Hyppää pääsisältöön

Itse asiassa kuultuna: Kari Mäkinen

Arkkipiispa Kari Mäkinen kertoo Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa urastaan ja elämästään.
Arkkipiispa Kari Mäkinen kertoo Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa urastaan ja elämästään. Arkkipiispa Kari Mäkinen kertoo Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa urastaan ja elämästään. Yle TV1,Kari Mäkinen,Itse asiassa kuultuna: Kari Mäkinen

TV1 perjantaina 4.1.2019 klo 21.05 - 22.05, uusinta sunnuntaina 6.1. klo 7.00, Areenassa

Miten takarivin tarkkailijasta kasvoi vaikuttaja kirkon etulinjaan? Arkkipiispa Kari Mäkinen kertoo Itse asiassa kuultuna -ohjelman haastattelussa tiestään seurakuntanuoresta kirkon korkeimpaan virkaan.

Porista lähtöisin olevasta Kari Mäkisestä tuli seurakuntanuori rippikoululeirin jälkeen. Teologian opiskelijaksi lähteminen ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys.

Alku arkkipiispan tehtävässä ei ollut helppo. Mäkinen joutui hyvän aikaa hoitamaan sekä arkkipiispan että oman edellisen virkansa Turun piispan tehtäviä. Sitten vastaan iski Ajankohtaisen kakkosen homo-ilta ja kirkosta eroamisen buumi.

Miten Mäkinen arvioi vuosiaan arkkipiispana nyt? Ainakin kahdessa asiassa hän sanoo, että olisi voinut toimia rohkeammin.

Mäkinen puhuu myös siitä, miten hänen Jumala-suhteensa muuttunut – mutta ei ohjelmassa unohdeta onkimisen autuuttakaan.

Arkkipiispa Kari Mäkistä haastattelee toimittaja Juho-Pekka Rantala.

Tuotanto: Yle, 2018.

Keskustele
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.