Suomalaisen kirjallisuuden käsitys seksistä ja sukupuolesta laajenee. Miehen mitta ei enää ole se, jaksaako aamuun asti fiilata naisen toimittaessa höyläpenkin virkaa. Se, mikä vielä 90-luvulla oli normi, vaikuttaa nyt auttamattoman pölyttyneeltä.
On hirveää, kun suosikkiteoksiin tulee ajan myötä kiusallinen sivumaku. #Metoo:n vanavedessä monien taideteosten taustoista on paljastunut tietoa, joka saa miettimään, voiko teoksista pitää, jos taiteilija on nilkki. Samoin on käymässä myös sisällöille: voiko kirjasta pitää, jos sen taustalla olevat arvot ovat tunkkaiset?
Esimerkiksi Harri Sirolan lukeminen on muuttunut kiusalliseksi. 1980-luvun nuori, herkkä kirjailijakomeetta oli ennen yksi suosikeistani. Sirola, huippulahjakas tukkajumala, Anja Kaurasen Syysprinssin esikuva, superlupaus, jonka kohtalo vei aivan liian aikaisin.
Mutta kun viime kesänä luin uudelleen Sirolan Neuvosto-Viroa käsittelevää kirjaansa Kaksi kaupunkia vuodelta 1991, huomioni kiinnittyi kokonaisuuden kannalta vääriin asioihin. Tarpeettoman suureen osaan teosta nousi naishahmojen rintojen ja pakaroiden kuvailu.
Romaani esittelee maailman, jossa täydellinen seksi on sitä, että mies saa haaremiinsa mahdollisimman monta nuorta ja kaunisvartaloista tyttöä, joita jyystää. En kyennyt enää keskittymään pääjuoneen. Romaanin käsitys seksuaalisuudesta tuntui liian vastenmieliseltä.
Kotimaisen kirjallisuuden heteromiehellä oli yksi tehtävä: haluta.
Vielä 1980–1990 -luvuilla tämä oli aivan tavallista. Sukupuolia oli kaksi ja homoseksuaalit outoa väkeä. Kotimaisen kirjallisuuden heteromiehellä oli yksi tehtävä: haluta. Naisen tehtävä olla tämän halun arvoinen. Suurin miessankari oli se, joka valtavalla pippelillään kellisti mahdollisimman monta neitsyttä.
Nykyperspektiivistä haaremeissa ei ole mitään ihailtavaa. Viime vuosituhannen miehinen fantasia näyttäytyy 2010-luvulla sovinisti-idiotismina.
Häpeällisistä salaisuuksista äitiparin kurahaalarisirkukseen
Kirjallinen seksi onkin muutamassa vuosikymmenessä monipuolistunut merkittävästi. Sukupuolen ja seksuaalisuuden käsittely tuntuu olevan jopa tämän hetken kotimaisen kirjallisuuden megatrendi. Eikä se ole mikään ihme. Seksi, sukupuoli ja parisuhdemuodot ovat nopeassa muutoksessa koko yhteiskunnassa.
Asenteiden tasolla on käynnissä radikaali murros: Nuoret ovat selvästi vanhempia vapaamielisempiä.
Väestöliiton 2015 tehdyn Finsex-tutkimuksen mukaan 40 prosenttia alle 25-vuotiaista naisista oli seksuaalisesti kiinnostunut myös muista kuin vastakkaisesta sukupuolesta. Nuorten miesten kohdalla vastaava luku on lähes 20 prosenttia.
Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn mukaan ei-heteroiksi itsensä määritti 14 prosenttia lukiolaistytöistä.
Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn mukaan ei-heteroiksi itsensä määritti 14 prosenttia lukiolaistytöistä 7 prosenttia pojista, ja jopa 5 prosenttia 8.-9. -luokkalaisista nuorista kokee olevansa eri sukupuolta kuin mihin on syntynyt.
Luvut ovat huomattavia ja se toden totta heijastuu kirjallisuuteenkin. Viime vuosien aikana sukupuolen käsitteen murtumaa ovat käsitelleet muun muassa Pajtim Statovcin Tiranan sydän, Marja Björkin Poika, Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa ja Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin.
Näytelmäkirjallisuuden puolella aihetta ovat käsitelleet esimerkiksi Juuso Kekkosen stand up -monologi Outo homo sekä Valto Kuuluvaisen sooloteos Eino – henkilökohtainen sukupuolihistoria.
Sateenkaariteemat ovat siirtymässä kipeistä aiheista arkisiksi olosuhteiksi.
Ei-heteroseksuaalista halua taas ovat viime vuosina kartoittaneet esimerkiksi Eeva Turusen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa, Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta, Antti Holman Järjestäjä, näytelmäkirjallisuudessa Milja Sarkolan Jotain toista, ja niin edelleen, ja niin edelleen.
Esimerkkejä on niin paljon, että luetteloiden tekeminen tuntuu jo tarpeettomalta. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkökulma ei enää ole kotimaisessa kirjallisuudessa marginaalia, vaan itsestäänselvä osa jokavuotista valtavirtakaanonia. Lisäksi sateenkaariteemat ovat siirtymässä kipeistä aiheista arkisiksi olosuhteiksi.
Vielä Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksessä isän miessuhteet olivat vaiettu salaisuus, joka painoi raskaasti koko suvun yllä. Romaanin aikajana kulki 1880-luvulta 1990-luvulle, joten näkökulma oli perusteltu. Nyt heteroseksuaalisuudesta poikkeava suuntautuminen ja cis:stä poikkeava sukupuolisuus ovat huomattavasti tavallisempi osa ihmiselämän kirjoa. Ja se on pelkästään tervettä.
2010-luvulla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä voidaan käsitellä kirjallisuudessa hyvin monella tavalla. Yhtä lailla halun, häpeän, ulkopuolisuuden, kehon ja mielen muodonmuutoksen, perhesalaisuuden kuin myös parisuhteen, vanhemmuuden tai yhteiskunnallisen epätasa-arvon kautta.
Saabilla voi vain pakittaa?
Suurelle yleisölle uusina seksuaalisuuden muotoina kotimaiseen kirjallisuuteen ovat nousemassa myös panseksuaalisuus ja polyamoria, jotka nuorten aikuisten elämässä ovat jo melko tavallisia asioita.
Fantasia- ja nuortenkirjallisuudessa ollaan tässäkin edellä.
Sukupuolesta riippumatonta halua ja monisuhteisuutta käsitellään esimerkiksi Magdalena Hain Kolmannessa sisaressa ja Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirouksessa. Molemmat teokset olivat Finlandia Junior -ehdokkaina tänä syksynä.
Tabut hälvenevät ja sallitun seksuaalisuuden sfääri laajenee, kirjallisuudessakin. Luultavasti aika pian monisuhteisuus näkyy myös valtavirtaproosassa muutenkin kuin pettämisen kautta.
Erilaiset seksuaalisuuden muodot normalisoituvat, mutta perinteinen heteroparisuhde on tuskin koskaan uhattuna. Naisia kuin heinää kaatava pippelisankari alkaa kuitenkin olla jo mennyttä maailmaa.
Ehkä viimeisin jälleensyntymä tapahtui 2016 Meri Kuusiston romaanissa Toivo Pesän muistelmat. Menneiden aikojen suuruus, nykyinen Saabilla suhaava Sultan-rehvastelija, näyttäytyy sympaattisena reppanana, joka ei ihan ole pysynyt menossa mukana.
Tutustu Aleksis ja Kivi –podcastiin, jossa helsinkiläinen päätoimittaja, kulttuuritoimittaja ja kriitikko Aleksis Salusjärvi ja lahtelainen teatteriohjaaja, dramaturgi ja kirjailija Aino Kivi antavat kyytiä kotimaiselle kirjallisuudelle.
