Hyppää pääsisältöön

Dokumenttiprojekti: Yrittäjä – Virpi Suutarin dokumentti suuresta unelmasta ja vapaudesta

Dokumenttielokuva Yrittäjä kertoo kahdesta erilaisesta yrittäjästä kahdessa hyvin erilaisessa Suomessa.
Satakunnan Honkajoella asuva Jani Laineen yrittäjäperhe kiertää liha-autolla maakuntia keskellä talven tuiskua. Dokumenttielokuva Yrittäjä kertoo kahdesta erilaisesta yrittäjästä kahdessa hyvin erilaisessa Suomessa. Yle TV1,Dokumenttiprojekti: Yrittäjä

TV1 maanantaina 17.12.2018 klo 21.35 - 22.50, uusinta sunnuntaina 23.12. klo 13.10, Areenassa

Suomi on pienyrittäjien maa – ja jokaisella yrittäjällä on oma unelmansa.

Laineen kuusihenkinen perhe tekee yhteisvoimin työtä tyhjenevällä kotikylällään Honkajoella Satakunnassa. Perhe pyörittää pientä tivolia ja ajaa liha-autollaan ympäri maakuntaa myymässä perinnelihaa.

Samaan aikaan pääkaupunkiseudulla Maija Itkonen ja Reetta Kivelä saavat hullun idean valmistaa kaurasta proteiiniruokaa. Naiset hankkivat tehtaan ja tilaavat Kiinasta ensimmäisen tuotantokoneen. Syntyy ihme nimeltä nyhtökaura, jota kaikki haluavat, mutta jota ei aluksi saa mistään.

Itsenäisyyden ja vapauden kaipuuta, omien rajojen hakemista

Ohjaaja Virpi Suutarin dokumenttielokuva Yrittäjä sukeltaa suomalaisen yrittäjyyden arkeen. Dokumentti kuvaus ihmisistä, joilla on intoa ja hullunrohkeutta lähteä tavoittelemaan unelmiaan. Yrittäjän mielenmaisema on itsenäisyyden ja vapauden kaipuuta, omien rajojen hakemista.

Virpi Suutari on kahdella Jussilla palkittu ohjaaja. Maailmalla tunnetun dokumentaristin elokuvat ovat voittaneet lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja olleet ehdolla muun muassa EFA-palkinnon saajaksi. Suutarin elokuvista on Ylellä esitetty Eleganssi (2016), Eedenistä pohjoiseen (2014), Hilton! (2013) ja Auf Wiedersehen Finnland (2010).

Tuotanto: Joonas Berghäll ja Satu Majava / Oktober Oy, 2017.

Dokumenttielokuva kertoo kahdesta erilaisesta yrittäjästä kahdessa hyvin erilaisessa Suomessa.
Yrittäjyys tempaisi Reetta Kivelän (vas.) ja yhtiökumppani Maija Itkosen elämän kovaan kiitoon. Dokumenttielokuva kertoo kahdesta erilaisesta yrittäjästä kahdessa hyvin erilaisessa Suomessa. Yle TV1,Dokumenttiprojekti: Yrittäjä
Keskustele
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.