Hyppää pääsisältöön

Viikon 49 vinkit: Luvassa uutta englantilaista ja kotimaista draamaa sekä tietenkin Linnan juhlia!

Tosipohjainen minisarja kertoo Britanniaa 1960-luvulla järkyttäneestä tapauksesta, jossa eturivin poliitikko joutui oikeuteen seksikumppaninsa murhayrityksestä.
Hugh Grant nähdään uuden draamasarjan pääosassa. Tosipohjainen minisarja kertoo Britanniaa 1960-luvulla järkyttäneestä tapauksesta, jossa eturivin poliitikko joutui oikeuteen seksikumppaninsa murhayrityksestä. Kuva: 2017 Blueprint Yle TV1,Hugh Grant,Ben Whishaw,Perienglantilainen skandaali

Joulukuun ensimmäisellä viikolla saadaan nauttia Hugh Grantin tähdittämästä tosipohjaisesta ja hirtehisestä minidraamasarjasta Perienglantilaisesta skandaalista. Sarja kuvaa brittejä järkyttänyttä oikeusjuttua, jossa vallan ytimessä ollut arvostettu poliitikko on epäiltynä murhan suunnittelusta. Mikä hänet siihen ajoi, ja mitä kulissien takana todella tapahtui?

Suomalaisesta draamaosaamisesta päästään nauttimaan Oona Airolan tähdittämän Meidän pitää puhua -sarjan myötä. Viisiosainen lyhytdraamasarja pohjautuu tosielämän rakkaus- ja erotarinoihin. Sarja nähdään kokonaisuudessaan Yle Areenassa 5.12. alkaen ja TV2:ssa seuraavalla viikolla 15.12.

Itsenäisyyspäivä tuo tullessaan niin Tuntematonta sotilasta, paraatia kuin Linnan juhlien juhlahumua. Etkoilla, juhlissa ja jatkoilla on luvassa myös uusia juontajia. Kohti Linnan juhlia -lähetyksestä juontavat Sanna Savikko sekä uutena juontajana Ylen tv-uutisista tuttu uutisankkuri Tommy Fränti. Ylen tv-uutisista tuttu uutisjuontaja Jussi-Pekka Rantanen saa itsenäisyyspäivänä Linnan juhliin uuden selostajaparin, kun juhlien arvokasta ja iloista tunnelmaa koteihin välittää Rantasen parina useista Ylen tv-ohjelmista tuttu Ella Kanninen. Kannisen ja Rantasen lisäksi selostuskoppissa itsenäisyyspäivän juhlia ja juhlatunnelmaa kommentoivat Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta ja pukuasiantuntija Sami Sykkö. Jatkoilla vieraita haastattelemassa ovat toimittaja Salla Paajanen ja Vuoden positiivisin suomalainen Mikko ”Peltsi” Peltola.

Lisäksi viikon aikana on tarjolla koskettavia ja maailmaa avartavia dokumentteja, tulevaisuuden kirjaston pohdintaa uuden keskustakirjasto Oodin avautumisen kynnyksellä sekä hienoja elokuvia, kuten Wim Wendersin legendaarinen Berliinin taivaan alla.

Katso viikon tv- ja radiotärpit alta!

MAANANTAI 3.12.

Salibandy MM: FIN - DEN

Yle TV2 klo 18.00
Salibandyn MM-kisat pelataan tänä vuonna Prahassa, Tsekissä. Maanantain Suomi - Saksa -peli on alkusarjan ottelu, mutta odotukset Suomen mukanaolosta myös viikonlopun finaaleissa ovat suuret. Finaali nähdään Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa sunnuntaina klo 16.45.

Jouluinen yhteislauluilta Musiikkitalossa

Yle Radio 1 ja Yle Areena klo 19.02
Yleisradion vuoden nuorisokuoro eli Oulaisten nuorisokuoro johtajanaan Tapani Tirilä laulattaa Helsingin Musiikkitalon yleisöä suorana radioitavassa joululauluillassa. Illan ohjelmisto koostuu vanhoista tutuista ja uusista joululauluista. Tilaisuuden juontaa Ylen kuorotoimittaja Inari Tilli. Joululauluja lauletaan kahdessa konsertissa klo 17 ja 19, joista jälkimmäinen kuullaan suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä. Nyt kolmatta kertaa järjestettävä jouluinen yhteislauluilta syntyy yhteistyössä Musiikkitalon ja Sulasolin kanssa.

Dokumenttiprojekti: Cinema Dadaab

Yle TV1 klo 21.35
Kati Juuruksen uusi dokumenttielokuva kertoo jättimäisen pakolaisleirin surrealistisesta todellisuudesta. Leirin asukkaat pakenevat olojensa ankeutta vaatimattomaan elokuvateatteriin. Elokuvien avulla he matkustavat unelmissaan muihin maihin ja toisenlaiseen elämään. Yle Areena toistaiseksi

Ihmisiä elokuvateatterissa Dadaabissa
Dokumenttiprojekti: Cinema Dadaab. Ihmisiä elokuvateatterissa Dadaabissa Kuva: Jouni Soikkeli / Yle Dadaab,dokumenttiprojekti: cinema dadaab

TIISTAI 4.12.

Kiehtova maailma: Joanna Lumley Japanissa 1/3 - uusi sarja

Yle TV1 klo 19.00
Brittiläinen tähtinäyttelijä Joanna Lumley aloittaa noin 3000 kilometriä pitkän Japanin junaseikkailunsa Hokkaidon saarelta. Lumley tutustuu muun muassa maaseutuun, Sapporon kaupunkiin, ikivanhaan sake-panimoon ja täysin puusta rakennettuun pagodaan. Toisessa jaksossa Joanna Lumleyn junamatka Japanissa etenee Tokioon ja sieltä Kison laaksoon ja Kiotoon, missä juhlitaan keväistä kirsikankukkajuhlaa eli hanamia. Suuren Japanin junaseikkailun viimeisinä kohteina ovat Shikoku ja Kyushu. Yle Areena 15 päivää

Brittiläinen tähtinäyttelijä Joanna Lumley tekee lumoavan junamatkan Japaniin.
Kiehtova maailma: Joanna Lumley Japanissa. Brittiläinen tähtinäyttelijä Joanna Lumley tekee lumoavan junamatkan Japaniin. Kuva: Burning Bright Productions 2016 Yle TV1,Joanna Lumley,Kiehtova maailma: Joanna Lumley Japanissa

Docstop: Baher of Finland

Yle TV1 klo 20.00
Irakin Basrasta paennut Baher Al-Basri on harras muslimi ja homo. Hän pakeni kotimaassaan kohtaamaansa kidutusta ja vainoa, ja saapui Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2015. Pitkän prosessin jälkeen Baher sai oleskeluluvan vuonna 2017 ja ottaa nyt takaisin menetettyjä vuosia. Tanssimista rakastava Baher on onnekas. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat turvapaikanhakijat ovat haavoittuvassa asemassa ja tarvitsevat paljon tukea. Henkisen väkivallan ja uhkailun lisäksi vastaanottokeskuksissa tapahtuu pahoinpitelyitä, jopa raiskauksia.

Moni lgbt-turvapaikanhakijoista ei uskalla tuoda seksuaalisuuttaan julki, vaan elää Suomessakin kaapissa. Seksuaalisen suuntautumisen todistaminen maahanmuuttoviranomaisille on eri kulttuurista tuleville turvapaikanhakijoille vaikeaa, miltei mahdotonta. Dokumentti Baher of Finland kertoo kaunistelematta seksuaalivähemmistöihin kuuluvista turvapaikanhakijoista ja pakolaisista Suomessa. Ohjaus: Pia Asikainen Yle Areeena toistaiseksi

Koskettava ja elämänmakuinen dokumentti kertoo seksuaalivähemmistöihin kuuluvista turvapaikanhakijoista ja pakolaisista Suomessa.
Docstop: Baher of Finland. Koskettava ja elämänmakuinen dokumentti kertoo seksuaalivähemmistöihin kuuluvista turvapaikanhakijoista ja pakolaisista Suomessa. Kuva: Joona Pettersson Yle TV1,Docstop: Baher of Finland

Kohti tulevaisuuden kirjastoa

Yle Teema klo 21.00 ja Yle Areena 3.12.
Kirjasto on ollut sivistyksen ja kansalaisten tasa-arvoisuuden kannalta ylivertainen kulttuurilaitos. Mutta kuka sitä digitaalisessa tulevaisuudessa tarvitsee ja mihin? Ja miten kirjasto vastaa maailman muuttumiseen? Dokumentissa seurataan myös uuden uljaan keskustakirjasto Oodin valmistumista Helsingin Töölönlahdelle. Yle Areena toistaiseksi

Minna Joenniemi avaruuspuvussa lukemassa tulevaisuuden kirjaa
Kohti tulevaisuuden kirjastoa. Minna Joenniemi avaruuspuvussa lukemassa tulevaisuuden kirjaa Minna Joenniemi,teeman dokumentit

Perienglantilainen skandaali 1/3 (12) - Uusi sarja alkaa

Yle TV1 klo 21.35
(A Very English Scandal) Huhg Grantin tähdittämä tosipohjainen hirtehinen minisarja kuvaa brittejä järkyttänyttä oikeusjuttua, jossa vallan ytimessä ollut arvostettu poliitikko on epäiltynä murhan suunnittelusta. Mikä hänet siihen ajoi, ja mitä kulissien takana todella tapahtui?

Skandaali sai alkunsa 1960-luvulla. Se jätti sinisilmäisiin kansalaisiin synkän muistijäljen siitä, että valtaapitävillä voi olla ajettavana muutakin kuin kansan etu. Homoseksuaalisuus oli ollut pitkään rikos Britanniassa, eikä siitä tullut hetkessä yleisesti hyväksyttävää senkään jälkeen, kun se laillistettiin Englannissa ja Walesissa vuonna 1967.

Jeremy Thorpe oli Britannian poliittisen eliitin supermies. Nuorin puoluejohtaja sataan vuoteen kulki Liberaalisen puolueen johdossa voitosta voittoon. Liivin nappejaan myöten arvokas, lähes siniverinen Thorpe oli salaa viettiensä vietävänä ja tilaisuus teki hänestä helposti varkaan. Hän kuitenkin salasi suuntautuneisuutensa maailmalta keinolla millä hyvänsä, ja kun pitkään jatkunut lemmenleikki sai hänen kannaltaan ikävän käänteen, joviaalina tunnettu mies ryhtyi raivaamaan mainettaan uhkaavaa nuorukaista tieltään.

Murhayritys meni kuitenkin täysin mönkään, ja se vain lisäsi vettä myllyyn vastapuolella. Pääosissa: Hugh Grant, Ben Wishaw, Alex Jennings. Käsikirjoitus: John Prestonin kirjasta sovittanut Russell T. Davies. Ohjaus: Stephen Frears. Tuotanto: Sony Pictures Television, Blueprint Pictures, Britannia/Yhdysvallat, 2018. Yle Areena 31 päivää

Tosipohjainen minisarja kertoo Britanniaa 1960-luvulla järkyttäneestä tapauksesta, jossa eturivin poliitikko joutui oikeuteen seksikumppaninsa murhayrityksestä.
Perienglantilainen skandaali. Tosipohjainen minisarja kertoo Britanniaa 1960-luvulla järkyttäneestä tapauksesta, jossa eturivin poliitikko joutui oikeuteen seksikumppaninsa murhayrityksestä. Kuva: 2017 Blueprint Yle TV1,Perienglantilainen skandaali

KESKIVIIKKO 5.12.

Luonto-Suomi: Säilyykö luonto kaupungeissa?

Yle Radio Suomi ja Yle Areena klo 18.02
Suomalaisten muutto maalta kaupunkeihin on jatkunut jo kymmeniä vuosia. Uusia kerrostaloja rakennetaan entistä tiiviimmin ja yhä korkeammalle. Jätetäänkö luonnolle ja metsille enää tilaa tulevaisuuden kaupungeissa? Entä miten asia on otettu huomioon jo tämän päivän rakentamisessa, onko kerrostaloihin tulossa viherkattoja ja vihreitä parvekkeita?

Suorassa lähetyksessä kuuntelijoiden ajatuksia, toiveita ja kokemuksia kuuntelevat Elävät Kaupunkikeskustat -yhdistyksen toiminnanjohtaja, arkkitehti Pokko Lemminkäinen ja professori Heikki Setälä Helsingin yliopistosta. Toimittajina ovat Asko Hauta-aho ja Juha Blomberg. Puh. 0203-17600

Prisma: Kuinka elää pidempään?

Yle TV1 klo 19.00
(How to Live Longer) Me osaamme parantaa sairauksia, korvata rikkoutuneita ruumiinosia ja jopa muokata terveyttämme genetiikan tasolla. Onko sairaudet ja kuolema mahdollista voittaa ja hävittää kokonaan? Kannattaako niin ylipäänsä tehdä? Tuotanto: BBC. Yle Areena 90 päivää

Mies katsoo kameraan ison talon edessä.
Prisma: Kuinka elää pidempään? Mies katsoo kameraan ison talon edessä. Kuva: BBC 2017 dokumenttiohjelmat,Prisma: Kuinka elää pidempään?

Akuutti: Apua eläimiltä

Yle TV1 klo 20.00 ja Yle Areena sunnuntaina 2.12.
Eläimet hyväksyvät ihmiset ilman ennakkoluuloja. Siksi moni kokeekin saavansa lohtua ja turvaa juuri lemmikeiltään. Ulla Hukka auttaa ihmisiä voittamaan eläinpelkonsa ja sitä kautta myös elämänpelkonsa. Myös maatilan tuotantoeläimet voivat tuoda iloa elämään, tietää karjakko Kaarina Virta.
Eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa painotetaan, että ihmisen, eläimen ja ympäristön terveys on yksi kokonaisuus. Tutkimalla eläinten luonnollisia sairauksia voidaan löytää hoitokeinoja myös ihmisten vastaaviin sairauksiin, ilman koe-eläimiä.

Lisäksi kotitalouksien kissoista ja koirista on myös suoria terveyshyötyjä. Mutta tiesitkö, että koira on ylivoimainen löytämään syövän verrattuna tutkimuslaitteisiin? Wisenosen koirat merkkaavat syöpänäytteen lähes sadanprosentin varmuudella. Yle Areena toistaiseksi

Koira nuuhkimassa testikippoja.
Akuutti: Apua eläimiltä. Koira nuuhkimassa testikippoja. Kuva: Antti Tuunanen/Yle Kuvapalvelu Akuutti,Akuutti: apua eläimistä

Kino: Marguerite (12)

Yle Teema klo 22.00
(Marguerite, Ranska 2015) Seurapiirijulkkis Marguerite Dumont'ia ei vaivaa sävelkorvan puute, kun hän järjestää linnassaan lauluesiintymisiään. Hännystelijät virnuilevat kun Marguerite tulee yhä kuuluisammaksi. Pääosassa: Catherine Frot. Uusinta. Yle Areena 15 päivää

Nainen seisoo sivuttain kameraan. Selässä ilmeisesti jonkinlaiset siivet.
Kino: Marguerite. Nainen seisoo sivuttain kameraan. Selässä ilmeisesti jonkinlaiset siivet. Kuva: Larry Horricks / Yle Kuvapalvelu elokuvat,Kino: Marguerite

Meidän pitää puhua 1-5 - uusi sarja

Yle Areena katalogina 5.12. ja Yle TV2 15.12. klo 21.00
Viisi naista, viisi erilaista rakkaustarinaa ja eron hetkeä. Oona Airolan tähdittämä Meidän pitää puhua on herkkä, kaunis, koskettava ja raadollinenkin lyhytdraamasarja suomalaisista tosielämän rakkaus- ja erotarinoista. Nuoruuden rakkautta, pettämistä, parisuhdeväkivaltaa, masennusta ja erilleen kasvamista. Repiviä tunteita ja kauniita, intiimejä hetkiä. Haikeutta. Ja kysymyksiä: Miksi toimin niin lapsellisesti? Miksi jäin väkivaltaiseen suhteeseen? Miten olin ihmisen kanssa, jota en enää edes rakastanut?

Sarjan kaikista päärooleista vastaa kovassa nosteessa oleva, Jussi-palkittu näyttelijä Oona Airola. Muissa rooleissa nähdään Tomi Alatalo, Aleksi Holkko, Leo Honkonen ja Kimi Vilkkula. Uutuussarjan ovat ohjanneet Kaisa Alenius ja Pasi Räsänen. Yle Areena toistaiseksi

Nainen ajamassa autoa. katsoo kameraan. Pelkääjänpaikalla mies, joka katsoo naista.
Meidän pitää puhua. Nainen ajamassa autoa. katsoo kameraan. Pelkääjänpaikalla mies, joka katsoo naista. Kuva: Yle Kuvapalvelu draamasarjat,Meidän pitää puhua

TORSTAI 6.12.

Elokuva: Bamse ja noita-akan tytär

Yle Fem klo 8.55
Elokuvassa Bamse ja noita-akan tytär esiintyvät Bamse, Kilpinen ja Pikku Pomppi tapaavat noitatytön nimeltä Lotta. Lotta on muuttanut pimeään metsään Bamsen ja tämän ystävien naapuriin. Lotta toivoo kaikista eniten omia ystäviä, koska niitä on noidan tyttären vaikea saada.

Samaan aikaan ilkeä ja ahne Kroisos Myyrä suunnittelee rikkovansa majavien padon päästäkseen sen pohjalla sijaitsevaan kultaan. Räjäytys merkitsisi tulvaa koko kylään ja sen asukkaat joutuisivat muuttamaan. Toteuttaakseen suunnitelmansa Kroisos Myyrä yllyttää Lotan taikomaan Bamsen kadoksiin.
Nyt muiden on pysäytettävä Kroisos Myyrän pahat aikeet ja tehtävä vaatii yhteen hiileen puhaltamista. Suomenkielinen tekstitys. Ei Areena-oikeuksia!

Tuntematon sotilas (12)

Yle Teema klo 12.00
(Suomi 1955) Väinö Linnan romaani konekiväärikomppanian vaiheista jatkosodassa Edvin Laineen ohjaamana klassikkoelokuvana. Restauroitu esityskopio. Ruotsinkielinen tekstitys. Yle Areenassa vain suorana.

Tuntematon sotilas (1955)
Tuntematon sotilas. Tuntematon sotilas (1955) Kuva: Yle Kuvapalvelu Tuntematon sotilas (1955 elokuva),Edvin Laine

Radion sinfoniaorkesterin itsenäisyyspäivän konsertti

Yle Teema ja Yle Areena klo 15.00
Kolme sukupolvea suomalaista säveltaidetta. RSO:n itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa esitellään kolme kotimaista säveltäjää. Ohjelmassa on 1865 syntyneen Jean Sibeliuksen 3. sinfonia, 1921 syntyneen Joonas Kokkosen Requiem ja 1990 syntyneen Sebastian Hillin Snap Music, joka saa konsertissa kantaesityksensä.

Mitä tarkoittaa, kun hallinnan tunne katoaa ja edessä on vain huimaava tyhjyys? Tätä kysymystä Sebastian Hilli pohtii uudessa teoksessaan Snap Music. Sävellyksen inspiraationa on englannin kielen sana 'snap', joka voi merkitä esim. katkeamista, räsähtämistä tai napsahtamista. Juhlakonsertin johtaa ylikapellimestari Hannu Lintu ja Kokkosen Requiemissa solisteina laulavat Johanna Rusanen ja Ville Rusanen.- Konsertti nähdään suorana Yle Teemalla ja Areenassa ja kuullaan Yle Radio 1:ssä tallenteena samana iltana klo 19.02.

Itsenäisyyspäivän juhlintaa Yle TV1:ssä ja Areenassa

Itsenäisyyspäivän paraati suorana Areenassa klo 12 alkaen ja koosteena TV1:ssä klo 17.10

Kohti Linnan juhlia Yle TV1 ja Areena klo 15.05 ja 18.10

Linnan juhlat Yle TV1 ja Areena klo 18.50, Radio Suomi 19-21.30

Areenan erillinen haastattelulähetys Linnan juhlista klo 19.30 alkaen

Linnan jatkot Yle TV1 ja Areena klo 22.15

Lisäksi tänäkin vuonna katsojat voivat äänestää yle.fi-applikaation kautta Linnan juhlien parasta pukua.

Itsenäisyyspäivän juhlinnassa uusia juontajia

Linnan juhlien etkoja vietetään Kohti Linnan juhlia -lähetyksessä, jossa valmistaudutaan illan pääjuhlaan mielenkiintoisten haastateltavien kera. Ohjelmaa juontavat Sanna Savikko sekä uutena juontajana Ylen tv-uutisista tuttu uutisankkuri Tommy Fränti.

Ylen tv-uutisista tuttu uutisjuontaja Jussi-Pekka Rantanen saa itsenäisyyspäivänä Linnan juhliin uuden selostajaparin, kun juhlien arvokasta ja iloista tunnelmaa koteihin välittää Rantasen parina useista Ylen tv-ohjelmista tuttu Ella Kanninen. Kannisen ja Rantasen lisäksi selostuskoppissa itsenäisyyspäivän juhlia ja juhlatunnelmaa kommentoivat Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta ja pukuasiantuntija Sami Sykkö.

Linnassa juhlavieraita haastattelevat Aamu-tv:stä tuttu Antti Sahlström, Yle FEM -kanavan Katja Johansson sekä politiikan toimittaja Tulikukka de Fresnes. Kun kamerat Linnassa sammuvat, on jatkojen vuoro. Itsenäisyyspäivän juhlinta siirtyy Hotel Kämpiin heti Linnan juhlien jälkeen ja jatkuu aina puoleen yöhön asti. Jatkoilla vieraita haastattelemassa ovat toimittaja Salla Paajanen ja Vuoden positiivisin suomalainen Mikko ”Peltsi” Peltola.

Illan musiikkikattauksen tarjoilevat Jenni Vartiainen, Paleface, Sanni, Neljä Ruusua yhtyeen Ilkka Alanko ja Kode Koistinen, kitaristi Petteri Sariola, viimeisellä kiertueellaan oleva Danny sekä Kalle Torniaisen Houseband.

Linnan juhlien juontaja tanssimassa juhlavaatteissa, taustalla juhlava diskomainen valaistus.
Linnan juhlien juontaja tanssimassa juhlavaatteissa, taustalla juhlava diskomainen valaistus. Kuva: Jyrki Valkama / Yle Kuvapalvelu Linnan juhlat,Suomen itsenäisyyspäivä,Linnan juhlat 2018

PERJANTAI 7.12.

Pikku Kakkonen

Yle TV2 klo 17.00
Urheilun vuoksi Pikku Kakkonen nähdään jälleen tänään Yle Teema -kanavalla. Jaakon kanssa katsellaan Albi Lumiukko, Muista laulaa, Laura, Mauno sekä Närpiäiset.

Kino: Sommersby (12)

Yle Teema klo 21.00
(USA 1993) Mies palaa Yhdysvaltojen sisällissodasta maatilalleen niin muuttuneena miehenä että aviovaimoa myöten herää epäilys, onko hän aivan eri mies. Pääosissa Richard Gere, Jodie Foster ja Bill Pullman. Ohjaus Jon Amiel. Uusinta. Yle Areena 18 päivää

Richard Gere nojaa puiseen pöytään, Jodie Foster istuu takana.
Kino: Sommersby. Richard Gere nojaa puiseen pöytään, Jodie Foster istuu takana. Kuva: Monarchy Enterprises Sarl / Yle Kuvapalvelu Sommersby

LAUANTAI 8.12.

Avara luonto: Afrikan kadonneet sudet

Yle TV1 klo 18.45
(Africa’s Lost Wolves) Abessinian vuorten syrjäinen ja koskematon luonto Itä-Afrikassa on erään maailman harvinaisimman petoeläimen koti. Vaikeasti tavoitettava etiopiansusi on sukupuuton partaalla ihmisen toimien vuoksi. Tuotanto: Altayfilms/Doclights/NDR/France 5, Saksa. Yle Areena 30 päivää

Abessinian vuorten syrjäinen luonto on erään maailman harvinaisimman petoeläimen, etiopiansuden, koti.
Avara luonto: Afrikan kadonneet sudet. Abessinian vuorten syrjäinen luonto on erään maailman harvinaisimman petoeläimen, etiopiansuden, koti. Yle TV1,Avara luonto: Afrikan kadonneet sudet

American Epic 1–3 - uusi sarja alkaa!

Yle Teema klo 20.00
American Epic kertoo aikakaudesta, jolloin Amerikka ensi kertaa kuuli itsensä. Kymmenen vuoden työn tuloksena syntynyt upea musiikkidokumenttisarja käy kolmessa osassaan läpi amerikkalaisen juurimusiikin historiaa ja ensimmäisiä levytyksiä 1920-luvulla sekä haastaa nykymuusikot ottamaan mittaa idoleistaan.

Sarjan jaksot esitetään perättäisinä lauantai-iltoina 8.–22.12. Sarjan päätteeksi 29.12. nähdään siihen liittyvä huikea studiokonserttielokuva The American Epic Sessions, jossa nykymuusikot Nasista Elton Johniin ja Willie Nelsonista Alabama Shakesiin taltioivat 1920-luvun tekniikalla idoliensa lauluja Jack Whiten ja T Bone Burnettin isännöimässä studiossa. Suomen-ensi-ilta. Yle Areena 90 päivää

Mississippi John Hurt ja kitara. Arkistokuva dokumenttisarjasta American Epic.
American Epic. Mississippi John Hurt ja kitara. Arkistokuva dokumenttisarjasta American Epic. American Epic,Amerikkalainen roots-musiikki,Mississippi John Hurt,teeman rockdokumentit

Ammatti: kirjailija. Sirpa Kähkönen

Yle Teema klo 21.00
Sirpa Kähkönen (s. 1964) on kirjailija, joka ei suostu istumaan hiljaa huoneessaan. Kähkönen on syntynyt Kuopiossa ja tunnetaan erityisesti seitsemänosaisesta Kuopio-sarjastaan. 1920-luvun Neuvostoliittoon sijoittuva ylistetty romaani Graniittimies ja Kähkösen isoisästä ja 30-luvun poliittisista vangeista kertova tietoteos Vihan ja rakkauden liekit liittyvät osaltaan samaan suureen teemaan. Entisenä Suomen PEN:in ja nykyisenä Kirjailijaliiton puheenjohtajana hän on hahmo, johon luotetaan ja jonka näkemyksiä kuunnellaan.

Kähkönen pitää henkilökuvassa juhlapuhetta entisessä koulussaan Kuopiossa, vastaanottaa kunniatohtoriuden Turussa, keskustelee PEN:in tilaisuudessa sananvapausasioista Paul Austerin kanssa ja kertoo kirjoittamisen monista ulottuvuuksista. Ohjaus Laura Joutsi, toimittajat JP Pulkkinen ja Laura Joutsi. Yle Areena toistaiseksi. Viikon päästä 15.12. on vuorossa toisen suomalaisen suosikkikirjailijan Kjell Westön henkilökuva ja suosikkileffa.

Henkilökuvansa jälkeen Sirpa Kähkönen esittelee lempielokuvansa Berliinin taivaan alla: "Rakkauteni sitä elokuvaa kohtaan on vähän noloa, se on niin suunnatonta ja jatkuu yhä. Koin nuorena olevani jotenkin metafyysinen olento, jolla on vaikeuksia päästä fyysiseen kokemukseen elämästä."

Kirjailija Sirpa Kähkönen
Ammatti: kirjailija. Sirpa Kähkönen. Kirjailija Sirpa Kähkönen Kuva: Yle / Laura Joutsi Sirpa Kähkönen,Ammatti,kirjailijat,Ammatti: kirjailija

Kino: Berliinin taivaan alla (S)

Yle Teema klo 22.00
(Der Himmel über Berlin, Länsi-Saksa/Ranska, 1987) Wim Wendersin mestariteoksessa kaksi enkeliä kiertää Berliiniä auttaen yksinäisiä ja masentuneita sieluja. N: Bruno Ganz, Solveig Dommartin, Otto Sander, Peter Falk. Uusinta. Yle Areena 31 päivää.

Bruno Ganz on enkeli elokuvassa Berliinin taivaan alla.
Kino: Berliinin taivaan alla. Bruno Ganz on enkeli elokuvassa Berliinin taivaan alla. elokuvat,Saksalainen elokuva,enkelit,Berliini,Bruno Ganz,Berliinin taivaan alla,Wim Wenders

SUNNUNTAI 9.12.

Radioteatteri esittää: Hyasintti

Yle Radio 1ja Yle Areena klo 15.00
Tragikomedia drag-artistista ja hänen sisarestaan joulunvieton kimpussa. Perheen yhteensovittaminen juhlapyhinä on monelle kivuliasta puuhaa, lapsuuden muistot palaavat mieliin ja hyvää, lämmintä, hellää on vaikea saavuttaa.Käsikirjoitus: Miina Supinen. Ohjaus: Minna Nurmelin. Äänisuunnittelu Tiina Luoma. Rooleissa mm. Irina Pulkka. Samuli Niittymäki, Matti Onnismaa, Marja Packalén ja Joonas Saartamo. Tuotanto: Erja Manto, Radioteatteri. Uusinta vuodelta 2015.

Radio Variaatio: Vierasta värähtelyä

Yle Radio 1 ja Yle Areena klo 18.00
”Kanssani täällä on toisenlainen todellisuus. Sinne päästäkseni tarvitsen älypuhelimen, lähettimen, ihonalaisen anturin tai mikrosirun.” Radioessee kertoo ihmisen ja teknologian sulautumisesta ja kysyy, mitä on elää ihmisenä täällä. Äänessä on tekoälyn huippututkijoita sekä mm. kyborgi Neil Harbisson ja androidi Erica. Esiintyjänä on Jussu Pöyhönen. Ohjaus ja käsikirjoitus: Iiris Härmä. Äänisuunnittelu: Jukka Herva. Tuottaja Juha-Pekka Hotinen. - Teos on osa Suvi Sinervon kuratoimaa kolmen radioesseen kokonaisuutta Kanssa / With.

Dok: On Her Shoulders

Yle Fem klo 22.00
(USA, 2018) Nuori Nadia Murad sai Nobelin rauhanpalkinnon viime vuonna. Ennen sitä hän oli jo kokenut ikäisekseen paljon. Vuonna 2014 hän selvisi Pohjois-Irakin kansanmurhasta. Vankeuden ja pahoinpitelyjen jälkeen hän onnistui pakenemaan Isisin käsistä. Vain 23-vuotiaana hän piti puheen YK:n rauhanneuvostossa, ja sillä hänestä tuli pienen, uskonnollisen jesidi-vähemmistön kasvot ja ääni.

Dokumentissa seurataan Muradin intensiivistä elämää lehdistön ja suurten yleisöjen edessä. Yhä uudelleen hän kertoo omaa ja vähemmistönsä tarinaa myös poliitikoille ja diplomaateille. Ilman hänen todistustaan tämäkin kansanmurha saattaisi jäädä maailman silmissä kokonaan huomiotta. Ohjaus: Alexandria Bombach. Yle Areena 91 päivää

Nadia Mourad.
Dok: On her Shoulders. Nadia Mourad. Kuva: Yle Kuvapalvelu dokumenttiohjelmat,Dok: On her Shoulders
  • Suomen kansallisklassikko Tuntematon sotilas kasvaa näyttäväksi tv-sarjaksi Ylen kanavilla

    Viisiosainen sarja sisältää uutta materiaalia.

    Yle julkaisee ensimmäisenä TV1:ssä ja Yle Areenassa viisiosaisen Tuntematon sotilas -sarjan. Väinö Linnan kansallisklassikoksi muodostuneesta teoksesta kuvattu sarja alkaa TV1:n Kotikatsomossa sunnuntaina 30.12. kello 21.05. Loput neljä jaksoa nähdään tammikuussa sunnuntai-iltaisin kello 21.05. Kaikki viisi osaa julkaistaan kerralla katalogina Yle Areenassa 30.12. Tv-sarja laajentaa lokakuussa 2017 ensi-iltansa saaneen Tuntematon sotilas -elokuvan tarinaa.

  • Linnan juhlat jännittää kokenuttakin selostajaa Jussi-Pekka Rantasta

    Jussi-Pekka Rantanen selostaa Linnan juhlia jo 7. kertaa.

    Itsenäisyyspäivän iltana suomalaiset – Suomessa ja ulkomailla – seuraavat maailman katsotuinta kättelyohjelmaa. Jussi-Pekka Rantasella on edessään jo seitsemäs perättäinen kerta, kun hän selostaa tasavallan presidentin juhlavastaanottoa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Suomen kansallisklassikko Tuntematon sotilas kasvaa näyttäväksi tv-sarjaksi Ylen kanavilla

    Viisiosainen sarja sisältää uutta materiaalia.

    Yle julkaisee ensimmäisenä TV1:ssä ja Yle Areenassa viisiosaisen Tuntematon sotilas -sarjan. Väinö Linnan kansallisklassikoksi muodostuneesta teoksesta kuvattu sarja alkaa TV1:n Kotikatsomossa sunnuntaina 30.12. kello 21.05. Loput neljä jaksoa nähdään tammikuussa sunnuntai-iltaisin kello 21.05. Kaikki viisi osaa julkaistaan kerralla katalogina Yle Areenassa 30.12. Tv-sarja laajentaa lokakuussa 2017 ensi-iltansa saaneen Tuntematon sotilas -elokuvan tarinaa.

  • Lista asioista, joita vihaan nykyajassa

    Asioita, joita vihaan nykyajassa

    Joulun alla ihmiset ovat pahalla päällä. Tähän syynä on koko vuoden patoutunut vitutus. Jos haluat helpottaa oloasi ennen jouluaattoa, laadi lista, johon keräät vihaamiasi asioita. Sen tarkoitus ei ole olla ratkaisukeskeinen. Listan ainoa tehtävä on saada olla vihainen. KulttuuriCocktailin Tuomas Karemo laati malliksi oman listansa.

  • Näkymättömästä säestäjästä tuli arvostettu pianopedagogi ja rakastettu musiikkijulkkis

    Meri Louhos kertoo elämästään laajassa artikkelisarjassa.

    Nuoruudessaan Meri Louhos, 91, oli näkymätön pianisti, säestäjä ja improvisoija, jonka nimeä ei aina edes mainittu. Meristä tuli sekä pianotaiteilija, arvostettu pianopedagogi että rakastettu radioääni ja tv-juontaja. Laajassa artikkelisarjassa Meri muistelee pitkää elämäänsä, josta ei seikkailuja puutu.