Hyppää pääsisältöön

Lutoslawski sopii RSO:lle kuin nappi nenään

Uskolliset radionkuuntelijat ovat ehkä huomanneet, että RSO ja Hannu Lintu ovat soittaneet paljon Witold Lutoslawskia. Tämä johtuu siitä, että tekeillä on Lutoslawskin orkesterimusiikista levysarja, jossa konserteissa koeponnistetut tulkinnat äänitetään myöhemmin. Ondine on juuri julkaissut sarjan ensimmäisen levyn, joka varmistaa sen mikä tiedettiin: Lutoslawski sopii RSO:lle kuin nappi nenään.

Lutoslawski / Lintu & RSO
Lutoslawski / Lintu & RSO Uudet levyt

Avauslevy sisältää Lutoslawskin uusklassisen ykkössinfonian, jossa hän ei vielä ollut löytänyt tyyliään. Välipalana on Jeux vénitiens, ensimmäinen esimerkki Lutoslawskin omimmasta ilmaisusta, jota leimaa rajoitettu aleatorisuus. Levyn päättää neljäs sinfonia, joka edustaa säveltäjän myöhäistä, läpikuultavaa ja melodista tyyliä.

Valitse taistelusi, opastavat sotataidon oppaat, ja juuri niin Hannu Lintu tekee. RSO:n sointikulttuuri on tarkka ja analyyttinen, ja orkesterilla on riittävästi itsevarmuutta ja kamarimusiikkitaitoa toteuttaa myös Lutoslawskin aleatoriset sointikentät niin, että ne pysyvät tarkoituksenmukaisina ja kirkkaina. Valtavirtasarjallisuudessa tai ekspressionismissa näillä ominaisuuksilla saattaisi syntyä karua jälkeä, mutta Lutoslawskin musiikissa on niin paljon lämpöä ja sointuisuutta, että kokonaisvaikutelma pysyy tasapainoisena ja miellyttävänä.

Ensimmäinen sinfonia on lähinnä rytmikontrollin juhlaa, mutta napakan svengin lisäksi Lintu tarjoilee myös henkevää lämpöä, joka uusklassismissa yleensä verhoutuu ironiaan. Jeux vénitiens sisältää sitten niitä kiehtovia sointipintoja ja moniulotteisia tekstuureja, joista Lutoslawski tunnetaan, ja RSO toteuttaa ne soinnikkaammin kuin esimerkiksi kollegat Puolan RSO:ssa. Ongelmia on lähinnä aleatorisissa forte-jaksoissa, jotka välillä lipsahtavat mölinäksi. Paukkuja kannattaisi säästellä todellisiin huippuihin myös silloin, kun niitä saa käyttää vapaasti.

Yksiosainen, kaksitaitteinen neljäs sinfonia on sitten varsinaista Lutoslawskia, ja innostaa myös muusikoita. On mukava havaita, että RSO:n kaikki sektiot tuntuvat olevan kuin kotonaan Lutoslawskin vaativassa melodiikassa, joka hyppelehtii ympäri orkesteria. Linnun musiikillisen suuntavaiston oivallisuus kuuluu siinä, kuinka hän punoo melodiat ja välikkeet jatkumoksi.

Uskoisin että levysarjasta kehkeytyy RSO:lle ja Linnulle tyylikäs kansainvälinen käyntikortti, koska kaikki, myös äänitystiimi, pääsevät tekemään työtä vahvuuksillaan.

Witold Lutoslawski: Sinfoniat nro 1 ja 4; Jeux vénitiens. - Radion sinfoniaorkesteri/Hannu Lintu. (Ondine, ODE 1320-5)

Kuuntele Uudet levyt 4.12.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Kokkolalaiset herättävät vanhan amatöörimusiikin eloon - taas

    Levyarvostelu

    1770-luvulla Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius perusti pappilaansa pikkuisen amatööriyhtyeen ja keräsi sille pikkuisen nuottikokoelman. Euroopan mittakaavassa Chydenius oli perifeerinen harrastelija, mutta Suomessa hän oli valistusvisionääri aikaansa edellä. Ei ihme että Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on intoutunut levyttämään kotikaupunkinsa erikoista nuottikokoelmaa, olkoonkin että musiikillisesti kyse on harmittomasta viihteestä harrastelijoille.

  • Karlsons säveltää ryhtiä mystiseen minimalismiin

    Levyarvostelu

    Latvian radiokuoro on melkeinpä maailman paras kuoro, eikä ihme että Ondine julkaisee sen levyjä minkä ehtii. Kuoro on taltioinut perusohjelmistoa ansiokkaasti, mutta viime aikoina sekaan on eksynyt ohuenpuoleista tunnelmamusiikkia Baltiasta. Siksi suhtauduin epäilyksellä uuteen Juris Karlsonsin musiikkia esittelevään levyyn. Mutta tuntematon latvialainen paljastui dynaamiseksi, omaääniseksi säveltäjäksi, joka säveltää jopa mystiseen minimalismiin ryhtiä ja värejä.

  • Varhainen käyrätorvi laulaa kotoisasti

    Levyarvostelu

    Reilu vuosi sitten intoilin luonnontorvitaituri Alec Frank-Gemmillin levystä, jolla hän soitti varhaisia virtuoosikonserttoja käyrätorvelle. Ursula Paludan Monbergin uutuuslevy sisältää hieman myöhäisempää ja melkoisesti helpompaa ohjelmistoa, mutta kuulostaa yhtä aristokraattiselta, ja täydentää oivallisesti kuvaa luonnontorven kehityksestä.

  • Kyykkyviulismia vuonna 2020?

    Levyarvostelu

    Kunnianarvoisalla Deutsche Grammophon -yhtiöllä on pitkät perinteet myös crossover-taidemusiikissa. Sektorin uusin tuote on norjalainen viulisti Mari Samuelsen, jolta DG julkaisi tuplalevyn jo viime vuoden puolella. Minulta on kestänyt hetkisen päästä selville levyn tarkoitusperistä, mutta loppujen lopuksi kyse on vain kyykkyviulismin päivittämisestä 2020-luvun taidemusiikkimuotiin.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua