Hyppää pääsisältöön

”Silloin tiesin, että olen väärällä alalla” – ammatin vaihtaminen voi olla unelmien täyttymys

Vertti Virkajärvi ja Jenna Nurminen
Vertti Virkajärvi ja Jenna Nurminen Vertti Virkajärvi ja Jenna Nurminen Kuva: Yle kasvot

Suurtalouskokki ryhtyi lähihoitajaksi ja elintarviketutkija vaihtoi elokuva-alalle. Nyt he kertovat, millaista oli tehdä elämässä täyskäännös.

Hullu kutsumus

Jenna Nurminen, 31, harkitsi jo yläkoulussa lähihoitajan ammattia, mutta teki vastentahtoisesti suurtalouskokin töitä kymmenisen vuotta.

15-vuotiaana Jenna Nurminen istahti isänsä kanssa pöytään miettimään, mihin hän jatkaisi opiskelemaan. Hän oli aina haaveillut ihmisläheisestä työstä ja lähihoitajan ammatti kiinnosti eniten.

– Iskä kysyi, että haluatko pyyhkiä toisten perseitä loppuelämäsi. Se kommentti jäi pääkoppaan kaihertamaan.

Lopulta Nurminen opiskeli suurtalouskokiksi ja valmistuttuaan teki alan töitä kymmenisen vuotta.

Työ ei koskaan tuntunut omalta, ja Nurminen mietti koko ajan alan vaihtamista. Ensimmäisen kerran hän uskalsi miettiä asiaa kunnolla vuonna 2011, kun silloinen työkaveri vinkkasi läheisen opiston yhdeksän kuukauden mittaisesta hieronta- ja fysioterapiakoulutuksesta. Nurminen nautti koulusta valtavasti. Sen jälkeen hän saikin nopeasti kaksi lasta ja oli tovin vanhempainvapaalla kotona.

– Kun piti palata töihin, tunsin suurta ahdistusta.

Nurmisella ei kuitenkaan ollut muuta koulutusta, joten hän jatkoi töissä hammasta purren. Toisinaan hän toivoi, että jompikumpi lapsista tulisi kipeäksi, jottei töihin olisi tarvinnut mennä. Sitten Nurminen rohkaistui ja lähti kokeilemaan kepillä jäätä. Hän lähetti Saloon yksityisen palvelutalon johtajalle viestiä, ja kysyi pääsisikö sinne oppisopimuksella töihin.

– Kerroin viestissä raadollisen rehellisesti koko elämäntarinani, sillä ajattelin, ettei minulla ole mitään menetettävää.

Meilistä tuli hyvin pitkä – ja se palkittiin. Johtaja soitti ja kysyi, voisiko Nurminen tulla käymään seuraavana päivänä. Johtaja sanoi, että Nurmisen viesti oli ollut mukavaa luettavaa ja siitä huokui hänen motivaationsa alalle. Harmi kyllä juuri silloin oppisopimuspaikkaa ei ollut tarjolla, mutta sen sijaan hän pyysi Nurmista työkokeiluun. Sen idea on, että henkilö tulee te-toimiston kautta kuudeksi kuukaudeksi kokeilemaan työpaikalle, sopisiko hän paikkaan työntekijäksi ja sopisiko paikka työntekijälle.

Puoli vuotta meni siivillä ja Nurminen nautti työstään. Sen jälkeen hän sai oppisopimusopiskelijan paikan. Paikka tarkoitti lähihoitajaksi opiskelua siten, että Nurminen viettää koulussa muutaman päivän kuukaudessa ja tekee siellä tentit, loput asiat hän opiskelee työpaikalla. Nyt Nurminen on opiskellut alaa vajaan vuoden.

– Välillä tämä on raskasta, sillä minun pitää tenttiä itsenäisesti kokonaisuuksia, joita muut opiskelijat ovat harjoitelleet koulussa viikkoja.

Työtään Nurminen kuitenkin rakastaa. Hän työskentelee dementoituneiden vanhusten suljetulla osastolla, ja kaikki päivät ovat erilaisia. Nurminen tuntee olevansa todella hyvä työssään: hän osaa uppoutua muistisairaan vanhuksen maailmaan ja tuntee jokaisen palvelutalon asukkaan tarkasti. Hän tietää, miten kutakin kannattaa lähestyä ja näkee ihmisten ilmeistä, mitä he haluavat.

– Kun lähden aamulla töihin, tuntuu kuin siellä minua odottaisi toinen tiivis perhe. On hirveän kiehtovaa kuunnella vanhusten elämäntarinoita ja oppia, millainen Suomi on ennen ollut.

Alan ehdottomiin plussiin kuuluvat myös hyvät etenemismahdollisudet: aina voi opiskella itselleen uutta tietoa, vaikkapa perehtyä viittomakieleen tai erikoistua kehitysvammatyöhön.

– Tällaista mahdollisuutta keittiötyössä ei ollut.

Lähihoitajan työn miinuspuolena on palkka, joka on oppisopimusopiskelijalta noin 80 prosenttia täydestä palkasta. Nyt käteen jää huonoina kuukausina 863 euroa. Niinä kuukausina, kun Nurmisella on paljon koulupäiviä, hän pystyy anomaan koululta rahaa. Valmistuttuaan Nurminen saa yövuoroista ja sunnuntaitöistä lisä, jolloin käteen jää hyvänä kuukautena 1600 - 1800 euroa.

– Palkka sekä työn määrä ja vastuu eivät kulje mitenkään käsi kädessä. Tätä työtä tehdään vain hullusta kutsumuksesta.

Aina on sopiva hetki

Vertti Virkajärvi, 34, teki jo väitöskirjaa elintarvikealalla, kun hän tajusi, että elokuvat ovat hänen todellinen intohimonsa.

Yläaste- ja lukioikäisenä Vertti Virkajärven intohimona oli elokuvien tekeminen. Ala ei kuitenkaan tuntunut mitenkään mahdolliselta ammatilta, ja Virkajärvi ajatteli, että hänen kannattaa mennä opiskelemaan jotain järkevää. Hän oli hyvä luonnontieteissä ja elintarvikeala kiinnosti, joten suuntana oli maatalous- ja metsätieteellinen tiedekunta Helsingin yliopistossa.

– On hassua, etten edes harkinnut mitään taidealaa, sillä veljeni suuntautui tuolloin muusikon uralle. Kai ajattelin, että veli saa olla luova ja minun täytyy tehdä asiat normaalisti ja kunnollisesti.

Työllistyminen elintarvikealalla oli tuohon aikaan erittäin varmaa, ja Virkajärvi saikin jo opiskeluaikanaan töitä Teknologian tutkimuskeskus VTT:ltä. Hän teki sinne gradunsa ja aloitteli väitöskirjaakin.

Samaan aikaan Virkajärvi käytti yhä suuremman siivun vapaa-ajastaan elokuvaprojekteista.

– Nyhväsin kaikki illat kuvaten ja leikaten videoprojekteja ja opiskelin elokuva-alaa vapaa-ajalla. Aloin tajuta, että tämä ei ole järkevää päivätyön kannalta.

Virkajärvelle valkeni, että elokuva-ala on todella hänen juttunsa. 29-vuotiaana hän mietti, olisiko hän aivan liian vanha kouluttautumaan täysin uudelle alalle.

– Oli tosi stressaava ajatus, että uskaltaako tässä lähteä havittelemaan jotain ihan eri unelmaa, kun on käyttänyt niin monta vuotta aivan toisen alan opiskeluun.

Lopulta hän tutki kaikki alan koulutusmahdollisuudet läpi ja löysi Briteistä Raindance-instituutin pyörittämän maisteriohjelman. Koulutuksessa houkutteli se, että opiskelemaan pystyi omaa tahtiaan töiden ohella.

– Minun piti opiskella töiden ohella, sillä en olisi saanut rahoitettua opintojani oikein muuten.

Virkajärvi haki ohjelmaan maisterin papereilla ja työnäytteellä ja pääsi sisään. Hän sai yhden brittimentorin ja yhden suomalaisen ohjaajamentorin, jotka seurasivat läpi kahden vuoden opiskeluohjelman. Välillä Virkajärvi kävi Lontoossa workshopeissa, mutta hän asui Suomessa koko opiskeluajan.

Suomessa Virkajärvelle alkoi valua pieniä projekteja alalta aina Cheekin musiikkivideon yleismiehenä toimimisesta tv-sarjan pilotin leikkaamiseen ja elokuvien apulaisohjaamiseen.

Pian No-Office-tuotantoyhtiö halusi työllistää Virkajärven. Hänen oli irtisanouduttava VTT:ltä.

– Kerroin, että nyt on seurattava unelmia. Asia otettiin hyvin vastaan, ihmiset olivat aika fiiliksissäkin siitä, että olen tehnyt näin erikoisen alanvaihdon.

Nyttemmin Virkajärvi on valmistunut taiteen maisteriksi ja hän tekee kokopäivätyökseen ohjaajan ja tuottajan hommia – eikä kadu yhtään. Hän oppi, että ihminen ei ole liian vanha vaihtamaan alaa ja seuraamaan intohimoaan, vaikka siltä saattaisi tuntua.

– Etenkin taide- ja kulttuurialoilla voi olla suoranaista hyötyäkin siitä, että opiskelee vähän vanhempana. Siinä pystyy tuomaan omaa elämänkokemusta mukaan esimerkiksi tarinoihin ja ohjaamiseen.

Kuuntele podcast-jakso!

Haaveiletko alan vaihtamisesta, mutta rohkeus puuttuu? Suomi on täynnä mahdollisuuksia kouluttautua uudelleen ja hankkia rahoitus elämiseen koulutuksen ajaksi.

Melkein kaikki rahasta -podcastin jaksossa toimittaja ja bloggaaja Julia Thurén keskustelee entisen restonomin, nykyisen kultaseppäartesaani Laura Ikosen kanssa siitä, miten alanvaihto onnistuu.

– Vaikka aluksi kouluun paluu tuntui askeleelta taaksepäin, tajusin, että on paljon parempi vaihtaa alaa nyt kuin jahkailla kymmenen vuotta. Sitä paitsi pari vuotta lisää koulussa on elämästä lopulta hyvin lyhyt aika, Ikonen sanoo.

Ylen uusi rahaan keskittyvä podcast Julia Thurén: Melkein kaikki rahasta ruotii tuloja ja menoja, rahan jakamista parisuhteessa ja ystävien kesken, säästämistä ja sijoittamista sekä tarjoaa aiheisiin uusia, kiinnostavia näkökulmia. Tervetuloa kuuntelemaan podcastia ja lukemaan siihen liittyviä verkkojuttuja!