Hyppää pääsisältöön

"Lapiksi ajattelen, suomeksi täytyy puhua" – Saamelaisemäntä Kaarina Kitti kertoo elämästään Suomen pohjoisimman järven rannalla

Suomen pohjoisimman järven Pulmankijärven rannalla eläminen on monella tapaa vaativaa. Toimittaja Hannu Karpon haastattelussa vuonna 1983 saamelainen emäntä Kaarina Kitti kertoo, millaiset ovat elämisen raamit pohjoisessa. Luonto asettaa omansa, yhteiskunta omansa, mutta silti hän iloitsee monista asioista.

Yli parinkymmenen vuoden ajan on emäntä Kaarina Kitin kotiseutua ollut Pulmankijärvi ympäristöineen, jonne hän muutti avioiduttuaan uudelleen. Elämä syrjäseudulla on antanut näkökulmia ja valmiuksia alati muuttuvan yhteiskunnan haasteisiin ja luonnon vaatimuksiin.

Lapiksi ajattelen, suomeksi täytyy puhua.

Pulmankijärvi kuuluu Utsjoen kuntaan. Kunnan asukkaana Kaarina puolestaan kuuluu seudun saamelaisenemmistöön, joten hän on voinut käyttää omaa äidinkieltään miltei kaikissa tilanteissa. Kaarina käyttää kuitenkin suomen kieltä kohtaamisissaan maan valtaväestön kanssa. Käyttämäänsä suomea hän kutsuu "navettasuomeksi."

Tunturi-Saamen alueella on puhuttu monia eri murteita. Näillä murteilla kullakin on ollut oma kirjoitustapansa. 1980-luvulla kuitenkin luotiin uusi yhteinen kieli. Suomen, Ruotsin ja Norjan alueella puhuttavista kielistä muodostettiin lapin kieli, jonka sanasto ja kirjoitustapa ovat oleellisesti erilaisia kuin mihin Kaarina on tottunut. Lapin kieli on eräänlainen saamen kielen esperanto. Kaarinan toteaa, ettei ymmärrä kieltä, mutta sanoo arvaavansa, mistä milloinkin on kysymys.

Kun kesä olisi edes puolet pitempi. Niin kuin Rovaniemellä on.― Kaarina Kitti kesän lyhyydestä

Pulmankijärvi

Pulmankijärvi (pohjoissaameksi Buolbmátjávri, norjaksi Polmakvatnet) sijaitsee Suomen ja Norjan rajalla. Suurin osa järvestä sijaitsee Suomen puolella Utsjoen kunnan alueella. Norjassa järvi kuuluu Tenon kuntaan. Se on Jäämeren vuonosta muodostunut Suomen pohjoisin järvi.

Järvi on 35 metriä syvä. Syvyydeltään järvi on Suomen kuudenneksi syvin. Meren läheisyys vaikuttaa järveä ympäröivään luontoon. Siellä kasvaa esimerkiksi muualla Suomessa tuntematon tamariskikasveihin kuuluva pensaskanerva. Järvessä elää myös makean veden kampela.

Pulmankijärvi ympäristöineen on Natura 2000 -kohde.

Lähde: Wikipedia, Helsingin Sanomat


Elämään Pulmankijärven rannalla Kaarina on pääosin tyytyväinen, joskin kylmää ja tuulista siellä usein on. Kesä on lyhyt kuten Pohjois-Suomessa yleensäkin, mutta Pulmankijärvellä se tuntuu olevan erityisen lyhyttä. Hän toivoo, että kesä olisi puolet pidempi niin kuin Rovaniemellä ehkä on.

Huonoa on se, että kauppa-asioiden hoitaminen on vaikeaa eikä televiostakaan ei näy kuin norjalaista ohjelmaa. Norjan läheisyys on suorastaan silminnähtävää, sillä valtioiden välinen metsään hakattu rajalinja näkyykin hyvin Kaarinan pihalle. Lisäksi toisen valtion puolelle on helppo mennä, kunhan vain soutaa järven yli ja on Norjan puolella. Luultavasti kukaan ei kyselisi tulijan perään, niin vapaata Kaarinan liikkuminen on jo vuosikymmenten ajan ollut.

Kartta Pohjois-Suomesta
Pulmankijärvi idän ja lännen asemahtien välissä Kartta Pohjois-Suomesta Kuva: Yle kuvanauha Suomi,peruskartta

Välillä on turvaton olo, kun maa tärähtelee, lentokoneet lentävät yötä päivää. Ulkona on outoja valoja ja ääniä

Pulmankijärvi sijaitsee strategisesti vaarallisessa paikassa, sillä maailman suurimmat asevarastot ovat lähellä. Miten emäntä itse ajattelee paikasta? Onko olo turvaton? "Jollain tavalla on. Maa tärähtelee välillä, lentokoneet lentävät yöllä ja päivällä. Lisäksi kuuluu viheltävää ääntä ja ulkona on outoja valoja. Ikkunatkin kilahtelee. Ehkä ne on ammuksia." Kaarina Kitti kertoo.

Norja ja Suomen välinen raja kummastuttaa muutoinkin toimittajaa. Tullimiestä kun harvemmin näkee, eikä hän tunnu olevan kiinnostunut esimerkiksi Kaarinan kulkemisesta rajan yli. Kertooko tämä jotain rajan luonteesta? Kaarina Kitti toteaakin tähän ykskantaan, että "ei siinä ole mitään moittimista. Saa oikein kehua mukavaksi ja rauhalliseksi."

Lapin tasavalta? Osattaisiinkohan täällä olla niin eteviä kuin Ahvenanmaalla?

Alueen elinkeino on kokenut suuria muutoksia Kaarinan lapsuudesta 1980-luvulle. Ennen elinkeino oli sitä, mitä saatiin maasta ja muualta luonnosta. Oman lisänsä toivat niin naisten kuin miestenkin tekemät käsityöt sekä tervanpoltto. Nämä tuotteet vaihdettiin elintarvikkeisiin ja muihin elintarpeisiin. Ehdotukseen Lapin tasavallasta hän suhtautuu epäillen. "Saattaisi kateuskin muodostua ongelmaksi ja osattaisiinko pohjoisessa olla niin eteviä kuin Ahvenmaalla?"
Täälläkö ei ole kiirettä? Helpossa ei leipä ole täällä. Tästä asiasta huomaa parhaiten, että päättäjät ovat kaukana.

Elinkeinoelämän suurimpia edistysaskeleita Saamenmaalla otettiin viime sodan jälkeen, porotilalaki astui voimaan. Laki takasi, että henkilöllä, joka saa pääasiallisen toimeentulonsa porotaloudesta, on mahdollisuus perustaa porotila. Haastatteluhetkellä Utsjoellakin oli perustettu uusia porotiloja ja joitakin oli perusteilla.

Tilallisten määrän kasvaessa rakennusmaisemakin alkoi muuttua, kun talojen ulkopintoihin tuli punaista ja keltaista tiiltä. Sekin kertoo siitä, että elämä on muuttunut. Kaarina naurahtaa ja sanoo, että hehän olivat ennen kuin maatiaiset, jotka saivat elinkeinoa riekonpyynnillä ja kalastuksella. Porotilalliset sen sijaan ovat siihen verrattuna aatelisia, joilla menee omastakin mielestään taloudellisesti hyvin.

Helpolla ei kuitenkaan elanto tule pohjoisessa. Kaarina huomauttakin, että "tästä asiasta huomaa parhaiten, että presidentti ja hallitus ovat kaukana."

Toivon, ettei hankala elämä, joka meillä on ollut, palaisi enää.

Lapsuuttaan Kaarina muistelee aikana, jolloin oli pulaa kaikesta, kuten ruuasta ja vaatteista. Elämä oli tuolloin kovaa eikä hän enää toivo vanhan ajan paluuta. Elämä on mennyt helpommaksi, vaan ei välttämättä paremmaksi. Kun ennen piti taivaltaa päiväkausia jalan, nyt matkan taittaa tunneissa auton kyydissä.

Joistakin entisistä tavoista Kaarina Kitti haluaa pitää kiinni. Yksi tärkeimmistä on kirkossakäynti. Hän sanoo suurimmiksi syiksi rakkaus kirkkoa kohtaan ja ihmisten tapaaminen, sillä kirkko yhdistää ihmisiä niin surun kuin ilon hetkinä pitkienkin taipaleitten takaa.

Lisää ohjelmasta

  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – diplomaatit auttoivat tuhansia pakolaisia

    Brotherus ja Edelstam kertovat vaiheistaan Chilessä.

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto