Hyppää pääsisältöön

“Niin kauan kuin minua pidetään kävelevänä terveysriskinä, työlle on tarvetta” – vihapuhe ei vaienna kehoaktivisti Tytti Shemeikkaa

Tytti Shemeikka makaa alusvaatteisillaan valkoista taustaa vasten.
Tytti Shemeikka makaa alusvaatteisillaan valkoista taustaa vasten. Kuva: Paula Kesäläinen kehopositiivisuus,tytti shemeikka

Vatsamielenosoitus-Youtube-kanavan keulakuva Tytti Shemeikka kulkee kehopositiivisuustyön etujoukoissa. Hän haluaa olla sellainen roolimalli, jota olisi itse kaivannut kasvaessaan lapsesta aikuiseksi. Hän on näyttävä ja valovoimainen nainen, joka tekee, mitä haluaa. Ja hän on lihava. Muiden mielipiteet eivät jarruta Shemeikan menoa, vaikka videoiden kommenteissa häntä, ”vitun läskiä”, käsketään jopa tappamaan itsensä.

Aina ei ole kuitenkaan ollut näin. Shemeikka oli 8-vuotias, kun kouluterveydenhoitaja katsoi painokäyrää ja käski jättää hillosilmäkeksit syömättä. Hieman pyöristyneen lapsen vanhemmatkin valpastuivat terkkarin auktoriteetin vaikutuksesta. Syömisiä alettiin tarkkailla kotona, ja samalla ruokasuhde vinksahti.

– Minulle istutettiin lihavan identiteetti jo lapsena, ja jouduin kantamaan sitä taakkana tosi monia vuosia. Aloin syödä salaa herkkuja, ja se loi vääristyneen suhteen ruokaan ja herkutteluun.

Koulutoveritkin kiusasivat Shemeikkaa isosta koosta vuosikausia. Minäkuva muodostui sen mukaiseksi: lihava, ruma, epäsopiva.

Matka vahvan itsetunnon kehittymiseen on ollut pitkä. Pelkästään omalla päättäväisyydellä nykytilanteeseen ei ole tultu, vaan se vaati hyväksyntää myös ulkopuolelta. Ensimmäinen käänne tapahtui vaihto-oppilasaikana Namibiassa vuonna 2010.

– Aloin pikkuhiljaa miettiä, että voi olla toinenkin todellisuus. Ehkä en sittenkään ole maailman rumin, läskein ja hirvein. Namibiassa minua pidettiin hyvin viehättävänä.

Tytti Shemeikka lähikuvassa.
Tytti Shemeikka lähikuvassa. Kuva: Sari Casal/ Yle lähikuvat,tytti shemeikka

Toinen tärkeä askel oli burleskitanssiharrastuksen aloittaminen muutamaa vuotta myöhemmin. Hän ei missään nimessä aikonut riisuutua tai esiintyä itse, mutta mieli muuttui matkan varrella.

Burleskitunneilla Shemeikka näki erikokoisia ja -näköisiä itsevarmoja naisia. Burleskikeikoilla erilaiset kropat konkretisoituivat. Ehkä se, mitä hän oli ympäröivän yhteiskunnan vaikutuksesta aina pitänyt rumana tai epäviehättävänä, ei ollutkaan absoluuttinen totuus.

– Kun aloitin harrastuksen, olin satavarma, etten koskaan menisi lavalle. Olen niin lihava, etten voisi mennä. Myöhemmin päätin kokeilla esiintymistä ryhmässä, mutta en missään nimessä esiintyisi ikinä yksin. Pikkuhiljaa aloin miettiä, että hitto, kyllä pystyn yksinkin. Siitä se lähti.

Kukaan yleisöstä ei huutanutkaan solvauksia tai heittänyt mädillä tomaateilla, kuten hän oli etukäteen pelännyt. Nykyään burleskiesiintyminen on yksi Shemeikan intohimoista, vaikka vieläkin välillä jännittää. Hän on myös ollut vähäpukeisena ja jopa alasti valokuvissa, jotka ovat olleet julkisesti esillä.

Enää hän ei epäröi näkyä ja kuulua. Hän on Vatsamielenosoitus-Youtube-kanavan äänekäs ja välillä vihainenkin keulakuva, joka räyhää, jos tarvetta on. Osa kommentoijista pitää Shemeikkaa liian äkäisenä. Osa taas kyseenalaistaa, onko sanoma kehopositiivisuutta, koska se ei ole positiivista. Kehopositiivisuus ei kuitenkaan tarkoita yleistä positiivista asennetta. Yksinkertaisimmillaan se on kaikkien kehojen hyväksymistä ja tasavertaisuutta.

Vitun läski! Tapa ittes!― Anonyymi nettikommentoija

Shemeikka aloitti kehopositiivisuustyönsä Ylen Vaakakapinan verkkovideotoimittajana vuonna 2017. Projektin loputtua hän halusi jatkaa työtä, sille oli selvästi tilausta. Silti oman YouTube-kanavan perustaminen arvelutti.

Ratkaisuksi tuli opintovapaa päivätyöstä ja opiskelujen viimeistely. Shemeikka perusti Vatsamielenosoitus-kanavan helmikuussa 2018 alunperin opinnäytetyöprojektina, jossa hän tutkisi kehopositiivisiin videoihin kohdistuvia vihaisia kommentteja.

Yleisön reaktioita analysoiva opinnäytetyö valmistui loppuvuodesta 2018. Tutkimuksen otsikko on suora sitaatti kommenteista: “Vitun läski! Tapa ittes!”

Tutkimustaan varten Shemeikka seuloi ja teemoitti kommentit kolmen eniten katsotun videonsa joukosta. Johtopäätösten perusteella vihaisen puheen tarkoituksena oli hiljentää videoiden tekijä, eli hänet, solvauksin tai jopa itsemurhakehotuksin. Lisäksi lihavuus ylipäätään herätti paljon vastustusta. Se nähtiin välitilana, josta olisi syytä pyrkiä pois laihduttamalla.

Yli 1800 viestin joukossa riitti törkyä, vaikka Shemeikka on saanut paljon myös positiivista palautetta. Itseen kohdistuvan negatiivisen kommentoinnin analysointi oli raskasta, eikä hän suosittele vastaavaa kenellekään.

Hän etäännytti itseään solvauksista esimerkiksi sanavalinnoin. Shemeikka kirjoitti videon tekijään kohdistuvasta vihaisesta puheesta viimeiseen korjausvaiheeseen asti. Vasta silloin hän muokkasi kohdat niin, että vihainen puhe kohdistui nimenomaan häneen itseensä. Välillä läppäri piti sulkea kokonaan.

– Tuolloin pyysin puolisoltani kehuja. Niin sain taas jalat tukevasti maahan, etten uskoisi solvauksia. Niiden tarkoituksena oli hiljentää minut ja saada minut lopettamaan tekemäni työ.

Tytti Shemeikka lähikuvassa.
Tytti Shemeikka lähikuvassa. Kuva: Sari Casal/ Yle lähikuvat,tytti shemeikka

Ahdistavimpia kommentteja ovat olleet suorat itsemurhakehotukset. Niistä Shemeikka on tehnyt rikosilmoituksia.

Loukkaavinta on ollut läheisiin kohdistunut arvostelu. Yhdessä uudemmassa videossa mukana on Shemeikan muunsukupuolinen sisarus. Videossa puhutaan tasavertaisesta kohtelussa, ja sisarukset halusivat keskittyä siinä positiivisiin asioihin.

– Sisarukseeni kohdistuvat solvaukset tuntuivat todella pahalta. Lisäksi kommenteista löytyi perheeni analysointia, kuinka vanhempani ovat selvästi olleet huonoja kasvattajia. Sekin tuntui paskalta.

Sinun kaltaistesi aivot suoltavat yhtä paljon ihraa kuin kroppanne, hyi.― Anonyymi nettikommentoija

Vihaiseen puheeseen pitäisi Shemeikan mukaan puuttua järeämmin. Lapsille olisi syytä opettaa koulussa nettikäyttäytymistä medialukutaidon lisäksi. Tosin myös aikuisilla on lähtenyt mopo käsistä.

– Vihapuhe ja vihainen kommentointi ovat aikamme vitsaus. Minulla ei ole ratkaisuja niiden kitkemiseen, mutta siitä pitää keskustella. Toisen solvaaminen nimimerkin takaa ei todellakaan ole ok.

Oman Youtube-kanavansa kommentointiin Shemeikka puuttuu nyt aiempaa enemmän. Enää hän ei jätä vihaista puhetta, kuten suoria solvauksia, näkyville. Asioista saa keskustella, mutta törky poistetaan.

– Eräs kommentoija esimerkiksi oli kaikesta kanssani eri mieltä. Olin hyväksymässä kommenttia, mutta lopussa luki: “Sinun kaltaistesi aivot suoltavat yhtä paljon ihraa kuin kroppanne, hyi.” Silloin painoin deleteä.

Tytti Shemeikka istuu kotisohvallaan.
Tytti Shemeikka istuu kotisohvallaan. Kuva: Sari Casal/ Yle muotokuva,tytti shemeikka

Shemeikan mukaan kehopostitiivisuusaktivismille on selkeästi kysyntää. Hänen näkökulmansa aiheeseen kumpuaa omasta kokemuspiiristä, siksi hän puhuu erityisesti lihavuuden stigmatisointia vastaan. Se, että hän on lihavana ihmisenä esillä, ei ole ylipainon promoamista tai epäterveellisen elämäntavan esittelyä, kuten hän on kommenteista joutunut lukemaan.

– Niin kauan kuin esimerkiksi minua pidetään kävelevänä terveysriskinä, työlle on tarvetta. Koska en vittu ole mikään kävelevä terveysriski. Minä olen ihminen.

Vaikka Shemeikka mielellään sanoisi, ettei muiden mielipiteillä ole mitään väliä, omassa kasvuprosessissa ulkoapäin tullut ihailu on auttanut.

– Kyllä jokainen haluaa hyväksyntää ja olla rakastettu.

Siksi hän jatkaa tärkeäksi kokemaansa työtä kehopositiivisuuden sanansaattajana. Nyt hän julistaa puolestaan muille, että sinä riität, sinä olet tuollaisena hyvä.

Artikkelin kommentointi on päättynyt.