Hyppää pääsisältöön

Voi mavonsilmä! – tiesitkö nämä asiat ikisuosikki Tonttu Toljanterista?

Kuka oli Tonttu Toljanterin esikuva? Miten työvoimatoimisto liittyy hahmon syntyyn? Miten sarjan ensimmäinen kausi erosi tilaajan toiveista? Mikä on kahden eri rippileirin osuus legendaarisen joulukalenterin historiassa?

Ikoninen Tonttu Toljanteri ei ollut mukana Histamiinin voittamassa joulukalenteriäänestyksessä, mutta sarjan ystävien ei silti tarvitse olla toljanteritta tänäkään vuonna. Areenaan julkaistiin nimittäin itsenäisyyspäivänä yhdeksänosainen Toljanteri-sarja vuosituhannen vaihteesta. Hahmon salaisuuksia raottaa tässä artikkelissa puolestaan käsikirjoittaja Annukka Kiuru, jonka havainnoista ja aivoituksista koko rakastettu tarina aikoinaan lähti liikkeelle.

1. Tonttu Toljanterin synty oli moninkertainen sattuma

Tonttu Toljanteri (Kunto Ojansivu) Tonttu-tv:ssä vuonna 2003.
Toljanterin seikkailuissa riittää kronikoitavaa. Tonttu Toljanteri (Kunto Ojansivu) Tonttu-tv:ssä vuonna 2003. Kuva: Yle/Lauri Jokela Tonttu Toljanteri,Yle Areena

”Oli vuosi 1997. Ilmoittauduin vastavalmistuneena dramaturgina työkkärin luukulle. Samaan aikaan Yle etsi kuvaussihteeriä Jyväskylän toimipisteeseen ja kutsui haastatteluun työnhakijat, joiden työhistoriassa oli tv-töitä. Minä olin kirjoittanut televisioon jo kouluaikanani, ja niin ajauduin Olli Monosen puheille. Oli alusta alkaen selvää, että kuvaussihteeriksi minusta ei olisi. Olen esimerkiksi äärimmäisen hajamielinen, mikä ei oikein sovi ammattiin. Sen sijaan sovin hyvin käsikirjoittamaan uutta joulukalenteria. Sitä minulle tarjottiin ja siitä innostuin. Olli puolestaan ohjasi sarjan."

2. Toljanterin esikuva on oikea ihminen

”Ennen kuin olin keksinyt joulukalenterin aihetta, meille tuli kylään Toljanderin perhe. Perheen isälle sattui ja tapahtui. Hän mm. tönäisi grillin kumoon niin että makkarat lensivät kukkapenkkiin ja survaisi tuliaisiksi tuodut kuivakukat murusiksi. Puolison koheltaminen sai lopulta vaimon tokaisemaan, että ”on se niin tonttu tuo Toljanteri”. Lausahdus kuulosti korvaani hyvältä, ja lämminsydäminen, kommelluksille altis hahmo alkoi kehkeytyä."

3. Toljanteri on osa slapstick-komedian maineikasta perintöä, mutta mukaan on upotettu myös syvempiä teemoja

Tonttu Toljanteri (Kunto Ojansivu) ja muori (Satu Säävälä) joulukalenterissa vuonna 2007.
Muorin (Satu Säävälä) unipöppö oli aiheena joulukalenterissa vuonna 2007. Tonttu Toljanteri (Kunto Ojansivu) ja muori (Satu Säävälä) joulukalenterissa vuonna 2007. Kuva: Yle/Lauri Jokela Tonttu Toljanteri,Yle Areena

”Ihan ensimmäisessä Toljanterissa tikapuut osuvat pukkia päähän. Se oli suoraa seurausta havainnosta, mikä pientäkin lasta huvittaa. Tyttäreni oli alle 2-vuotiaana tikahtua nauruun, kun näki televisiosta Chaplinin elokuvan kompasteluineen ja slapstick-kohelluksineen. Mutta siinä missä ihan ensimmäiset 5-minuuttiset joulukalenterijaksot ovat pelkkiä huumoripläjäyksiä, myöhemmin tehtyihin 10-minuuttisiin sai sisään jo paljon muitakin tasoja. Vaikka tyylilaji oli edelleen komedia, eikä kyse ole synkistelystä, esim. muorin unipöppö käsitteli loppuunpalamista.”

4. Toljanteri mursi kotimaisten lastenohjelmien joulupukki-myytin

”Muistan tilaajan eli Ylen puolelta ennen kirjoitustyötä heitetyn ajatuksen: Jos joulupukki on yksi hahmoista, pidettiin parhaimpana, että hän ilmestyisi vasta jouluaaton jaksoon. Se olisi säilyttänyt hahmon yhtä salaperäisenä kuin lasten elämässä. Minun pukkini ei ihan myötäillyt näkemystä, vaan toikkaroi mukana muistinsa menettäneenä ensimmäisestä jaksosta alkaen. Onneksi idealle lämmettiin.”

5. Toljanteri ei ikinä muutu

Tonttu Toljanteri (Kunto Ojansivu) Tonttu-tv:ssä vuonna 2003.
"En se minä ollut!" Toljanteri esiintyi myös Tonttu-tv:ssä vuonna 2003. Tonttu Toljanteri (Kunto Ojansivu) Tonttu-tv:ssä vuonna 2003. Kuva: Yle/Reija Jokela Tonttu Toljanteri,Yle Areena

”Draaman päähenkilö kasvaa, mutta Toljanteri on komedian tyyppi, joka pysyy aina samanlaisena. Hän on tonttu, joka tekee ensin ja ajattelee sitten. Uusia tarinoita ei olisi syntynyt, jos Toljanteri olisi ottanut opikseen. Siitä syystä kasvu näkyy vain sivuhenkilöissä, kuten viimeiseksi jääneen sarjan Ylermissä. Hän oppii ihmepojasta tavalliseksi ja ymmärtää, että sekin riittää, eikä tarvitse tavoitella täydellisyyttä.”

6. Kehvatsu ja mavonsilmä ovat aitoja sanontoja Karjalasta

”Kun tyttäreni isovanhemmat noituivat, ei olisi voinut kuvitellakaan heidän kiroilevan tutuimmilla suomalaisilla sanoilla. Kehvatsu saattoi olla reaktiota myönteiseenkin asiaan, mutta mavonsilmä liittyi aina harmistumiseen.”

7. Toljanterin tekijät kohtasivat ensimmäisen kerran kahdella eri rippileirillä!

Lääkäri Lettu (Kirsi Laamanen) ja Tonttu Toljanteri (Kunto Ojansivu) Tonttu-tv:ssä vuonna 2003.
Lääkäri Lettu on tehnyt Toljanterille mm. 500-vuotistarkastuksen. Lääkäri Lettu (Kirsi Laamanen) ja Tonttu Toljanteri (Kunto Ojansivu) Tonttu-tv:ssä vuonna 2003. Kuva: Yle/Reija Jokela Tonttu Toljanteri,Yle Areena

”Ensimmäistä Toljanteria kirjoittaessani tiesin, että kaikki sen näyttelijät tulevat Teatteri Eurooppa Neljästä. Olin nähnyt heistä kaikki muut, mutta yksi näyttelijä oli minulle täysi yllätys. Joukkoon liittyi uusi naisnäyttelijä, jolle kirjoitin lääkäri Letun roolin. Vasta kuvauksissa tapasin Kirsi Laamasen – isoseni rippileiriltä Varkaudesta. Riparikokemukset yhdistävät myös Sääntö-Sakaria ja Kalle Konniaista. Antti Niskanen on ollut Tommi Erosen isonen Kuopiossa.”

Ja lopuksi tärkeä BONUS: Lapset ovat antoisin ja edelleen aliarvostettu yleisö

”Lapsille kirjoittaminen on minulle ominta alaani. Siinä saa päästää mielikuvituksensa valloilleen. Voi paljastaa hassuimmat ja herkimmät ajatuksensa miettimättä, ovatko ne ehkä vähän naiiveja. Silti lapset ovat vaativa yleisö – aikuinen voi vielä ostaa keisarin uudet vaatteet, mutta lapselle menee vain aito läpi. Lapsuus on merkityksellistä aikaa. On hienoa, jos voi sen keskelle antaa kokemuksia.”

Tonttu Toljanterin seikkailut (1999) on katsottavana Areenassa loppiaiseen asti. Alun perin 10-osaisesta sarjasta on jätetty yksi jakso pois, koska sen tapahtumat ovat niin vahvasti kiinni ajankohdassaan eli vuosituhannen vaihtumisessa. Tällä tietoa enempää tv-Toljantereita ei enää tehdä. Annukka Kiuru on kuitenkin kirjoittanut hahmosta kaksi kirjaa, ja kolmaskin on työn alla.

Lue myös:

Lue myös - yle.fi:stä poimittua