Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Kohti uusia seikkailuja!

Kaiutin, käsitelty kuva
Kaiutin, käsitelty kuva kaiuttimet

Darmstadt on pieni kaupunki eteläisessä Saksassa, Hessenin osavaltiossa, lähellä Frankfurt am Mainia.

Kaupunki kärsi pahoin toisen maailmansodan aikaisista pommituksista, mutta jo niinkin pian kuin kesällä 1946 kaupunkiin kokoontui outoa porukkaa kuuntelemaan outoa puhetta ja outoa musiikkia. Silloin järjestettiin ensimmäinen Darmstadtin kuuluisista kesäkursseista. Uuden musiikin kesäkursseista.

Näin jälkeenpäin katsoen on helppo todeta, että Darmstadtissa kävivät kaikki sodanjälkeisen uuden musiikin tärkeät tekijät: saksalainen Karlheinz Stockhausen, ranskalainen Pierre Boulez, italialainen Luigi Nono, ranskalainen Olivier Messiaen, unkarilaissyntyinen György Ligeti, sekä amerikkalaiset Morton Feldman ja John Cage, noin esimerkiksi.

Etenkin 1950-luvulla Darmstadt oli eurooppalainen uuden musiikin keskus. Siellä esitelmöitiin, opiskeltiin, keskusteltiin ja kuunneltiin ja esitettiin musiikkia. Tuossa edellä puhuttiin tietokonemusiikista. Darmstadtin kesäkurssien äänitearkistoon on tallentunut luentoja, keskusteluja ja konsertteja Darmstadtin yli 70-vuotisen historian varrelta.

Ja tuota arkistoa on päässyt penkomaan berliiniläinen äänitaiteilija ja säveltäjä Hanno Leichtmann, joka teki ensin materiaalista ääni-installaation Darmstadtiin ja on nyt tehnyt tuosta materiaalista myös äänilevyn. Albumi on nimeltään Nouvelle Aventure ja sen mukana kantautuu korviimme aitoja ääniä uuden musiikin kunniakkaasta historiasta.

Vaikka musiikki on upouutta, se voi omalla laillaan olla myös historiallista, sekä soittimiltaan että asenteeltaan. Englantilainen Ian Boddy julkaisi keväällä 2018 albumin, jolle oli koottu vain ja ainoastaan modulaarisilla analogisilla syntesoijilla tehtyä uutta musiikkia. Nyt tuo Tone Science Module No.1 -albumi on saanut jatkoa. Osa kaksi on nimeltään Tone Science Module Part 2: Elements and Particles, ja mukana yhdeksän modulaaristen syntesoijarakennelmien ystävää: Todd Barton, Bluetech, Parallel Worlds, Paul Nagle, Dave Bessell, Richard Quirk, Hainbach, Nathan Moody sekä r beny.

Amerikkalainen Todd Barton on omistautunut viemään legendaaristen Buchla-syntesoijien ilosanomaa eteenpäin. Hänen nettisivuillaan on valtavasti opastusta ja esimerkkejä Buchla-syntesoijien käytöstä. Kyseessä kun ei ole mikään ihan yksinkertainen systeemi. No, toisaalta, mikään modulaarinen syntesoijasysteemi ei taida olla kovin yksinkertainen.

Eräs tämän ajan maineikkaimmista modulaarisen ja analogisen laitteiston puolestapuhujista on Node-yhtyeestä tuttu Dave Bessell. Ja kuten arvata voi, myös hän on mukana Tone Science Module Part 2: Elements and Particles -albumilla.

Ian Boddy on itsekin modulaari- ja analogi-intoilija, ja ottaa DiN-levymerkilleen ilmeisen mielellään samanhenkisiä musiikin tekijöitä. Bluetech a.k.a. Evan Bartholomew edustaa modulaari- ja analogi-intoilua käsitteiden positiivisessa merkityksessä.

Albumilla Liquid Geometries musiikki saattaa kuulostaa enemmän vanhalta kuin uudelta, mutta sehän ei tällaisessa esteettisessä katsannossa haittaa, pikemminkin päinvastoin:

Ihmeet eivät lopu tähän. Tässä soitetaan kasviksia! Vihanneksia ja juureksia!

The Vegetable Orchestra jaksaa ajaa kasvismusiikin asiaa, heidän ensimmäinen kasviksilla soitettu albuminsa ilmestyi jo viime vuosituhannen puolella.

Ja noiden juures-instrumenttien jälkeen on hiukan vaikea pistää paremmaksi, nimittäin jos ajatellaan soittimien eriskummallisuutta. Tässä liikutaankin hieman perinteisempään suuntaan. Mutta onneksi vain hieman:

Soitoin on nimeltään Carbophone ja se on erittäin oudon näköinen, eri pituisista metalli- ja hiilikuitusauvoista, kumista ja ties mistä rakennettu elektroakustinen laite, jolla on mahdollista soittaa musiikkia, jollaista ei takuulla saa aikaan millään muulla ihmiskunnan tuntemalla soittimella. Soittimen on kehittänyt saksalainen Andreas Oskar Hirsch ja hän on tiettävästi ainoa henkilö, joka osaa soittaa tuota soitinta:

Andreas Oskar Hirsch kertoo kaiken aikaa kehittelevänsä tätä omaa keksintöään, soitin muuttuu kaiken aikaa ja niin myös sillä tehty musiikki.

Preparoitu piano on soitin, jonka sävyt ja kauneus syntyvät pienistä asioista. Soitin, jonka ääneen ei jostakin syystä kyllästy helposti, tai ainakaan minä en kyllästy. Tässä preparoitua pianoa, joka alunperin on 131-vuotias saksalainen piano, soittaa australialainen Erik Griswold:

Yokohama Flowers -albumin musiikki soi myös Louise Curhamin samannimisessä elokuvassa:

Englantilainen Martin Archer julkaisi vuonna 2007 vinyyleillä dubstep- ja EDM-henkisiä kokeilujaan eri salanimillä. Vinyylit häipyivät historian hämäriin ja saavuttivat jonkinlaisen semi-legendaarisen maineen. Ja nyt, kaikkien yllätykseksi, tuo materiaali on julkaistu download-muodossa koottuna albumille Kelvin (collect). Ja kyllä, musiikki on juuri niin himmeää kuin saattoi odottaakin. Mahtavaa!

AVARUUSROMUA 9.12.2018 - OHJELMAN MUSIIKKI:
HANNO LEICHTMANN: Einheit von Mass und Zahl - osa - (Nouvelle Aventure)
HANNO LEICHTMANN: Anmerkungen zu Situation - osa - (Nouvelle Aventure)
HANNO LEICHTMANN: Aggregate (Nouvelle Aventure)
HANNO LEICHTMANN: Klangfigur (Nouvelle Aventure)
TODD BARTON: Floating World (Tone Science Module No. 2 Elements and Particles)
DAVE BESSELL: Overtone (Tone Science Module No. 2 Elements and Particles)
BLUETECH: Tranquility Gate (Liquid Geometries)
THE VEGETABLE ORCHESTRA: Carrot Pano Drama (Green Album)
THE VEGETABLE ORCHESTRA: Bamako (Green Album)
ANDREAS O. HIRSCH: Octopus Promenade (Early Carbophonics)
ANDREAS O. HIRSCH: Floater (Early Carbophonics)
ERIK GRISWOLD: Wind-up Gamelan (Yokohama Flowers)
DP RAM / MARTIN ARCHER: Swaby Dub (Kelvin)

  • Emme ymmärrä eläinten kieltä

    Eläimet ovat älykkäämpiä kuin olemme aiemmin uskoneet

    Käsitys ihmisen ylivertaisuudesta muuhun luomakuntaan nähden murenee sitä mukaa, kun tutkimus osoittaa eläinten ajattelun ja tunne-elämän paljon monipuolisemmaksi kuin olemme aiemmin uskoneet. Aivojen koko tai kädellisyys eivät korreloikaan älykkyyttä. Tai ainakin se riippuu siitä miten älykkyys määritellään. Monet eläimet ovat taitavia ongelmanratkaisijoita.

  • Avaruusromua: Kadonneen masternauhan arvoitus

    Sen piti olla selvä juttu: levy äänitetään ja julkaistaan.

    Sen piti olla ihan selvä juttu. Ensin levy äänitetään ja sitten se julkaistaan. Oli vuosi 1978. Oltiin Frankfurtissa Saksassa, kuuluisassa Panne-Paulsen -studiossa, jossa Robert Schroeder oli äänittämässä ensimmäistä levyään. Tuottajan pallilla istui itse Klaus Schulze, jonka uudella levymerkillä albumi oli tarkoitus julkaista. Kaikki näytti hyvältä, mutta albumi Harmonic Decadence julkaistiin vasta 40 vuotta myöhemmin. Mitä tapahtui? Toimittajana Jukka Mikkola

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri