Hyppää pääsisältöön

Gasellit ovat velikultia, jotka ovat vallanneet suuret lavat – Levynjulkaisukeikka oli alusta loppuun suurta hurmosta

Gasellit-yhtye keikalla. Kuvassa vasemmalla Päkä ja oikealla Hätä-Miikka.
Gaselleista on salakavalasti kasvanut yksi suosituimmista rap-yhtyeistä. Gasellit-yhtye keikalla. Kuvassa vasemmalla Päkä ja oikealla Hätä-Miikka. Kuva: Juuli Aschan / YleX Gasellit (yhtye),Kaapelitehdas

Gasellien Jano-albumin julkaisua juhlittiin täpötäydellä Kaapelitehtaalla. Lähes puolitoistatuntinen settilista osoitti, miten rap-yhtye on kasvanut suurten lavojen yhtyeeksi. YleX oli mukana levynjulkaisun juhlahumussa.

Gasellit on lähes 10-vuotisen taipaleensa aikana vaivihkaa noussut tämän hetken yhdeksi suosituimmista hip hop -yhtyeistä. Levy levyltä ja yksi Musa-Jusan “pökötillä” tehty kiertue kerrallaan Päkä, Hätä-Miikka, Thube Hefner ja Jusa ovat lyöneet itsensä yhä suurempaan suosioon.

Albumilistan kärkeen nousseen Jano-albumin loppuunmyyty levynjulkaisukeikka Helsingin Kaapelitehtaalla, kesäisen Ruisrockin yleisömeri Rantalavalla ja tuleva 10-vuotisjuhlakeikka vielä suuremmissa puitteissa Helsingin Suvilahdessa ensi toukokuussa ovat todisteita yhtyeen läpilyömisestä, jonka perään nelikolta on toistuvasti kysytty.

Gasellit on ensisijaisesti yleisön löytämä suosikki. Yhtye ei juuri koskaan ole saanut merkittävää tulitukea kaupallisilta radiokanavilta, joita usein pidetään portinvartijoina suurille lavoille pyrkiville artisteille, vaikka streamattujen soittolistojen aikakautta elämmekin.

Sen sijaan keikka-auto on niellyt sitäkin enemmän kilometrejä, yleisö on laajentunut matkan varrella ja hittikappaleiden kuuntelukerrat ovat vähitellen kivunneet miljoonalukemasta seuraavaan.

Yhtyeen aseman yleisön lempinelikkona näkyi Kaapelitehtaalla, jonka putkimaiseen halliin oli pakkautunut 3 500 fania nauttimaan illasta. Toisena esitetty Liimaa saa yleisön huutamaan sanoja mukana heti ensimmäisistä sanoista lähtien ja kaulailemaan toinen toisiaan.

Yleisöä Gasellien keikalla.
Gasellien ystävyysanthem Liimaa sai yleisön syleilemään toisiaan. Yleisöä Gasellien keikalla. Kuva: Juuli Aschan / YleX YleX,yleisö,Gasellit

Sanat omistetaan juuri sille kaverille, jonka kaulassa roikutaan: “Enhän mä ois tehny näitä virheitä ilman teitä ikinä. Virheitä, jotka tehtiin yhdessä ne on liimaa meidän välillä.”

Ystävyys, nuoruusvuosien aikainen ajelehtiminen elämässä ja toisiinsa tukeutuminen ovat Gasellien kappaleiden keskeisimpiä teemoja.

Kaapelitehtaan yleisömassa saa yhtyeen häkeltyneeksi ja sanattomaksi ensimmäisen välispiikin aikana. Yhtyeen aikaansaama poppihurmos on valtava.

Samastuttavia nuoruudenhuolia

Kesken-kappaleella yhtye luo silmäyksen keikka-auton peruutuspeiliin summatakseen lähes 10-vuotista kehitystään lukioaikana alkaneesta bänditouhusta isojen lavojen yhtyeeksi. Pitkään kuljettu yhteinen matka ei ole vielä lähelläkään loppua, koska jano tekemiseen kova.

Kesken aloittaa kahden kappaleen mittaisen katsauksen yhtyeen edellisiin levyihin, kun ensin esitetyn Jäniksen vuoden perään kuullaan vielä Muistanks mä väärin?

Jäniksen vuosi on yksi Gasellien biisiarkiston käänteentekevimmistä kappaleista. Kakkosalbumilta löytyvä kappale on Gaselleita parhaimmillaan ja syystäkin noussut 2010-luvun suomalaiseksi hip hop -klassikoksi, joka saa hyväksynnän genre-rajoista välittämättä.

Kappale korostaa Gasellien harkittua ja haurasta puolta, joka onnistuu tavoittamaan nuoren kaupunkilaisen aikustumistuskat ja tulevaisuuden huolet poikkeuksellisen tarkasti. Ainaista suorittamista halutaan mieluummin paeta metsään, pois hälinöistä.

Gasellit-yhtye keikalla. Kuvassa etualalla Päkä, vasemmassa reunassa Hätä-Miikka, oikeassa reunassa Thube Hefner ja taustalla Musa-Jusa.
Gasellit tulkitsevat kappaleissaan nuoruusvuosien murheita helposti samastuttavalla tavalla. Gasellit-yhtye keikalla. Kuvassa etualalla Päkä, vasemmassa reunassa Hätä-Miikka, oikeassa reunassa Thube Hefner ja taustalla Musa-Jusa. Kuva: Juuli Aschan / YleX Gasellit (yhtye)

Kappaleella kuuluvat taantumasta johtuvat rahahuolet, opintolainan tuoma hetkellisen yltäkylläisyyden kääntyminen velkaongelmiksi ja tuskastuminen yhteiskunnan asettamien paineiden vuoksi. Itsensä eristäminen keskelle metsää mahdollisimman kauas muista alkaa houkutella yhä enemmän.

Yhteiskunnan paineiden kanssa Gasellit kipuilevat keikalla myös Jano-albumin Nuku, syö, tottele, toista -kappaleella. Yhtye sanallistaa osuvasti riittämättömyyden tunteen, joka iskee, kun tuntee eläneensä koko elämänsä muiden ehdoilla, muttei siltikään tunne riittävänsä.

Gaselleiden kappaleet ovat nuorelle yleisölle helposti samastuttavia ja sen huomaa kappaleiden vastaanotossa. Ne puhuttelevat, oli kyse sitten heidän ystävyyden anthemeistaan, aikustumisen kriiseilystään tai rakkaushaikailuistaan.

Keikan tunteisiin vetoavaa keskivaihetta jatkavat vielä uuden levyn avauskappale Sitten kun ja Lumi, jonka aikana lavalla nähdään myös Anna Puu.

"Voi noita velikultia"

Gaselleissa on aina vetänyt puoleensa heidän velikultamainen huolettomuutensa. Nyt yhtye esiintyy täydellä Kaapelitehtaalla, jonka liput on myytiin loppuun jo varhain ennen keikkailtaa.

Siitä huolimatta levynjulkaisukeikka ei ollut mikään prameileva show, jonka aikana räppärit olisivat pitäneet tunteikkaita puheenvuoroja tai näytöillä olisi heijastettu elokuvamaisia kohtauksia Gasellien matkan varrelta.

Sen sijaan täysin itselleen tyypilliseen tapaan nelikko pyörii vimmatusti ympäri lavaa täynnä poikamaista innostusta ja välispiikeissä höpöttelee sitä, mitä sylki suuhun tuo puhuen toinen toistensa päälle.

Yleisö valaisee Gasellien keikan älypuhelimien salamavaloilla.
Lumi-kappaleen aikana yhtye pyysi yleisöä valaisemaan Kaapelitehtaan kännyköillään ja näky oli hämmästyttävä. Yleisö valaisee Gasellien keikan älypuhelimien salamavaloilla. Kuva: Juuli Aschan / YleX Gasellit (yhtye),YleX,Kaapelitehdas

Juuri vilpittömyys osuu Gasellien imagon ytimeen ja tekee yhtyeestä helposti lähestyttävän. Lavalla heillä ei ole roolipukuja yllään, vaan he ovat lähinnä neljä hyvin tavanomaisen oloista kaverusta. “Voi noita velikultia”, tekee mieli huokaista yleisössä.

Show’ta ei ole rakennettu sen tekemisen vuoksi, vaan se kulkee koko puolitoistatuntisen kestonsa läpi selkeällä kaavalla, eli pelkästään hyvien kappaleiden varassa ja ryhmän dynamiikkaan luottaen.

Hittikappaleiden loppukiri

Illan aikana lavalla vierailee suurin osa uuden Jano-albumin vierailija-artisteista (Yeboyah, JVG, Elias Gould ja Anna Puu) sekä vanhemmalla Muistanks mä väärin? -kappaleella laulava Karri Koira.

Suurimmat kappaleet keikalla on kuitenkin säästetty setin loppuun, kun keväällä Elias Gouldin kanssa julkaistu Riks raks poks -single käynnistää loppukirin.

Mist sä tuut? -possebiisin aikana JVG esitellään, jonka jälkeen Jare ja VilleGalle liittyvät Gasellien seuraan lavalla. Kesäisen Ruisrock-keikan tavoin kappale enteilee seuraavaksi soitettavaa JVG:n kanssa tehtyä kesähittiä Mitä mä Malagas?

Gasellit-yhtyeen Hätä-Miikka keikalla.
Gasellien suosio sai yhtyeen itsensäkin äimistelemään. Kuvassa yhtyeen jäsenistä Hätä-Miikka. Gasellit-yhtyeen Hätä-Miikka keikalla. Kuva: Juuli Aschan / YleX Gasellit (yhtye)

Ranskalaisen house-samplen ympärille kietoutuva kesähitti on leikittelee samassa hengessä kuin JVG:n muutaman vuoden takainen Tarkenee. Taustalla läpi kappaleen kilkattava kello vaivuttaa yleisön hypnoottisesti kylmästä joulukuun illasta Espanjan lämpöön.

Encoreen nelikko säästää vielä kaksi lähes ikonista kappaletta viiden albuminsa varrelta. Ensimmäisenä esitetty Imus on yksi yhtyeen suosituimmista kappaleista tähän mennessä, joka on raivannut tietä myös Jano-albumin suosiolle.

Viimeiseksi silaukseksi Gasellit ovat jättäneet helmen uransa alkuvaiheilta. Anteeksipyytelemättömän kertosäkeen voimin yhtye päättää keikkansa Ime huiluu -kappaleeseen: “Jos ei sul oo meidän läsnäolles mukavaa, älä anna sen sun iltaa pilaa, vaan ime huiluu“.

Kiittämätön-levyllä julkaistu kappale on yksi keskeisimmistä Gasellien kappaleista heidän uransa varrelta ja uskollisimpien fanien suosikki. Se myös tiiviistää osuvasti koko lauantai-illan kulun Kaapelitehtaalla.

Kenellä nyt heidän seurassaan ei olisi ollut mukavaa?

Gasellit-yhtye keikalla. Lavan etureunassa savukoneet nostattavat savupatsaan.
Anteeksipyytelemätön Ime huiluu -kappale päätti keikan. Gasellit-yhtye keikalla. Lavan etureunassa savukoneet nostattavat savupatsaan. Kuva: Juuli Aschan / YleX Gasellit

YleX oli mukana yhdessä Gasellien kanssa järjestämässä kotibileiden hengessä vietettyä keikkailtaa. Illan aikana Uuden musiikin X -ohjelman juontajat Anne Lainto ja Ida Karimaa soittivat DJ-setit. YleX Aamun juontajat Viki ja Köpi puolestaan isännöivät illan lavaohjelmaa.