Hyppää pääsisältöön

Robyn, Tame Impala ja The Cure saapuvat ensi kesänä Flow-festivaaleille

Robyn.
Robyn on yksi ensi kesän Flow'n pääesiintyjistä. Robyn. Kuva: Wikimedia Commons / lewis chaplin Robyn

Flow-festivaali julkisti ensimmäiset ensi kesänä Suvilahteen saapuvat esiintyjät.

Vuoden käydessä kohti loppuaan kesäfestivaalit ovat kiihdyttäneet artistiuutisointiaan. Tänään ensimmäiset esiintyjät ensi kesän karkeloihinsa ovat julkistaneet Flow-festivaali ja Seinäjoella järjestettävä Provinssi.

Kaksi vuotta sitten mammuttimaisen keikan Hartwall-areenalla vetänyt The Cure saapuu ensi kesänä yhdeksi Suvilahden pääesiintyjistä. Hiljattain 40-vuotisjuhliaan viettänyt yhtye tunnetaan parhaiten hiteistään, kuten Friday I’m In Love ja Just Like Heaven. Hittien lisäksi yhtyeen synkempiä levyjä, kuten The Disintegration -albumia pidetään yhtenä 80-luvun parhaista.

Suvilahdessa nähdään myös indierock-yhtye Tame Impala, jonka edellinen albumi Currents julkaistiin vuonna 2015. Yhtyeen keulakuva Kevin Parker on vihjaillut, että seuraava levy ilmestyisi viimein ensi vuoden puolella.

Skandipopin ykkösnimi Robyn julkaisi hiljattain uuden albuminsa Honey ja esiintyy myös Flow’ssa ensi kesänä. Robynin uutta soundiltaan klubipainotteisempaa albumia ehdittiinkin odottaa peräti kahdeksan vuotta.

Lisäksi tänään uutisoitavia artisteja ovat amerikkalainen singer-songwriter Father John Misty, elektronista musiikkia tekevä Modeselektor, indierock-artisti Mitski, rap-artisti Cupcakke, kokeellista elektromusiikkia työstävä Yves Tumor sekä suomalainen tuottajakaksikko Amnesia Scanner.

Kotimaisista esiintyjistä Suvilahdessa esiintyvät ainakin Ruusut, Gasellit, Sofa, Jaakko Eino Kalevi, Ville Valo & Agents ja Iisa.

Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 9.–11. elokuuta.

Viime kesän Flow'n parhaita paloja olivat muun muassa Kendrick Lamar, tuore pop-lupaus Sigrid ja pitkän odotuksen jälkeen vihdoin Suomessa esiintynyt Arctic Monkeys.