Hyppää pääsisältöön

Lista asioista, joita vihaan nykyajassa

Starbucksin noutomuki roskiksessa
Starbucksin noutomuki roskiksessa Kuva: Sampo Mäkelä KulttuuriCocktail

Joulun alla ihmiset ovat pahalla päällä. Tähän syynä on koko vuoden patoutunut vitutus. Jos haluat helpottaa oloasi ennen jouluaattoa, laadi lista, johon keräät vihaamiasi asioita. Sen tarkoitus ei ole olla ratkaisukeskeinen. Listan ainoa tehtävä on saada olla vihainen. KulttuuriCocktailin Tuomas Karemo laati malliksi oman listansa.

Minä vihaan seuraavia asioita:

1) Aikaansaamattomien ihmisten journalistista paijaamista

Me toimittajat olemme alkaneet kirjoittaa aiempaa enemmän omaan elämäämme liittyvistä kipeistä asioista. Tämä johtuu siitä, että rakastamme omassa elämässämme rypemistä, koska se on hauskempaa ja helpompaa kuin oikean journalistisen työn tekeminen.

Ilmiötä edesauttaa se, että lukijat ovat entistä laiskempia ratkaisemaan oman elämänsä ongelmia. He makaavat turhautuneina läppärit mahojensa päällä sohvalla ja hyrisevät tyytyväisyydestä, kun toimittaja "avautuu rankan omakohtaisesti" siitä, miten makaa turhautuneena läppäri mahan päällä sohvalla. Lukija jakaa tekstin Facebookiin saatteella: "Vihdoinkin joku sanoitti 35-vuotiaan elämän niin hienosti – juuri tuolta musta tuntuu!" Tämän jälkeen hän jatkaa makaamista.

2) Juha Sipilän partaa

Se näyttää yllättävän hyvältä ja vihaan sitä siksi. Toivoisin myös voivani nauraa räkäisesti toimittaja Saska Saarikosken keski-iän kriisistä kielivälle takatukalle, mutta sekin näyttää yllättävän hyvältä – Patrick Swayze -viba on vahva.

3) Somepäivitysten piiloviestejä

"Menossa Tallinnaan – mitä ravintoloita suosittelette?" Luuletko oikeasti, että tuon postauksen kirjoittajaa kiinnostaa piirun vertaa kusiset ravintolavinkkisi. Hän vain haluaa kertoa Face-kavereilleen olevansa menossa matkalle – minä lähden, te jäätte pimeyteen, mutta kuuntelen säälistä, missä vanhankaupungin pihviravintolassa olette kännäilleet kolme vuotta sitten.

Parin kuukauden päästä Tallinnan-matkaaja kertoo olleensa viime aikoina "mietteliäänä ilmastonmuutoskysymyksistä", kun suunnitelmissa on lentomatka. Ei! Älä anna tämän hämätä. Todellisuudessa ilmastonmuutospohdiskelut unohtuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun vyö on taas vedetty turvatarkastuksen jälkeen paikoilleen ja tuoppi olutta nostettu huulille Oak Barrelissa.

Matkan jälkeen tulee uusi päivitys. "Olen alkanut miettiä, millä tuotteilla korvaisin juuston. Vinkkejä? Anyone? Parviäly?" Ei, hän ei ole edelleenkään kiinnostunut muusta kuin itsestään ja juustosta. Hän haluaa osoittaa olevansa oikean asian puolella siinä missä 200 vegaanivinkkinsä kommenttiketjuun rustannutta. Hukkukaa Alpro-jugurttiin ja omaan hyvyyteenne!

4) Marmattamista taidekritiikin kriisistä

Leikitään, että suomalaiset lakkaisivat ostamasta jäätelöä. Ilmiötä alettaisiin selvittää ja siitä teetettäisiin tutkimus. Tuloksista selviäisi, että enää vain 6 % suomalaisista olisi kiinnostunut jäätelöstä. Miten ala reagoisi? Varmaankin heittämällä pyyhkeen kehään tai kehittämällä parempia jäätelöitä.

Kuuden prosentin tulos ei ollut hatusta tempaistu. Niin suuri määrä suomalaisista pitää taidekritiikkiä tärkeänä Suomen kulttuurirahaston vuonna 2013 teettämässä tutkimuksessa. Miten kriitikot ovat reagoineet tulokseen? Valittamalla, että taidekritiikki on kriisissä. Surreet, kun iltapäivälehdistä on lakkautettu elokuvakritiikki. Järjestäneet paneelikeskusteluja, joissa on käsitelty taidekritiikin kriisiä.

Haloo, jos lukijoita ei kiinnosta, niin sitten ei kiinnosta! Luovuttakaa tai alkakaa kirjoittaa kiinnostavammin.

Toinen kritiikkien perään itkevä joukko ovat taiteilijat. Taiteilijat, mitä jos opettelisitte vihdoinkin kritisoimaan toisianne? Näin säästyisitte ylimielisten ja tyhmien kriitikoiden teksteiltä, joissa puututaan "vääriin ja ulkokohtaisiin asioihin".

Ja koska jokaisessa taidekritiikkiä käsittelevässä kirjoituksessa täytyy mainita Seppo Heikinheimo, niin tässä se tuli.

5) Ihmisiä, jotka mainitsevat erikseen, jos ovat liikkuneet paikasta A paikkaan B UBERILLA, kommunikoineet lapsensa kanssa SNÄPISSÄ tai katsoneet 1000 tuntia pitkän tv-sarjan (joka kaikkien pitää nähdä!) NETFLIXISSÄ.

Tarvitseeko tätä perustella jotenkin?

6) Ravintoloita ja kahviloita, joissa pitää puhua tarjoilijan kanssa englantia ja kertoa tilauksen yhteydessä oma nimensä

Yhä useammin ravintolan tiskillä kajahtaa tekopirteä "Hi, how are you doing?!" Tässä vaiheessa haluaisin poistua paikalta. En uskalla, koska minua saatettaisiin pitää kielitaidottomana junttina, joka toivoo, että koko maailmassa puhuttaisiin vain suomea – tätä kaikkea minä tosin olenkin.

Karkuun lähtemisen sijaan menen mukaan tarjoilijan leikkiin. Tuntuu kuin kysymällä täydellisellä englannillaan tarkennuksia tilaukseeni tarjoilija riisuisi minut alasti vaatekappale kerrallaan kaikkien nähden. "Yes, I would like to have chipotle mayo." Yritän muistaa ruokasanastoa YouTuben ruokavideoista, joita katson illasta toiseen masentuneena.

Kun olen munasillaan, hän hieroo nyrkkiinsä chiliä ja iskee sen peräsuoleeni kysymällä: "What´s your name?" Tässä vaiheessa olen yhdistelmä avutonta lammasta ja Edu Kettusen Lentäjän pojan nöyristä lapsista nöyrintä. Antaudun ja vastaan surkeasti, toivoen, ettei kukaan kuule: "Tuomas". Pääni sisällä sanon: "Tuomas, jonka anaaliraiskasit juuri vieraalla kielellä."

Olen joutunut sanomaan tilauksen yhteydessä nimeni, vaikka olen ollut ainoana asiakkaana koko ravintolassa. Olen myös kuullut, että englantia tiskillä papattanut tarjoilija keskusteleekin puhelimessa ravintolan ulkopuolella sujuvalla suomella.

Ikävä kyllä pelkään, että moinen Yhdysvalloista apinoitu ravintolateatteri tulee vain lisääntymään. Ja tämä kaikki vain siksi, että muutama hipsteri voisi englanninkielistä palvelua saadessaan muistella hetken verran New Yorkin -matkaansa ja nauttia "kansainvälisistä tuulahduksista".

Oikeastaan vihaan kaikkia muita helsinkiläisiä ravintoloita paitsi halpispizzerioita ja kiinalaisia, jotka eivät eroa toisistaan muuten kuin ruokalistan kirjoitusvirheiden osalta. Kiinalaiset ovat ymmärtäneet asian oikein: melkein kaikissa heidän ravintoloissaan ruoka maistuu samalta ja asiakaspalvelukielenä käytetään huonoa suomea eikä täydellistä ja teeskennellyn rentoa englantia. Tätä minä arvostan!

7) Ihmisiä, jotka ahmivat koko sivukirjaston pienenä

Kirjastoja ja lukemista puolustavissa kirjoituksissa on melkein aina sama rakenne. Aluksi ilmaistaan lyhyesti huoli. Sitten käydään läpi omia nostalgisia tilanteita jossain Munaniityn sivukirjastossa, jossa kirjoittaja oli pienenä ollessaan aluksi "ahminut koko lasten osaston ja sitten koko aikuisten osaston". Tämän jälkeen luetellaan pari suosikkikirjailijaa ja lopuksi kirjoittaja ei enää edes muista, mistä oli varsinaisesti kirjoittamassa.

Ja huvittavaa kyllä, kirjallisella sivistyneisyydellään hevostelevat ihmiset eivät oman kokemukseni mukaan käyttäydy erityisen sivistyneesti. Mikseivät kirjojen hienot opit siivilöidy himolukijoiden aivoihin? Ilmeisesti logiikka menee näin: mitä enemmän kirjoja on elämänsä aikana ahminut, sitä vähemmän on opetellut käytöstapoja. Ahmikaa kirjastoauto ja tukehtukaa siihen, omahyväiset lukutoukat!

8) Uusperheitä, joiden kokoonpanosta edes asianomaiset eivät ota selvää

Aikaisemmin Seppo ja Sirkka menivät naimisiin, riitelivät saman katon alla 60 vuotta ja kuolivat. Nykyajan pariskunnat jaksavat riidellä maksimissaan neljä vuotta ja eroavat sitten. Tämä on tietysti hyvä asia, mutta siitä seuraa "haasteita". Yksi niistä on uusperhe.

Nykyajan Seppo ja Sirkka eroavat hankittuaan kaksi yhteistä lasta. Heistä kumpikin menee uusiin naimisiin ja hankkii tahoillaan kaksi lasta lisää. Entisillä kumppaneilla on molemmilla lapsia edellisestä liitosta, toisella jopa kahdesta. Seppo haluaisi vuoroviikkojärjestelmän, Sirkka puolestaan lapset 80-prosenttisesti itselleen. He käyvät lastenvalvojan ja sovittelijan luona. Samaan aikaan uudet kumppanit riitelevät ex-puolisoidensa kanssa, ja Sirkan uuden vaimon ex-mies haluaa muuttaa lasten (edellisten ja uusien) kanssa talveksi hippikommuuniin Israeliin.

Ja miksikö tämä ärsyttää? Ehkä siksi, että olen perheetön ja ihan pihalla koko touhusta. Eikä pidä ymmärtää nyt väärin – on mahdollista, että löydän vielä itseni samaisesta hippikommuunista, jos törmään baarissa Sirkan uuden vaimon ex-miehen parhaaseen ystävään Minnaan, joka kolmesta liitosta syntyneine lapsineen on myös muuttamassa Israeliin.

Jos saisin valita, olisin 40-luvun Seppo. Tietäisinpähän aina aamuisin, mitä on luvassa. En valitsisi kiinalaisen ravintolan yllätysjälkiruokaa, vaan takuuvarman paistetun banaanin vaniljajäätelöllä.

9) Vaatehipstereitä

En halua kuulla, että ostamani Cap Hornin vaatimaton setäpusakka on minulta statement, koska se ei ole. Ja jos sanon arvostavani Kaija Koon musiikkia, en halua kuulla arvostavani sitä "post-ironisessa mielessä".

10) Pöyristymisen kaavaa

Se menee osapuilleen näin: valtakunnan vanhusprovokaattori Pirkko Arstila sanoo jotain pöyristyttävää, josta somekansa saa tylsään feediinsä vaihteeksi draamaa. Vajaan viikon mittaisen haukkumishurmoksen jälkeen joku valtakunnan älykkö kirjoittaa kolumnin, jossa sanoo, että ehkä Arstilalla oli muutama ihan hyväkin pointti. Sitten nyökytellään.

Lyhyen katumusvaiheen jälkeen aletaan odottaa uutta aihetta sekoamiselle. Parasta olisi, jos kauppakeskus Redin uusi toimari nähtäisiin tupakkapaikalla sekavana tai WWF kertoisi ihmisen tuhonneen katkarapukannan.

Ja samalla logiikalla, vajaa viikko jälkijunassa kerrotaan, että kauppakeskuksen johtaja on työpaikkakiusattu ja vakavasti masentunut tai että WWF:n uutisoinnissa oli käännösvirhe. Somekohujen ylilyönneistä puhutaan kahdessa keskusteluohjelmassa ja HS:n kolumnissa.

Sitten taas nyökytellään ja jäädään odottamaan uutta syytä pöyristyä – ja katua. Odotellessaan voi huvittaa itseään lukemalla muiden huonosti kirjoittamia ja järjettömiä päivityksiä tajuamatta, että omat ovat ihan sitä samaa.

Ja yksi vielä kaupan päälle: Antti Nyléniä

Koska hän olisi sanonut tämän kaiken paljon paremmin tai tajunnut jättää aiheen väliin, kirjoittanut jostain muusta ja saanut sitä varten apurahan.

Lisäksi Nylénillä on rasittava tapa: hän menee suin päin haastatteluihin ja myöhemmin vaikeroi kuin paskalle talutettava potilas, että taas tuli suostuttua toimittajien haastattelupyyntöihin. Ilmainen vinkki: opi sanomaan ei tai lopeta valittaminen.

Keskustele