Hyppää pääsisältöön

Fanny ja Alexander oli mestariohjaajan testamentti

Familjeporträtt på hela familjen Ekdahl i Fanny och Alexander.
Ekdahlin suurperhe viettää ristiäisiä Familjeporträtt på hela familjen Ekdahl i Fanny och Alexander. Kuva: ullstein bild - United Archives/ All Over Press Fanny ja Alexander

Bergman 100 -juhlavuosi huipentuu Teemalla. Teemalauantain 22.12. aiheena on vuosi 1966 ja elokuva Persona. Tapaninpäivän lahjapaketissa on Fanny ja Alexander, joka nähdään vuosikymmenen tauon jälkeen pitkänä, neliosaisena tv-versiona, HD-laatuisena kopiona. Uudenvuoden jälkeen alkaa neliosainen dokumenttien ja Bergmanin elokuvien sarja.
Teema keskiviikkona 26.12. klo 12.00. Areenassa 30 päivää

Ingmar Bergman oli päättänyt lopettaa uransa elokuvaohjajaana. Viimeisenä suurtyönään hän ohjasi sekä elokuva- että televisioversion isättömäksi jääneen pojan elämästä 1900-luvun alun Ruotsissa. Se myös jäi Bergmanin viimeiseksi teatterielokuvaksi, vaikka hän ohjasi vielä tv-tuotantoja. Mukana oli paljon omaelämäkerrallista lapsuuden katkerien kokemusten ja vaikean isäsuhteen käsittelyä.

Alexander (Bertil Guve) ja laterna magica elokuvassa Fanny ja Alexander
Alexander (Bertil Guve) katsoo kuvia taikalyhdyllä Alexander (Bertil Guve) ja laterna magica elokuvassa Fanny ja Alexander Fanny ja Alexander,teeman elokuvat

Vuonna 1982 valmistunut Fanny ja Alexander on jokavuotinen katsojien joulutoive. Moni mieltää sen nimenomaan jouluelokuvaksi. Ekdahlin perheen joulunvietto onkin draaman vaikuttava ensimmäinen näytös – ja lavastajien ja puvustajien riemuvoitto – joka samalla edustaa päähenkilöiden viimeistä onnen aikaa ennen kohtalokkaita tapahtumia. Isä kuolee, ja kohta värikäs, lämminhenkinen monen sukupolven kulttuuriperheen koti vaihtuu karuun ja ankaraan piispankartanoon, missä ehdottomana auktoriteettina hallitsee tuima, nykypäivän termein selvästi psykopaattisia piirteitä omaava pappismies.

Fanny ja Alexander on myös loistavien näyttelijäsuoritusten elokuva, ja sen yli viiden tunnin mitta mahdollistaa sivuhenkilöillekin pitkiä kohtauksia ja painavia dialogeja ja yksinpuheluita.

Mielikuva lämpimästä jouluelokuvasta on hurjassa ristiriidassa sen kanssa, että se on mitä painostavin kuvaus henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ja sen miespäähenkilö on jopa yksi elokuvahistorian hyytävimmistä roistoista. Kertomuksen mukaan Max von Sydowia ei onnistuttu tavoittamaan hänen ollessaan Amerikassa ja niin piispa Edvard Vergeruksen roolin sai Jan Malmsjö. Vaikka Malmsjö oli ennenkin työskennellyt Bergmanin kanssa, hänet tunnettiin ja tunnetaan Ruotsissa nimenomaan musikaalinäyttelijänä ja viihdyttäjänä. Arvokkaan ja ryhdikkään komea Malmsjö tekee tässä kuitenkin puistattavan roolityön sadistisena manipuloijana. Miten paljon hahmossa on Bergmanin omaa pappis-isää, sitä lienee turha tarkemmin arvuutella. Tai miten paljon Alexanderissa on lopulta Ingmaria: on huomautettu, että lapsuudessa nimenomaan Ingmarin veli oli se, joka joutui kärsimään ankaraa kohtelua isän taholta. Tämän tosin Ingmar Bergman on itsekin kertonut. Ehkä fiktiota on joka tapauksessa tarpeetonta syyttää epähistoriallisuudesta.

Kiinnostava, omaelämäkerrallinen tausta on myös Ekdahlin suvun matriarkalla. Bergmanin pitkäaikainen ystävä, virolaissyntyinen säveltäjä Jüri Reinvere kirjoitti satavuotisjuhlaa varten säveltämänsä teoksen yhteydessä pianisti Marialuisa Strub-Morescosta, joka teki Bergmaniin syvän vaikutuksen 1950-luvulla toimiessaan Bergmanin puolison Käbi Laretein opettajana. Reinveren mukaan Helena Ekdahl on kuin Marialuisan kopio, viileäjärkinen muttei kuitenkaan kylmäsydäminen, päättäväinen nainen, joka ei suvaitse maailmassaan yliluonnollisuuksia vaan ymmärtää että elämä on rakennettava ehdottoman tämänpuolisen, arkisen ja aineellisen todellisuuden varaan.

Yksi teoksen läpi kulkeva teema on seksuaalisuus: nimenomaan seksuaalinen halu ja sen jatkuva ristiriita sosiaalisten normien kanssa. Joku kärsii puolisonsa eroottisen mielenkiinnon puutteesta, toisen libido ajaa toistuviin, enemmän tai vähemmän salaisiin sivusuhteisiin. Ristiriita, johon ei ole muuta ratkaisua kuin yksityinen avarakatseisuus ja ymmärtäminen.

Gustav Adolf Ekdahl är förtjust i damer, vad ska man göra åt det?

Tämän aiheen kannalta mielenkiintoinen hahmo on Ekdahlin veljeksistä iloluontoisin, ravintoloitsijana toimiva Gustav Adolf -setä, jota esittää Ruotsin teatterinäyttämöillä kantavasta äänestään ja huolellisesta artikulaatiostaan tunnettu, monesti ylinäyttelemisestä epäiltynä ollut Jarl Kulle. Gustav Adolf on hieman yksiviivainen ja nautinnonhaluinen, ei kuitenkaan tyhmä eikä paha mies, sydämellinen ja parantumaton herkuttelija ja naissankari. Kun ajattelee Ingmar Bergmanin nykyistä mainetta ihmisenä ja taiteilijana, tulee mieleen kysyä: onko tässä rakastettavassa hahmossa jotain Bergmanin fantasiaa siitä, millainen hän olisi itse toivonut voivansa olla? Kuvitelmaa maailmasta, jossa on enintään tyhmyyksiä ja "seikkailuja" ja kaiken voi hyvittää ja saada anteeksi? Maailmasta, jossa hän ei ole vanha ja inhottava äijä? "Gustav Adolf Ekdahl är förtjust i damer, vad ska man göra åt det?" mies kuittaa omalle vaimolleen ja äidilleen saatettuaan yhden perheen piioista raskaaksi – mutta mitään ei ole särkynyt, kukaan ei ole vihainen eikä ketään ole loukattu.

Juuri Gustav Adolfille Bergman antaa monessa kohdassa tilaisuuden puhua suorat sanat, ei vähiten piispalle. Teoksen loppuhuipennuksessa, perheeseen syntyneiden yhden aviottoman ja yhden isättömän tyttölapsen ristiäisissä, juuri Gustav Adolf julistaa tulevaisuuden kuuluvan näille tytöille, pikku keisarinnoille, jotka voivat vapauttaa meidät rikosten noidankehästä, todistaa perättömiksi kaikki vanhan miehen katkerat puheet maailman pahuudesta.

Ja muistettakoon teoksen pysäyttävimpiin hetkiin kuuluva Isak-sedän (Erland Josephson) tarina, joka jo yksin riittäisi tekemään Fanny ja Alexanderista suuren taiteilijan arvoisen testamentin.

Fanny ja Alexander palkittiin peräti neljällä Oscarilla: paras ei-englanninkielinen elokuva sekä kuvaus, lavastus ja puvustus. Ruotsissa se sai parhaan elokuvan ja ohjauksen Guldbagget, ja Jarl Kulle sai ansaitusti parhaan miesnäyttelijän palkinnon. Lisäksi elokuva sai mm. César-, Bafta- ja Kultainen maapallo -palkintoja.

Fanny ja Alexander on edellisen kerran esitetty Teemalla koko pituudessaan vuonna 2007. Lyhyempi elokuvaversio on nähty Yle Femillä 2013.

  • Fanny ja Alexander (Fanny och Alexander), Ruotsi 1982. O: Ingmar Bergman. N: Pernilla Allwin, Bertil Guve, Börje Ahlstedt, Harriet Andersson, Gunnar Björnstrand, Allan Edwall, Stina Ekblad, Ewa Fröling, Erland Josephson, Jarl Kulle, Mona Malm, Jan Malmsjö
  • 70 vuotta suljettu ovi aukesi

    Dokumenttielokuva avaa oven Jugoslavian historiaan.

    Mila Turajlić valottaa dokumentissaan Jugoslavian historiaa oman perheensä kautta.

  • Tere Perestroika! – eli voiko yksi punk-biisi horjuttaa maailman mahteja?

    Musiikki muurin murtajana

    Poliittisen kuohunnan aikoina musiikilla on väliä, se menee suoraan tunteisiin paremmin kuin pamfletit. Viron laulava vallakumous 80-luvun lopulla hyödynsi vanhoja kansallislauluja, mutta myös rockilla ja punkilla oli iso rooli. Euroopan poliittiset valtarakenteet alkoivat säröillä 1980-luvun puolivälissä.

  • Teeman elokuvafestivaalin 2019 juliste on täällä!

    Filmi, metsä ja Stalker festivaalijulisteen inspiraationa.

    Teeman elokuvafestivaalia vietetään taas 27.11.–1.12.2019. Festivaalin visuaalinen ilme sisältää kaikuja Andrei Tarkovskin Stalkerin salaperäiseltä vyöhykkeeltä: Kriittisellä vyöhykkeellä puhutaan elokuvasta. Lataa juliste itsellesi täältä ja paikanna itsesi ja mobiililaitteesi Kriittiselle vyöhykkeelle profiili- ja taustakuvilla!

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa