Hyppää pääsisältöön

Vaiettua sotilasyhteistyötä Suomenlahdella 30-luvulla

Mustavalkoinen kuva sukellusveneistä
Mustavalkoinen kuva sukellusveneistä Kuva: Viron Merimuseo ja SA-kuva sukellusveneet,Sukellusvene Vesikko,Lembit

Merimuseo Lennusadam on Tallinnan-kävijöiden suosikkikohteita. Entiseen vesitasokoneiden halliin kootussa näyttelyssä on esillä monenlaista merihistoriaa, mutta vaikuttavin ilmestys on suuri sukellusvene Lembit. Sen sisätiloissa saa pienen aavistuksen siitä, millaista vedenalainen elämä sukellusveneessä voi olla. Kaikkeen saa koskea ja kaikkea kokeilla: torpedoja, ruoreja, periskooppia, erilaisia vipuja ja säätimiä, joiden funktioita maallikko voi vain arvailla.

Merimuseossa ja Lembitissä heräsi kiinnostukseni Suomen ja Viron sukellusveneiden yhteiseen historiaan. Esittelyteksti museossa mainitsee, että Lembit ja sen sisaralus Kalev osallistuivat 30-luvun lopussa Suomenlahdella yhteisiin merisotaharjoituksiin suomalaisten sukellusveneiden kanssa. Suomella oli tuohon aikaan viisi sukellusvenettä. Viron Isosta-Britanniasta tilaamat kaksi sukellusvenettä, jotka Viron laivasto sai käyttöönsä vuonna 1937, olivat kuitenkin isompia, uudempia ja modernimpia kuin Suomen sukellusveneet.

sukellusvene Lembit
Sukellusvene Lembit on merimuseon päänähtävyys Tallinnassa. sukellusvene Lembit Kuva: Viron merimuseo sukellusveneet,Lembit

Sukellusveneiden tarina alkoi kiehtoa minua, ja siitä syntyi kaksiosainen radiosarja Suomenlahden sukellusveneet ja salatut suunnitelmat.

Sukellusveneistä avautuu ikkuna suurempaan kertomukseen eli Suomen ja Viron yhteistyöhön ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.

Hämmästyttävää on, kuinka vähän maiden puolustusyhteistyöstä on tiedetty. Monet yhteistyön muodoista olivat niin tulenarkoja, että ne pyrittiin salaamaan ainoana potentiaalisena uhkana pidetyltä Neuvostoliitolta sekä pitämään myös sisäpoliittisesti piilossa.

Yhteistyön takuumiehiä olivat muun muassa Viron ensimmäisen itsenäisyyskauden vahva mies Konstantin Päts sekä Suomen presidenttinä 1931-1937 toiminut P.E. Svinhufvud.

Myöskään toisen maailmansodan jälkeen yhteistyön laajuutta ei tajuttu vuosikymmeniin. Ensimmäisen kerran sen toi päivänvaloon Jari Leskisen tutkimus 1990-luvulla. Suomessa sotilasyhteistyöhön liittyvät asiakirjat oli pyritty tietoisesti hävittämään sodan jälkeen, koska niiden ei haluttu päätyvän valvontakomission käsiin.

Suomen ja Viron sukellusveneet harjoittelivat yhdessä

Yhteistyö kulminoitui kysymykseen Suomenlahden hallinnasta ja meriyhteyksien turvaamisesta. Suomi ja Viro pelkäsivät tilannetta, jossa ne joutuisivat sotaan Neuvostoliiton kanssa ja jäisivät ilman ulkopuolista apua, koska punalaivasto pystyisi estämään avun perille pääsemisen.

Siksi Neuvostoliitto haluttiin sodan tullen sulkea ”Suomenlahden lätäkköön”. Sulkupaikka sijaitsi Suomenlahden suulla, sen kapeimmassa kohdassa Porkkalanniemen edustalla olevan Mäkiluodon ja Tallinnan edustalla olevan Naissaaren välissä, jossa on avointa vettä ainoastaan 36 kilometriä. Suomen ja Viron yhteinen sulkusuunnitelma olisi otettu käyttöön tilanteessa, jossa Neuvostoliitto hyökkäisi niitä vastaan yhtä aikaa, mitä pidettiin 30-luvulla varteenotettavana uhkana.

1900-luvun alussa, kun Suomi ja Viro kuuluivat vielä Venäjään, samassa paikassa oli ollut Pietari Suuren merilinnoituksen keskeisin puolustusasema, jonka sulkusuunta oli luonnollisesti päinvastainen: silloin Venäjän pyrkimys oli estää rannikkotykistön ja miinojen avulla viholliselta meritie pääkaupunki Pietariin.

Suomen ja Viron laatima Suomenlahden sulkusuunnitelma 30-luvulla perustui rannikkotykistöjen ja merimiinojen lisäksi sukellusveneisiin, ja Viron kaksi uutta venettä hankittiin nimenomaan sitä varten. Jo sitä ennen sulkustrategiaa harjoiteltiin molempien maiden upseerien yhteisissä sotapeleissä. Tiedusteluyhteistyö oli aloitettu vielä aiemmin, ja viestien vaihto maiden välillä sujui turvallisesti jo 20-luvulla Suomenlahden poikki vedetyn merikaapelin avulla.

Kesällä 1939 Suomen ja Viron sukellusveneet harjoittelivat yhteistoimintaa kaksissa merisotaharjoituksissa. Ne laitettiin sulun länsipuolelle ketjuksi - torpedot suunnattuina itään. Harjoituksessa siis simuloitiin tilannetta, jossa sukellusveneiden tehtävänä olisi upottaa idästä tulevat, tykkitulesta ja miinoista selvinneet sotalaivat.

sukellusvene Lembit vedessä
Lembit hankittiin itsenäisen Viron merivoimille, mutta miehityksen myötä se siirtyi osaksi Neuvostoliiton Itämeren laivastoa. sukellusvene Lembit vedessä Kuva: Viron merimuseo sukellusveneet,Lembit

Suomen sukellusveneet olivat saksalaisten käsialaa

Suomi teki päätöksen sukellusveneiden hankkimisesta jo laivastolain hyväksymisen yhteydessä 1927. Sukellusveneet olivat osoittaneet tehokkuutensa ensimmäisessä maailmansodassa, jossa varsinkin Saksan sukellusveneet olivat tehneet torpedoillaan ja miinoillaan julmaa jälkeä. Sodan jälkeen Saksalta kiellettiin sukellusveneet Versailles'n rauhansopimuksessa, mutta se ei saksalaisia pysäyttänyt. He perustivat Hollannissa sijaitsevaan Haagiin peitefirman, jonka tosiasiallinen tehtävä oli toimia sukellusveneiden suunnittelutoimistona.

Saksalaisten suunnittelutoimisto hakeutui yhteistyöhön myös Suomen ja Turussa toimineen Crichton-Vulcan Oy:n telakan kanssa. Suomen kaikki viisi sukellusvenettä suunniteltiin Haagissa ja rakennettiin saksalaisten piirustusten mukaan. Turussa niistä on rakennettu neljä: Vetehinen, Vesihiisi, Iku-Turso ja Vesikko. Minisukellusvene Saukko rakennettiin Helsingin Hietalahdessa.

Viron kahdesta sukellusveneestä jäljellä on enää Lembit, sillä sen sisaralus Kalev upposi Suomenlahteen lokakuussa 1941 - todennäköisesti ajettuaan miinaan. Silloin se palveli jo Neuvostoliiton Itämeren laivastoa. Suomessa sukellusveneiden aikakaudesta muistuttaa vain Vesikko, johon voi tutustua kesäisin Suomenlinnassa.

Suomalainen sukellusvene Vesikko vedessä
Vesikko oli Suomen modernein sukellusvene. Nykyään se on museoituna Suomenlinnassa. Suomalainen sukellusvene Vesikko vedessä Kuva: SA-Kuva sukellusveneet,Sukellusvene Vesikko

Vesikko oli puhdaslinjainen torpedovene, ja sen syntytarina on erikoinen. Vesikon ei ollut alun perin tarkoitus päätyä Suomelle vaan Saksalle. Saksalaiset olivat seuranneet turkulaisen Crichton-Vulcan-telakan toimintaa ja olleet tyytyväisiä näkemäänsä. Niinpä Saksa tilasi telakalta sukellusveneen, mutta Suomen valtiolle kirjattiin siihen etuosto-oikeus. Saksalaiset testasivat sukellusvenettä huolella, koska luulivat saavansa sen itselleen. Siksi siihen jäi lopulta vähemmän vikoja kuin kolmeen Vetehis-luokan veneeseen ja Saukkoon. Lopulta valmis sukellusvene kuitenkin lunastettiin 1936 Suomelle ja kastettiin Vesikoksi.

Suomenlahden sulku murtui

Salainen yhteistyö ei kuitenkaan pysynyt Neuvostoliitolta piilossa. Syksyllä 1939 Neuvostoliitto vaati ja sai Virolta tukikohdat sulun länsipuolelta, minkä jälkeen Neuvostoliiton laivat pystyivät ohittamaan sulun. Tämä romutti pitkään suunnitellun ja huolella harjoitellun yhteistyön yhdessä yössä.

Aluevaatimukset Suomelle vähän myöhemmin osoittivat, että Neuvostoliitto halusi purkaa sulun myös pohjoispuolelta. Siksi Neuvostoliitto halusi Hangon. Loogista oli myös se, että jatkosodan jälkeen Neuvostoliitto vaati itselleen Porkkalan 50 vuoden vuokrasopimuksella.

Viro liitettiin Neuvostoliittoon kesällä 1940. Vaikka Suomen ja Viron yhteiset suunnitelmat murenivat, Suomi ja Saksa sovelsivat jatkosodassa osittain samaa suunnitelmaa. Sulkemalla Suomenlahden kapeikon ne pystyivät turvaamaan sotilas- ja elintarvikekuljetukset Suomeen.

Jatkosodan aikana Suomen ja Viron sukellusveneet olivat tositoimissa, mutta eri puolilla, vaikka niillä vielä vähän aiemmin oli ollut yhteinen tehtävä ja yhteisiä harjoituksia. Sodan aikana Vetehis-luokan sukellusveneet Vetehinen, Vesihiisi ja Iku-Turso upottivat kukin yhden neuvostoliittolaisen sukellusveneen ja Vesikko yhden kuljetusaluksen.

Sukellusveneet kiellettiin Suomelta toisen maailmansodan jälkeen Pariisin rauhansopimuksessa. Vetehinen, Vesihiisi, Iku-Turso ja Saukko lähetettiin romutettavaksi Belgiaan. Vain Vesikko jäi tänne muistuttamaan historiasta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua