Hyppää pääsisältöön

Flinkkilä & Tastula: Tommi Kinnuselle elämä on villalankaa, kaurapuuroa tai siksakkia – Miksi ihmisen pitäisi olla koko ajan onnellinen?

Toimittaja Maarit Tastula ja kirjailija Tommi Kinnunen
Toimittaja Maarit Tastula ja kirjailija Tommi Kinnunen Kuva: Yle/ Harri Hinkka Tommi Kinnunen,Maarit Tastula,Flinkkilä & Tastula

Opettaja Tommi Kinnunen toivoo pystyvänsä huomaamaan jokaisen oppilaansa, nekin jotka eivät halua tulla nähdyksi. Mutta opettajakaan ei voi aina olla ihmemies. Kirjailija Tommi Kinnunen kiinnostuu vaiettujen ja syrjään sysättyjen ihmisten tarinoista. Parasta laatua oleva humanisti Kinnunen tavataan Maarit Tastulan vieraana.

Tommi Kinnunen opettaa suomen kieltä ja kirjallisuutta Luostarivuoren koulussa Turussa. Moni asia muuttuisi, jos Kinnunen saisi olla yhden päivän diktaattorina omassa koulussaan.

– Haluaisin, että kaikki oppilaat saisivat tarvitsemansa avun. Oli se sitten kouluavustaja, erityisopettaja, sosiaaliturva, tukiopetus tai ihan mitä tahansa. Jokainen oppilas pystyisi kehittymään siihen, mihin hänen mahdollisuutensa olisivat.

Kinnunen sanoo, että epätasa-arvoisuus ja esimerkiksi lastensuojelun huonot resurssit näkyvät koulussa. Kun tehdään lastensuojeluilmoituksia, niin saattaa kestää vuosia, ennen kuin mitään tapahtuu.

– Katson vierestä ja minulla on huono olo sen lapsen puolesta.

Kinnusen mukaan opettajien paineet ovat kovat ja lisää vaatimuksia tulee koko ajan. Opetussuunnitelmiin tuodaan koko ajan uusia asioita, eikä mitään oteta pois.

– On paljon hienoa sanahelinää, mutta koulun todellisuutta ei ota huomioon kukaan. Opettajilta kysytään yleensä viimeisenä, jos silloinkaan.

Kyseenalaistamisen taito

Tommi Kinnunen sanoo, että opettajana hänen on voitava uskoa, että ihminen on hyvä. Hän toivoo näkevänsä joka ainoan oppilaansa sellaisena kuin tämä haluaa tulla nähdyksi. 30 oppilaan luokassa se ei aina onnistu.

Kinnunen vaikuttaa juuri sellaiselta opettajalta, jonka toivoisi osuvan mahdollisimman monen nuoren kohdalle. Hän kokee onnistuneensa opettajana silloin, kun oppilas luottaa itseensä ja osaa epäillä.

– Tykkään siitä, kun oppilas kyseenalaistaa sen, mitä sanon. Sekin on hieno merkki, kun luokan hiljainen tyttö yhtäkkiä ottaa kantaa tai esiintymistä pelkäävä opiskelija pitää luokan edessä tosi vaikuttavan puheen.

Kinnunen puhuu lämpimästi ja arvostavasti oppilaistaan. Erään Intiaan karkotetun tytön kohtalo mietityttää häntä edelleen. Ulospäin suuntautunut, lahjakas tyttö opetteli hetkessä suomen kielen ja oppilaat valitsivat hänet luokan puheenjohtajaksi. Tyttö järjesti jopa työpaikan äidilleen Suomesta.

– Hän solahti tähän yhteiskuntaan ja kouluun jotenkin aivan täydellisesti ja nautti oppimisesta. Heidän turvapaikkahakemuksensa kuitenkin hylättiin, heidät haettiin yöllä kotoaan, puhelimet takavarikoitiin ja heidät lähetettiin takaisin Intiaan.

– Tyttö sai lähetettyä meidän erityisopettajalle sieltä pari viestiä. Hän kertoi, ettei heillä ole kotia ja sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään. Silloin tällöin mietin, mitä hänelle kuuluu ja onko hän vielä elossa.

Herneitä, perunaa ja suvun tarinoita

Kirjailija Tommi Kinnunen haluaa kirjoissaan nostaa esiin marginaalissa eläneiden ihmisten kohtaloita, sillä terveiden ja valtaapitävien tarinat on kerrottu jo moneen kertaan. Erilaisuutta ei pitäisi piilottaa.

– Kun perheeseen tulee uusi vävy tai miniä ja istutaan sunnuntain aterialle, niin silloin tarjotaan herneitä, perunaa ja suvun tarinoita. Silloin kerrotaan niistä ihmisistä, jotka ovat onnistuneet.

– Joka suku on kuitenkin täynnä niitä ihmisiä, joiden tarina ei yleisen mittapuun mukaan onnistu. Ikinä ei kerrota niistä, jotka hävisivät, menettivät järkensä tai jotka olivat vaikeasti vammaisia.

Kinnunen on julkaissut kolme romaania. Esikoisteos Neljäntienristeys ja sitä seurannut Lopotti olivat molemmat arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Lopotti kertoi näkövammaisen Helenan tarinan ja Neljäntienristeyksen henkilöhahmoista yksi oli homoseksuaali sotaveteraani.

Vuonna 2018 ilmestynyt Pintti kuvaa kolmen sisaruksen vaiheita lasikylän tehdasyhteisössä. Kirjojen henkilöhahmot ovat kuin pinttiä, lasinpuhalluksessa syntynyttä hylkylasia.

Tunteellisen miehen malli

”En koskaan hylkää sinua, en lakkaa olemasta isä, olen turvanasi kuolemani päiviin asti, senkin yli.” Näin kirjoittaa isä lapselleen Lopotti-romaanissa. Tämä isän rakkaudentunnustus on tehnyt vaikutuksen moneen lukijaan.

Kirjailija Tommi Kinnunen pikkupoikana isänsä sylissä
Kirjailija Tommi Kinnunen pikkupoikana isänsä sylissä Kuva: Tommi Kinnusen kotialbumi Flinkkilä & Tastula,Tommi Kinnunen

Tommi Kinnunen sanoo, että isät ovat yhtä helliä ja tunteellisia kuin äiditkin, mutta julkisuudessa tällainen miesten oma puhe on harvinaista. Läheisyys ja rakkaus yhdistetään yhä edelleen enemmän äitiin kuin isään.

– Tämä harmittaa minua isänä ja myös sellaisena poikana, jonka isä oli äärimmäisen hellä ja läsnäoleva. Yhtä lailla isät ottavat syliin, kuuntelevat ja puhuvat isyydestä sekä hellyydestä, siitä ei ole vain tapana kertoa.

Kinnusen mukaan sodassa rikkoutuneen sukupolven pohjalta tehtiin johtopäätöksiä ja ryhdyttiin kertomaan tarinaa etäisistä isistä ja läheisistä äideistä. Se tarina olisi jo aika päivittää.

Isän nenäliina on taskussa aina

Kuusamossa syntyneen Tommi Kinnusen lapsuudenkodissa vanhempien sukupuoliroolit eivät olleet vanhojen oletuksien mukaisia. Tommi kertoo, kuinka lapsuudenkodissa äiti paukutteli naulat seiniin ja isä oli taiteellinen ja herkkäsieluinen lukutoukka.

– Meillä sekä isä että äiti ovat ottaneet meitä syliin ja silittäneet. Vielä silloin, kun olin nelikymppinen ja vanhempieni luona käymässä, istuin nojatuolissa ja isäni kulki ohitseni ja silitti hiuksiani.

Tommi Kinnunen pitää mukanaan pari vuotta sitten kuolleen isänsä kankaisia nenäliinoja. Sisarukset jakoivat nenäliinat tasan keskenään.

– Nämä nenäliinat kulkevat aina mukanani takin taskussa, vaikka eivät nämä mitään pyhäinjäännöksiä ole. Pääasiassa näillä pyyhitään räkää lapsen nenästä.

Nenäliinojen lisäksi isän perintönä kulkee nukkumaanmenoon liittyvä riitti.

– Toistan oman lapsen kanssa sitä samaa, että aina kun mennään nukkumaan, niin sitten sanotaan, että tykätään, sanoo Tommi Kinnunen.

Onnellisuuden tavoittelun harha

Tommi Kinnunen sanoo olevansa humanisti “pahinta” laatua ja ylpeä siitä. Kinnunen ei tähtää onnellisuuteen, riittää jos elämässä on muutama hyvä hetki. Hän kuvaakin elämää kaurapuurona, villalankana tai siksakkina, jossa sattumallakin on osuutensa.

– Miksi ihmisen pitäisi olla onnellinen? Mehän ymmärrämme onnen tai onnellisuuden tai kauniit hetket pelkästään sen takia, että on niitä vähemmän kauniita.

Tommi Kinnunen puhuu onnellisuuden sijaan mieluummin tyytyväisyydestä.

– Yökyöpelinä käyn aina katsomassa, että valot ovat pois päältä ja ovet lukossa. Laitan peittoa muksun päälle paremmin ja katselen ikkunasta. Sillä hetkellä tulee tyytyväisyyden tunne, että nyt kaikki on hyvin.

– Ei elämän tarvitse mennä eteenpäin mihinkään parempaan, hienompaan ja rikkaampaan. Jos jonkinlaisen matkan haluaa tehdä, niin se kannattaa tehdä ihan syvälle itseensä.