Pitkän ihmissuhteen päättyminen on usein raskas kokemus, mutta se voi olla myös uuden alku. Useimmat eroavat pelkäävät ja pohtivat samoja asioita uudessa elämäntilanteessa. Marianna Stolbow, eroseminaareja kehittänyt ja vetänyt parisuhdekouluttaja vastaa 13 kysymykseen, joita erotilanteessa usein esitetään.
1. Entä jos en pärjää yksin?
On täysin selvää, että eropäätös pelottaa. Se pelottaa niin kuin kaikki uusi ja tuntematon. Ero on eräänlaista pelkokuilun yli hyppäämistä eikä koskaan tiedä ihan varmuudella, mitä toisella puolen odottaa, mistä itsensä prosessin jälkeen löytää.
Omia pelkoja kannattaa listata ja pilkkoa osiin: Mitä ”entä jos en pärjää yksin” -pelot konkreettisesti ovat? Paperille kirjoitettuna ne muuttavat muotoaan, näkyvät selvemmin, alkavat pienentyä ja menettää merkitystään mutta tärkeää on listata kaikki pelot ja miettiä, miksi kukin asia herättää pelkoa, mitä siitä esim kuvittelee seuraavan. Ja pohtia jo valmiiksi, ”entä sitten?
Pelkäätkö taloudellista romahtamista? Ota kaikesta selvää valmiiksi, tiedät varautua. Pelkäätkö yksinäisyyttä? Mieti, mikä yksin elämisessä kammottaa ja muista, ettei yksin eläminen tai ilman parisuhdetta eläminen ole yhtä kuin yksinäisyys.
Luo uusi verkosto ja uudelleenlämmitä vanhoja. Ennen pitkää huomaat, että saman kokeneita aikuisia löytyy kaikkialta ja että heillä on myös halu puhua aiheesta kanssasi sekä kuunnella jos ja kun sinä haluat erostasi kertoa.
Toisaalta ero antaa myös valtavia onnistumisen kokemuksia. Itsetunto vahvistuu, kun huomaa, kuinka monta asiaa sai yksin ratkottua vaikka aluksi pelkäsi, ettei selviä edes arkisimmasta arjesta ilman kumppania. Ehkä jopa oma kumppani on vähätellyt kykyjäsi ratkaista asioita, selviytyä arjessa.
Jos ja kun joskus tuntuu, ettei selviä yksin, on pyydettävä apua. Eikä vasta viime hetkellä.
2. Entä jos eksä muuttuukin eron jälkeen ihanaksi?
Näin voi joskus käydä. Entä sitten? Emme voi saada mistään elämänvaiheesta takeita, varmuutta siitä, mitä kaikesta seuraa. Asian voi ottaa puheeksi. Joskus ihmiset muuttuvatkin ihaniksi eron jälkeen koska he ovat pakotettuja kasvamaan. Ehkä he käyvät jossain syvällä; ryhmässä tai terapeutilla, jossa oppivat puhumaan asioistaan uudella tavalla. Ehkä he muuttavat käytöstään, koska haluavat ex-kumppanin takaisin. Ehkä he muuttuvat ihaniksi, koska elävät parempaa elämänvaihetta, ehkä aika kultaa muistot. Mene ja tiedä. Juuri tällaisia asioita erossa ei voi ennakoida.
3. Miten kestän sen, kun eksä löytää uuden?
Se onkin hankalimpia eron kohtia. Silloin surkeinkin suhde voi jälkeenpäin vaikuttaa ihan siedettävältä ja ihminen saattaa haikailla jotain, mistä tosiasiassa haaveili vuosia pääsevänsä eroon. Silloin kannustan tietoisesti muistelemaan ja listaamaan asioita, jotka menivät huonosti suhteessa. Suhteen ikävimpiä hetkiä ja ex-kumppanin ilkeimpiä edesottamuksia. Se ei ole katkeroitumista vaan erokiukun hyödyntämistä. Muista, mihin olit tyytymätön, mistä halusit päästä eroon, mihin kaikkeen toivoit muutosta. Ja jos et olisi eroa halunnutkaaaan, onko sinulle oikea ihminen sellainen, joka ei ymmärrä arvoasi ja ainutlaatuisuuttasi?
4. Huoliiko kukaan minua enää?
Sitäkään ei voi tietää. Eroon liittyy paljon asioita, joita kukaan ei voi meille luvata ennakkoon. Se erossa ja uusissa tilanteissa yleensäkin pelottaa. Erossa vastenmielisintä on juuri se, kun yhtäkkiä astelee epävarmalla alustalla koko ajan ja sietämättömän monen asian suhteen. Toisaalta eteenpäin on mentävä ja jos sinulla on lapsia, olet myös heille mallina siitä, kuinka ihminen kriiseistä selviää. Hän on aikansa kovin surullinen, vihainenkin, hakee asiantuntija-apua, puhuu asiasta ystävilleen, itkeskelee ja kertoo, mitä ikävöi eniten tai miksi tänään itkee, mutta sitten jossain vaiheessa kun on saatu itkuhanat tyhjennettyä alkaa uusi vaihe, jolloin on oikeasti kiinnostunut rakentamaan uutta kotia, omaa arkea, jne. Eroaan pitää purkaa niin kauan, että itsekin kyllästyy aiheeseen.
Surkeinkin suhde voi jälkeenpäin vaikuttaa ihan siedettävältä ja ihminen saattaa haikailla jotain, mistä tosiasiassa haaveili vuosia pääsevänsä eroon.
Maailma on täynnä uusia ihmisiä ja meillä on kaikki mahdollisuudet eron jälkeen vaihtaa ystäväpiiriä, harrastuksia, tarttua kesken jääneisiin hankkeisiin, kaikkialla tapaamme uusia aikuisia, joista syntyy uusia ystävyyssuhteita, uusia verkostoja, jne. Maailma ei pysähdy sinun eroosi, vaikka syvällä käydäänkin.
5. Miten selviän taloudellisesti?
Tämä on ehdottomasti oikea huoli ja laskelmat on syytä tehdä tarkkaan ja ajoissa. Ylipäänsä on tärkeää olla aina perillä perheen taloudesta eikä delegoida sitä suhteen aikana koskaan vain toiselle aikuiselle. Pidä lukua menoista ja tuloista. Päivittäin. Näin sinulle alkaa kertyä tarkkaa tietoa siitä, mihin rahat menevät ja voit myös suunnitella entistä paremmin, mistä voisi luopua, millä tavoin säästää. Oston hetkellä kirjanpito auttaa myös ratkaisemaan, onko ostos välttämätön.
Ota selviää, minkälaisia tukimuotoja sinun on mahdollista saada ja mieti, ovatko kaikki kuukausimenot todella tärkeitä. Opettele tekemään lasten kanssa myös maksuttomia asioita, jotka ovat kivoja, koska vietetään yhdessä kiireetöntä aikaa.
Selvitä etukäteen, miten taloutesi järjestät, ettet joudu hoitamaan talousasioita eron suurimmassa tunnemyrskyssä. Käytä asiantuntija-apua aina kun voit ja tarvitset.
6. Entä jos kadun eroa?
Näin voi käydä. Moni miettii perustellunkin eron kohdalla vanhanakin, olisinko voinut yrittää vielä tai tehdä jotain toisin. Itseään tulisi kuitenkin armahtaa ja lohduttaakin muistuttamalla, että jokainen tekee parhaansa niillä tiedoilla ja taidoilla, jotka omasi päätöksiä tehdessään.
Syiden, joilla eroa perustelet, pitäisi olla päivänvalon kestäviä, koska jälkikasvumme kysyy meiltä eri iässä erilaisia kysymyksiä erosta ja mahdollisista parisuhteista. On hyvä jos osaa jälkikäteen vastata: ”Siinä tilanteessa pidin parhaana ratkaisuna sitä koska…” Ajatukset eron syistä voivat ajan myötä muuttua, mutta on hyvä, jos olemme itsellemme selvittäneet, millä perustein eropäätös tehtiin ja miksi se tuntui tuolloin parhaalta päätökseltä. Se riittää. Ennustaa emme voi eikä kristallipalloa meille käsiin kanneta.
7. Mistä tietää, että pitää erota?
Pelko on hyvä mittari. Pelkäänkö uupuvani, pelkäänkö sairastuvani yksinäisyyteen, huonoon suhteeseen, onko kaikki apu haettu, mutta silti pelkään, etten jaksa arkeani tässä suhteessa. Pelkäänkö olla oma itseni tässä suhteessa? Pelkäänkö ottaa asioita puheeksi? Pelkäänkö kysyä tai tehdä asioita, joista itse tulen onnelliseksi tai jotka tuovat sisältöä elämääni? Pelkäänkö, että kuihdun jos jään tähän? Samat kysymykset on esitettävä ajattelemalla lapsia: jännittääkö joku lapsista jotain tässä perheessä vai saammeko me kaikki olla arjessa juuri niitä joita me olemme? Minkälaisen parisuhdemallin olen jättämässä lapsilleni tässä perheessä? Onko kaikki mahdollinen apu haettu?
8. Kannattaako tyytyä “ihan ok” -suhteeseen?
Välillä suhde on vain ihan ok. Ja se on hyvä. Me olemme kaikki useimmiten ”ainoastaan” ihan vain ok-kumppaneita, emmekä suinkaan ”paras versio itsestämme”. Useimpina päivinä olemme ihan vain ok-työntekijöitä, ihan vain ok-vanhempia. Ei kukaan meistä toimi aina maksimiteholla, siksi elämämme ei kenenkään rinnalla ole aina huippua. Ainaista ilotulitusta ei ole kellään. Mutta aina täytyy kertoa, mikä mieltä painaa, ettei synny vyyhtejä, joiden selvittämiseen kuluukin yllättäen vuosia. Se ei esimerkiksi ole ”ihan ok”, ettei asioita oteta puheeksi, että alkaa piilottamaan maton alle kinkkisiä kysymyksiä, ettei seksuaalista halua ole niin pitkään aikaan että jompikumpi teistä sitä suree ja siitä kärsii jne. Silloin tilanne ei ole ihan ok mutta siihen voi hakea apua.
Kuitenkin arjen ilotulitusta voi olla joskus se, että tietää, kuka on kotona, että sisällä palaa valot kun tulet väsyneenä kotiin, että siellä on joku jolle kertoa, mitä tänään töissä tapahtui, että jonkun kanssa odottaa teinejä yöllä palaavaksi, että paljastaa toiselle kuinka kamalasti kärsii vanhenemisestaan, kuinka pelkää työnsä menettämistä, kuinka paljon pohtii lasten tulevaisuutta ja se, että on joku, jonka kanssa valvoa, kun lapsi on kipeä ja miettiä, että pitääkö se viedä lääkäriin vai ei. Arjen jakaminen on arvokasta eli enemmän kuin ihan ok. Ja juuri sitä moni eron jälkeen eniten kaipaa edellisestä elämästään.
9. Onko liitto lopussa, kun intohimo haihtuu?
Välillä se haihtuu, välillä se palaa. Sellaista elämä on. Joskus työpaineet, väsymys, kiire, lasten sairastelut, yms uuvuttavat ja arki alkaa ärsyttää. Joskus minä itsekin olen ärsyttävä kumppani. Silloin on syytä miettiä, miten voin itse keventää arkeani ja tehdä siitä vähemmän kuormittavaa. Onko aina pakko…? On kyseenalaistettava tapa, jolla elää arkea eikä automaattisesti kyseenalaistettava kumppania. Ihminen rakastuu henkilöön, johon lapsuudessa opittu käytös uppoaa, mutta rakastaa ihmistä, jonka rinnalla voi elää itsensä näköistä arkea.
Arvostus kulkee intohimon edellä. Me haluamme ihmistä, joka meitä arvostaa arjessa, mutta halutuinkin kumppani muuttuu vastenmieliseksi, jos hän suhtautuu meihin vähättelevästi, osoittaen halveksuntaa tai ilkeämielisyyttä. Siksi kumppanin arvostaminen on parasta esileikkiä ja pitää halun ja intohimon hereillä.
Liitto ei lopu intohimon haihtumiseen, mutta siihen ei pidä suostua. Koska molemmat ovat alun perin ajatelleet, että seksi kuuluu suhteeseen ja koska me kaikki olemme seksuaalisia olentoja, niin jos ei seksiä kumppanin kanssa ole, niin apua täytyy ehdottomasti hakea.
10. Kauanko erotuska kestää?
Aikaa ei voi mitata. Valitettavasti. Kyse on kuitenkin yleensä kaksi kertaa pidemmästä ajasta kuin mihin on varautunut. Erotuska kuitenkin muuttaa matkan varrella muotoaan. Alun huutava ja repivä kipu laimenee, tasaantuu ja itseään onkin hyvä muistuttaa, että raivosurun keskeltä viimeksikin kuitenkin lopulta noustiin. Niin käy nytkin, kunhan on saanut purkaa tarpeeksi. Ja juuri tuo purkaminen on tässä avainsana. Jos haluaa ”nopeasti” hoitaa itseään erosta eteenpäin on annettava tunteiden tulla silloin, kun ne pyrkivät pintaan tai järjestettävä tietoisesti itselleen paikkoja ja aikoja – tunnetreffejä vaikkapa itsensä kanssa – joissa käy läpi pettymystään, suuttumusta, ihan puhdasta vihaakin niin paljon kuin on tullakseen, itkee itkunsa loppuun ja käy rauhassa läpi pelkonsa. Näitä tunnetiloja päin purjehtimalla pääsee eteenpäin ja matkakantamukset kevenevät koko ajan.
Ajoittain esim. pyhäpäivät kuten joulu, syntymäpäivät, vuosipäivät, lomat, yms tuntuvat piikkinä pakaroissa ja purskauttavat meidät pitkänkin ajan kuluttua jälleen itkuun, mutta se on ohimenevää. Myös suuttumus nostaa päätään sukujuhlissa tai kun kohtaamme entisen kumppanimme vaikkapa uuden partnerin kanssa tms. Mutta se on vain tunne ja on parempi myöntää itselleen, mistä on kyse (Tunnenko itseni esim huonommaksi kun itse seison tässä lasi kädessä aivan yksin?) Usein kamppailemme pitkään itsetunto-ongelmien kanssa, sillä ero on pudottanut meidät ikivanhoihin riittämättömyyden, häpeän ja turvattomuuden tunteisiin, joista meillä on muisto kaukana lapsuudessa.
Kun saa puhua tai purkaa juoksulenkillä tai itkulla päällimmäiset, sen jälkeen helpottaa kummasti. Kun uusi itkupotkuraivari tulee, tietää jo kokemuksesta, että tästäkin selviää ja kyse on vain tunteesta, joka tulee ja menee ja kuuluu asiaan. En ole sekoamassa. Meitä saattaa raivostuttaa, ettei meillä eron jälkeen tosiaankaan ole hallintaa toisen ratkaisuihin tai toimintatapaan. Merkityksemme ex-kumppanin elämässä vähenee ja sekös meitä suututtaa.
On myös hyvä ajatella, että ehkä emme koskaan saa puhuttua ex-kumppanin kanssa asioita ”loppuun”. Ehkä emme saa vastausta hänen päätökselleen tai sille, miksi toinen toimi niin kuin toimi. Paremmassa erossa kumpikin osapuoli saa kerrottua toiselle, missä asioissa arvosti tätä, mistä oli onnellinen, mutta mitkä asiat muodostuivat hänelle ylitsepääsemättömiksi. Molempien tulisi voida kiittää ja selittää keskeyttämättä nämä ajatuksensa. Siitäkin huolimatta, ettei koskaan olla tapahtumista samaa mieltä. Sen sietäminen ei ole helppoa.
11. Mistä saa apua jos ahdistaa?
Terapeutilta saa apua, jos kaipaa kuulijaa ja paikkaa, jossa puntaroida ääneen sitä, mitä on käymässä läpi, vertaisryhmästä saa apua, jos haluaa kuulla muiden kokemuksista – kaikki ovat samassa veneessä. Eroasiantuntijalta saa apua, jos haluaa ymmärtää eron vaiheita, eroon liittyviä tunteita. Metsästä saa apua, kun on tarve potkia kantoja, huutaa kovaa häiritsemättä ketään. Kävelylenkeiltä saa apua, jos haluaa meditoida kävellessä, surra kävelemällä läpi tutut paikat. Maalaamisesta, kuvaamisesta, laulamisesta, tanssista, musiikin kuuntelemisesta saa apua, kun ei löydä sanoja sille, mitä käy läpi ja mitä milloinkin on eniten paitsi, mitä ikävöi ja mitä vieläkin suree. Kirjoittamisesta ja kirjoista saa apua aina.
Apukeinoja on monia. On hahmotettava, mitä tarvitsee.
12. Pilaako ero lapsen loppuelämän?
Ei tosiaankaan. Sen sijaan moni avio- tai avoliitto on kyllä pilannut monen lapsen elämän ;) Ero kyllä vaikuttaa lapseen – kuten kaikki elämänkokemukset vaikuttavat. Mutta siitä voi myös jäädä oppi, että elämänkriiseistä selviydytään, ettei elämä loppunut siihen, että hyvä arki saatiin rakennettua ja että se kannatti rakentaa jne… Että ihmiset pääsevät polvilleen pudottuaan uudestaan ylös ja jatkavat matkaansa. Ehkä jopa jotain oppineena.
Myös sinä ja vain sinä tai sinä ja lapsesi, teidän uusi pieni perheenne, on niin tärkeä, että se ansaitsee hyvän arjen.
13. Kannattaako pysyä yhdessä lasten vuoksi?
Jos tuntuu että ”kaikki konstit on jo kokeiltu” silloin kannattaa ajatella, että lasten takia voisi kokeilla vielä muutamaa. Mutta lapsille tätä ei kerrota. Se on aikuisten välinen ”salaisuus”. Kukaan lapsi ei näet halua kontolleen sitä painolastia, että vanhempien elämä oli niin hirveää ja raskasta, kun meidän takia piti pysyä yhdessä. Ei kiitos!
Vanhemmat ovat valinneet toisensa omista itsekkäistä syistä, pysyvät yhdessä omista itsekkäistä syistä (niin kauan kuin ero pelottaa enemmän kuin yhdessä pysyminen tai niin kauan kuin ero tuntuu vielä karmeammalta vaihtoehdolta kuin liitto) ja he myös eroavat silloin, kun ero tuntuu heistä parhaalta, ehkä jopa ainoalta vaihtoehdolta.
On hyvä muistaa, että ero on kuitenkin yksi vaihtoehto muiden joukossa. Joskus se on ainoa ja jopa hyvä ratkaisu lasten jaksamiselle. Lasten on voitava käydä koulua ja levätä sellaisissa kotioloissa, joissa aikuinenkin voi levätä päivän päätteeksi ja joissa kukaan ei jännitä ketään eikä mitään. Kodin pitää olla jokaiselle turvapaikka.
