet suomalaiset, Meri ja Tina päättivät viettää sitä yhdessä.
Meri, Tina ja Taru olivat ainoat valkonaamat, jotka istuivat asuntolan kellarissa venäjän tunneilla yhdessä kuubalaisten ja eteläamerikkalaisten opiskelijoiden kanssa. Nyt he tarjosivat glögiä sekä venäjän opiskelijoille että ystävilleen asuntolassa.
– Tina ryösti Natikan seinältä punatähdet meille joulukoristeiksi. Kadulta löysimme pienen havun. Vaikka havun suhde tähteen oli yhden suhde kahteen, meillä oli vesilasissa joulukuusi.
Aattoaamuna Meri istui pianon ääreen ja soitti joululauluja.
– Saimme isot piparkakut, joihin oli pursotettu paakarin syljellä Meri ja Tina. Söimme riisipuuroa, jossa oli manteli. Olimme vielä aamutakeissa, kun suurlähetystöstä tultiin kutsumaan joulusaunaan.
Valuuttakauppa Beriozkasta oli hankittu kaviaaria, hyvää viiniä ja pippurijuustoa. Oli punaiset servietit ja kynttilöitä. Aattoiltana Tina pukeutui joulupukiksi.
– Sillä oli vanusta ja maalarinteipistä parta, viikset, kulmakarvat, kuurainen tukka ja karvahatun päällä punainen frotee. Olimme sopineet, että toiselle saa antaa enintään viisi ruplaa maksavan lahjan.
Myös Suomeen jouluviettoon lähtenyt Jyrki Koulumies oli antanut Merille joululahjan, äänikasetin.
– Hertta oli laulanut nauhalle Jyrkin säestyksellä joululauluja. Jyrki vetäisi haitarilla jonkun akordin ja Hertta ulvoi. Sitten kuului Jyrkin kuulutus, että laulaja ei suostu sanomaan laulujen nimiä.
– Joulua leikittiin myös konservatorion asuntolassa. Käytävällä kulki joulupukki, joka tapasi pitkähäntäisen pirun. Oli mahtava tunnelma, joka jatkui pikkutunneille.
– Seuraavana aamuna varikset raakkuivat puissa, kun soitin Varpunen jouluaamuna. Ihmettelimme, sillä Moskovassa ei ollut lainkaan pikkulintuja.
Joulukuussa Meriä kohtasi suuri kunnia, hänet kutsuttiin ministeriöön tapaamaan erästä tärkeää ministeriön henkilöä, joka hoiti Skandinavian asioita.
– Rouva Pankova oli Stalingradin sankareita, hyvin tärkeä neukku. Itse asia koski jonkun Suomessa järjestettävän musiikkikurssin järjestelyjä.
Myös Skandinavian asioista aikaisemmn huolehtinut naisjohtaja - joka järjesteli tuolloin Martti Talvelan tuloa Moskovaan - otti yhteyttä Meriin ja kutsui yllättäen kotiinsa.
– Siellä oli ihan hirmuiset hilut. Rouvan kissa istui joulukuusen oksalla. Koko ajan ajattelin, että olenko jotenkin hyödyllinen, kun sain tällaisen kutsun. Rouva halusi, että tulen hänen juhliinsa myös uudenvuodenaattona. Kun sanoin, etten voi, sillä halusin nähdä, millainen uusi vuosi on asuntolassa, rouva ihan loukkaantui.
– Rouvalla oli vielä yksi pyyntö; voisinko hankkia suomi-venäjä-sanakirjan hänen tulkilleen? Tuttu suomalainen oli juuri lähdössä pistäytymään Helsingissä. Pyysin häntä tuomaan sanakirjan ja minulla oli kahden päivän kuluttua rouvalle se, mitä hän pyysi. Ehkä hän ajatteli, että olin joku tärkeämpikin henkilö, kun tuosta noin vaan kuin diplomaatti hoidin asian.
– Moskovassa ei koskaan tiennyt omaa asemaansa, oliko ihan roska, joka haukutaan, vai oliko hyödyllinen ja arvostettu.
Tarina jatkuu! Lue seuraavaksi mitä Meri kertoo sekä turistina olostaan Moskovassa 1978–79 että myöhemmistä Moskovan matkoistaan.
