Hyppää pääsisältöön

“Se kuulee sittenkin!” Sekasin-kampanja löysi yhteyden huoneisiinsa sulkeutuneisiin poikiin

Sivukuvassa poika kuulokkeet päässä, nainen taustalla suu auki.
“Antakaa mun olla!” Moni aikuinen saattaa tuntea voimattomuutta yrittäessään tavoittaa omaan maailmaansa sulkeutunutta nuorta. Sivukuvassa poika kuulokkeet päässä, nainen taustalla suu auki. Kuva: Yle: Sekasin Sekasin

Sekasin on Teemu Nikin ohjaama draamasarja, jonka toinen kausi on kerännyt käsittämättömät 1,2 miljoonaa starttia Yle Areenassa. Sekasin oli myös Ylen kampanja, jonka tavoite oli herätellä nuoria puhumaan ja hakemaan apua ongelmiinsa.

Ensimmäisellä Sekasin-kaudella vuonna 2016 puhuttiin mielenterveysongelmista laajalla skaalalla. Nyt tartuttiin vielä vaikeampaan haasteeseen, kun tavoitteena oli saada yhteys omiin huoneisiinsa linnoittautuneisiin yläasteikäisiin ja syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin poikiin.

Arvioiden mukaan Suomessa elää reilut 60 000 yhteiskunnan ulkopuolelle jäänyttä tai jättäytynyttä nuorta.

“Aikuisia ja auktoriteetteja vastustavien ja Yleä vieroksuvien nuorten tavoittaminen on vaativaa. Siksi menimme ennakkoluulottomasti sinne, missä tämä kohdeyleisö jo valmiiksi on”, kertoo kampanjan tuottaja Anna-Maria Talvio.

Juttuseuraa, vertaistukea ja ammattiapua

Peliyhteisö Discordiin perustettiin serveri, joka tarjosi kahden kampanjaviikon ajan loka–marraskuussa 2018 juttuseuraa, vertaistukea sekä ammattiapua.

“Halusimme tarjota apua kohdeyleisön kielellä, heille tutussa paikassa ja tutulla tavalla. Sekasin-Discord on ainutlaatuinen palvelu, jossa nuori kohtaa harrastukset, ammattiavun ja vertaistuen täysin uudenlaisella tavalla”, Talvio kertoo.

Discord-serveri markkinoitiin tarkkaan kohdennetulla kampanjalla tubettajien kanssa.

Mukaan lähtivät mm. Jusu, Nurmion, Niilo22, Henkka Remes, SilliS ja Slim Mill ja osa heistä teki ensimmäiset yhteistyövideonsa.

Kukin tubettajista nosti syrjäytymiskeskustelua omalla tavallaan, omassa kanavassaan, ja jatkoi keskustelua suoraan yleisön kanssa Sekasin-discordissa. Kampanjavideot saivat yhteensä yli miljoona näyttökertaa.

Mukana Discordin keskusteluissa oli myös Poikien puhelimen, Sexpon, Suomen Mielenterveysseuran sekä Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyspuolen vapaaehtoisia ammattilaisia, jotka ovat tottuneet teinijannujen rajuun ja rujoon huumoriin. Vapaaehtoiset olivat etupäässä nuoria miehiä, jotka pystyvät tarjoamaan nuorille vertaistukea.

Sekasin-Discordin suosio yllätti kaikki: kampanja-ajan päättyessä siitä tuli Suomen suurin Discord-chat, jonne liittyi lähes 10 000 käyttäjää. Sen sisällä lähetettiin kampanjan aikana lähes 250 000 viestiä ja audiokanavilla puhuttiin yli 6800 tuntia.

Suomen Mielenterveysseura on kokenut jo kaksi vuotta toimineen Sekasin-chatin erittäin tärkeäksi. Sen jatko myös vuonna 2019 on varmistunut ja Mielenterveysseura hakee jatkon mahdollisuuksia myös syksyn Sekasin-Discordille.

Nuorten kommentteja Sekasin-Discordista:

"Tää on ihan loistava paikka! Täällä voi puhua ihan sama mistä, ja toivon sydämeni pohjasta että tää jatkuis! Oon saanu nii paljo vertaistukee ja modet ja asiantuntijat on ollu tosi mukavia ja tarpeeseen!"
"Oon saanu mukavaa tukea, jota ilman en ehkä olis täs."
"Tää on erilainen discord, täs on aktiivinen yhteisö. Täs on aktiivisia chättäilijöitä melkeenpä 24/7 että aina löytyy keskustelukavereita kun sellasta tarvii. Hyvä et tässä on kans näitä asiantuntijoita ulottuvilla ja nopeat vastaukset koska mun omasta mielestäni heihin on helpompi ottaa yhteyttä discordin kautta."

Tubettajan näkökulma: Paulin Pelivideot

Pitkähiuksinen nuori mies puolikuvasa, kädet kannettavan tietokoneen päällä.
Pitkähiuksinen nuori mies puolikuvasa, kädet kannettavan tietokoneen päällä. Kuva: Yle: Sekasin-kampanja Sekasin,Yle

Kun minua pyydettiin mukaan Sekasin-kampanjaan olin heti innoissani ja sydämelläni mukana. Nuorten syrjäytyminen on minulle, niin kutsuttuna kokemusasiantuntijana, todella tuttu aihe.

Lisäksi ympärilläni on paljon eri-ikäisiä ystäviä, jotka ovat joko syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa. He ovat ilman koulutusta, työtä tai mitään, mikä pitäisi heidät kiinni normaalissa arkirytmissä.

Itse olin reilu viisi vuotta sitten juuri sellaisessa tilanteessa.

Kampanjaa varten käsikirjoitin videon YouTube-kanavalleni, jonka keskeisenä ajatuksena toimi toteamus: koskaan ei ole liian myöhäistä. Videolla kerroin humoristisesti millaista syrjäytyneen nuoren miehen elämä oli: tietokoneella olemista ja ajan tappamista.

Aika kuluu yllättävän nopeasti, kun käytännössä on tekemättä yhtään mitään. Kevät vaihtuu nopeasti kesäksi, kesä syksyksi ja pian on jo vuosi kulunut. Oma olo tuntuu koko ajan tukalammalta, kun ikävuosia kertyy. Ympärillä kaikki tuntuvat pääsevän eteenpäin ja itse vain junnaa paikallaan.

Video sai paljon hyvää palautetta ja useat ihmiset videon kommenteissa kertoivat samaistuvansa tilanteeseen, jota kuvasin.

Kanavalla tunnelma oli täydellinen.

Osana Sekasin-kampanjaa toiminut Discord-palvelin on mielestäni parasta, mitä internetissä on ollut nuorille tarjolla pitkään aikaan.

Kanavalla tunnelma oli täydellinen tarkoitukseensa. Nuorten on todella helppo tulla paikalle ja päätekstikanavan vapaat säännöt antoivat kaikille mahdollisuuden toteuttaa itseään.

Samalla se loi todella matalan kynnyksen kysyä mieltä painavista asioista eri alojen asiantuntijoilta, jotka ovat palvelimella vastaamassa nuorten kysymyksiin sekä julkisesti että yksityisviestien välityksellä.

Discord-kanavalla reilun tuhannen viestin verran ihmisten kanssa jutelleena on vaikea korostaa, miten upea alusta se on kampanjan kohderyhmän tavoittamiseen. Sekasin-kampanja on ollut iso menestys ja olen iloinen, että Discord-palvelin jatkaa vielä olemassaoloaan paikkana, jossa nuoret saavat apua ja korvaamatonta vertaistukea.

Oli todella kunnia saada olla mukana kampanjassa.