Hyppää pääsisältöön

Hytermä

Romu-Heikin maailma

Kuinka monesta suomalaisesta on kirjoitettu oma ooppera? Heikki Häyrynen oli Kerimäen legendaarinen nimismies, joka myös Romu-Heikkinä tunnetaan. Hänen ja Lilli-vaimonsa perintö, Hytermänsaarten luonnonsuojelualue, tarjoaa uniikin yhdistelmän historiaa ja luontoa – sekä räävittömiä tarinoita.

Järvi on peilityyni, ilma lämmin ja liikkumaton. Vain jonkun yli-innokkaan pistiäisen surina sekä veden pintaa viistävän airoparin rytmikäs loiske rikkovat hiljaisuuden. Airot ohjaavat soutuvenettä kohti Hytermän saaria.

Kun soutuvene töpsähtää rantahiekkaan, meitä on vastassa kolme miestä. Yksi heistä on
Matti Lähesmaa: vanttera, harteikas mies, jonka jääräpäistä kampausta peittää lippalakki. Leveä hymy hyväntuulisilla kasvoilla hän tervehtii meitä riuskalla kädenpuristuksella.

– Olispa hauska olla retkellä, keskipäivän hellehetkellä. Heikki-setä sanoi, onko kova pää? Lilli-täti retken järjestää! Tervetuloa Hytermään!

Matin ääni kantaa kauas, vastarannalle saakka. Hän on luvannut johdattaa meidät Romu-Heikin maailmaan.

Harteikas, lippalakkiin, mustaan t-paitaan ja mustiin farkkuihin pukeutunut mies lukee paperista. Taustalla metsää.
Matti Lähesmaan esittämä runo on ote Romu-Heikistä kertovasta kansanoopperasta, jonka ensi-ilta oli Kerimäellä vuonna 2006. Maininta kovasta päästä on tyypillistä Romu-Heikkiä – hän usein koputti sormella päätään ja sanoi, että kova on. Harteikas, lippalakkiin, mustaan t-paitaan ja mustiin farkkuihin pukeutunut mies lukee paperista. Taustalla metsää. Kuva: Eva Pursiainen / Yle henkilökuvat
Heikki Häyrynen eli Romu-Heikki oli vaikuttava, mielenkiintoinen ja hyvin ristiriitainen hahmo. Hän meni humalassa tapaamaan esimiestään ja sai siitä rapsut, joutui syytteeseen puolustuasianajajan solvaamisesta oikeudessa, katkaisi välit ottotyttäreensä, haukkui kirkkoherran kaikkien vieraiden kuullen. Hänen kielenkäyttönsä oli hyvin rahvaanomaista. Mutta Heikki rakasti luontoa, eläimiä, lapsia ja hänellä oli hyvin korkeat aatokset työnteon merkityksestä ja siunauksesta. Hän halusi auttaa kaikkia kärsiviä ja nälkäänäkeviä. Hän teki uraauurtavaa työtä luonnonsuojelun ja museotoiminnan hyväksi.― Kuvaus Romu-Heikistä kertovan oopperan libretosta, naytelmat.fi
Se tuo nimi tekkee sen, kun nimi on kansan suuhun sattuva Romu-Heikki.― Iikka Muhonen

Kirkasvetisessä Puruvedessä, Etelä-Savon Kerimäellä on saariryhmä, joka nousee vedestä kuin terävä selkäranka: Suuri-Hytermä ja Pieni-Hytermä, ja niiden kainalossa Laviasaari.

Vanha kartta, jossa saaret Suuri-Hytermä, Pieni-Hytermä ja Laviasaari.
Vanha kartta, jossa saaret Suuri-Hytermä, Pieni-Hytermä ja Laviasaari. Kuva: Eva Pursiainen / Yle Suuri-Hytermä,Pieni-Hytermä,kartat

Laviasaareen pääsee matalan veden aikaan hyppelehtimään kivikkoa pitkin. Siellä on hautausmaa.

Hautuumaalla lepää kaksi henkilöä: sotakamreeri Heikki Häyrynen ja hänen vaimonsa Pikku Julia Häyrynen, jota Lilliksi kutsuttiin.

Heikki Häyrynen oli legendaarinen nimismies Kerimäellä, niin vaikuttava henkilö, että pitäjällä hänet edelleenkin tunnetaan. Kansan parissa häntä kutsuttiin Romu-Heikiksi, ja hän oli suuri persoona: ronski suustaan ja äkkiväärä mielipiteissään.

Parhaiten Romu-Heikin tuntee juuri Matti Lähesmaa. Annetaan siis Matin kuljettaa meitä saarella, ja syvemmälle tähän tarinaan.

Matin puheenparsi on vertaansa vailla: hän lausuu Romu-Heikistä ja Lillistä täydellisiä virkkeitä, sivulauseineen päivineen, rikkaalla suomen kielellä. Moista emme ole ennen kuulleet.

Matti eläytyy kertomaansa; puhkuu Romu-Heikin vihaa pirtutrokareita vastaan; nauraa nimismiehen tokaisuille; herkistyy hänen murheistaan.

Mies seisoo metsässä kertoen tarinaa, kämmenet ylhäällä katsojaa kohti.
Matti Lähesmaa on Kerimäen kovin Romu-Heikki-tietäjä. Mies seisoo metsässä kertoen tarinaa, kämmenet ylhäällä katsojaa kohti. Kuva: Eva Pursiainen / Yle henkilökuvat
Leveästi hymyilevä, lippalakkiin ja mustaan t-paitaan pukeutunut mies metsässä.
Matti Lähesmaa eläytyy vahvasti Romu-Heikistä kertoviin tarinoihin. Leveästi hymyilevä, lippalakkiin ja mustaan t-paitaan pukeutunut mies metsässä. Kuva: Eva Pursiainen / Yle henkilökuvat

Eikä Kerimäen kirkolla ja kotiseutumuseolla oppaana työskentelevää Mattia turhaan kutsuta käveleväksi tietosanakirjaksi. Hänen päähänsä mahtuu mahtava määrä yksityiskohtaista tietoa tästä Kerimäen suurmiehestä. Tällä tapaa – sitaatti on sanatarkka – Matti puhuu vauhtiin päästessään:

– Romu-Heikki oli museomies henkeen ja vereen, ja 25.7.1943 Heikki Häyrysen maallinen tomumaja kannettiin kuuden hyvän ystävän ja kahden pahimman vihollisen toimesta maailman suurimman puukirkon alttarikaiteen eteen, jossa oli odottamassa hyvä ystävä, Häyrysten monivuotinen perhepappi, paha vihollinen, kirkon pirunpaskan väriseksi maalauttanut mies, rovasti Frans Arvo Ilmari Pohjannoro, joka vihki Heikki Häyrysen maallisen tomumajan kätkettäväksi Lavian saaren hietaan, hautasaaren hietakankaaseen, kiviaidalla erotetulle alueelle, Kerimäen pitkäaikaisen haudankaivajan, Eino Toiviaisen kaivamaan hautaan, joka oli puolillaan vettä – Heikin arkku laskettiin vetiseen hautaansa.

Grafiikkaa: sininen viiva, keskellä sinisiä lehtiä
Grafiikkaa: sininen viiva, keskellä sinisiä lehtiä

Heikki Häyrysen aikalainen, kirkkoherra Pohjannoro, vilahtelee tarinoissa tuon tuostakin. Hän oli Romu-Heikin lempivihamies, jonka kanssa riitaa tuli muun muassa Kerimäen kirkon uudesta värityksestä: rovasti kun oli maalauttanut kirkon vaaleanharmaalla sävyllä, jota Romu-Heikki kutsui “pirunpaskan väriseksi”.

Kolme henkilöä seisoo valtavan kokoisen, keltaisen puukirkon edustalla.
Postuumisti Heikki Häyrynen sai tahtonsa läpi, kun maailman suurin puukirkko sai alkuperäisen, keltaisen sävynsä takaisin. Kolme henkilöä seisoo valtavan kokoisen, keltaisen puukirkon edustalla. Kuva: Eva Pursiainen / Yle Kerimäen kirkko

Hytermänsaaret olivat Häyrysen pariskunnan elämäntyö. Hytermä on vuodesta 1932 ollut luonnonsuojelualue ja tukikohta Heikin valtavalle kokoelmalle, joka sisälsi muun muassa vanhoja työkaluja, kansantaidetta ja myllynkiviä.

Paljon myllynkiviä.

Huipennuksena Iso-Hytermän rannassa komeilee seitsenmetrinen kivirakennelma, jonka Häyrynen risti Työn muistomerkiksi. Jo veneestä saimme nähdä vilauksen tuosta erikoisesta kivitornista. Mutta ennen kuin pääsemme sen juurelle, meidän on vaellettava saaren halki.

Hytermän vangitseva tunnelma

Matti Lähesmaan seurana rannalla seisoo pitkänhuiskea, lippalakkiin sonnustautunut valkotukkainen mies, jolla on jalassaan suurimmat koskaan näkemämme kumisaappaat.

Valkopartainen, lippalakkipäinen mies seisoo punamullatun mökin terassilla katsellen kangasmetsämaisemia.
Iikka Muhonen toimii Kerimäki-seuran puheenjohtajana. Valkopartainen, lippalakkipäinen mies seisoo punamullatun mökin terassilla katsellen kangasmetsämaisemia. Kuva: Eva Pursiainen / Yle henkilökuvat,Kotiseutuyhdistys,Kerimäki

Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Iikka Muhonen kertoo myöhemmin niiden olevan kokoa 52.

Muhosen vierellä rinteessä rantautumistamme katselee veneyrittäjä Kauko Karjalainen, joka on kiinnittänyt 48-paikkaisen rautaveneensä vähän jo ränsistyneen laiturin nokkaan. Kaukon veneen isoon jääboksiin olemme kätkeneet retkilounaamme.

Keski-ikäinen mies jolla leuassa sänkeä, pukeutunut siniseen kauluspaitaan, sen päällä tummemman sininen pusero.
Kauko Karjalainen veneensä kannella. Keski-ikäinen mies jolla leuassa sänkeä, pukeutunut siniseen kauluspaitaan, sen päällä tummemman sininen pusero. Kuva: Eva Pursiainen / Yle henkilökuvat

Hytermässä on huussi, mutta ei muita palveluita: edes spriikeitintä ei saa saarella sytyttää, nuotiosta puhumattakaan. Kahvitkin keitämme Kaukon veneessä.

Yhdessä lähdemme kiertämään Hytermää.

Grafiikkaa: sininen viiva, keskellä sinisiä lehtiä
Grafiikkaa: sininen viiva, keskellä sinisiä lehtiä

Muutaman kilometrin pituinen metsäreitti vie Punkaharjuun kuuluvan, saarten poikki kulkevan selänteen yli. Metsä on saanut elää omaa elämäänsä, tuuli on kaatanut rapistuneita mäntyjä ja paikoitellen valoa läpäisemättömät kuusikot ovat vallanneet alaa.

Siellä täällä timantteina vehreydessä loistaa kirkkaita lampia.

Suorien honkien ympäröimä metsälampi.
Siellä täällä loistaa lampia. Suorien honkien ympäröimä metsälampi. Kuva: Eva Pursiainen / Yle tarn
Keskellä metsää kumoon kellahtanut vanha tuulimylly.
Vanha tuulimylly on hiljattain kellahtanut kumoon. Keskellä metsää kumoon kellahtanut vanha tuulimylly. Kuva: Eva Pursiainen / Yle tuulimyllyt,Suuri-Hytermä
Myllynkiviä toimittamassa rappusten virkaa, samoin myllynkiviä aseteltuina talon kivijalkaan.
Myllynkiviä näkee Hytermässä monessa paikkaa. Myllynkiviä toimittamassa rappusten virkaa, samoin myllynkiviä aseteltuina talon kivijalkaan. Kuva: Eva Pursiainen / Yle Pyörrekivi,Suuri-Hytermä

Kauko Karjalainen tuo työkseen kiinnostuneita Hytermään. Hän esittelee Hytermää jo kolmannessa polvessa. Edellisviikonloppuna hän on tuonut tänne kokonaisen hääseurueen.

– Olen käynyt täällä ensimmäistä kertaa joskus 1960-luvun alussa, reilusti alle kouluikäisenä. Tämä on hieno paikka, mutta suosio on viimeisen 20 vuoden aikana laskenut, Karjalainen toteaa.

Heti laiturin takana mäessä on kaksi pientä taloa, punamullattu hirsimökki ja yltä päältä päreillä päällystetty tupa. Tuvat ovat täynnä Heikki Häyrysen keräämiä kapistuksia.

Häyrynen rakennutti tänne itselleen aluksi vaatimattoman kalamajan, joka sitten laajennettiin huvilaksi.

Huvilaa ei enää ole. Kivijalka vain.

Kaksi taloa, joista toinen punamullattu hirsirakennus, toinen päreillä päällystetty, kivijalassaan myllynkiviä.
Punamullatussa mökissä ja päreillä peitetyssä "metsämuseossa" on Romu-Heikin keräämiä tavaroita. Kaksi taloa, joista toinen punamullattu hirsirakennus, toinen päreillä päällystetty, kivijalassaan myllynkiviä. Kuva: Eva Pursiainen / Yle rakennukset,Suuri-Hytermä
Puisia koriste-esineitä pöydällä ikkunan alla, seinällä kaksi vanhaa ruuhta.
Tuvissa on Romu-Heikin keräämiä esineitä. Puisia koriste-esineitä pöydällä ikkunan alla, seinällä kaksi vanhaa ruuhta. Kuva: Eva Pursiainen / Yle kokoelmat,varasto,ruuhet,Suuri-Hytermä
Useampi oksankäkkyrä ja yksi iso pahka punamullatun mökin seinällä.
Erikoisen muotoisia pahkojakin Romu-Heikki keräili. Myllynkivistä tehtyjä pöytiä on Hytermässä useammassa paikassa. Useampi oksankäkkyrä ja yksi iso pahka punamullatun mökin seinällä. Kuva: Eva Pursiainen / Yle Heikki Häyrynen,Suuri-Hytermä

Hän myös toi saareen rakennuksia lähiseuduilta ja täytti nekin vanhoilla tavaroilla: työkaluilla, vasuilla, omituisen muotoisilla pahkoilla – kapistuksia, joita suurin osa väestä 1930-luvulla säilytti vinteissään tai heitti pois, kuten Iikka Muhonen asian ilmaisee.

Kansaperinne ei tuolloin ollut kovin suosittua, Muhonen arvelee, ja keräämällä kaikenlaista Romu-Heikki sai kutsumanimensä.

– Vähän vois sannoo että iteki on semmonen keräilijä, että helppo ois samastuu, mutta ei ihan samassa mittakaavassa, Muhonen virnistää.

Mahtimies ja toksauttelija

Vaellamme harjulla. Tiheät hongat ovat keihästäneet jyrkät rinteet.

Saarta kierrellessä tuntuu, että jokaisen vastaan tulevan tavaran, asian ja kauniin maiseman kohdalla Matti Lähesmaalla on tilanteeseen sopiva tarina kerrottavana.

Käy ilmi, että Matin täti toimi Häyrysten kodinhoitajana vuosina 1931-34. Anna-Maria Ollintytär Behm, myöhemmin Lähesmaa, on siis monen Heikistä ja Lillistä kertovan tarinan alkulähde.

Matti harppoo rivakasti pitkin polkuja, ja saamme ponnistella pysyäksemme vauhdissa mukana.

Heikin ja Lillin suurin intohimo oli luonnonsuojelu. Hytermän metsien kunnostus suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä silloisen Metsänhoitolaitoksen kanssa, kun Häyryset vuonna 1942 lahjoittivat saaret laitoksen hallintaan.

Hytermän metsille on tehty vain joitain maisemanhoidollisia toimenpiteitä. Siellä on myös täysin koskemattomia säästömetsiä ja aarnialueita.

Ja Hytermä totisesti on vaikuttava paikka.

"Nyt on vallesmanni alasti" ja muita tarinoita

Romu-Heikki elää edelleen Kerimäen tarinoissa, Iikka Muhonen kertoo. Kerimäen kirkkoa vastapäätä sijaitseva nimismiehen vanha virkatalo tunnetaan Romu-Heikin talona.

– Se tuo nimi tekkee sen, kun nimi on kansan suuhun sattuva Romu-Heikki, Muhonen sanoo.

Tarinoita siis riittää. Esimerkiksi tällaisia:

Nimismies oli pitäjällä aikoinaan mahtimies. Mutta Heikki ei pienistä nostanut syytettä. Pikkurötöksistä hän saattoi sanoa, että lahjoita satanen suojeluskunnalle niin asia on selvä.

Hänellä oli aina käräjilläkin mukana ruskehtava ryhmysauva. Ja hän myös käytti siitä. Useamman kuin kerran muistan nähneeni hänen koputtavan sillä jotakuta asianajajaa päähän tultuaan yhdessä tämän kanssa käräjätuvasta ja ässähtävän: “Valehtelit, miksi valehtelit, et ole defensor legis (oikeuden puolustaja), olet defensor Diabolii (paholaisen puolustaja), mitäh’. Aivan erityisen koputuksen sai sen asianajajan pää, joka tuli käräjille puolustamaan viinankeittäjiä.― Varatuomari Reino R. Seppälä, “Romu-Heikistä ja hänen Hytermästään”, kirj. Helmi Kanerva, 1969

Köyhille hän oli reilu. Kertoman mukaan kerran Häyrysten keittiöön astui mies rikkinäisiin vaatteisiin pukeutuneena. Paikalle sattunut nimismies Häyrynen riisui omat vaatteensa ja antoi ne miehelle. Häyrynen sanoi: nyt on vallesmanni alasti.

Kuuleman mukaan hän antoi monet kenkäparit niitä enemmän tarvitsevalle, ja auttoi myös vastustajiaankin – salaa, ettei autettava nolostuisi.

Gammal, svartvit bild på äldre kostymklädd man som sitter på stentrappa framför en bod. På väggen ovanför dörröppningen älghorn och på väggen stora, krokiga grenar.
Heikki Häyrynen aitan portailla. Gammal, svartvit bild på äldre kostymklädd man som sitter på stentrappa framför en bod. På väggen ovanför dörröppningen älghorn och på väggen stora, krokiga grenar. Kuva: MUSEOVIRASTO Heikki Häyrynen

– Uskon että hänellä oli tosi hyvä tarkoitus, mutta tiedän, että hän käytti väärinkin tätä asemaansa, että hän saattoi virka-asioiden yhteydessä vedättää asiakasta, ja “annapas minulle tuo ja katotaa miten sitten tapahtuukaan jatkot”. Mutta se on ollutta ja mennyttä ja kai sitä tänäpäivänäkkii on olemassa, Iikka Muhonen pohtii.

Nimismies Häyrynen keräsi myös vihamiehiä. Tosin usein sanasota taisi olla molemminpuolista huumoria, kuten nyt riita kirkon väärästä väristä kirkkoherra Pohjannoron tapauksessa.

En minä ainakaan pahastunut yhtään, kun Heikki portaillaan käräjäaikaan korkealla äänellä huusi, että 'hei Kuha, joko sinä taas menet niitä vääriä päätöksiä tekemään.' Suomeksi käännettynä tarkoitti Heikki lausahtaa: ‘huomenta, huomenta, muistahan pitää tuomarinvala mielessä, onnea vain sinulle poikaseni.’― Varatuomari Soini Kuhakosken lehtitekstiä, Savonmaa 30.10.1953

Voimakkaan, ehdottoman persoonallisuuden vierellä kulki vaimo Lilli, joka hänkin oli hyvin omalaatuinen henkilö. Lilli oli harras kristitty, joka piti pyhäkoulua ja lauloi kirkkokuorossa, teki käsitöitä, laittoi säilykkeitä ja valmisti teetä.

Lilli oli lempeä ja pidetty ihminen, ja hänen miehensäkin usein julkisesti kertoi, kuinka viehättävänä hän vaimoaan piti.

Lilli oli vegetaristi – kuten tuohon aikaan kasvissyöjiä kutsuttiin – ja hän harrasti kokeellista ruoanlaittoa. Ruokakokeiluista hänen miehensä oli sitä mieltä, että “minä en tuollaista p-aa syö”.

– Hän kokeili ruuissa kaikennäköisiä vihannes- ja juurikasvisekoituksia, niin että Heikki saattoi katkerana sanoa, että “eikös tässä talossa tänään syödäkään”, ja kun Lilli sanoi että onhan siinä ruoka nyt jo pöydässä, Heikki sanoi, että “joo, syökää vaan kaikki heiniä, niitä meidän rouvakin syö, minulle pitää olla savolaista kalakukkoa, kokkelipiimää ja perunahautoa ja läskisoosia ja rusinasoppaa jälkiruuaksi”, Matti Lähesmaa täräyttää, ja hymyilee päälle leveästi.

Heikki ei ollut ensinkään Lillin ruokien ystävä.

Vanha mustavalkoinen kuva pukuun sonnustautuneesta vanhemmasta mieshenkilöstä luonnon keskellä.
Vanha mustavalkoinen kuva pukuun sonnustautuneesta vanhemmasta mieshenkilöstä luonnon keskellä. Kuva: MUSEOVIRASTO Heikki Häyrynen
Heikki väitti, että jos ihminen ei tunne menneisyyttään, vaan suuntautuu vain nykyisyyteen, hänellä ei silloin ole sitä nykyisyyttä. Ja Heikillä oli tapa jäsentää menneisyyttä keräämiensä esineiden kautta.― Matti Lähesmaa

Metsäaukealla häämöttää kolme pientä mökkiä. Tavallisesti ne ovat lukittuina.

Tavaroiden säilyttäminen helpottui, kun Heikki ryhtyi siirtämään kokoelmiaan Hytermään vuonna 1937 ja jakoi aitat teemoittain.

Kolme pientä hirrestä tehtyä aittaa, joita koristaa oksankäkkyrät oviaukon yläpuolilla, portaikon virkaa toimittaa myllynkivet.
Tuvat ovat täynnä Romu-Heikin rakkaita rojuja. Kolme pientä hirrestä tehtyä aittaa, joita koristaa oksankäkkyrät oviaukon yläpuolilla, portaikon virkaa toimittaa myllynkivet. Kuva: Eva Pursiainen / Yle aitat,storage,Heikki Häyrynen,Suuri-Hytermä,kokoelmat,kansantaide
Tuohitavaroita, kuten virsuja ja vasuja, roikkuu puuseinällä.
Yhdessä on pyyntikulttuuriesineistöä, toisessa vanhoja tuohivakkoja ja pahkakuppeja, pellavan käsittelyvälineistöä ynnä puupuntareita. Tuohitavaroita, kuten virsuja ja vasuja, roikkuu puuseinällä. Kuva: Eva Pursiainen / Yle Tuohivirsu,tuohityöt
Vanhoja tavaroita: kahvipannu, kahvimylly ja kumossa vanha kahvisihti.
Tupakkahuhmare vetelee viimeisiään, Matti Lähesmaa huomauttaa. Vanhoja tavaroita: kahvipannu, kahvimylly ja kumossa vanha kahvisihti. Kuva: Eva Pursiainen / Yle kahvimyllyt,kahvipannut,Suuri-Hytermä

Romu-Heikki eläytyi vahvasti elettyihin aikoihin, siihen miten entisajan ihmiset elivät ja ajattelivat. Vanhanajan patina kiehtoi häntä, niin kuin hän museoalan tutuilleen asian selitti, Lähesmaa kertoo.

– Heikki väitti, että jos ihminen ei tunne menneisyyttään, vaan suuntautuu vain nykyisyyteen, hänellä ei silloin ole sitä nykyisyyttä. Ja Heikillä oli tapa jäsentää menneisyyttä keräämiensä esineiden kautta.

Matti hiljenee hetkeksi miettimään sanomaansa. Mikähän Mattia itseään viehättää Romu-Heikissä niin paljon?

99 myllynkiveä

Vaikka Heikki Häyrynen olikin kotipitäjällään ristiriitainen hahmo, monelle tavalliselle kansalaiselle hän oli tärkeä: hän nimittäin tarjosi monelle kipeästi kaivattua työtä ja tulonlähteen.

1920- ja 30-luvun pula-aika rokotti Suomea, työt olivat harvassa ja moni näki nälkää. Paikalliset ihmiset ottivat siis mielellään vastaan Häyrysen tarjoamat työt. Hytermään tarvittiin päärakennus, ja etenkin kiviä piti kaivaa ja kantaa.

Toisinaan hän käytti asemansa suomaa arvovaltaansa tämän päivän valossa kyseenalaisin tavoin. Rikollisia, jotka eivät olleet tehneet ihmisen henkeen eikä terveyteen liittyviä rikoksia, nähtiin puurtamassa Hytermässä.

Vankityövoimaakin saaressa joskus käytettiin.

– Kyllähän ne silloin monet tuumasi että tämä on hurjan ja hullun hommia, että tästä ei ole mitään hyötyä tulevaisuutta ajatellen, mutta kiitollisena he ottivat vastaan nimismiehen tarjoaman työn, varsinkin kun Heikki maksoi kitsastelematta hyvästä työstä hyvän palkan, Matti Lähesmaa kertoo.

Tiheän männikön takaa sen voi aavistaa: Työn muistomerkin. Massiivinen kivirakennelma kohoaa lähes harjun korkeuteen.

Heikki Häyrynen rakennutti Työn muistomerkin kolmessa vaiheessa 1931-1937. Muistomerkin hän omisti Savon kivikkopeltojen raivaajille, unohdetuille uurastajille, “ joiden luut ovat maatuneet vuosisatojen aikana tuntemattomissa kalmistoissa”, Matti Lähesmaa hartaana siteeraa.

Kivilaatassa lukee “Työnmuisto 1937”. Tuona vuonna, kesäkuun 15. päivänä, 800-kiloinen kivikuula risteineen vinssattiin muistomerkin huippuun, ja juhlallisuudet alkoivat. Koko pitäjän kerma oli paikalla, kaikki kunnanlääkäri Ruuskasesta kunnankirjuri Lydia Väisäseen – ja tietysti kirkkoherra, rovasti Arvo Pohjannoro oli paikalla.

Siellä täällä saaressa voi nähdä myllynkiviä – muutama on pöytänä harjun päässä sijaitsevalla näköalapaikalla, toisia on askelmina erinäisissä rappusissa, ja soviteltuna muistomerkkiin. Yhteensä niitä oli 100, joista 32 löytyy eri puolilta saarta ja 67 Työn muistossa.

Myllynkivet olivat Häyrysen lempiesineitä, hänelle ne symboloivat menneiden sukupolvien kovaa uurastusta.

Suuri kivirakennelma, jossa portaat ja ylimpänä kivistä koottu torni, johon sinne tänne sisällytetty myllykiviä.
Suuri kivirakennelma, jossa portaat ja ylimpänä kivistä koottu torni, johon sinne tänne sisällytetty myllykiviä. Kuva: Eva Pursiainen / Yle Työn muistomerkki,Suuri-Hytermä,Heikki Häyrynen
Lippalakkipäinen, mustaan t-paitaan pukeutunut mies suuren kivistä tehdyn muistomerkin edessä.
Lippalakkipäinen, mustaan t-paitaan pukeutunut mies suuren kivistä tehdyn muistomerkin edessä. Kuva: Eva Pursiainen / Yle henkilökuvat
Kivirappuset joissa myllynkiviä joukossa.
Kivirappuset joissa myllynkiviä joukossa. Kuva: Eva Pursiainen / Yle Työn muistomerkki,Suuri-Hytermä,Pyörrekivi

Matti Lähesmaa intoutuu kertomaan siitä, miten Työn muistomerkkiä rakennettiin – ja samalla, kuinka nimismiestä vähän pelättiin.

Yksi myllynkivistä nimittäin lepää Puruveden pohjassa, kahdeksan metrin syvyydessä. Kun Työnmuistoa pystytettiin ja kiviä vängättiin paikoilleen akselin avulla, sattui niin että harjulta karkasi yksi kivi, ja se pyöri suoraan järveen.

– Kukaan ei uskaltanut Heikin eläessä siitä kivestä kommentoida mitään, Heikki olisi saattanut ongituttaa sen ylös. Ja monet jotka on nähneet sen kiven veneestä ovat sanoneet, että “no siellä se Heikin kivi könnöttää, menetkö ja sukellatko ylös”?

Traaginen tulipalo

Heikki ja Lilli Häyrynen olivat suunnitelleet viettävänsä vanhuuden päivänsä Hytermässä. Lillin oli tarkoitus hoitaa kukkiaan, Heikin metsää ja kokoelmiaan, Lähesmaa kertoo.

Mutta kohtalo puuttui peliin.

Huhtikuussa 1942 Häyrysten huvila nimittäin paloi maan tasalle.


Huvilasta on pelkkä kivijalka jäljellä, juuri se, jonka alkumatkasta havaitsimme laiturin läheisyydessä.
Maassa on myös kivillä ympäröityjä rinkuloita, jotka aikoinaan olivat Lilli-rouvan kukkatarhoja ja kasvimaita.

Vanha kivijalka ja sille vievät, sammaleen peittämät kiviportaat.
Huvilasta on jäljellä pelkkä kivijalka. Tulipalossa Häyryset menettivät laajan taidekokoelman ja arkiston. Vanha kivijalka ja sille vievät, sammaleen peittämät kiviportaat. Kuva: Eva Pursiainen / Yle Suuri-Hytermä,portaat

– Ja tästä alkoi Heikin ja Lillin elämässä alamäki, ennen kaikkea Heikin elämässä, Lähesmaa jatkaa. Se oli kuolinisku Heikille, voijaan sannoo.

Kyllä meidän Ami ja Jaska-koirat voivat taivaaseen päästä – meidän Lilli-rouvastakaan en olisi ensinkään niin varma!― Romu-Heikki Häyrynen

Vänkäämistä viimeiseen asti

Laviasaareen johtaa kapea, kivinen silta. Sen ylittäminen käy nyt vaivatta. Puruveden kirkas vesi on tänä kesänä matalalla.

Laviasaari on aivan Hytermän kyljessä, kuin pieni lapsi vanhempiensa vierellä. Matti Lähesmaan kanssa kierrämme saarta.

Tänne Heikki ja Lilli Häyrynen halusivat tulla haudatuiksi, ja he rakennuttivat tänne hautausmaan, jonka kirkkoherra Pohjannoro siunasi.

Ja täällä on koira haudattuna. Kaksikin.

Kolmesta päällekkäin ladotusta myllykivestä koostuva muistomerkki haudalla.
Amin ja Jaskan viimeinen leposija. Kolmesta päällekkäin ladotusta myllykivestä koostuva muistomerkki haudalla. Kuva: Eva Pursiainen / Yle Laviasaari,Heikki Häyrynen

Yksi Pohjannoron ja Romu-Heikin viimeisistä taistoista koski Häyrysten rakkaiden koirien, Amin ja Jaskan hautaamista. Heikki halusi välttämättä että karvaiset kumppanit pääsisivät omistajiensa kanssa samalle hautuumaalle.

Siinä kulki Pohjannoron raja: hän oli ehdottomasti sitä mieltä ettei koirilla ole sielua, ei ainakaan sellaista että ne pääsisivät samaan maahan ihmisen kanssa.

– … johon Heikki ärtyneenä tokaisee ja heittää vastalauseprotestin, hyvinkin jyrkän sellaisen: "kyllä meidän Ami ja Jaska-koirat voivat taivaaseen päästä – meidän Lilli-rouvastakaan en olisi ensinkään niin varma!"

Etualalla rautaportti, taustalla hautakivi metsäisellä tontilla.
Etualalla rautaportti, taustalla hautakivi metsäisellä tontilla. Kuva: Eva Pursiainen / Yle hautausmaat,Heikki Häyrynen

Hautausmaata ympäröi kivimuuri. Rautaportti naukuu avautuessaan. Yksinäinen hautakivi jököttää keskellä kalmistoa. Tässä on matkan pää.

Diabeteksen heikentämä Heikki Häyrynen kuoli vuonna 1943, reilu vuosi tulipalosta. Heikki olisi halunnut tulla haudatuksi muinaisten sota- ja heimopäälliköiden tapaan purressa polttamalla. Mutta tässäkin hän joutui antamaan periksi kirkonmiehelle, koska Pohjannoro väitti tämän tavan olevan pakanallinen, jopa synnillinen.

Silti Häyrysen lempivihollinen, kirkkoherra Pohjannoro, siunasi Romu-Heikin haudan lepoon. Lilli-rouva eli vielä kymmenen vuotta puolisoaan pidempään, ja haudattiin sitten miehensä viereen.

Vita brevis, ars longa, taide pitkä, elämä lyhyt, oli Heikki Häyrysen tunnuslause, jonka hän oli ripustanut Hytermän huvilansa seinälle.

Hytermä oli Häyrysen “ars longa”, jälkipolville jäänyt perintönsä, Matti Lähesmaa muotoilee.

Grafiikkaa: sininen viiva, keskellä sinisiä lehtiä
Grafiikkaa: sininen viiva, keskellä sinisiä lehtiä

Pieni tuulenvire nousee järvenselältä. Ensimmäistä kertaa tänä päivänä Puruveden pinta liikehtii.

Pyydämme Matilta vielä yhtä tarinaa. Tarinaa siitä, miksi hän on niin ihastunut Romu-Heikistä kertoviin juttuihin. Vastauksen lyhyys yllättää.

– Hän oli sellainen persoona, ei toista moista toksauttelijaa ole Kerimäellä ollut. Ja hän oli museomies, niin kuin minäkin.


Kaksi kivitolppaa, taustalla hiekkaranta ja järvi.




Kaksi kivitolppaa, taustalla hiekkaranta ja järvi.
Kuva: Eva Pursiainen / Yle
Työn muistomerkki,Suuri-Hytermä,Puruvesi
Suomen kartta, oikeassa laidassa oranssi piste, jonka vieressä teksti Kerimäki.
Kuvaa klikkaamalla pääset karttaan, jossa ovat kaikki Egenland-kohteet. Suomen kartta, oikeassa laidassa oranssi piste, jonka vieressä teksti Kerimäki. Kuva: Yle kartat

Egenland – yleisön matkaopas Suomeen kahdella kielellä

  • Egenland on kaksikielinen televisio-ohjelma ja kulttuurimatkaopas, jossa yleisö päättää, mitä kulttuuri tarkoittaa.
  • Tähän mennessä yleisö on lähettänyt yli 1400 vihjettä vierailun arvoisista paikoista, henkilöistä ja tapahtumista. Niiden joukosta valitaan kiinnostavimmat.
  • Kohteet esitellään tässä netin matkaoppaassa suomeksi ja ruotsiksi. Kaikki kohteet ovat nähtävissä tällä kartalla.
  • Egenlandin ensimmäinen ja toinen kausi on esitetty Yle Teema & Fem -kanavalla 2018–19. Kaikki tv-jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa.
  • Kolmas kausi tulossa – kuvaukset jatkuvat vuonna 2019! Lähetä vihjeesi tällä sivulla!

Lähteenä käytetty “Romu-Heikistä ja hänen Hytermästään” -kirjasta, kirjoittanut Helmi Kanerva, 1969

Kommentit