Hyppää pääsisältöön

Venäjänopiskelijan Pushkin-huuma äityi kuuluisaksi – pianisti Meri Louhos muistelee

Meri ja venäjänopiskelijoiden ryhmä Dyyneillä Karjalankannaksella.
Venäjänopiskelijoiden ryhmä Dyyneillä Karjalankannaksella 1985. Meri ja venäjänopiskelijoiden ryhmä Dyyneillä Karjalankannaksella. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi. Meri Louhos

Meri Louhoksen venäjän opinnot alkoivat neuvostomatkojen myötä. Aristokraattisen Lilli Baehr-Alexandrowskyn opetuksessa oppi kielen lisäksi Venäjän kulttuuria ja rakkaus Pushkiniin sai äärimmäiset mitat. Kielenopiskelija debytoi Dyyneillä 1985 myös puhenäyttämöllä.

Merin opettaja Lilli Baehr-Alexandrowsky oli aristokraattinen lady, joka eli yli 100-vuotiaaksi.

– Lilli oli kaunis ulkomuodoltaan ja käytökseltään, hän puhui erittäin kaunista kieltä, asui Töölössä ja hänellä oli siamilainen kissa, joka hermostui aina kun tunti meni liian pitkäksi. Ihan kuin se olisi tuntenut kellon. Kun kissa hyppäsi pöydälle ja katsoi minua, en osannut enää taivuttaa yhtään verbiä. Se oli niin tiukkis.

Väliotsikko Pushkin-ihailu alkaa ja äityy kuuluisaksi.
Väliotsikko Pushkin-ihailu alkaa ja äityy kuuluisaksi. kuvitus
Aleksandr Pushkin.
Rakas, teipattu, Dyyneiltä museon seinältä lahjaksi saatu Pushkin. Aleksandr Pushkin. Kuva: Meri Louhoksen kotialbumi. Aleksandr Puškin,meri louhos

– Lillin opetuksessa sain heti alusta pitäen oppia Venäjän kulttuuria. Sain tietää miten venäläiset tuntevat, miten he ajattelevat ja mitä ovat lukeneet. Lilli avasi minulle Venäjän runouden – ja Pushkinin. Häntä on kiittäminen, että suorastaan hullaannuin Aleksandr Pushkiniin, sekä henkilönä että ihmiskohtalona ja myös rakastuin siihen aikaan. Eläydyin kaikkiin vaikeuksiin, joita Pushkin kohtasi tsaarin kanssa.

– Pushkinista tuli minulle omituinen idoli. Hankin kaiken mahdollisen kirjallisuuden ja olin mustasukkainen hänen naisilleen, ja Pushkinilla niitä ystävättäriä riitti. Se oli niin ehdoton juttu.

Pushkinin ansiosta Leningrad muuttui Merin mielessä runoilijoiden kaupungiksi.

Katunumero Moika 12.
Katunumero Moika 12. Leningrad,kadut

– Kaiken musiikin ulkopuolella Pushkin oli niin tärkeä, että halusin ehdottomasti nähdä hänen kotinsa Moikan rantakadulla nro 12. Kun pääsin sinne, luki ovessa että museo on kiinni. Ei voi olla totta! Paikalla oli vahtimummo, enkä tiedä minkälaisella venäjällä mongersin kuinka rakas Pushkin minulle on, kuinka vain sitä varten olin tullut Suomesta, ja kuinka ehdottomasti halusin nähdä sen paikan.

– Esitin kunnon nyyhkytarinan sillä seurauksella, että mummo avasi oven. Pääsin asuntoon ilman mitään vahtia, sain kävellä yksin huoneesta toiseen ja katsella tavaroita. Istuin väillä ikkunalaudalla ja tuntui ihan siltä että "kohta se tulee kotiin!"

– Ja mummo kertoi kaikkea: tässä on se liivi, jossa on luodinreikä. Tässä on se hansikas, jonka Pushkin heitti. Tuossa hän eli silloin kun oli haavoittunut kaksintaistelussa ja ihmiset kävivät päivittäin kysymässä kuinka hän voi. Ja siellä hän myös kuoli.

– Kun kuulin tarinoita kuinka hän rakasti perhettään ja kuinka hänen Natasha-vaimonsa oli ihana, tunsin itseni läheiseksi perhetutuksi ja olin valmis menemään vaikka Pihkovaan, jossa Pushkin oli karkotettuna. Onneksi en mennyt, koska oli täysin kiellettyä lähteä kaupungin ulkopuolelle, ja minä olin jo ihan menossa.

Pushkin-museo Pietarissa Moikalla.
Pushkin-museon sisäänkäynti Moikan rantakadulla. Pushkin-museo Pietarissa Moikalla. Aleksandr Puškin,museot,Pietari

– Niin pitkälle ihailuni meni, että kun oikein tuijotin kaapin päällä ollutta Pushkinin pystiä, niin lopulta antoivat sen. Se on minulla vieläkin.

– Kaiken huippu Pushkin-ihailussani oli, että kerran kotona puhelin soi ja Kuopiosta soitettiin. Sinne oli tulossa Suomi-Neuvostoliitto-seuran kokous, heillä oli Pushkinin patsas, ja he olisivat halunneet minut puhumaan heille Pushkinista. Sanoin etten sentään niin paljon osaa, mutta näin tunnettua oli että olin ihan vauhkona.

– Pushkin avasi tärkeän oven, kiinnostuin muistakin venäläistaiteilijoista: Ahmatova, Pasternak, Blok, Brodski...

Anna Ahmatova postikortissa.
Anna Ahmatova postikortissa. Anna Ahmatova postikortissa. Anna Ahmatova
Väliotsikko Kielikouluun Dyyneille.
Väliotsikko Kielikouluun Dyyneille. kuvitus
Meri Louhos.
Käpylästä kohti uusia seikkailuja 1980-luvulla. Meri Louhos. Kuva: Satu Lindgren. Meri Louhos

Meri jatkoi kieliopintoja kesäkursseilla Dyyneillä Karjalankannaksella 1980-luvulla.

– Asuimme kauempana koulupaikasta ja bussi haki aina meidät. Ensimmäisenä sisääntulossa olivat Marxin ja Leninin kuvat, joille toivotettiin hyvää huomenta! Sitten mentiin luokkiin ja opiskeltiin.

Aluksi valittiin tasoryhmät, ja Meri valitsi keskitason. Opiskelijat olivat kansainvälistä joukkoa, ja opettajat mukavia. Keskustelunaiheita piti viritellä, eikä Merin Pushkin-heikkous jäänyt pimentoon.

Väliotsikko Kärpänen Kultamaha.
Väliotsikko Kärpänen Kultamaha. kuvitus

Opiskelijat saivat tehtäväksi esittää näytelmän läheisessä sanatoriossa.

– Opettelimme lastensadun Kärpänen Kultamaha, jonka kaikki lapset osasivat varmasti ulkoa. Minä sain pääosan. Olin se kärpänen joka käveli pellolla, löysi kopeekan ja meni basaariin. Se pisti pystyyn oikein hienot juhlat, jonne tulivat kaiken maailman itikat, ja tuli myös paha hämähäkki. Muistaakseni hyttynen, jota esitti australialainen, tappoi hämähäkin, joka oli muistaakseni hollantilainen. Ja lopuksi me hyttysen kanssa saimme toisemme.

– Olin laittanut tukkani pystyyn kahdeksi saparoksi, kuin tuntosarviksi. Oli kova päntätä sanoja, joita ei ymmärtänyt ollenkaan. Ne piti vaan opetella, että sai roolinsa menemään.

– Mutta se yleisö! Se oli niin otettu meidän venäjän mongertamisestamme, yrityksestä näytellä ja he nauroivat niin! Se oli suunnaton menestys. Ja sattui että juuri sinä aikana Neuvostoliitossa kuvattiin kesäkursseja ja eikös ne kuvanneet juuri tämän minun suuren roolini. Ties missä sitä on käytetty.

Tarina jatkuu! Lue seuraavaksi mitä tapahtui, kun tutkijastipendin saanut Meri saapui kapsäkkeineen Moskovan rautatieasemalle syksyllä 1978.

Kuvitusta
Kuvitusta kuvitus,Meri Louhos

Lue myös - yle.fi:stä poimittua