Hyppää pääsisältöön

Vahvinkin voi heikolla hetkellä ajautua itsetuhoisuuteen

Ulla katsoo tyhjyyteen.
"Mistä voi tietää mikä on ihanaa ja onnellista elämää, jos ei koe välillä niitä huonojakin päiviä: kun on tiukkaa, jaksaminen kortilla ja arki kriisissä", pohtii Tuhkimotarinoiden Ulla. Ulla katsoo tyhjyyteen. Tuhkimotarinoita

Ulla halvaantui 15-vuotiaana ja päätyi pyörätuoliin. Nyt hän ajaa ratamoottoripyörää ja on kahden lapsen äiti. Heikkojakin hetkiä on ollut - ainakin aluksi. Tuhkimotarinoiden kolmannen tuotantokauden päähenkilöt tapasivat ensimmäistä kertaa toisensa Mitä kuuluu, Ulla? -jakson kuvauksissa. He löysivät paljon yhtäläisyyksiä niin toistensa itsetuhoisista ajatuksista kriisin keskellä, identiteetin rakentamisesta kuin selviytymiskeinostaankin.

Ihmisen ollessa kriisin keskellä mieli lentää tunteesta toiseen hyvinkin nopealla tempolla. Huonolla hetkellä myös itsetuhoiset ajatukset voivat nousta pintaan. Näin kävi myös Ullalle kriisin alussa.

– Luin päiväkirjoistani jälkeenpäin, että olin ajatellut kuntoutuvani vain sen verran, että voin hypätä parvekkeelta alas. Se ei ollut minun tyylistäni, mutta muistan sen hetken, kun meinasin luovuttaa. Ne ajatukset säikäyttivät, sillä jos sen tyyppisille ajatuksille antaa vallan, se voi olla vaarallista, Ulla toteaa.

Luin päiväkirjoistani jälkeenpäin, että olin ajatellut kuntoutuvani vain sen verran, että voin hypätä parvekkeelta alas.
― Ulla

Timo menetti vaimonsa nopeasti levinneen keuhkosyövän seurauksena vain muutamassa kuukaudessa ja jäi yksin kolmen lapsen kanssa. Hän ymmärtää hyvin Ullaa, sillä välillä hänkin on ollut jaksamisen rajoilla.

– Voin kyllä sanoa ääneen, että muutaman kerran on meinannut usko loppua. Ulla kirjoitti sen päiväkirjaan, minä soitin ystävälleni Kaitsulle, että ei tästä tule mitään. Tunsin, että aikaa on kulunut ja me olemme perheenä edelleen samassa pisteessä surun ja selviämisen kanssa. Kaitsu sai näkemään eteenpäin kuljetun matkan, vaikka välillä tuntui, ettei tästä tule hittojakaan.

113-senttistä Linda syrjittiin hänen kokonsa vuoksi. Kaverit jättivät porukan ulkopuolelle ja välillä hänestä tuntui, että elää koko elämänsä yksin.

– Tilanne ei kuitenkaan koskaan ajautunut niin pahaksi, että olisin yrittäny satuttaa itseäni. Äiti oli minun tuki ja turva.

– Minun synkin hetkeni oli hautajaisten jälkeen, kun kaikki kukat olivat kuihtuneet. Menettämisen lopullisuus oli musertavaa. Minulla ei varsinaisesti ollut tunnetta, että haluaisin kuolla, enemmän pelkäsin, että muut unohtavat Peetun tai mitä jos itsekin unohdan esimerkiksi miltä Peetun ääni kuulosti, liikenneonnettomuudessa toisen ekaluokkalaisista kaksospojistaan menettänyt Tiina miettii.

Kaikki päähenkilöt istuvat kirjastohuoneen sohvalla ohjaaja Mape Morottajan vieraana.
Mape Morottaja kutsui Tuhkimotarinoiden 3. kauden päähenkilöt Lindan (vas.), Eijan, Ullan, Timon, Tiinan ja Nannan vieraakseen. Kaikki päähenkilöt istuvat kirjastohuoneen sohvalla ohjaaja Mape Morottajan vieraana. Tuhkimotarinoita

– Minulle vaarallisimpia hetkiä itsetuhoisuuden kanssa olivat ne hetket, kun jäin yksin. Silloin ajatukset kapeutuivat ja menivät mustaan, jatkaa Nanna, jonka mieli särkyi, kun hänen pikkuveljensä teki itsemurhan.

Nanna ajautui lopulta itsekin yrittämään itsemurhaa. Onneksi hän sai apua ja ympärilleen ihmisiä, jotka pitivät hänet elossa. Myös Eijan voimat loppuivat. Hänellä oli painolastinaan lapsuus julman isän varjossa ja kaksi pientä lasta.

– Myös minulle yksin jääminen oli pahinta. Kun voimat on finaalissa ja tarpeeksi univelkaa, niin ongelmat kasvavat. Niin kävi minullekin. En vain jaksanut enää. Otin lääkkeitä, mutta silloinen mieheni ehti soittaa ambulanssin.

Eija hakeutui terapiaan, jossa työstettiin paljon lapsuuden asioita ja hän ymmärsi, että isän narsistinen käytös oli vaikuttanut myös hänen aikuiseen minäänsä.

– Ymmärsin, että minä en ollut aina syypää kaikkeen, niin kuin isä oli koko lapsuuteni minulle toitottanut. Lasteni takia en yrittänyt itsemurhaa uudestaan. En halunnut tuottaa heille tuskaa.

Kuntoutuksessa huomasin, että ympärilläni on paljon pahemminkin vammautuneita. Silloin päätin, etten jää sänkyyn makaamaan, enkä anna halvaantumisen musertaa minua.― Ulla

– Minäkin ajattelin, että periksi ei kuitenkaan anneta. Ja kun yksin ainoana vanhempana on perheessä, niin ei itsetuhoisuus ollut oikeasti mikään vaihtoehto. Vähän aikaa kun potki kiviä, soitteli kaverille, kiroili ja nukkui yön yli, niin jaksoi taas eteenpäin, leskeksi ja yksinhuoltajaksi jäänyt Timo toteaa.

Ullan oli vaikea puhua onnettomuuden jälkeen ihan läheisilleen, mutta apu löytyi hänen ensimmäisen poikaystävänsä äidistä, Vuokosta.

– Vuokko loi uskoa minuun. Hänen kanssaan olimme koko sairaalassaoloaikani yhteydessä. Kun minulla oli huono päivä, Vuokko oli se ankara täti langan toisessa päässä, joka sanoi, että nyt lopetat nuo puheet! Hän myös vei ajatukseni pois halvaantumisestani, usein juttelimme ihan arkisista asioista. Kuntoutuksessa huomasin, että ympärilläni on paljon pahemminkin vammautuneita, joilla on esimerkiksi kädetkin pois pelistä. Silloin päätin, etten jää sänkyyn makaamaan, enkä anna halvaantumisen musertaa minua, Ulla toteaa.

Ulla ei todellakaan antanut pyörätuolin pysäyttää itseään. Halvaantumisen jälkeen hän on laskenut kilpaa monoskillä, purjehtinut kilpaa purjekatamaraanilla, lentänyt varjoliitolupakirjan, rakentanut näyttelyautoja ja laivojen komentosiltoja. Nyt hän suunnittelee hissejä ja ajaa kilpaa ratamoottoripyörällä.

Tuhkimotarinoiden Ulla ajamassa moottoripyörällään kilpaa ajoradalla.
15-vuotiaana halvaantunut Ulla ajaa kilpaa ratamoottoripyörällä. Tuhkimotarinoiden Ulla ajamassa moottoripyörällään kilpaa ajoradalla. Kuva: Ullan kotialbumi: (c) 2015 PROSKY All rights reserved, Lars Törnqvist Tuhkimotarinoita,tuhkimotarinoiden ulla
Tuhkimotarinoiden Ulla laskemassa monoskilla.
Ulla palasi rinteeseen 8 kuukautta halvaantumisensa jälkeen. Tuhkimotarinoiden Ulla laskemassa monoskilla. Kuva: Ullan kotialbumi Tuhkimotarinoita,tuhkimotarinoiden ulla

Voidakseen kokea onnea, on välillä sukellettava

Kriisistä selviäminen on ihmiselle elinehto, mutta mitä selviäminen itse asiassa tarkoittaa. Sitä vaimonsa menettänyt Timo on pohtinut paljonkin.

– Onko selviämistä se, että haluaa jatkaa elämää, harrastukset ovat säilyneet, on pystynyt luotsaamaan perhettä eteenpän, auttamaan lapsia, jatkamaan työelämässä. Vai onko selviämistä se, ettei ole mennyt junan alle tai että on palannut normaaliin elämään kriisin jälkeen.

– Siihen ei varmaan ole yhtä vastausta, selviytymistä on monenlaista ja kukin kokee sen myös erilailla, Nanna jatkaa.

– Joku ehkä haluaa aloittaa alusta tai tilalle jotain aivan uutta, toinen taas pyrkii sopeutumaan tilanteeseen, Ulla aprikoi.

Linda on halunnut aina pärjätä itse, vaikka 113-senttinen keho asettaakin rajoituksia.

– Minulla on aina ollut kauhea halu pärjätä ja näyttää epäilijöille, että pärjään. Minulla on ollut aina myös valtava luottamus itseeni ja siihen, että selviän elämässä.

– Ja kyllähän tämä yhteiskunta arvostaa vahvuutta ja pärjäämistä. Ihmisarvo on suunnilleen facebook-kavereiden määrän verran. Iän myötä olen alkanut enemmän pohtimaan sitä, mikä on oikea tapa elää ja millä se menestyminen ja vahvuus mitataan, Eija jatkaa.

Tuhkimotarinoissa kerrotaan kriisin läpi käyneiden rankkoja tarinoita. Kenenkään selviäminen ei ole kuitenkaan ollut yksioikoista. Kriisiputkesta ei tule ulos uusia uljaita ihmisiä, jotka ovat valaistuneet ja löytäneet elämän tarkoituksen. Taival on usein kivinen, välillä tulee takapakkia ja epäuskon hetkiä. Ja jokainen heistä on joutunut jossain kohtaa myöntämään myös heikkoutensa.

– Täytyy uskaltaa olla heikko ja haavoittuva ja ennen kaikkea ottaa apua vastaan. Se on mielestäni avain selviytymiseen. Ei aina ole pakko pärjätä yksin, muistuttaa Nanna.

– Näin on ja jos yrittää yksin taivaltaa, ei koskaan avaa todellista hätää kenellekään, eikä voi myöskään saada tukea selviytymiseen, Tiina miettii.

Rämpiessään synkimmissä syvyyksissä, jokainen vaihtaisi tilanteensa lähes ihan mihin tahansa muuhun. Alhojen merkityksen näkee usein vasta myöhemmin.

– Ihmiselämä pitää sisällään monenlaisia tunteita, miksi aina pitäisi olla siellä päässä, missä kaikki on kaunista, ihanaa ja onnellista, Timo sanoo.

– Ja mistä voi tietää mikä on ihanaa ja onnellista, jos ei koe välillä niitä huonojakin päiviä: kun on tiukkaa, jaksaminen kortilla ja arki kriisissä. Siinä vaiheessa läheiset ihmiset, ystävät ja parisuhde tulevat tosi tärkeiksi ja osaa arvostaa niitä, jotka ovat ympärillä, Ulla toteaa.

Tuhkimotarinoiden Ulla ja tytär pihalla
Ulla ja tyttärensä Helka. Tuhkimotarinoiden Ulla ja tytär pihalla Kuva: Yle/ Tuhkimotarinoita Tuhkimotarinoita,tuhkimotarinoiden ulla

– Eikä ole olemassa oikeaa mallia millaista on onnellinen tai hyvä elämä. Jokainen määrittelee sen itse ja kulkee omaa polkuaan, joka voi sisältää kaikennäköisiä elämänvaiheita. Itse en jossittele. Olen mielestäni ollut sinut Marin kuoleman kanssa jo pidemmän aikaa. Tällaista voi tapahtua, nyt se kävi meille ja sen kanssa on tultava toimeen, Timo vielä jatkaa.

– Minulla tulee harvoin niitä tilanteita esimerkiksi ylettymisen kanssa, että ryhtyisin jossittelemaan tai toivoisin olevani normaalimittainen. Keksin kyllä keinot selvitä. Toiset kauhistelee esimerkiksi sitä, kun vaihdan meidän verhot kotona, useampi jakkara päällekkäin pöydälle pinottuna, Linda nauraa.

Aina ei ole helppo hyväksyä omaa kohtaloaan. Varsinkin jos tilanteeseen ei ole voinut itse vaikuttaa. Silloin jää helposti jossittelu päälle. Eijan on edelleen vaikea hyväksyä sitä, millaiseen perheeseen hän syntyi.

– Kyllä minä edelleen välillä jossittelen, että jos minulla olisi ollut normaali perhe, niin millaista elämäni olisi ollut. Olen yrittänyt kääntää asian niin päin, että isä pystyi ehkä alkuosan elämästäni pilaamaan, mutta en anna hänen pilata loppuelämääni, narsistisesti käyttäytyneen isän kanssa lapsuutensa elänyt Eija toteaa.

Kriisistä alkoi uuden identiteetin rakentaminen

Kriisi laittaa yleensä koko elämän ylösalaisin ja ihminen joutuu rakentamaan koko minuutensa uudelleen. Tämän ovat kokeneet myös Tuhkimotarinoiden päähenkilöt, eikä prosessi ole todellakaan mikään kevyt.

– Selviytyminenhän pitää sisällään aika isonkin läpikäymisen itsensä kanssa. Kuka olen tässä tilanteessa, mihin suuntaan haluan mennä, yksin vai kaksin ja niin edelleen. Koko elämä on uudessa risteyksessä ja johonkin suuntaan on mentävä, samaa rataa ei voi jatkaa, Timo pohtii.

– Olen samaa mieltä ja kriisistä selviytyminen on kasvun paikka. Meidän perheen vanha elämä loppui siihen päivään, kun Peetu kuoli. Koko perheen identiteetti muuttui, kun yksi puuttui ja oli aloitettava uudenlaisena perheenä. Se ei ollut todellakaan helppoa, Tiina jatkaa.

Selviytyminenhän pitää sisällään aika isonkin läpikäymisen itsensä kanssa.
― Timo

Pikkuveljensä Villen itsemurhan ja oman itsemurhayrityksen jälkeen Nanna kävi läpi äärimmäisen prosessin. Hän taivalsi surun, itsetuhoisuuden ja toimintakyvyttömyyden kautta takaisin elämään. Hän lähti rakentamaan itseään nollasta.

– Se oli todella kokonaisvaltainen prosessi, kuin aivojen linkousohjelma. Kaikki muuttui. Käsitykseni elämästä ja kuolemasta. Pelko poistui kohdattuani kuoleman, ja sitä kautta avautui energiaa tälle elämälle. Luovuttuani ensin kaikesta elämässäni, tulikin tilaa uudelle. Ymmärsin, että voin valita, otanko sisälleni hyvää vai pahaa, ja päätin ottaa hyvää. Minusta tuntui, että Villen kuolema oli pahinta ja samalla parasta, mitä minulle on tapahtunut. Se henkinen tie, joka siitä aukesi, on ollut kaiken sen kivun ja tuskan arvoinen. Olen löytänyt todellisen itseni. Nykyään olen Villelle kiitollinen kaikesta koetusta.

– Samalla tavalla miellän oman pyörätuoliin päätymiseni. Siitä alkoi uusi luku ja ihan uudet mahdollisuudet. Luulen, etten olisi käynyt näin mielettömiä asioita elämässäni läpi ilman pyörätuolia, olisin elänyt ehkä tavanomaisemman elämän, Ulla miettii.

Eijan isä kertoi koko lapsuuden ajan, ettei Eijasta tule koskaan mitään. Itsensä arvostaminen piti opetella aikuisena alusta lähtien. Eija vapautui isänsä uhkaavasta varjosta vasta tämän kuoltua, sen jälkeen oli helpompi hengittää.

– Minusta tuntuu, että identiteettini on muuttunut koko ajan. Nyt vasta olen alkanut huomata, kuinka pitkälle olen päässyt näilläkin eväillä mitä sain. Sitä kautta oma itsetunto on noussut. On ollut ihana huomata, että itsestä löytyy uusia voimavaroja ja olen saanut koottua itseni uudelleen isän parin vuoden takaisen itsemurhan jälkeen. Enää minun ei tarvitse pelätä häntä. Se on tuonut tietynlaista vahvuutta ja voimaa, Eija myöntää.

“En suostu rooleihin, joita minuun yritetään lätkiä”

Päähenkilöt kävelevät soraista tietä syksyisten puiden välissä.
Nanna (vas. takana), Timo, Eija, Tiina, Linda (oik. edessä) ja Ulla saapumassa Mape Morottajan vieraiksi. Päähenkilöt kävelevät soraista tietä syksyisten puiden välissä. Kuva: Mirva Lahtimaa / Yle Tuhkimotarinoita

Ihmiseen lyödään helposti erilaisia rooleja kunkin elämäntilanteen mukaan. Niihin voi olla vaikea sopeutua tai niistä saattaa kieltäytyä kokonaan - ja ihan syystä.

– En ole ikinä pitänyt itseäni mielenterveysongelmaisena, vaikka sitä leimaa on yritetty lätkiä otsaani ja olen ollut niin sanotusti mielisairaalassa. En ole suostunut leimoihin, Nanna toteaa.

–Tuosta päästään normaaliuden käsitteeseen, jatkaa Timo Nannan ajatusta.

–Käsite voisi mielestäni olla paljon laajempi. Ihminen voi olla normaali, vaikka häneltä puuttuisi jotain tai hän on käynyt elämässään läpi vaikeita asioita tai muuta vastaavaa. Ei ole tarpeen leimata tai lokeroida.

– Olen miettinyt ihan samaa. Linda sanoi hienosti omassa jaksossaan, kuinka häntä oli sanottu kääpiöksi ja hän oli todennut takaisin, että ne ovat taruolentoja. Minusta se on aivan mahtavasti sanottu! Samalla tavalla minusta on sanottu, että olen pyörätuolipotilas. Enhän minä ole mikään potilas, vaikka olen pyörätuolissa, Ulla tuohtuu.

Tiina kiteyttää illan päätteeksi kunkin taipaleen.

–Meidän jokaisen oma taival on vähän erilainen. Toisilla on haastetta enemmän, toisilla vähemmän. Pääasia on, että on itse tyytyväinen elämäänsä ja kokee voittaneensa eteen laitetut haasteet.

Seuraa meitä Facebookissa!


Tuhkimotarinoita: Mitä kuuluu, Ulla?

Mokoman Marko ja Tuomo yllättävät Tuhkimotarinoissa

  • Tuhkimopäivä: Huutokauppaa, ystäviä ja yksisarvisia

    Huutokauppa ja yksisarvishoito värittivät Anskun päivää.

    Pari vuotta sitten Ansku olisi toivonut tuhkimopäivältään adrenaliinia, laskuvarjohyppyä ja miesstrippareita. Elämäntilanteen vilkastuttua vähän liiaksikin hän lopulta toivoi jotain rauhallisempaa ja ystävät laittoivat tuumasta toimeen.

  • Vahvinkin voi heikolla hetkellä ajautua itsetuhoisuuteen

    Tuhkimotarinoiden päähenkilöt pohtivat selviytymistään.

    Ulla halvaantui 15-vuotiaana ja päätyi pyörätuoliin. Nyt hän ajaa ratamoottoripyörää ja on kahden lapsen äiti. Heikkojakin hetkiä on ollut - ainakin aluksi. Tuhkimotarinoiden kolmannen tuotantokauden päähenkilöt tapasivat ensimmäistä kertaa toisensa Mitä kuuluu, Ulla? -jakson kuvauksissa. He löysivät paljon yhtäläisyyksiä niin toistensa itsetuhoisista ajatuksista, identiteetin rakentamisesta kuin selviytymiskeinoistaankin.

  • TUHKIMOTARINOITA - Mitä heille kuuluu nyt?

    Mitä Tuhkimotarinoiden päähenkilöille kuuluu nyt?

    TUHKIMOTARINOITA - Mitä heille kuuluu nyt? -sarjassa ohjaaja Mape Morottaja haluaa tietää mitä Tuhkimotarinoiden päähenkilöiden elämässä on tapahtunut kuvausten jälkeen ja kutsuu heidät kylään.

  • Miltä tuntuu pelätä, että läheinen tappaa itsensä?

    Nannan mieli särkyi ja veli pelkäsi Nannan satuttavan itseää

    Nannan pikkuveli teki itsemurhan. Isosiskon mieli särkyi. Hän päätyi yrittämään itsemurhaa ja lopulta mielisairaalaan. Pikkuveli Jussi oli menettänyt juuri veljensä ja joutui nyt pelkäämään siskonsa elämän puolesta. Miltä tuntuu pelätä läheisensä satuttavan itseään?